Rudolf Koivu -virtuaalimuseo

Kiinnostavista päivämääristä jos puhutaan, mietiskelin alkuviikosta pitäisikö lykätä edellisen postauksen julkaisemista tälle päivälle – ihan sen vuoksi, että saisin blogiin ”karkauspäivämerkinnän”. En sitten kuitenkaan lykännyt, koska olen bloggarina melkolailla suoraviivainen, eli julkaisen postauksen silloin kun se mielessä on ja ehdin sen kirjoittamaan. Harvoin käytän esim. ajastustoimintoa.

Vaan löytyipä kuulkaa mukavasti hersyttelevä postauksen aihe tälle päivälle: verkossa on avattu Rudolf Koivu -virtuaalimuseo! Whoa 😉 Minua tämä yhtä aikaa ilostutti, sykähdytti ja vaikka mitä kaikkea sen sellaista, johon liittyy nimenomaan positiivisia muistoja! Lapsena eteeni osui paljon Koivun tuotantoa, sekä hänen kirjoittamiaan että kuvittamiaan satuja. En menisi sanomaan että Koivun sadut tai kuvitukset ovat lähinnä sydäntä, mutta kyllä ne edelleen kovasti sykähdyttävät. Samalla ne ikäänkuin muodostavat jonkinlaisen kulmakiven, johon voi nojata. Muun muassa siten, että ilman muuta viime syksynä Rastorilla kirjallisuuden koulutusta pitäessäni historiaosiossa tuli esille myös Rudolf Koivun tuotanto.

Pitkään omalla kohdallani oli myös siten, että mielessäni Koivun tuotanto muodosti ikään kuin kuvan siitä ”millainen sadun tulee olla”. Olen onnellinen, että olen tämän kuvan onnistunut sittemmin rikkomaan, koska satuhan voi olla ja onkin myös paljon muuta, kuin pelkästään R. Koivun tuotantoa 😉 Mutta noin niin kuin lapsuuden viitekehyksenä Koivulla on ollut suuri rooli mitä tulee satuun liittyvien mielikuvien muodostumiseen ja kehittymiseen.

En vielä ehtinyt syvällisemmin tutustua virtuaalimuseoon, mutta ilokseni huomasin että siellä vaikuttaisi olevan myös kattava kuvagalleria. Joskus nimittäin on hetkiä, jolloin on mukavaa keskittyä ihan pelkästään kuvitukseen. Lisäksi sivusto voi toimia hyvänä viitteenä esim. bloggaamisessa, kuvalinkkejä ajatellen siis.

Oikein riemullista karkauspäivää kaikille, täällä ei kosittu (= aihe oli kovasti pinnalla tänään mm. radiossa, ilmeisesti eri puolilla Suomea on tänään kosittu kovasti 😉 ), mutta siitäkin huolimatta päivä on ollut oikein hieno, auringonpaisteineen!

Advertisement

Joulukalenteri!

Hei kaikki isot ja pienet tontut – joulukalenterien ystävät! 😉

Tällä hetkellä kahdessa kirjallisuusblogissa voi käydä lukemassa joulukalenteria. Vinkeä idea, jota voisin itsekin yrittää toteuttaa jonakin vuonna.

Rouva Huun joulukalenteriin voi tutustua Lastenkirjahyllyssä. Tutkija ja kriitikko Rouva Huu bloggaa lasten- ja nuortenkirjallisuudesta taidolla, joka saattaa avata kirjan ystäville aivan uusia näkökulmia kirjamaailmaan. Parhautta Rouva Huun joulukalenterissa ja ylipäänsä blogissa ovat postaukset, joissa tutkitaan myös kirjojen kuvituksia ja kuvitusten ihmeellistä maailmaa. Nykykritiikkien maailmassa kuvituksen osuus on vähitellen vähentynyt ja vähentynyt (etenkin päivälehdistä), ja on ilo saada lukea tällaisia postauksia, joissa huomioidaan myös kuvituksen osuus. Tässä linkki Rouva Huun joulukalenterin 1. luukkuun Himmelihommaa ja hepulikohtauksia.

Toinen joulukalenteribloggaaja on nuortenkirjailija Terhi Rannela, blogi löytyy Terhin kotisivuilta. Terhin joulukalenterin luukuista löytyy matkamuistoja kuluneen vuoden retkiltä. On mielenkiintoista nähdä kuinka joulukalenterissa yhdistyvät kirjoittaminen ja matkustus – alkaen ensimmäisen luukun tarinasta.

Kiitos ahkerille bloggaajille, jotka inspiroitte meidän lukijoiden arkea!

Kyyhkyn kysymys

Onnittelut Esko-Pekka Tiitiselle!

HS uutisoi tänään seuraavaa:

Outukumpulaisen kirjailijan Esko-Pekka Tiitisen kirjoittama ja hänen poikansa Nikolai Tiitisen kuvittama lastenkirja Kyyhkysen kysymys julkaistaan syksyllä espanjaksi ja vuoden 2012 keväällä englanniksi.

