Hannu Hirvonen: Tuonenkehrääjät

Terveiset kesäisestä Savonlinnasta! Aurinko paistaa tyhjältä taivaalta, kaupunki on täynnä iloisen ja hyväntuulisen näköisiä ja oloisia ihmisiä, ja ihanan lempeä sekä lämmin tuuli puhaltelee aina välillä Saimaalta kaupungin kaduille. Tuntuu hyvältä olla kotona, kevät kun oli mitä oli, eli aikamoista hässäkkää. Nyt on saanut kaikessa rauhassa asettua uuteen kotiin, laitella tavaroita paikoilleen, ja ennen kaikkea nauttia kesästä! Juhannuksena tuntui kovasti hyvältä olla vesillä (olen viettänyt suurimman osan elämäni juhannuksista Saimaalla veneillen), suunnata kokka kohti Pihlajaveden ydintä ja laskea paljaat jalat erään pienen saaren lämpimälle rantakalliolle. Vielä paremmalta tuntui juhannuspäivänä herätä saaren rannassa veden hiljaiseen liplatukseen 🙂

Ihanaa kun on kesä, mutta ihanaa myös että on töitä. Parhaillaan tarkistelen Markkinointi-Instituutin koulutusrupeamaan liittyviä etätehtäviä. Opiskelijoilla on ollut sarja erilaisia kirjallisuuteen liittyviä tehtävänantoja, ja on kiinnostavaa havainnoida kuinka erilaisia näkökulmia jokin asia, esim. jokin kaunokirjallinen teos tai runo voi ihmisissä herättää.

Ohessa myös Kalevaan kirjoittamani arvio Hannu Hirvosen Tuonenkehrääjistä. Tummista sävyistä huolimatta pidin kirjasta. Se kuinka tarinassa kuvataan ihmisen tahtoa ja sen voimaa, tuntui minusta tarinan kontekstiin suhteutettuna tosi hyvältä – joskus isoista ja vaikeista asioista selviää paljolti myös siksi, että yksinkertaisesti haluaa selvitä ja mennä eteenpäin elämässä. Ja elää sekä nauttia elämästä!

Tuonenkehrääjien maa

Fantasia

Hannu Hirvonen: Tuonenkehrääjät

Tammi/Musta kaista 2010

123 s.

Hannu Hirvonen on kirjoittanut haastavan ja vaikuttavan kertomuksen siitä, mitä mahdollisesti voi tapahtua sen jälkeen kun ihmisen elämä päättyy. 12-vuotiaan Millan eli Miin perhe joutuu auto-onnettomuuteen, ja Mii joka yhtenä hetkenä oli autossa, huomaa äkisti olevansa jossakin aivan muualla – tuonenkehrääjien valtakunnassa. Siellä Mii tutustuu Aihin eli Aimoon, ja alkaa ymmärtää olevansa paikassa, johon tullaan maallisen elämän päättyessä.

Kertomus seuraa kahta erillistä tarinalinjaa: Miin ja Ain matkaa oudossa kaupungissa sekä pelastushenkilökunnan työtä heidän auttaessaan Miin vanhempia, ja etsiessään autosta ulos lentänyt Miitä. Pelastushenkilökunnan pinnistellessä onnettomuuspaikalla Mii ja Ai tutkivat omituista ja synkkää harsojen peittämää kaupunkia, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Selviää, että sellainen saattaa olla olemassa, mutta pois pääseminen riippuu siitä mitä nuoret itse haluavat ja haluavatko he sitä tarpeeksi.

Hirvosen Tuonenkehrääjät on siinä mielessä haastava kertomus, että tarina vie lukijan elämän rankkojen peruskysymysten äärelle. Lukija haastetaan elämään ja kuolemaan liittyvien kysymysten myötä pohtimaan myös tahtoa ja sen voimaa: elämä voi muuttua hetkessä, ja monesti elämän valintahetkissä kyse on myös siitä, mitä ihminen elämältään haluaa ja tahtoo. Joskus tahto voi olla niin kova, että se saattaa muuttaa maailmaa. Hirvonen liikkuu isojen teemojen äärellä, joita nuorempien lukijoiden saattaa olla hyvä purkaa auki aikuisten kanssa.

Teksti Maria Loikkanen

Advertisement

LukuVarkaus -palkinto Karhumielelle!

On suorastaan ilo mainostaa LukuVarkaus -palkinnon tämän vuoden saajaa: Ritva Toivola teoksellaan Tuomas Karhumieli. Jes! 😀

Marika kirjoittaa asiasta Maagisessa arkissa, Päivi Heikkilä-Halttusen arvion Tuomas Karhumielestä voit lukea Päivin blogista Lastenkirjahyllystä.

Loistavaa, aivan kerta kaikkiaan loistavaa! 😀

Kesä!

Kesän alku on ollut monivaiheinen ja kieltämättä ”hiukan vauhdikas”. Yrittäjäkurssi päättyi toukokuun lopussa, ja siinä samassa rytinässä päättyi myös vanha elämä: muutin toukokuun lopussa uuteen asuntoon, ja kesäkuun alussa suuntasin kohti Helsinkiä ja luennointi-/koulutushommia. Sieltä palattuani totesin, että olo on lievästi sanottuna väsynyt. Toukokuun kolme viimeistä viikkoa tuntuivat suorastaan hurjilta: pakkasin ja lajittelin tavaroitani (mikä lähtee kierrätykseen, mikä roskikseen ja mikä mukaan uuteen elämään?) ja aloin viedä tavaroita uuteen asuntoon heti kuin mahdollista. Siinä samalla koostin luentoa ja iltaisin istuin yrittäjäkurssilla. Sen lisäksi mökillä odottivat puutarhahommat, jotka siinä vaiheessa tuntuivat lähinnä loman vietolta – ihanaa että on paikka jonne saa mennä tekemään mitä erinäköisimpiä maanläheisiä juttuja, kuten vaikkapa kitkeä kukkapenkkiä, mikä tuntui levolta kaiken rumban keskellä. Rumba on nyt helpottanut, mutta kyllä ihmetellä täytyy, että mikä siinä on, että kaikki asiat tuntuvat aina kasautuvan päällekkäin ja tapahtuvan yhtä aikaa?

Uusi elämä on lähtenyt käyntiin hyvin. Markkinointi-Instituutin opiskelijoilta tullut palaute oli erittäin positiivista ja kannustavaa. Sen varaan on hyvä rakentaa jatkoa ja miettiä luennon eri osa-alueita. Parantamisen varaa on aina, eli en aio käpertyä tyytyväisyyden tilaan, vaan pohtia ja tutkia sitä, kuinka koostan luennon josta jokainen saisi jotakin, ja ennen kaikkea sitä, kuinka suoriudun tehtävästä siihen varatussa ajassa. Keskustelullekin pitää jäädä aikaa, ainakin itse toivoisin niin. Joka tapauksessa: tämä oli erinomaisen hyvä alku, josta on ilo ponnistaa eteenpäin.

Kirjallisuusrintamalla on ollut kohtuu hiljaista – en ole kaiken tämän muutoksen keskellä ehtinyt lukea kovin paljoa. Sadepäivät ja illat ovat olleet hyvä kannustin lukemiseen, mutta jostakin kumman syystä silmät tuppaavat painumaan kiinni heti kun yritän jotakin lukea. 😉 Noh, välillä näinkin. Tosin sen verran täytyy lukuasiaan kommentoida, että näin jossakin kysymyksen ”Mikä kirja tuo auringon sadepäivääsi?” Lienee ollut Facebook, jossa tämän tyyppisiä keskustelunavauksia suorastaan vilisee. Itse vastaan kysymykseen tällä hetkellä näin: kaksi kirjaa ovat tuoneet iloa ja aurinkoa elämääni alkukesän sadepäivinä – venäläisen kirjailijan Kirill Bylytshevin loistava teos Alissa avaruudessa sekä Sharon Creechin Kulje kaksi kuuta. Alissa on jo vanha klassikko, Kulje kaksi kuuta puolestaan hiukan tuoreampi teos. Molemmissa kirjoissa on ”sitä jotakin”, elämän iloa ja riemua, joka välillä kulkee käsi kädessä sen toisen puolen, elämän surujen kanssa. Näin etenkin Creechin teoksessa, jota suosittelen etenkin kaikille sellaisille lukijoille, jotka haluavat itkeä ja nauraa yhtä aikaa tarinaa lukiessaan, eli saada oikein kunnon tunne-elämyksen.

Näin täällä, kesäfiiliksiä ja kaikkea siihen liittyvää, ja onneksi myös töitä: luentoon/koulutukseen liittyy myös etätehtävät ja niiden arviointi, joka on nyt keskikesän koittaessa edessä.

Mukavia kesäpäiviä kaikille!

Kouluttamassa

En muista kuinka monta kertaa olen tästä kertonut, mutta kerronpahan nyt uudestaan: sain maaliskuussa toimeksiannon Markkintointi-Instituutista, eli tulla sinne kesän alussa kouluttamaan libristitutkintoa suorittavia opiskelijoita. Kyseessä kirjallisuuden teorian osuuden koulutus. Otin toimeksiannon vastaan ilolla, mutta hiukan epäröiden: kolme tuntia voi olla PITKÄ aika. En ole aikaisemmin tehnyt moista, eli puhua paasannut tuommoista aikaa melkein putkeen. Ja entäpä materiaali? Kuinka koostan materiaalin siten, että se varmasti riittää kolmeksi tunniksi. Ja kuinkan ylipäänsä koostan kirjallisuuden teoriasta riittävän yleistajuisen esityksen? Se mikä minun mielestäni on yleistajuista ja ns. ”perustietoa”, saattaa jollakulla toisella mennä aivan yli hilseen. Ystävien kanssa teoriaosuutta on hankala kokeilla/harjoitella käytännössä, koska niin moni heistä on ystäväni jo opiskeluajoilta. Kaiken lisäksi asuvat vielä toisella puolella Suomea, joten puhelinlasku olisi melkoinen 😉

Tuumasta toimeen. Koostin materiaalia pitkin kevättä. Aloitin aakkosista, eli siitä mitä kirjallisuus on ja kuinka eri tavoin kirjallisuutta voi lähestyä. Tästä pääsin kirjallisuuden luokittelun kontekstisidonnaisuuteen: kuinka eri tavoilla kirjallisuutta luokitellaan yhteiskunnassamme eri instituutioiden taholla, sekä kuinka yksityiset ihmiset luokittelevat kirjallisuutta omassa kotonaan, vai luokittelevatko ollenkaan. Tästä pääsin kirjallisuudentutkimukseen, jonka esittelin lyhyesti, koska se kuitenkin liittyy olennaisesti kirjallisuuden teoriaan sekä kirjallisuuden luokitteluun. Kirjallisuudentutkimuksesta jatkoin kertomakirjallisuuteen, ja sitä kautta aloin avata teoriapakettia – narratologiaa eli kerronnan teoriaa. (Mikä tekee tekstistä kertovan tekstin?) Luennon kolme isoa pääaihetta olivat kertomakirjallisuus, lyriikka ja draama. Jotakin kertomakirjallisuuden ja siihen liittyvän teoriaosuuden laajuudesta kertonee se, että emme päässeet draaman osuuteen lainkaan. Se jää käsiteltäväksi syksyllä, mikä on ehkä ihan hyvä, koska se liittyy olennaisesti myös muihin silloin käsiteltäviin aiheisiin.

