29 syyskuun, 2015 klo 6:46 am (kirjallisuus)
Tags: Sielukuvia
Hävyttömästi ryhdyn heti mainostamaan omia kätten töitäni, mutta hei – kukas sitä kissan hännän nostaa jos ei kissa itse 😉
Lohikäärmeen Laulu -blogiini kerään kansiota kuvista joita käsieni kautta maailmalle lähtee.
Kuvia voi käydä kurkkaamassa täällä, päivitän sivua aika ajoin. Sivulta löytyy myös hintatiedot sekä muita kuvien tilaamiseen liittyviä tietoja.
Tässä pieni maistiainen:
30 maaliskuun, 2015 klo 6:13 pm (kirjallisuus, Onnimanni)
Tags: Onnimanni
Pääsi melkein unohtumaan: olihan siellä vuoden 2014 viimeisessä Onnimannissakin yksi kirjoittamani arvio. Kirjoitin Laura Lähteenmäen North End -trilogian kolmannesta ja viimeisestä osasta Karrelle polttava helle.
Laura Lähteenmäki: Karrelle polttava helle
WSOY 2014
266 sivua
North End -trilogian hieno päätösosa
Laura Lähteenmäen dystopiatrilogia North End saapuu päätökseen Karrelle polttava helteen myötä. Edellisten osien tavoin tarinaa kerrotaan yhden henkilöhahmon näkökulman kautta. Karrelle polttavan helteen pääroolissa on sarjan aiemmista osista tuttu 16-vuotias Aasa. Teos tarttuu isoon aiheeseen teiniraskauden teeman myötä, kuvatessaan Aasan raskautta vaikeissa olosuhteissa. Tämän myötä esille nousee erilainen, ja ehkä hieman vaiettukin näkökulma. Mitä kaikkea voi tapahtua silloin, kun raskaus ei olekaan toivottu asia, ja sitä pitää salailla?
Jälleen kerran kirjailija Laura Lähteenmäki tekee erinomaista työtä rakentaessaan tarinakokonaisuuden, joka mahdollistaa vaikeankin aiheen käsittelyn luontevasti, samalla kuitenkin syvältä luodaten. Tämä näkyy etenkin Aasan kohdalla. Henkilöhahmona Aasa saavuttaa hyvin inhimillisiä ulottuvuuksia varsinkin pelkojen, epävarmuuksien ja yksinäisyyden tunteiden esiin nousemisen myötä.
Konteksti eli dystopiakehys, johon tarina kokonaisuudessaan asettuu, auttaa osaltaan siinä, että tarinassa päästään katsomaan pohjamutia myöten millaista Aasan jokapäiväinen elämä North Endissä on. Sarjan aiemmista osista tutuksi tulleessa yhteisössä vallitsee äärimmäiset olosuhteet, jossa elannon eteen saa todella raataa. Jos tavallinen elämä North Endissä on hyvin raskasta, teini-ikäiselle, joka on raskaana, se on ajoittain jopa kammottavaa.
Mahdolliset moraaliset kysymykset liittyen siihen mikä on oikein ja mikä väärin koskien uuden elämän kasvua sekä odottavan äidin valintoja hajoavat alkutekijöihinsä sen myötä, kun Aasan tarina etenee. Avaamalla Aasan sisäisiä solmuja Lähteenmäki avaa lukijan silmät auttaen oivaltamaan, että asioita voi katsoa monesta näkökulmasta. Elämä ei välttämä ole yksiselitteinen asia, kuten Aasakin saa huomata.
North End -trilogia on joutsenlaulu North Endin nuorille, sisukkaille naisille. Sarjan jokainen osa on vahvasti omaäänistä tarinaa kertova itsenäinen teos, jotka yhdessä muodostavat tumman mutta upean kokonaisuuden.
Dystopialle tyypillinen synkkyys värittää palettia paikoin hyvinkin vahvasti. Myönnettävä on, että Niskaan putoavan taivaan ja Kaiken peittävän tulvan jälkeen Karrelle polttavan helteen suhteen ilmassa leijui ennakkoasenteiden muodossa ärhäköitä peikkoja liittyen juuri North Endin ankeuteen – edelliset osat jättivät siitä niin vahvan maun, että North Endiin ei halunnut enää palata.
Onneksi ennakkoasenteet on tehty voitettaviksi. Jos sellaisia tämän trilogian suhteen huomaa, ne kannattaa ylittää. Trilogiaan tutustuminen palkitsee. Ja vaikka tummuus värittää kokonaisuutta, toivo paremmasta huomisesta on myös vahvasti läsnä – kaikissa kolmessa osassa.
Teksti Maria Loikkanen
9 joulukuun, 2014 klo 5:58 pm (kirjallisuus, Onnimanni)
Tags: Onnimanni
Onnimannin 3. numerossa ilmestyi myös arvioni Hanna Kökön Varjon jäljillä -teoksesta.
Suosittelen, varsinkin jännäreistä ja geokätköilystä inspiroituville lukijoille!
Hanna Kökkö: Varjon jäljillä
Kustannus-Mäkelä 2014
175 sivua
Geokätköilyn teema kantaa edelleen
Varjon jäljillä jatkaa Hanna Kökön mainiota geokätköily-aiheista sarjaa. Kolmas osa rakentuu edellisten osien tavoin geokätköilyn ympärille, mutta tarina toimii varsin hyvin, vaikka lukija ei geokätköilyn harrastaja olisikaan.
Hanna Kökkö on tuttuihin teemoihin ja henkilöhahmoihin nojaten kirjoittanut jatko-osan, joka ei jää polkemaan paikoilleen. Raikkautta ja virkistävää sävyä tarinaan syntyy etenkin uusien henkilöhahmojen kautta. Tarinan kantaviksi hahmoiksi nousee Manun ja Helmin lisäksi Helmin tyttökaveri Mila, jolla on pelottava ongelma – joku seuraa Milaa varjon tavoin minne tahansa tyttö meneekin.
Tapahtumia ja asioita katsotaan Manun näkökulmasta. Aikaisemmissa osissa Manun sisäiset tunnot sekä havainnot kohdistuivat hänen oman elämänsä ongelmiin. Nyt painopiste on vaihtunut ympäristön tarkkailuun, mikä luo syvyyttä myös henkilöhahmokuvaukseen.
Tapa jolla Hanna Kökkö kuvaa henkilöhahmojen keskinäisiä suhteita on hyvin luonteva ja ennen kaikkea rehellinen. Alussa Manu vierastaa Milaa, ollen ehkä hieman ihastunutkin tyrmäävän kauniiseen nuoreen naiseen. Manu taitaa olla myös mustasukkainen Helmistä. Tutustuessaan Milaan paremmin Manu alkaa tajuta, että mustasukkaisuuteen ei ole syytä, ja että Mila on fiksu ja mukava tyttö. Nuoret alkavatkin hyvin pian yhdessä selvittää Milan elämää varjostavaa mysteeriä.
Vaikka tarina keskittyykin pääasiassa nuorten elämän kuvaukseen, Hanna Kökkö ei unohda myöskään turvallisten aikuisten läsnäoloa. Etenkin Milan isän hahmo tuo mielenkiintoista ulottuvuutta kokonaisuuteen tarinan saadessa samalla kansainvälistä sävyä.
Tapahtumien tiimellyksessä sivutaan myös nuorten elämään liittyvää alkoholin käyttöä, onneksi hyvin luontevalla tavalla, ilman moralisointia.
Eniten uutta sävyä syntyy Manun ja Helmin keskinäisen suhteen kuvauksen kautta. Varjon jäljillä -teoksessa aika on sujahtanut aika lailla eteenpäin, ja Manusta sekä Helmistä on tullut varhaisteinejä, joilla kaipuu keskinäiseen läheisyyteen alkaa herätä. Ihastumisen kautta tytön ja pojan toisiaan lähellä oleminen nousee esille kauniilla, arvostavalla tavalla.
Maria Loikkanen
23 kesäkuun, 2013 klo 11:32 am (kierrätysosasto, kirjallisuus)
Tags: fantasia, kierrätysosasto
Mary Stewart:
Ludo ja tähtihevonen
Karisto 1977
Kesäkuussa hehkutan Mary Stewartin teosta Ludo ja tähtihevonen. Valitsin tällä kertaa kehun aikeeksi tämän ehkä hieman unohduksissakin olleen teoksen, joka palautui mieleeni kirjahyllyn siivoamisen myötä. Tämä teos jos mikä oli eräs lapsuuteni ”must” jutuista, yksi niistä tarinoista joka loi voimallisen elämyksen lapsen mielessä.
Ludo ja tähtihevonen, takakansiteksti
Ludon ihmeellinen seikkailu Tähtien maahan alkaa eräänä synkkänä myrsky-yönä, kun hän lähtee etsimään ystäväänsä Renti-hevosta. Lumivyöry siirtää ystävykset ihmeelliseen ja vaaralliseen Tähtien maahan, Jousimiehen Alueelle. Siellä Ludolle selviää, että Renti onkin tähtihevonen, jonka on seurattava kohtaloaan ja saatava kiinni hohtavat aurinkovaunut.
Yhdessä he taivaltavat läpi erilaisten tähtikuvioiden, joissakin henkensä kaupalla, joissakin taas kokien ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta. Lopuksi Tähtien maan outo kansa palkitsee Ludon uskollisuuden vanhaa hevosta kohtaan.
Lapsena kirja oli minulle aarre. Tässä oli ”sitä jotakin”, selittämätöntä ihmettä, joka veti luokseen kerta toisensa jälkeen. Lapsuudesta tuttu kirja on edelleen tallella, onneksi melko hyvässä kunnossakin. Kansipaperi on tosin hieman rispaantunut, mutta ehkäpä sellaista voi odottaakin reilun 30 vuoden kulutuksen jälkeen. En ole hennonut paperia kontaktimuovilla kanteen liimata. Se tuntuu jotenkin väärältä.
Nuorempana olin voimakkaasti erityisesti scifin, mutta myös fantasian puolestapuhuja. Sittemmin aloin ”hieman lientyä” asian suhteen, ja nykyään useimmiten on niin sanotusti aivan sama mitä luen, kunhan tarina on mieleinen. Joskus tuli pohdittua, että ehkäpä lapsuudessa juuri scifin ja fantasian parissa saadut voimakkaan elämykselliset kokemukset vaikuttivat myöhemmin siihen, että genreistä tuli myöhemmin niin valtavan tärkeitä.
Muistikuvieni mukaan Ludo ja tähtihevonen on ollut yksi näistä voimakkaan vaikutuksen tehneistä teoksista, minkä vuoksi halusin nostaa teoksen tässä lyhyesti esille – ehkäpä tarinasta voisi olla iloa myös uusille sukupolville 🙂
En ole Stewart-asiantuntija, mutta käsittääkseni hän on kirjoittanut jonkin verran fantasiaa, mm. Merlin-trilogian (jota ilmeisesti ei ole suomennettu), sekä useita aikuisille suunnattuja rikosromaanin tai mysteerin tyyppisiä teoksia.
14 helmikuun, 2013 klo 2:46 pm (Blogielämää, kirjallisuus, Sylvi)
Tags: Blogielämää, Spefi, Spekulatiivinen fiktio, Steampunk
Asiasta kiinnostuneille tiedoksi, että netistä löytyy myös kansainvälinen spekulatiiviseen fiktioon keskittyvä sivusto – International Speculative Fiction. Spekulatiivisella fiktiolla tarkoitetaan siis ns. rajagenrekirjallisuutta, laajalla skaalalla voisi sanoa tieteiskirjallisuudesta fantasiaan, dystopiaan, kauhuun, maagiseen realismiin ja kirjallisuuteen, jossa nousee näiden lajityyppien piirteitä esille.
Erittäin kiinnostavaa! Otan asian esille täällä, vaikka blogin painopiste on lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Asiaintila kun Suomessa sattuu olemaan se, että iso osa kustantamojen spefi-tarjonnasta ilmestyy nuortenkirjallisuus -luokittelun alla. Ulkomaista spefiä julkaistaan aikuisille, mutta pitkän aikaa kotimaista spefiä on julkaistu nuortenkirjallisuuteen luokiteltuna. On myös kaksoisluokituksen saaneita teoksia, eli teoksia jotka ovat luokiteltu sekä nuorten- että aikuistenkirjallisuudeksi.
Pientä muutosta rintamalla on näkyvissä siinä mielessä, että kotimaista spefiä on alkanut ilmestyä kotimaisten kustantamoiden julkaisulistoille aikuisten puolella. Esimerkiksi Helena Wariksen Pohjankontu trilogia on luokiteltu aikuistenkirjallisuudeksi, samoin Emmi Itärannan Teemestarin kirja. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kovasti toivon lisää potkua tälle kehityssuunnalle.
Eräs hieno lisä aikuisille suunnattuun kotimaiseen spefiin on Osuuskumma-kustannuksen loppusyksystä 2012 ilmestynyt steampunk-antologia Koneita ja korsetteja.
Kirjoitin antologiasta arvion Sylviin, se löytyy täältä. Innostavia lukuhetkiä!
22 heinäkuun, 2012 klo 8:49 am (kirjallisuus, Suomikumma)
Tags: Suomikumma
Kuluneena viikonloppuna Tampereella kävijät ovat saaneet nauttia Finnconin antimista. Itse en päässyt paikan päälle, kieltämättä on harmittanut.
YLE on uutisoinut conin kylkiäisinä muutamia juttuja, joista yhdessä avataan Suomikumman maailmaa. Haastateltavana on kirjailija Anne Leinonen. Suora linkki haastatteluun löytyypi tästä.
Täältä löytyypi toinen haastattelu, jossa Anne Leinonen listaa tämän hetken kiinnostavimpia kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita.
Minusta Johanna Sinisalolta lähtöisin oleva suomikumma on hyvä nimi. Spekulatiivinen fiktio on sinänsä kuvaava, mutta hemmetin hankala noin niin kuin suussa pyöriteltäväksi. Spefiksi se taipuu äkkiä, mutta kukas sitten ymmärtää mistä on kyse? Jos ymmärtää spekulatiivisesta fiktiostakaan. No siinä ainakin tuo fiktio-sana vinkkaa suuntaa. Fantasia ja scifi ovat ”hyviä” termejä siinä mielessä, että ne ovat aikanaan kuvanneet sitä missä mennään, ja noin ylipäänsä kuvaavat laajalla skaalalla lajityyppejä. Mutta kun lajityyppien meno on kehittynyt sen verran vauhdikkaasti, että näiden kahden termin raamit ovat nykyään jo ehkä enemmän kahle kuin suuntaa antava opaste.
Suomikumma loksahtaa mukavasti omaan tilaansa, jossa voi revitellä eikä raamit ole heti kaulassa, jos ja kun on halu kokeilla jotakin, jolle ”ei löydykään kiltisti kasassa pysyvää ja helppoa määritelmää”. Suomi viittaa tietysti kotimaiseen tuotantoon, ja kumma pitää sisällään ”melko paljon”. Ainakin minulle kumma on sana, johon todella mahtuu kaikenlaista, mutta samalla se on myös positiivisesti sävyttynyt. Kumma ei ole yhtä kuin ”outo” tai ”ihmeellinen”, kumma on juuri sopivasti omanlaisensa: saattaa olla sinänsä vaikeasti määriteltävissä, mutta kuitenkin helposti ymmärrettävissä – toden ja tarun entistä rajumpi sekoittuminen, kuten YLEn jutussakin mainitaan.
Hyvä suomikumma! 😀
Ja Finnconhan on käynnissä vielä tänään, eli jos Tampereella olette niin ei kun menoksi! Tässä linkki Finncon 2012 sunnuntaipäivän ohjelmakarttaan.
27 toukokuun, 2012 klo 2:12 pm (kirjallisuus)
Tags: Blogielämää, Dystopia, fantasia, ihmettelyä, kirjallisuus, Maaginen realismi, Scifi
Huomasin Lukuhoukan blogissa ja kirjailija Anne Leinosen blogissa mielenkiintoisen postauksen: yhtäkkiä onkin käynyt niin, että spekulatiivisesta fiktiosta on tullut ns. mainstreamia eli valtavirtakirjallisuutta. Nimenomaan nuortenkirjallisuuden puolella.
Ajattelin tätä samaa viime syksynä koostaessani nuortenkirjapalstaa Kainuun Sanomiin. Vähän ärtymyksen kera ajattelin asiaa uudestaan kevään palstaa koostaessani. Ärtymystä herätti se, että oli nimittäin työn takana löytää realistisen kirjallisuuden edustajia palstalla esiteltävien teosten joukkoon. Kyllähän niitä löytyi, mutta välillä haroin hiuksiani ja ihmettelin, että mitenkäs tässä näin on käynyt.
Vielä tätä blogia perustaessani keväällä 2007 tilanne oli aivan toinen, mikä oli yksi syy blogin perustamiseen. Nyt olen jopa alkanut miettiä blogin sulkemista, koska spekulatiivinen fiktio on kotimaassa noussut ottamaan paikkaansa joka mielestäni sille kuuluu. Nousu alkaa vähitellen näkyä myös aikuistenkirjallisuuden puolella. Se on yksi syy siihen, että olen blogin sulkemista miettinyt, koska haluaisin seurata ja pohtia ääneen tilannetta myös aikuistenkirjallisuuden puolella, ja tämä paikka oli alunperin tarkoitettu nimenomaan lasten- ja nuortenkirjallisuudelle. Vaan ehkäpä löydän vielä jonkilaisen kompromissin tässä asiassa. (Jos tulee ehdotuksia mieleen, sanokaa ihmeessä ne myös minulle, etenkin jos joku miettii yhteisöllisiä ratkaisuja! Meiliä voi laittaa osoitteeseen maria.loikkanen(a)gmail.com)
Niin. Mitenkäs tässä nyt sitten näin kävi? 10 vuotta sitten kun aloin kritiikkien parissa työskennellä, tilanne todellakin oli aivan toinen, samoin vielä 2007. Ikään kuin hiipimällä on tapahtunut muutos, jota itse kovasti aikoinaan kaipasin. Kaipasin siis nimenomaan sitä, että saisin ja voisin lukea scifiä, fantasiaa ja ns. rajagenreihin lukeutuvia teoksia myös suomen kauniilla kielellä. Siihen aikaan kun olin teini ja olisin näitä teoksia halunnut lukea, oli ikään kuin jonkinlainen pysähdysvaihe menossa. Ulkomaista scifiä ja fantasiaa ilmestyi jonkin verran aikuistenkirjallisuuden puolella, mutta siinä se melkein olikin. No toisaalta omalla kohdallani se johti siihen, että kolusin läpi kirjaston englannin kielisen osaston, kun olin suomennetut scifit ja fantasiat lukenut. Kielitaito karttui ja englannin kielellä lukemisesta tuli rutiinia. Pidän sitä hyvänä asiana. Mutta jäin kaipaamaan myös kotimaista spefiä.
