Alas taikavirtaa

Hannele Huovi: Höyhenketju

Tammi 2005

Toukokuun nostona Hannele Huovin Höyhenketju. Ohessa muutamia huomioita teoksesta.

Takakansiteksti: Eleisa on tyttö joka rakastaa lintuja. Mutta kun hän ajattelemattomasti yrittää tarttua kiinni Haukan jalkaan, Haukka säikähtää ja nokkaisee tyttöä. Eleisa menettää näkönsä. Lintujen haltia langettaa tuomion: Eleisa ja Haukka sidotaan yhteen höyhenketjulla, ja heidän pitää vaeltaa yhdessä, toisiinsa sidottuina, kunnes he löytävät vapauttavan taian. Mukana seuraavat myös korppi Huki ja Kaksinaama, tyttö joka osaa rakentaa kuplan ja kulkea sen lävitse yli rajan.

Päällimmäisenä Höyhenketjusta jäi mieleen unen kaltainen tunnelma. Eleisa on tyttö, joka ikään kuin ”liukuu” maailmoista toiseen, omasta maailmastaan lintujen maailmaan ja takaisin. Jotenkin. Ei taida itsekään tietää kuinka hän sen tekee. Todellisuudet soljuvat toistensa lomassa unenomaisesti. (Myös tapa jolla Eleisa minä-kertojan roolissaan kuvailee tuntemuksiaan, aistimuksiaan ja havaintojaan herätti minussa unenomaisen tunnekokemuksen.)

Erään tällaisen ”liukumisen” yhteydessä sattuu vahinko, ja Eleisasta tulee sokea. Kun Haukka, joka Eleisan sokeutti, sidotaan tytön kanssa samaan höyhenketjuun, jäävät he yhdessä lintujen maahan. Eleisan omassa todellisuudessa vaikuttaa siltä että tyttö yhtäkkiä vain katosi. Kukaan ei tiedä Eleisan lahjasta, siitä että hän voi liikkua todellisuuksien välillä, joten kukaan ei myöskään tiedä mihin hän on kadonnut. Ja vaikka tietäisi, se tuskin auttaisi, sillä Eleisa elää maailmassa jossa ei toisiin todellisuuksiin uskota.

Eleisan sokeutuminen ja katoaminen kytkeytyy Unien Herraan ja siihen, kuinka Elisan ”kotitodellisuudessa” ihmisiltä alkaa kadota varjoja. Ne vain katoavat johonkin, ja sen myötä kun ihminen menettää varjonsa, hän alkaa muuttua. Synkemmäksi ja julmemmaksi. Elisan maailmassa käydään jo sotaa varjottomien ja varjollisten välillä. Etsiessään ratkaisua siihen kuinka hänet ja Haukan yhteensitovan höyhenketjun saa purettua, Eleisa alkaa tulla tietoiseksi siitä että maailmassa on isoja asioita meneillään, ja kuinka Unien Herra tuntuu olevan tapahtumien keskiössä.

Tarinassa on kaksi pääkertojaa, joista Eleisa on toinen. Eleisan lisäksi toinen kertoja on tyttö nimeltä Kaksinaama, välillä jopa hieman narrin kaltainen hahmo, joka tekee mitä hän haluaa ja huvittaa. Kaksinaamassa on voimaa ja varmuutta, joka Eleisalta puuttuu, ainakin aluksi. Eleisan ja Kaksinaaman kertojan roolit lomittuvat toisiinsa kerronnan liikkuessa nykyhetken ja menneen välillä. Siinä mielessä koin kerronnan lomittumisen hyvänä asiana, että Eleisan kerrontaosioihin liittyvä unenomainen tunnelma katkeaa, ja kertomukseen syntyy muitakin kiintopisteitä. Kaksinaaman kertojan vuorolla tarina tasapainottuu, koska Kaksinaama havainnoi ympäristöään aivan toisella tavalla kuin Eleisa.

Välillä tuli mieleen jopa jonkinlainen vertauskuvallisuus liittyen Eleisaan: tyttö elää elämäänsä toisissa todellisuuksissa, eikä ole oikein ”kunnolla missään”, haaveillen aina jostakin muusta missä oikeasti on. Kaksinaama puolestaan osaa liikkua varmoin ottein todellisuudesta toiseen, ja sopeutuu siihen missä milloinkin on. Ehkä Eleisa sokeutui sen vuoksi, että oppisi kunnolla näkemään ympäristön missä milloinkin on. Ehkä.

