Lähtökohtia blogille

Tämän blogin tarkoituksena on raottaa verhoa lasten- ja nuortenkirjallisuuden maailmaan kirjallisuuskritiikkien kautta sekä pohtia ja tuoda esille sellaisia asioita, joita kirjallisuuskritiikeissä monesti jää tilan puutteen vuoksi sanomatta, ja mahdollisesti myös keskustella kirjasta ja sitä koskevasta kritiikistä. Lisäksi tämän blogin ajatuksena luonnollisestikin on tarjota potentiaalinen keskustelufoorumi kaikille lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kiinnostuneille.

Aloitin kirjoittamaan kirjallisuuskritiikkejä eri julkaisuihin 2000-luvun alussa. Tänä aikana olen todennut, että Suomessa lasten ja nuorten kirjat ovat olleet jatkuvassa paitsiossa medioissa, kirjallisuuden tutkimuksen että yleensäkin kulttuurintutkimuksen, ja voisi sanoa jopa (koko) kulttuurin saralla. Lasten- ja nuortenkirjallisuus ei tunnu olevan ”oikeaa” missään suhteessa – esimerkiksi oikeaa, vakavasti otettavaa kirjallisuutta. Tämä näkyy mm. siten, että erilaiset mediat ovat pääasiassa painottuneet aikuisten kirjallisuuden huomioimiseen, etenkin mitä kirjallisuuskritiikkeihin tulee. Esimerkiksi kuvakirjojen kritiikki on vähentynyt lähes olemattomiin siitä mitä se 1980-luvulla oli.

Aukaisin tämän blogin keväällä 2007. Silloin kirjoitin tänne muun muassa että ”Lasten ja nuorten kirjallisuudella Suomessa ei ole tietääkseni olemassa sivuja/blogia, jossa julkaistaisiin kirjallisuuskritiikkejä ja keskusteltaisiin kirjoista ja niihin liittyvistä teksteistä”. Sittemmin tilanne on onneksi muuttunut etenkin blogien osalta. Internetin erilaiset ilmaiset julkaisualustat ovat kehittyneet vuoden 2007 jälkeen paljon, ja omien sivujen tai sivuston aukaiseminen on yhä helpompaa. Hyvin monet lasten- ja nuortenkirjailijat ovat tehneet omat kotisivut ja/tai alkaneet pitää blogia. Lisäksi moni kirjailija on luonut verkkosivut kirjoittamalleen teokselle.

Kirjailijoiden blogista esimerkkinä kuuden nuortenkirjailijan ylläpitämä Grafomania -kirjallisuusblogi. Laajaa näkökulmaa lasten- ja nuortenkirjallisuuteen ja etenkin lasten- ja nuortenkirjallisuutta käsitteleviin kritiikkeihin tarjoaa Rouva Huu eli Päivi Heikkilä-Halttunen blogissaan Lastenkirjahylly.  Syyskuussa 2012 Rouva Huu kirjoitti katsauksen lasten- ja nuortenkirjakritiikin tilasta ja tolasta sekä kirjallisuusaiheisista blogeista. Tässä linkki kirjoitukseen, olkaa hyvät!

Todella voi sanoa, että monipuolista ja erittäin vauhdikasta kehitystä on tapahtunut lasten- ja nuortenkirjallisuuden verkkonäkyvyyttä ajatellen viimeisen viiden vuoden aikana. Siinä missä päivälehtien julkaisemien kritiikkien määrä on käsittääkseni tasaisesti laskenut, on verkkonäkyvyyden määrä tasaisen varmasti lisääntynyt. Tottakai päivälehtikritiikin vähentyminen ja laadullinen ”ohentuminen” (kritiikkien pituuksien lyhentäminen, tuskin voi puhua enää kritiikeistä, enemmän kirja-esittelyistä) on harmittava asia, mutta vastaavasti verkkonäkyvyyden lisääntyminen on aivan valtavan upea asia. Esimerkiksi siinä mielessä, että internetin kautta tieto on paljon laajemman lukijakunnan saatavilla kuin päivälehtien kautta. Lisäksi keskustelumahdollisuuksien syntyminen ja olemassaolo mahdollistavat vuorovaikutuksen syntymisen pitkienkin välimatkojen päästä.

Oma kiinnostukseni lepää eritoten lasten ja nuorten tieteis- ja fantasiakirjallisuudessa. Toki minua kiinnostaa kaikki muukin kirjallisuus, mutta menetin sydämeni em. genreille kauan aikaa sitten, eikä kiinnostus ole vuosien myötä näyttänyt hiipuvan. En kuitenkaan halua enkä aio tehdä tästä blogista mitään ”fantasia- tai tieteiskirjallisuuden pyhättöä”, vaan haluan tasapuolisesti huomioida kaikkia kirjallisuudenlajeja.

Alas taikavirtaa -nimi viittaa Eduard Uspenskin samannimiseen kirjaan, joka kuului kuului lempikirjoihini joskus silloin kauan sitten. Muistan lukeneeni kirjaa tuntitolkulla, sen värikkäästä ja rikkaasta maailmasta lumoutuneena. Ja voihan asian ajatella myös niin, että jokainen kirja on ikään kuin matka alas taikavirtaa, joka kuljettaa lukijan hyvinkin erilaisiin fiktiivisiin maailmoihin.

Tämä blogi on olemassa ajatustenvaihtoa varten – kaikille teille, joita lasten ja nuorten kirjallisuus kiinnostaa. Myös linkkivinkkejä otetaan mielellään vastaan!

Sivu päivitetty 31.10.2012

%d bloggers like this: