Toukokuun nosto – Hannele Huovi: Höyhenketju

Hannele Huovi: Höyhenketju

Tammi 2005

Toukokuun nostona Hannele Huovin Höyhenketju. Ohessa muutamia huomioita teoksesta.

Takakansiteksti: Eleisa on tyttö joka rakastaa lintuja. Mutta kun hän ajattelemattomasti yrittää tarttua kiinni Haukan jalkaan, Haukka säikähtää ja nokkaisee tyttöä. Eleisa menettää näkönsä. Lintujen haltia langettaa tuomion: Eleisa ja Haukka sidotaan yhteen höyhenketjulla, ja heidän pitää vaeltaa yhdessä, toisiinsa sidottuina, kunnes he löytävät vapauttavan taian. Mukana seuraavat myös korppi Huki ja Kaksinaama, tyttö joka osaa rakentaa kuplan ja kulkea sen lävitse yli rajan.

Päällimmäisenä Höyhenketjusta jäi mieleen unen kaltainen tunnelma. Eleisa on tyttö, joka ikään kuin ”liukuu” maailmoista toiseen, omasta maailmastaan lintujen maailmaan ja takaisin. Jotenkin. Ei taida itsekään tietää kuinka hän sen tekee. Todellisuudet soljuvat toistensa lomassa unenomaisesti. (Myös tapa jolla Eleisa minä-kertojan roolissaan kuvailee tuntemuksiaan, aistimuksiaan ja havaintojaan herätti minussa unenomaisen tunnekokemuksen.)

Erään tällaisen ”liukumisen” yhteydessä sattuu vahinko, ja Eleisasta tulee sokea. Kun Haukka, joka Eleisan sokeutti, sidotaan tytön kanssa samaan höyhenketjuun, jäävät he yhdessä lintujen maahan. Eleisan omassa todellisuudessa vaikuttaa siltä että tyttö yhtäkkiä vain katosi. Kukaan ei tiedä Eleisan lahjasta, siitä että hän voi liikkua todellisuuksien välillä, joten kukaan ei myöskään tiedä mihin hän on kadonnut. Ja vaikka tietäisi, se tuskin auttaisi, sillä Eleisa elää maailmassa jossa ei toisiin todellisuuksiin uskota.

Eleisan sokeutuminen ja katoaminen kytkeytyy Unien Herraan ja siihen, kuinka Elisan ”kotitodellisuudessa” ihmisiltä alkaa kadota varjoja. Ne vain katoavat johonkin, ja sen myötä kun ihminen menettää varjonsa, hän alkaa muuttua. Synkemmäksi ja julmemmaksi. Elisan maailmassa käydään jo sotaa varjottomien ja varjollisten välillä. Etsiessään ratkaisua siihen kuinka hänet ja Haukan yhteensitovan höyhenketjun saa purettua, Eleisa alkaa tulla tietoiseksi siitä että maailmassa on isoja asioita meneillään, ja kuinka Unien Herra tuntuu olevan tapahtumien keskiössä.

Tarinassa on kaksi pääkertojaa, joista Eleisa on toinen. Eleisan lisäksi toinen kertoja on tyttö nimeltä Kaksinaama, välillä jopa hieman narrin kaltainen hahmo, joka tekee mitä hän haluaa ja huvittaa. Kaksinaamassa on voimaa ja varmuutta, joka Eleisalta puuttuu, ainakin aluksi. Eleisan ja Kaksinaaman kertojan roolit lomittuvat toisiinsa kerronnan liikkuessa nykyhetken ja menneen välillä. Siinä mielessä koin kerronnan lomittumisen hyvänä asiana, että Eleisan kerrontaosioihin liittyvä unenomainen tunnelma katkeaa, ja kertomukseen syntyy muitakin kiintopisteitä. Kaksinaaman kertojan vuorolla tarina tasapainottuu, koska Kaksinaama havainnoi ympäristöään aivan toisella tavalla kuin Eleisa.

Välillä tuli mieleen jopa jonkinlainen vertauskuvallisuus liittyen Eleisaan: tyttö elää elämäänsä toisissa todellisuuksissa, eikä ole oikein ”kunnolla missään”, haaveillen aina jostakin muusta missä oikeasti on. Kaksinaama puolestaan osaa liikkua varmoin ottein todellisuudesta toiseen, ja sopeutuu siihen missä milloinkin on. Ehkä Eleisa sokeutui sen vuoksi, että oppisi kunnolla näkemään ympäristön missä milloinkin on. Ehkä.

Höyhenketju on pitkälti kasvutarina, joka toteutuu matkan tekemisen kautta. Ylpeä, ja ehkä hieman narsistinen Haukka oppii huomioimaan muitakin kuin itsensä ja oman ylvään olemuksensa. Arka, ehkä hieman sisäänpäin vetäytyvä Eleisa oppii luottamaan omiin tuntoihinsa ja kykyihinsä, ja pitämään puolensa muiden vaatimuksia ja haluja vastaan. Seisomaan omilla jaloillaan ja arvostamaan itseään, olemaan aidosti oma itsensä. Kaikki tämä tapahtuu vähitellen hankalalla ja voimia kuluttavalla matkalla, jonne höyhenketju Haukan ja Eleisan johdattaa.