Mutta näin elämä opettaa: jännitin loppuuko materiaalini mahdollisesti kesken, ja olin varannut jopa extramateriaalia mukaan. No ei loppunut materiaali kesken, ja helposti yhden kolme tuntia voisin puhua pelkästä kerronnan teoriasta. En olisi ikinä (itsestäni) uskonut! Minä joka en opiskelujen alkuaikoina ymmärtänyt lainkaan mihin kirjallisuuden teoriaa ylipäänsä tarvitaan! Tätä muutosta selittää osaltaan se, että aikanaan väänsin graduani kolme vuotta, ja sinä aikana todella konkreettisesti aukaisin itselleni nimenomaan kerronnan teorian osuuden, purkaessani auki Alasdair Grayn Lanarkin kerronnallisesti erittäin kiinnostavaa maailmaa. Työtä ja tuskaa se oli, kunnes alkoi loppupuolella käydä jopa kiinnostavaksi ja sitä kautta innostavaksi, kun aloin ymmärtää minkälaisia työkaluja minulla on käsissäni.

Tätä iloa ja innostusta, sekä ymmärrystä siitä kuinka kirjallisuuden teoriaa voi hyvinkin eri tavoilla käyttää työkaluna eri tekstien parissa, lähdin Markkinointi-Instituuttiin jakamaan. Se oli päätavoitteeni: antaa opiskelijoille jotakin sellaista, josta heille voisi ”todella ja oikeasti” olla hyötyä oikeassa elämässä, ja ehkäpä sen lisäksi myös uusia näkökulmia kirjallisuuteen. Ilmeisesti onnistuin tavoitteessani edes jossakin määrin, koska ainakin tauon aikana saamani palautteen perusteella aihe kiinnosti opiskelijoita. Varsinainen palaute tulee ehkä ensi viikolla tai joskus myöhemmin, ja siitä varmaan sitten kuulee miten homma kokonaisuudessaan meni, ja missä pitäisi petrata.

Mitä minuun tulee, voi ehkä sanoa että maailmani jossakin määrin muuttui astuessani luokan eteen. En ole koskaan luennoinut tai opettanut, ainakaan näin virallisissa tilaisuuksissa, ja jostakin syystä esiintyminen on ollut minulle erittäin vaikeaa. Miettiessäni mistä se johtuu, totesin että olen yleensä ”joutunut” esiintymään, eli puhumaan aiheista tai aihepiireistä joita en tunne. Nyt olin omalla maalla, oman vahvuuteni parissa. Luento tuli jostakin selkäytimestä. Olin koostanut power point -esityksen ja sen lisäksi tulostanut vielä muistiinpanot tukemaan esitystä. En tarvinnut muistiinpanoja kertaakaan ensimmäisen kahden tunnin aikana. Vasta sitten kun siirryimme lyriikan puolelle, kaivoin paperit esille, koska siellä oli esimerkkirunoja ja muitakin esimerkkejä aiheesta. Kaiken kaikkiaan oli todella mahtava fiilis ”antaa palaa” sydämen kyllyydestä, ja jakaa rakkautta kirjallisuuteen (sekä sen teoriaan!) maailmalle. Toivon että pystyin antamaan opiskelijoille jotakin.

Syksyllä sitten uudestaan, ja itseasiassa toivon että opetushommia tulisi eteen enemmänkin. Vaikuttaisi olevan meikäläisen juttu 😀

Nyt lepoa. On ollut aika rankkaa viime aikoina, itseasiassa koko kevään, ja viime viikonlopun muuton myötä, sekä eilen olleen luennon myötä, tuntuu siltä että nyt olen ansainnut vapaan viikonlopun. Josko nurmikon leikkaisi mökillä ja rapsuttelisi vähän kukkapenkkiä. Maadoitus eli sormien ja varpaiden multaan työntäminen voisi tehdä erittäin hyvää.

Hyvää kesäistä viikonvaihdetta kaikille!