Höyhenketju on pitkälti kasvutarina, joka toteutuu matkan tekemisen kautta. Ylpeä, ja ehkä hieman narsistinen Haukka oppii huomioimaan muitakin kuin itsensä ja oman ylvään olemuksensa. Arka, ehkä hieman sisäänpäin vetäytyvä Eleisa oppii luottamaan omiin tuntoihinsa ja kykyihinsä, ja pitämään puolensa muiden vaatimuksia ja haluja vastaan. Seisomaan omilla jaloillaan ja arvostamaan itseään, olemaan aidosti oma itsensä. Kaikki tämä tapahtuu vähitellen hankalalla ja voimia kuluttavalla matkalla, jonne höyhenketju Haukan ja Eleisan johdattaa.

Erityisesti tarinassa huomiotani veti puoleensa Kaksinaama, joka henkilöhahmona on enemmänkin tarkkailijan kaltainen kulkija. Useaan otteeseen mieleen nousi mielikuva narrista, joka vaeltelee mielensä mukaan siellä täällä, elämän lankoja nykien ja havainnoiden mitä tapahtuu mistäkin narusta vetäisemällä. Myös erämaissa asuvat noitasisarukset vaikuttivat kiinnostavilta, ne keiltä Haukka ja Eleisa kysyivät apua höyhenketjun poistamiseen. Noitien osuus tarinassa jäi kuitenkin läsnäolon osalta melko pieneksi, he ovat lähinnä ”apuhahmoja”, jotka opastavat Eleisan ja Haukan avun suuntaan.

Suosittelen lukijoille, ketkä hakevat pohdiskelevaa kerronnallista otetta sekä unen kaltaisia tarinamaisemia, joissa kuitenkin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Vaikka fantasiakirjallisuudesta yleisesti ottaen pitäisikin, ei tämä välttämättä kolahda, jos kaipaa vauhdikasta toiminnan täyttämää seikkailua.

Jaha, kevät se tosissaan tulla tupsahti – taas on vuotuisen vappuriehan aika 🙂

Hieman viime tingassa (kuitenkin vielä huhtikuun puolella!) tulee tämän kuun ”nosto”, jo jonkin aikaa työn alla ollut Annina Holmbergin Lumotut.

Riemuisaa vappujuhlaa kaikille!

Annina Holmberg: Lumotut

WSOY 2005

Huhtikuun ”nosto” on Annina Holmbergin Lumotut, joka oli tarkoitus nostaa esille jo viime kuussa. Syystä että Wheel of Time, eli Ajan pyörä -sarjan viimeiset osat osuivat kohdalle, Lumottujen lukuprojektini viivästyi.

(Wheel of Time -sarjan päätös yllätti positiivisesti. Nimenomaan Brandon Sandersonin osuus. Hattua nostan sille, että hän on tarttunut työhön, jonka edesmennyt Robert Jordan jätti jälkeensä. Voisin kuvitella, että on valtava haaste kirjoittaa loppuun jotakin, jonka joku toinen on aloittanut. Etenkin kun asiaan liittynee valtavasti paineita, mm. tuhansia kriittisiä faneja, jotka yhtä aikaa varmaan toivovat parasta ja pelkäävät pahinta. Minusta Sanderson on tehnyt upeaa työtä.)

Holmbergin Lumotut kieltämättä jäi hieman Wheel of Time -sarjan varjoon. Massiivisen fantasiaseikkailun päätteeksi oli outoa, mutta jollakin lailla myös raikasta palata aivan toisen tyyppisen fantasian pariin: Lumotut kertoo kolmesta teini-ikäisestä, joiden kohtalona on osallistua ikivanhaan hyvän ja pahan väliseen kamppailuun. Klassinen teema siis, sinänsä samaa kuin niin monissa fantasiateoksissa, myös Wheel of Time -sarjassa. Mutta täysin eri tavalla toteutettuna.

Miranda Aava saa syntymäpäivänään isoisältään melkoisen ”lahjan”: täytettyään 16 tyttö saa tietää olevansa yksi Lumotuista, osa troikkaa, jonka kohtalona on osallistua hyvän ja pahan väliseen taisteluun. Troikan kaksi muuta jäsentä ovat Mikaja ja Minter. Mikaja on Pariisissa asustava nuori kaunotar, joka opiskelee lääketiedettä, Minter puolestaan nuori herrasmies. Kaikilla Lumotuilla on ”epätavallisia lahjoja”, mikä tarkoittaa tässä yhteydessä lähinnä kykyä kanavoida energiaa, esim. tulienergiaa tiettyjä tarkoituksia varten, kuten Miranda huomaa osaavansa. Lumottuja opastaa Mirandan isoisä Milton, jonka ohjauksessa kolmikko lähtee seikkailuun kohdatakseen Eurooppaa uhkaavat pahat voimat.

Muutamia mietteitä ja havaintoja Lumotuista.

Ensireaktioni oli, että Lumotut on mielenkiintoinen askel kotimaiseen fantasiaan, vaikka teosta kriittisellä silmällä havainnoinkin. En sinänsä lumoutunut kokonaisuudesta, sillä kaipaan syvempää otetta tarinan kerrontaan. Lumotuissa henkilöhahmot jäävät valitettavan pinnallisiksi (tosin toisaalta ilmentävät kyllä hyvin ikäistensä tunnelatautunutta olemista ääripäissä liikkuvien reaktioiden kautta), ja tarinarakenne jää ohueksi. Aineksia olisi hyvinkin monitahoiseen ja moniulotteiseen tarinaan, mutta toteutus ontuu. Monessa kohdassa esimerkiksi troikan keskinäinen kinastelu ja mm. Mirandan kateus Mikajaa kohtaan ottavat niskaotteen, ja itse tarina jää nahistelun varjoon.

Omat intressini tarinan suhteen olivat aivan muualla kuin tunneskaaloissa, joita Miranda käy läpi suhteissaan ”kauniin ja täydellisen” Mikajan tai Minterin kanssa. Minua kiinnosti asetelma josta tarina lähtee kehittymään: on käynnissä ikiaikainen konflikti, ja troikalla on oma kohtalonsa täytettävänä. Mistä konflikti on saanut alkunsa, kuka isoisä Milton oikeastaan onkaan, ja mikä tätä asetelmaa on pitänyt yllä vuosisatojen ajan? Miten Lumotuista tulee Lumottuja, kuka heidät valitsee, vai onko olemassa jokin ”ennustus”? Lumotuissa on paljolti samanlaisia aineksia kuin Susan Cooperin Pimeä nousee -sarjassa, joka on hyvinkin moniulotteisesti toteutettu. Mutta kun tarinassa kerta toisensa jälkeen nousee esille nuorten keskinäiset kärhämät, vallaten alaa itse tarinalta, syntyy siitä pinnallinen tunnelma. Jäi myös tunne siitä, että yllämainittuihin kysymyksiin ei löytynyt vastauksia.

Se mistä lumouduin, oli em. lähtöasetelma: Lumotut ja heidän ”jokin juttunsa”, joka on ollut olemassa vuosisatojen ajan. Hieno asetelma, ja hyvin erilainen kuin ns. perinteisessä kotimaisessa fantasiassa. Tarinassa on myös kansainvälinen ote lähtien siitä että se pääosin sijoittuu ulkomaille. Suomen salot jäävät kauas taakse, ja suomalaiseen kansanperinteeseen nojaavista tarinaelementeistä ei ole tietoakaan. Juonirakennelma toimii hienosti, ja tarinassa on hyvä jännite, joka säilyy loppuun asti. En ainakaan itse osannut arvata kuka on tarinan ns. ”pääpiru”. Jäi myös olo ”no olisihan se pitänyt osata arvata”, mikä on usein hyvän juonirakennelman ytimessä: jokin on aivan nenän edessä, mutta sitä ei vain näe, ennen kuin tarina johdattaa sen luokse.

Vaikka itse koin Lumottujen kerronnan ”ohueksi ja hieman pinnalliseksi”, joku muu saattaa saada teoksesta paljon enemmän. Tämä on itselleni ”ainainen peiliin katsomisen kohta”: kun arvioin nuorille kirjoitettuja teoksia (aikuisen lukijan näkökulmasta), mistä voin oikeasti tietää miten nuoret teoksen kokevat? En voi tietää, jos en saa nuorilta palautetta, mutta toisaalta jos tietäisinkin, esim. päivälehtien arvioissa on nykyisillä mitoilla (= arvioiden pituuksilla) lähes mahdotonta saada nuorten kokemuksia mukaan, ellei niitä saa supistettua lauseen tai parin mittaisiksi. No joka tapauksessa, tämä on itselleni ainainen heijastekohta: kirjoitan oman näkemykseni pohjalta, mutta en voi tietää miten muut teoksen kokevat.

Mitä Lumottuihin tulee, on aina yhtä mielenkiintoista ja virkistävää oppia uutta kotimaisesta fantasiasta. Saada uusia kokemuksia. Suomessa on niin paljon osaamista, jota ei syystä tai toisesta ole nostettu esille niin paljon kuin olisi syytä. Tai jos on nostettu, en ole huomannut.

Toistaiseksi Lumotut on ilmeisesti yksittäinen teos, en ainakaan pikaisen etsinnän perusteella löytänyt viitteitä siitä, että jatko-osia olisi tullut tai tulossa.