Alas taikavirtaa

Kiitos kaikille lukijoilleni vuodesta 2009!

Erinomaisen hyvää ja onnekasta Uutta Vuotta 2010 kaikille!

Mietin, että en ole tainnut ”ikinä” listata omalta kohdaltani vuoden parhaimpia tai vuoden luetuimpia kirjoja näin vuoden päätteeksi, joten teenpä se nyt. Paljon vettä on virrannut sillan alla kirjamaailman osalta tänäkin vuonna, joten eihän tässä tule kuin murto-osa kaikesta siitä, mitä on tullut luettua. Kirkkaimpina mielessä ovat luonnollisesti viime aikojen lukukokemukset, etenkin Patricia A. McKillipin Serren metsissä sekä David Almodin Nimeni on Skellig. Ritva Toivolan Tuomas Karhumieli odottaa edelleen lukijaansa, joulunpyhät vierähti muiden askareiden parissa vaikka niin itselleni lupasin, että kirjan luen. Vielähän tuota ehtii 😉

Vuonna 2009 luettujen ”ihanuuksien” listallani ovat myös Siiri Enorannan Omenmean vallanhaltija, Antti Halmeen Metalliveljet (joka oli aivan mahtava!), Päivi Honkapään Meren alku, sekä tietenkin Timo Parvelan Louhi, Sammon vartijoiden kolmas ja viimeinen osa.

Vanhoihin tuttuihin teoksiin on tullut myös tänä vuonna palattua useaan otteeseen. Richard Dubelmanin Holly Hobbie kadonnutta etsimässä, josta kirjoitin joskus silloin kauan sitten aukaistessani Alas taikavirtaa -blogin Vuodatuksen puolella. (Tässä linkki, löytyy blogistani kohdasta Vuodatuksesta siirrettyjä merkintöjä). Susan Cooperin luoma maailma jaksaa kiehtoa vuodesta toiseen, joten olen palannut Pimeä nousee -sarjaan myös tänä vuonna, tosin alkukielellä englanniksi.

Paljon on tullut luettua, mutta ei niin paljon kuin aikaisempina vuosina. Tämä johtui pääasiassa työkiireistä, rahkeet eivät aina riitä työpäivän jälkeen edes lukemiseen. Aikuisten kirjallisuutta tuli luettua tänä vuonna vähän, mutta tässä asiassa laatu korvannee määrän: tutuistuin vihdoin ja viimein Paolo Coelhon teoksiin. Ensimmäinen Coelhoni ikinä oli Valon soturin käsikirjan, jonka ostin omaksi hetken mielijohteesta. Nyt lukuvuoroaan odottavat Zahir sekä Yksitoista minuuttia. Kuulin juuri, että Coelhon Veronika päättää kuolla ja Alkemisti ovat erinomaisen hyvää luettavaa. Saa nähdä, annan niiden vielä odottaa lukuvuoroaan.

Omalta osaltani vuosi alkaa totisesti uusissa tuulissa, sillä jätän pestini Savonlinnan Innovaatiokeskuksessa. Päädyin tähän ratkaisuun monesta eri syystä, vaikka toki huoli toimeentulosta ja kaikista sen sellaisista ”normielämään” liittyvistä asioista painaa. Joskus vain on tehtävä ratkaisuja, jotka eivät muiden mielestä ehkä vaikuta aivan loogisilta tai joita muut eivät ymmärrä, mutta onhan asia kuitenkin niin, että jokainen meistä tekee itse oman elämänsä ratkaisut. Ja kantaa niistä vastuun. Olen kuitenkin sikäli onnekkaassa tilanteessa, että olen vihdoin, vuosien miettimisen jälkeen päässyt sinne mihin halusin, eli asumaan ja luomaan itselleni elämää tänne Savonlinnan seudulle. Asiat ovat järjestyneet tähänkin asti, joten haluan uskoa siihen, että ne järjestyvät tästä eteenpäinkin. Sen vuoksi en esimerkiksi halua ilmoittautua Työvoimatoimiston asiakkaaksi, vaan jatkan yrittämistä työelämän parissa omin eväin. Suomen työttömyysturva on hieno asia, mutta siinä on omat vakavat rasitteensa byrokratian taholta, jotka vaikeuttavat etenkin satunnaisen keikkatyön tekemistä. Tämä, sekä jonkin asteinen pelko omasta passivoitumisesta työttömyysturvan johdosta, ovat pääsyitä siihen, että en työkkärin kirjoille halua.

Toki työstä, etenkin loistavan tiimin kanssa työskentelystä luopuminen, on tuonut mukanaan omat prosessinsa, ehkä eniten luopumisen suruun ja muutoksen pelkoon liittyen. Nämä lienevät ns. normaaleja tunnetilaprosesseja kaikilla muutostiloja läpi käyvillä. Niiden ohessa olen iloinnut etenkin siitä, että sain mahdollisuuden kokea työskentelyn tällaisessa tiimissä, tehdä työtä jota tein, ja ennen kaikkea oppia kaikkia niitä asioita joita opin. Kyllä ilon, onnen sekä onnistumisen hetket pitää myös muistaa, ja niille pitää osata antaa niiden ansaitsema arvo.

Että tällaista täällä. Totisesti on tulossa Uusi Vuosi uusine tuulineen!