Mainos

Pitkästä aikaa mainoshenkinen postaus 🙂 Ja pitkästä aikaa ylipäänsä blogin äärellä. Talvi on tehnyt tehtävänsä. Koneella istumisen sijaan haluan olla mahdollisimman paljon ulkona. Valo tekee niin hyvää. Kukkapenkkien kuopsuttamisesta puhumattakaan 😉

Niin se mainos.

Tästä on kyse: Kolonkolo

Kolonkolonkolo on lasten- ja nuortenkirjallisuuden nettisivusto, jonka tarkoituksena on tutustuttaa niin kotimaiset kuin ulkomaiset lukijat ansioituneiden suomalaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden tuotantoon ja yksilöllisiin työskentelytapoihin.

Sivusto on Hämeen taidetoimikunnan ja FILIn yhteistyöprojekti, ja se on osa Suomen teemamaahanketta Frankfurtin kirjamessuille 2014.

Mahtavaa! 🙂 Käykää tutustumassa!

Mainokset

Päivitys, oivallus sekä eräänlainen kömpelö kannustuspuheenvuoro

Pidin täällä taannoin siivouspäivän. Alkoipa poskia punoittaa kun huomasin että en ole ”Lähtökohtia blogille” -sivua päivittänyt sitten blogin avaamisen. Häpeästä punoittivat, kun viiden vuoden takaista tekstiä luin. Suorasukaisesti olin kirjoittanut silloisesta maailmanmenosta, etenkin siitä että verkossa ei juurikaan ole sivustoja, joissa lasten- ja nuortenkirjallisuus pääsisi esille. Hävetti, koska eihän tämä pidä lainkaan paikkaansa.

Sitten oivalsin, että tosiaan – tämä oli SILLOIN. Nyt on toisin.

Viidessä vuodessa on tapahtunut todella ISO muutos lasten- ja nuortenkirjallisuuden, sekä ylipäänsä kirjallisuuden näkyvyyden suhteen verkossa. Uusia blogeja/verkkosivuja on syntynyt ja paljon, jonka myötä näkyvyys on lisääntynyt valtavasti. Lähtökohtia blogille -sivua päivittäessäni mainitsin nimeltä vain muutaman sivuston/blogin, joissa lasten- ja nuortenkirjallisuus on esillä monissa muodoissa, mutta mitä kaikkea verkon uumenista nykyään löytyykään, en edes tiedä.

Olen ollut tietoinen siitä, että noin ylipäänsä bloggaaminen on yleistynyt todella paljon viime vuosien aikana. Kuinka sitä voisi olla huomaamatta, blogeista kun on tullut arkipäivää jo monissa verkkomedioissakin. (Itseasiassa moni verkkomedia toimii WP-blogialustalta käsin.) Blogistaniaa koskevan muutoksen mittasuhteet ovat kuitenkin päässeet hämärtymään, ja ne kirkastuivat voimalla kun palasin oman vanhentuneen tekstini myötä tämän blogin perustamisen lähtökohtiin.

Blogeista ja niihin liittyvästä, myös teknisestä muutoksesta, ajatus juontui media-alan murrokseen, etenkin kun katseeni osui YLEn uutisotsikkoon. Se kertoo karua kieltään alan kehityksestä: ”Toimittajia on vähennetty paperitehtaan verran”.

En halua spekuloida sillä mihin media-alan murros johtaa. Vaikea kuitenkin uskoa, että journalismi alana katoaisi mihinkään. Ja jos kulttuuripuolta ajatellaan, en jaksa uskoa että kirjallisuus katoaa mihinkään. Saati tarve ja halu keskustella kulttuurista (myös kirjallisuudesta) sen kaikessa kirjavuudessaan.

Tämän kirjoituksen pääpointti on kömpelö kannustuspuheenvuoro kaikille kirjoittajille.

Haluan muistuttaa, että muutos joka lasten- ja nuortenkirjallisuuden näkyvyyden saralla verkossa on tapahtunut, on ihmisistä lähtöisin. Internet ja julkaisualustojen kehitys on sen mahdollistanut, mutta tämä ei IKINÄ olisi mahdollista ilman teitä kirjoittavia ihmisiä.

Minua on joskus arvosteltu liiasta positiivisuudesta. Sen kun vaan. Otan jatkossakin samasta asiasta kritiikkiä vastaan, vaikka sarjatulena.