Oikeudet on lisensoitu espanjalaiselle Cuento de Luz -kustantamolle, joka painottaa julkaisuohjelmassaan kestävää kehitystä ja rauhanaatetta. Kustantamo lupaa, että Kyyhkyn kysymystä luetaan tulevaisuudessa muun muassa Espanjassa, USA:ssa, Kanadassa, Iso-Britanniassa, Intiassa, Filippiineillä, Meksikossa ja Argentiinassa. Kirjasta on suunnitteilla myös eBook-versio.

Lisää asiasta voit lukea Hesarin artikkelista.

Jälleen kerran iloitsen A) kirjailijan puolesta B) laadukkaan kotimaisen kirjallisuuden, ja nimenomaan lasten (ja nuorten) kirjallisuuden puolesta. On hienoa, että muuallakin maailmassa saadaan nauttia suomalaisen kirjallisuuden ilosanomasta! 😉

Katri Tapola & Virpi Talvitie: Unilintu ja Uljas Sankari

Ohessa tämän päivän Kalevassa, kuulema ”komeasti”, julkaistu juttu. En ole itse juttua nähnyt (tämän työn ikävä puoli kun kirjoittaa eri puolilla Suomea ilmestyviin lehtiin eikä saa kaikkia juttuja käsiinsä), mutta käsitykseni mukaan adjektiivilla komea viitataan jutun yhteydessä julkaistuihin kirjan kuvituksen kuviin. Henkilökohtaisesti olen kuvitusta koskevien kuvien julkaisusta mielissäni, koska kyseessä on nimenomaan kuvakirja, jossa teksti ja kuvitus yhdessä muodostavat tarinan, ja nimenomaan käsi kädessä toimivat tarinaa kertovina elementteinä. Toista ei ole olemassa ilman toista – ilman jompaa kumpaa osapuolta kerronta rampautuisi pahasti.

Unilinnun matkassa

Katri Tapola & Virpi Talvitie: Unilintu ja Uljas Sankari

Teos 2010

40 sivua

Kotimaista kuvakirjatuotantoa on ilo seurata. Katri Tapolan kirjoittama ja Virpi Talvitien kuvittama Unilintu ja Uljas Sankari laadukas uusi tulokas suomalaisen kuvakirjagenren joukossa.

Tarina kertoo Uljaasta Sankarista, joka täyttää kahdeksan vuotta. Syntymäpäiväänsä edeltävänä yönä hän lentää tutun ja turvallisen unilinnun kanssa yön maahan. Siellä hän tapaa ystävänsä Aatoksen, joka kertoo että valtakunnansalin avain on kadonnut, ja paha uni uhkaa vallata koko yön maan. Uljas Sankari ja Aatos Soturi ottavat pelastustehtävän vastaan. Unen maassa tapahtuvan seikkailun kautta teoksen teemaksi nousee kuvakirjalle, sadulle sekä fantasiakirjallisuudelle perinteinen päähenkilön sisäinen matka.

Kuvakirjan kerronta syntyy kuvan ja sanan muodostamasta yhteistyöstä. Kuvan ja tekstin suhde on kuvakirjoissa yleensä erittäin kiinteä ja vuorovaikutuksellinen, näin myös Unilinnussa ja Uljaassa sankarissa. Vuorovaikutuksellista kerrontaa voimistaa osaltaan joissakin kuvissa oleva voimakas liike, jota myös värien käyttö sekä kuvan eri elementtien sommittelu vahvistaa. Osaa kuvista voi lukea eri suunnista, esimerkiksi alhaalta ylöspäin tai ylhäältä alaspäin, mikä tuo ja luo kiinnostavia ulottuuvuksia tarinaan.

Kirjan kuvitusta ei ole rajattu puitteisiin tai rajoihin, vaan se täyttää koko sivun. Tällainen ”kuvakerronnan” tekniikka tuo tarinan lähemmäksi lukijaa kuvituksen täyttäessä kirjan sivut ja aukeamat rehevästi ja täydellä teholla. Runsas voimakkaiden värien käyttö luo Unilinnun ja Uljaan Sankarin kohdalla voimakkaan mielikuvan yöstä ja sen maasta. Kuvitukseen liittyvä puitteiden ja rajojen poissaolo osaltaan ikään kuin kutsuu lukijan astumaan kuvaan sisälle. Lisäksi joidenkin kuvien perspektiivi on hyvin unenomainen. Tämä istuu erinomaisesti teoksen uni-teemaan.

Tarinan symboliikka nousee herkästi mutta varmasti esille. Todellisessa elämässä pihan isot pojat kiusaavat Uljasta. Yön maa on paikka, jossa poika voi kohdata pelkonsa yhdessä ystävän kanssa, ystävän joka häneltä uupuu tosielämässä. Mutta ehkäpä yön maassa tapahtuvat asiat tulevat joskus toteen, kuten Uljas syntymäpäivänsä aamuna huomaa, pelastettuaan yön maan pahalta unelta: naapuriin on muuttanut saman ikäinen poika. Uusi ystävä kenties.

Uljas piirtää syntymäpäivänsä kunniaksi numeron lumihankeen. ”Kun kahdeksikkoa katsoo toisinpäin, se on ääretön”, Uljas ajattelee. Lapsi on kasvanut unensa ja siinä koetun ystävyyden myötä ymmärtämään ja kokemaan oman voimansa.

Teksti Maria Loikkanen