Erityisesti tarinassa huomiotani veti puoleensa Kaksinaama, joka henkilöhahmona on enemmänkin tarkkailijan kaltainen kulkija. Useaan otteeseen mieleen nousi mielikuva narrista, joka vaeltelee mielensä mukaan siellä täällä, elämän lankoja nykien ja havainnoiden mitä tapahtuu mistäkin narusta vetäisemällä. Myös erämaissa asuvat noitasisarukset vaikuttivat kiinnostavilta, ne keiltä Haukka ja Eleisa kysyivät apua höyhenketjun poistamiseen. Noitien osuus tarinassa jäi kuitenkin läsnäolon osalta melko pieneksi, he ovat lähinnä ”apuhahmoja”, jotka opastavat Eleisan ja Haukan avun suuntaan.

Suosittelen lukijoille, ketkä hakevat pohdiskelevaa kerronnallista otetta sekä unen kaltaisia tarinamaisemia, joissa kuitenkin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Vaikka fantasiakirjallisuudesta yleisesti ottaen pitäisikin, ei tämä välttämättä kolahda, jos kaipaa vauhdikasta toiminnan täyttämää seikkailua.

Mainokset

11 kohdan haaste

Vihdoin vastaan 11 kohdan haasteeseen, jonka sain maaliskuussa Terhiltä.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Hänen pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Haastetun pitää kertoa, kenet on haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Suvereenisti muokkaan haastetta: en aio haastaa ketään 😉 Tämä jättää jäljelle haasteen kohdat 1. ja 2.

Tässä vastauksia, eli 11 asiaa minusta. Satunnaisia asioita.

1. Olen pilvibongari. Aina ollut. Näyttää siltä että tulen aina olemaankin 😀

2. Pidän vanhoista taloista. Todella paljon.

3. Haluaisin käydä Hawaijilla ja Fidji-saarilla. Ehkä vielä joskus. Matkustamisesta tulee rähjäinen olo. Olen mukavuudenhaluinen ja viihdyn kotona. No jos teleporttaaminen joskus keksitään, niin ehkä sitten.

4. Kirjan kirjoittamista olen miettinyt. Ja ylipäänsä kirjoittamista. I’ll keep on thinking 😀

5. Ehkä se kolmaskin kissa joskus vielä… Ei kahta ilman kolmatta? 🙂

6. Kannustan uskomaan etenkin niihin ”mahdottomilta tuntuviin unelmiin”. Vuonna 2004 seisoin mökin pihassa sydän raskaana rinnassa painaen: oli kevät, ja PITI lähteä mökiltä kohti Tamperetta, jossa silloin asuin. Jostakin nousi syvä tunto, kysymyksen kaltainen toive ”tuleekohan koskaan elämässäni aikaa, jolloin saisin tällä seudulla olla ja asua?”. Keväällä 2008 elämäntilanteeni muuttuessa tein päätöksen ja ”hyppäsin tuntemattomaan”, päätin muuttaa takaisin Savonlinnaan, ilman asuntoa ja ilman työtä. Ei myöskään ollut mitään tietoa mistään työhön liittyvistä mahdollisuuksista. Silti hyppäsin. Päätöksen taustalla oli tuntotila siitä, että ”jos en tätä kokeile, tämä jos mikä on asia jota tulen koko elämäni katumaan”. Kannatti. Ei ole helppoa ollut, mutta kannatti.

7. Rakastan tarinoita. Kaikissa muodoissa: kirjat, elokuvat, äänikirjat, nuotiotarinat jne. Suullisen tarinankerronnan perinnettä olisi hienoa elvyttää.

8. Tarinoista tulee mieleen, että yksi parhaista elokuvakokemuksistani tähän mennessä on Carroll Ballardin ohjaama Musta ori, joka perustuu Walter Farleyn saman nimiseen teokseen.

9. Neulon. Harvakseltaan, mutta kuitenkin 🙂

10. Kuulun marttoihin 😀

11. Jos harrastuksia ajatellaan, minulla on kaksi suurta rakkautta elämässäni: puutarhanhoito & kivet. Taimien kasvatus, hoitaminen ja ylipäänsä kaikki puutarhatöihin liittyvät asiat. I love it. Kuten rakastan myös mineraalien ihmeellistä maailmaa.

Terhi esitti haastamilleen bloggaajille seuraavat kysymykset, joihin vastaan.

1. Mitä luet tällä hetkellä?

Lama Anagarika Govindan hienoa matkakertomusta Valkeiden pilvien tie. En tiedä Tiibetistä, sen kansasta, kulttuurista ja historiasta juuri mitään, ja tässä matkakertomuksessa on jokin ote, joka lumoaa ainakin minut aivan täysin. Tuntemattoman kansan ja maan kulttuuri avautuu eteen valtavan rikkaana kudoksena kirjan tarinoiden kautta.

2. Piristytkö vai masennutko kevään kirkkaasta valosta?

Piristyn. Aina.