Yltiöpositiivista tai ei, fakta on se, että Suomessa kirjoitetaan ja julkaistaan erittäin korkeatasoista ja monipuolista lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden joukossa on monen monia teoksia, jotka päihittävät esimerkiksi tematiikan käsittelyn, tyylin ja rakenteellisten ratkaisujen osalta mennen tullen monen kotimaisen (sekä ulkomaisen) aikuistenkirjailijan tuotokset. Voi olla että olen tässä arviossa puolueellinen, mutta hei, omassa blogissa saa kai joskus vähän revitelläkin. Ja vetää himpun verran kotiinpäin. Tässä tapauksessa ansaitusti. Kun meillä kerran on erittäin osaavia ja ammattitaitoisia kirjoittajia, en ymmärrä miksi sitä ei voisi sanoa ääneen. Vähän useamminkin.

Se, että ammatikseen lasten- ja nuortenkirjallisuutta kirjoittavat ihmiset ovat liittyneet ja liittyvät bloggaajien joukkoon, on mahtavaa. En sen paremmin tätä osaa kiteyttää. Mahtavaa, koska vähitellen on kasvanut bloggaajien moniääninen joukko, jossa näkökulmia on laidasta laitaan. Keskustelua käydään, välillä enemmän ja vähemmän kiivaasti, mutta käydään kuitenkin.

Oma dystopiani on hiljainen kuollut maailma, jossa ei ole keskustelua eikä mielipiteitä. Ei kiivaita väittelyitä. Tai hullua uskoa hulluihin unelmiin. On vain hengettömiä suorituksia ja murtuneita mieliä. Ehkä hieman jotakin sellaista, josta Salla Simukka kirjoittaa teosparissa Jäljellä ja Toisaalla. Minulle painajainen on valmiiseen muottiin astuminen ja siinä pysyminen – se, että virheiden tekemistä kammotaan, ja että omaa tietä ei saa eikä voi hapuillen, välillä virheitä tehden, etsiä tai hakea. Ja ehkä joku päivä löytääkin.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden verkossa lisääntyneen näkyvyyden myötä asiaan liittyvä ja asiaa koskeva kanssakäyminen, kuten keskustelu ja mielipiteiden vaihto on lisääntynyt, samoin mahdollisuudet synnyttää ja luoda uusia yhteisöjä sekä yhteistyön muotoja.

Myös lukijoilla on mahdollisuus osallistua tähän kaikkeen. Silloin kun minä olin teini, ei tällaista ollut, koska ei ollut internetia. Ei tällaista osannut edes kuvitella. Se oli vanhan aikainen paperikirje tai postikortti kirjailijalle, jos nyt sellaista uskalsi edes ajatellakaan. Nyt voi osallistua keskusteluun tuosta noin vain, parin napin painalluksella.

Vaikka ns. vanha media on kriisissä, on syytä huomioida kaiken tämän käymisvaiheen keskellä myös se, että uutta on jo syntynyt – ja voimalla. Näin lyhyessä ajassa.

Muuan uutinen ja muuta mukavaa

Huomasitteko YLEn sivuilla jutun kirjailija Kalle Veirtosta? Tässä linkki uutiseen.

Tulipa hyvä mieli tästä jutusta, siitä että nuortenkirjailijasta tehdään juttua ja että nuortenkirjallisuus on otsikoissa. Etenkin kun jutun sävy on positiivinen – nuortenkirjallisuuskin voi olla suosittua!

Tässä on varmaan myös itsestäänselvyydeltä tuntuva tieto monille meistä. Siis se, että jutussa tuodaan esille, että ”nuortenkirjallisuuskin voi olla suosittua”. Minulle on itsestäänselvää,  että nuortenkirja voi olla huippusuosittu. Joten tuntuu kummalta, että kuinka ”muu maailma” ei voi tällaisesta olla tietoinen esimerkiksi Harry Pottereiden, Twilight -saagan ja monien muiden erittäin suosittujen nuortenkirjojen sekä nuorille suunnattujen kirjasarjojen olemassaolon ja niiden ympärillä pyörineen kohun myötä.

Mutta ehkä moni ei sitten kuitenkaan tiedä tai tule ajatelleeksi, että nuortenkirjakin voi olla suosittu, todellakin huippusuosittu. Joten ei kun vaan lisää positiivista uutisointia. Tuntuu hyvältä lukea kulttuuriin liittyviä positiivisia uutisia, kun tuntuu että niin usein jo otsikossa iskee vastaan teema ”kulttuuri ei tuota ja kulttuuria lakkautetaan” tai jotakin muuta vastaavaa.

