Kirjoitin syksyllä 2011 kaksi arviota Sari Peltoniemen teoksesta Kuulen kutsun metsän peittoon. Ensimmäisen kirjoitin syyskuussa Savon Sanomiin. En tiedä onko arvio vieläkään ilmestynyt lehdessä. Kyselin sen perään marraskuun lopussa, jolloin minulle sanottiin että se ilmestyisi itsenäisyyspäivän tienoolla. Yleensä arviot ilmestyvät lehdessä julkaisun jälkeen myös Savon Sanomien nettisivuille, joilla en ole arviota huomannut. Tällainen oikeasti harmittaa: se, että kirjasta tilataan arvio, joka kuitenkin ”hukkuu” jonnekin, ja kieltämättä kismittää myös se, että kyseessä on lasten- ja nuortenkirjallisuus, puhumattakaan fantasiagenrestä. Tapahtuuko tällaista aikuisten kirjoja koskevien arvioiden kohdalla? Stephen Kingin uutuudesta taisi olla arvio Savon Sanomissa, joten ilmeisesti ei ole ollut tilasta kiinni, jos ulkomaisesta kirjallisuudesta julkaistaan arvio, ja kotimaisesta ei. Omalla kohdallani yritän ilman muuta puolustaa kotimaisen kirjallisuuden palstatilaa, eli kirjoitan mieluummin arvioita kotimaisista teoksista kuin ulkomaisista teoksista. Joskus kuitenkin käy näin, ja asia todella harmittaa.
Toisen arvion Peltoniemen uutuusteoksesta kirjoitin Kainuun Sanomiin, jossa ilmestyi toimittamani nuortenkirjapalsta 21.11.2011. Tätä kirjoittaessani lehti on auki edessäni. Iso, kahdelle aukeamalle ulottuva valokuva Sari Peltoniemestä hallitsee juttua. Kuvassa kirjailija istuu ulkona metsäaukiolla koiran(sa?) kanssa, ja lukee kirjaa. Kuvatekstin joku toimituksessa on nappaissut tekstistäni: ”Sari Peltoniemi kirjoittaa suomalaiseen mielenmaisemaan istuvia tarinoita. Peltoniemi tunnettiin pari vuosikymmentä sitten yhtyeen Noitalinna huraa! laulajana ja sanoittajana”. Kuvatekstin alkuosa on tekstistäni, Noitalinna-osio jostakin muualta.
Harvemmin kirjoitan samasta kirjasta useampaa arviota. Kirjoittaessani Sanomalehti Kalevaan näin tapahtui joskus, ja tuolloin tuli harjoiteltua erilaisten arvioiden kirjoittamista samasta teoksesta. Haastavaa se on, etenkin kun huomaa sortuvansa omiin maneereihinsa, kiusallisilta tuntuviin toistuviin tapoihin, joista pitäisi päästä eroon. Kuitenkin samasta kirjasta kirjoittaminen on oivaa lääkettä omien maneerien tunnistamiseksi ja karsimiseksi. Parhaiten samasta kirjasta kirjoittamisessa on palvellut aika – kirjoitan arviot ajoissa, jotta voin rauhassa haudutella tekstiä ennen kuin se lähtee maailmalle. Yritän jossakin vaiheessa saada myös Savon Sanomiin kirjoittamani arvion tänne, jotta voitte halutessanne vertailla tekstejä.
Sillä välin, inspiroivaa matkaa metsän peittoon!
Ps. Nuortenkirjapalstan yleisotsikko oli ”Myyttien maailmasta”. Sen alla oli ingressi ”Nuorille: Sari Peltoniemen uusin romaani vahvistaa kotimaisen fantasian nousutuulia”. Eli oma teksti saattaa helposti muuttua toimituksessa, vaikka olisikin sovittu käytännön asioista, kuten otsikoinnista, etukäteen.
Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsän peittoon
Tammi 2011.
153 s.
Kotimaisen fantasian nousutuulia
Syksyn nuortenkirjojen satoa siivittää kotimaisen fantasiakirjallisuuden nousutuulet. Eräs tuulten nostattaja ja kotimaisen nykyfantasian pioneeri on monipuolisena kirjoittajana tunnettu Sari Peltoniemi.
Siinä missä monia ulkomaisia fantasiatarinoita leimaavat noita- ja velhoaiheiset teemat, Peltoniemi kirjoittaa suomalaiseen mielenmaisemaan istuvia tarinoita. Näiden tarinoiden juuret ovat syvällä myyttien ja mytologioiden maailmassa. Peltoniemen fantasiakertomuksissa lukija kohtaa etenkin arkitodellisuuden rajoja haastavia tapahtumia.
Kuulen kutsun metsän peittoon herättää myyttien maailman eloon teini-ikäisen Jounin elämässä. Vaellusretkellä Lapissa Jouni näkee yöllä metsässä naisen, joka kuiskii hänen nimeään. Tapahtuma unohtuu, kunnes Jouni kotiin palattuaan näkee naisen uudelleen. Kun kaupungissa alkaa liikkua miehiä, jotka yrittävät kaapata Jounin, poika on pelosta suunniltaan. Nuoren miehen eteen avautuu mysteeri, joka johdattaa hänet tutkimaan oman perheensä ja sukunsa historiaa. Kuinka Jounin kadonnut saamelainen äiti liittyy tapahtumiin?
Kertomuksen arkea rytmittää mystiset tapahtumat sekä uuteen kulttuuriin tutustuminen. Vaikka saamelaisuus on Jounilla veressä, on se silti vieraaksi jäänyt asia. Yllätyksekseen Jouni löytää kotikaupungistaan monia ihmisiä, myös saamelaisia, jotka ovat valmiita auttamaan häntä etsinnässään. Ystävät ja orastava ensirakkaus ovat aineksia, jotka osaltaan tuovat lämpöä ja sydäntä nostattavaa huumoria Jounin tarinaan. Peltoniemi suorastaan herkuttelee nuorten keskinäisellä dialogilla.
Syvemmällä tasolla Kuulen kutsun metsän peittoon kuvaa yhteisöllisyyden merkitystä niin perheen sisällä kuin isommassakin yhteisössä. Henkilöhahmona Jouni on tyypillinen itsenäistyvä nuori, ja hakee omaa paikkaansa elämässä. Juuret ja perheen merkitys eivät juurikaan kiinnosta, ennen kuin elämä haastaa miettimään mikä oikeastaan onkaan tärkeää. Oudoista tapahtumista johtuvaa kauhua ja pelkoa lievittää Jounin ympärillä olevat läheiset, jotka ovat valmiita auttamaan poikaa kaikin keinoin.
Kuulen kutsun metsän peittoon on kertomus, josta löytyvä mytologia, syvyys ja vivahteikkuus kutsuvat maagisista elementeistä viehättyviä lukijoita, myös aikuisia. Arjen magia on teema, joka yhtä aikaa antaa särmää sekä toimii uutta luovana voimana Peltoniemen kertomuksissa – oudot ja ihmeelliset asiat, joita arjen lomassa voi tapahtua, ja joita järjellinen ajattelu ei voi selittää. Jännityselementeistä johtuen tarina ei sovi aivan perheen pienimmille.
Jälleen kerran Peltoniemi on rakentanut moniulotteisen ja voimallisen kertomuksen, jonka pyörteistä lukija ei saa itseään irti ennen kuin tarina on luettu. Kuulen kutsun metsän peittoon voi yllättää positiivisesti myös pukin kontissa!
Teksti Maria Loikkanen
Alas taikavirtaa 