3. Mitä mieltä olet sähkökirjoista?

Olen hangoitellut vastaan syystä että koneelta lukeminen käy silmiin. Mutta vähitellen olen sopeutunut. Perinteistä ”kirja kirjaa” ei kuitenkaan voita mitään.

4. Mitä ystävyys merkitsee sinulle?

Hyväksyvää läsnäoloa ja matkakumppanuutta. Hyväksyvä läsnäolo: Toisen läsnäolossa voi olla oma itsensä kaikkine ”vikoineen”, ns. kriisit selvitetään jos sellaisia syntyy, ja rajat ovat selkeät. Joskus matkakumppanuudessa polut erkanevat ja tulee taukoa, joskus yhtenevät ja kanssakäymistä on enemmän. Oman jaksamisen mukaan mennään. Aina ei jaksa eikä pysty, mutta kun voimaa on, siitä ilolla ammentaa myös muille, toista tukien hänen omalla polullaan, hänen omien tuntojensa mukaan.

5. Minkä bändin / artistin keikalle tahtoisit?

Bear McCreary’n.

6. Jos tulisin luoksesi kylään, mitä ruokaa minulle tarjoaisit bravuurinasi?

Heh. Tässähän sitä riittääkin – nyt pitää vastata kieli keskellä suuta, koska tämän kohdan todennäköisesti vielä saan käytännössä toteuttaa. (Tervetuloa kyläilemään Terhi!) Koska pidän ruuanlaitosta erittäin paljon, mieleen nousee heti monia vastauksia, lähtien siitä että kesällä ja talvella menu on huomattavasti erilainen 🙂 Nyt tarjoilisin varmaan jonkinlaista kanaa, varmaan grillattuna tai paistettuna fileenä, ja sen kera jonkin muhevan feta- tai vuodenjuustosalaatin. Talviaikaan saattaisin laittaa jotakin uuniherkkua, esim. jonkinlaisen ruukkuruuan, esim. kasviksista ja katkaravuista, tai vaikkapa paellaa.

Tai sitten yksinkertaisesti mennään ravintolaan syömään, ja se siitä! Onneksi Savonlinnassa löytyy monta hyvää ruokapaikkaa 😀

7. Mitä olet viimeksi hävennyt?

Tämän blogin ylläpitoa: haluaisin olla täällä enemmän läsnä, mutta liian usein tuntuu että en jaksa, pysty enkä kykene. Erityisesti tähän haasteeseen vastaamiseen liittyvä hitauteni hävetti.

8. Minkä taidon haluaisit oppia?

Videoiden editointi on jäänyt vähemmälle viime vuosina. Haluaisin liikkuvan kuvan + äänen käsittelyä opiskella lisää. Kiinnostaa erittäin paljon. Olen miettinyt myös laulamista, harrastuksena. Jatkan miettimistä 🙂

9. Minkä kirjan olisit halunnut kirjoittaa?

Lohikäärmeistä ”jotakin”. 😀

10. Milloin viimeksi kirjoitit jollekulle kirjeen?

Kirjeenomaisia sähköpostiviestejä kirjoitan melko usein, mutta ns. vanhan aikaisia ”kirje kirjeitä”en kovin usein kirjoita. Poikkeus vahvistanee säännön: viimeksi kirjailin kirjeen omin pikku kätösin tämän haasteen antajalle jokin aika sitten!

11. Mikä on suurin unelmasi? (ihan tällainen pieni kysymys…)

Ehkä se on se majatalo. Jostakin syystä majatalon pitäminen pulpahtaa aina vain uudestaan ajatuksiin. Taustalla on ajatus ”tarinoiden majatalosta”, vähän jostakin saman tyyppisestä kuin ns. klassisissa fantasiaromaaneissa, eli vanhasta isosta talosta, jonne ”sankarit saapuvat synkkänä ja myrskyisenä yönä”. 🙂 Jossakin maaseudulla paikan pitäisi sijaita, jotta siellä voisi kasvattaa myös omiin tarpeisiin ruokaa, sekä tietysti yrttejä + ylläpitää hyötypuutarhaa, mutta kuitenkin sopivan lähellä kaupunkia.

Toivoisin että siellä olisi myös tiloja, joissa voisi kokoontua erilaisia ryhmiä: esim. maalausryhmiä, askarteluryhmiä, meditaatioryhmiä, ja tietysti tilat kivien hiomiselle (tietysti!) sekä kasvien talvettamiselle + taimien kasvattamiselle. Toisin sanoen puitteet monenlaiselle luovalle toiminnalle.

Kyllähän tämä vähän siltä kuulostaa, että joku (vanhahko) maatila pitäisi jostakin löytää ja kunnostaa majataloksi. Järven rannalta mielellään, kiitos 😀 (No jos kerran unelmoidaan, niin unelmoidaan sitten kunnolla!) Toivoisin, että majataloni olisi myös sellainen paikka, jonne voisi tulla lepäämään vaikka ei olisikaan rahaa maksaa omaa ylläpitoaan. Eli paikka, jossa voisi kustantaa oman majoituksensa esim. talkootyöllä.