Syksy alkaa kääntyä kohti talvea ja lukuväsymys taittua. Talven tulo tuntuu mukavalta kuten aina, vaikka aurinkoa ja lämpöä onkin ikävä. Pidän kaikista vuodenajoista, tasapuolisesti. Okei, no ehkä keväästä kuitenkin eniten. Mutta syksystä myös, iloisista väreistä luonnossa ja pohjoistuulesta joka tuo talven viestiä. Syksyn pimeyden kuljen läpi kynttilöiden, kuuman teen sekä muiden pienten mukavien arkisten asioiden voimalla. Lämmin sauna ja takkatuli auttavat aina nihkeisiin olotiloihin. Myös lukuväsymyksen taittamiseen.

Olen viime aikoina ”taittanut” pari kirjapinoa. Siis lukenut kirjan jos toisenkin, aika monta itseasiassa.  Myös työkirjoja eli arvioitavia kirjoja, mutta paljon muutakin.

Eräs positiivinen yllättäjä oli Ernest Clinen Ready Player One. Kirjoitin kirjasta arvion Sylviin. Linkki arvioon tässä.

Olen paljon parempiakin tarinoita, siis teknisesti ja tyyliltään paremmin toteutettuja tarinoita lukenut. Tarinoita joissa sekä tarinan että kerronnan tasoja on kehitelty sekä hiottu, ja joissa tyyli eli tapa jolla kieltä käytetään ja jolla tarina kerrotaan, räjäyttää tajunnan. Oma kokemukseni oli, että Clinen kirja ei lukeudu tällaisiin teoksiin, mutta jotakin nostalgisen viihdyttävää sen suoraviivaisessa seikkailumeiningissä on. Ja pitkäkin on kuin mikä, joten niille jotka kaipaavat ”monen tunnin kestoista lukuvinkkiä”, Ready Player One on sellainen. Nopeallakin lukijalla menee ainakin ilta tämän parissa.

Kuulaita syyspäiviä!

Pari arviota Sylvissä

Kirjoitin pari arviota Sylviin.

Mikä on Sylvi?

Löytyypi täältä, olkaa hyvät: Sylvi – Naistenlehti ilman lisäaineita

Oli tarkoitus kirjoittaa Onnimanniin arvio Lotta-Liisa Joelssonin esikoisteoksesta Vivika, mutta teoksen luettuani ja otettuani yhteyttä Onnimannin päätoimittajaan oli todettava, että Onnimanni ei lasten- ja nuortenkirjallisuuteen painottuneena julkaisuna ole areena, johon Vivikan arvio istuisi. Joten tarjosin arviota Sylviin.

Erittäin kiinnostavaa on se, että Vivika on suunnattu aikuisille, mutta se kertoo teini-ikäisistä. Minusta tämä oli/on kiinnostavaa siksi, koska jäin hämmentyneeksi kohderyhmästä jolle teos on suunnattu. Toivoakseni onnistuin arviossani nostamaan esille näkökulmia siitä, miksi näin. Vivikan arvio löytyy täältä.

Kirjoitin Sylviin myös pitkän arvion Elina Rouhiaisen esikoisteoksesta Kesytön. Arviossa on myös mietteitä liittyen spekulatiiviseen fiktioon sekä suomikummaan. Tämä on nyt sitä, kun saa ja voi kirjoittaa ilman ”pituusrajoituksia” eli merkkimääriä koskevia rajoituksia, jotka paperilehdessä luovat rajat teksteille.

Huomasin että ”ilman pituusrajoitusta” kirjoittaminen tuntui aivan mahtavalta, mutta samalla loi myös painetta siitä, että tekstistä syntyy koherentti, selkeä ja ymmärrettävä. Selvästi huomasin, että olen tottunut kirjoittamaan tiukkojen ”mittarajoitusten mukaan”, koska välillä tuli sellainen olo että teksti on liian pitkä ja sekava. Onneksi tässä asiassa on toimituksen tuki, ja aivopierut saavat oikoluvussa kyytiä.

Iloisia Sylvin lukuhetkiä!

Post it -tunnustus

Sain Post it -tunnustuksen Insinööriltä. Kiitän! 😀

Olen seurannut Insinöörin kirjahyllyn tapahtumia jo, öh, kolme vuotta? Ainakin. Pidän Insinöörissä suunnattomasta siitä, että hän kirjoittaa omasta lukukokemuksestaan omalla äänellään. Ei ”sokerikoodilla”, joka muuntaisi asiat epäaidoksi.

Olen tainnut saada Insinööriltä jonkinlaisen tunnustuksen joskus aikaisemminkin. Auliisti myönnän, että olen aivan pihalla tällaisten verkossa kiertävien tunnustusten kanssa. Eli jos joskus käy siten, että en tällaiseen reagoi, se ei johdu siitä ettenkö välittäisi, vaan siihen on muita syitä. Tässä oli hyvä ajoitus, ja ehdin reagoida. Olen huomenna lähdössä viikoksi reissuun, enkä pääse nettiin sinä aikana. Ainakin luulen niin.

En tiedä onko tällaisessa tunnustuksessa ”sääntöjä”, ajatellen lähinnä sen edelleen jakamista. Ymmärsin että tämä tulisi jakaa eteenpäin viidelle suosikkiblogille, mutta saako sen palauttaa myös jakajalle? Toivottavasti, koska minä palautan. Seuraan Insinöörin kirjahyllyä säännöllisesti, vaikka en kovin usein kommentoikaan, joten kyllä se suosikkiblogi minulle on.

Mietin keille kaikille muille tunnustuksen laittaisin eteenpäin. Yksi blogi jota seuraan on salasanan takana, eli jäljellä jää vielä kolme valintaa. Kyllä ne menevät Päiville ja Terhille. Kiitos ihanat blogeistanne! 😀 Viimeinen mutta ei suinkaan vähäisin valinta menee puutarha-blogille.

Post it tunnustukseni menee siis eteenpäin seuraavasti:

Insinöörin kirjahylly

Päiviä – Päivi Haanpään blogi

Terhi Rannelan blogi

Sarin puutarhat

ja yksi salasanan takana olevaa blogi.

Mukavaa alkavaa syksyä kaikille!

Rudolf Koivu -virtuaalimuseo

Kiinnostavista päivämääristä jos puhutaan, mietiskelin alkuviikosta pitäisikö lykätä edellisen postauksen julkaisemista tälle päivälle – ihan sen vuoksi, että saisin blogiin ”karkauspäivämerkinnän”. En sitten kuitenkaan lykännyt, koska olen bloggarina melkolailla suoraviivainen, eli julkaisen postauksen silloin kun se mielessä on ja ehdin sen kirjoittamaan. Harvoin käytän esim. ajastustoimintoa.

Vaan löytyipä kuulkaa mukavasti hersyttelevä postauksen aihe tälle päivälle: verkossa on avattu Rudolf Koivu -virtuaalimuseo! Whoa 😉 Minua tämä yhtä aikaa ilostutti, sykähdytti ja vaikka mitä kaikkea sen sellaista, johon liittyy nimenomaan positiivisia muistoja! Lapsena eteeni osui paljon Koivun tuotantoa, sekä hänen kirjoittamiaan että kuvittamiaan satuja. En menisi sanomaan että Koivun sadut tai kuvitukset ovat lähinnä sydäntä, mutta kyllä ne edelleen kovasti sykähdyttävät. Samalla ne ikäänkuin muodostavat jonkinlaisen kulmakiven, johon voi nojata. Muun muassa siten, että ilman muuta viime syksynä Rastorilla kirjallisuuden koulutusta pitäessäni historiaosiossa tuli esille myös Rudolf Koivun tuotanto.

Pitkään omalla kohdallani oli myös siten, että mielessäni Koivun tuotanto muodosti ikään kuin kuvan siitä ”millainen sadun tulee olla”. Olen onnellinen, että olen tämän kuvan onnistunut sittemmin rikkomaan, koska satuhan voi olla ja onkin myös paljon muuta, kuin pelkästään R. Koivun tuotantoa 😉 Mutta noin niin kuin lapsuuden viitekehyksenä Koivulla on ollut suuri rooli mitä tulee satuun liittyvien mielikuvien muodostumiseen ja kehittymiseen.

En vielä ehtinyt syvällisemmin tutustua virtuaalimuseoon, mutta ilokseni huomasin että siellä vaikuttaisi olevan myös kattava kuvagalleria. Joskus nimittäin on hetkiä, jolloin on mukavaa keskittyä ihan pelkästään kuvitukseen. Lisäksi sivusto voi toimia hyvänä viitteenä esim. bloggaamisessa, kuvalinkkejä ajatellen siis.

Oikein riemullista karkauspäivää kaikille, täällä ei kosittu (= aihe oli kovasti pinnalla tänään mm. radiossa, ilmeisesti eri puolilla Suomea on tänään kosittu kovasti 😉 ), mutta siitäkin huolimatta päivä on ollut oikein hieno, auringonpaisteineen!