Anne Leinonen viittaa blogikirjoituksessaan siihen, että nyt saattaa olla jonkinlainen ylimenovaihe menossa. Uskon että on. 1980-luvun fantasia- ja scifibuumista on jo pitkä aika, ja ehkä tämä jostakin (Pottereista?) lisäpotkua saanut uusi buumi alkanee vähitellen rauhoittua. Käsittääkseni voi jonkinlaisesta spekulatiivisen fiktion buumista tai kolmannesta kulta-ajasta puhua etenkin kansainvälisesti, ja nyt buumin aallot näkyvät myös Suomessa.
Rikkaus ja monipuolisuus on voimavara. En toivo kirjallista maailmaa jossa maaginen ja fantastinen ”hallitsevat kaikkea”, kärjistetysti todettuna. Toivon vain, että ne saavat ja voivat elää tasapainoisesti muiden lajityyppien rinnalla. Olisi hienoa, että jokaiselle olisi jotakin, myös suomen kielellä. Tähän myös uskon, siis siihen että kirjallisuus tulee Suomessa pysymään monipuolisena – myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolella. Uskon tähän siksi, koska kirjailijakenttä on niin kiinnostunut siitä ”missä milloinkin mennään” eli haluaa tiedostaa sen mitä tapahtuu, joten jo tämä seikka itsessään luo tasapainoa.
Lisäksi sosiaalinen media on avannut uudenlaisia vuorovaikuttamisen ja kanssakäymisen muotoja, eli lukijoillakin on mahdollisuus olla kirjailijoiden kanssa tekemisissä aivan eri tavalla kuin ennen, esittää kysymyksiä ja kommentoida. Sekin voi olla joissakin tapauksissa työn kannalta hedelmällistä.
Näiden pohdintojen myötä oikein hyvää alkavaa kesää kaikille, lukuiloa ja rentoja hetkiä!
23 huhtikuun, 2012 klo 1:10 pm (kirjallisuus, Kirjat)
Tags: Kirja ja ruusu, kirjallisuus
Hyvää Kirjan ja ruusun päivää kaikille!
Jotenkin sekaannuin tässä, muistaakseni Kirjan ja ruusun päivä oli viime vuonna toukokuussa. Nyt se ”pääsi yllättämään” 😉
Mikä Kirjan ja ruusun päivä? Lisää asiasta mm. Kirjakauppaliiton sivuilta löytyvässä tiedotteessa. Lisäksi media tietää kertoa, että Tuomas Kyrö on valittu vuoden 2012 Kirjan ja ruusun päivän kirjailijaksi.
Tiedotteesta käy myös ilmi ”what all the fuss is about”, eli miksi vietetään Kirjan ja ruusun päivää ja valitaan ”päivän kirjailija”.
Siksi, että kirjallisuus on tärkeä asia, johon liittyy kaikenlaista olennaista, kuten kirjakaupat joissa kirjoja myydään. Itsestään selvää, eikös? Niin minäkin ensin ajattelin. Tiedotteen viesti on toinen.
Lainaus tiedotteesta: ”Ainutlaatuisen kampanjan taustalla on kirjakauppa-alan halu kiinnittää lukevan yleisön huomio siihen, ettei kirjakauppa ole enää itsestään selvyys, joka löytyisi jokaisesta kunnasta. Vuonna 2000 Suomessa oli 288 laajan valikoiman kirjakauppaa, nyt niitä on enää 193.” Kampanjalla tarkoitetaan Tuomas Kyrön tänään julkaistua teosta Miniä: ”Kirjan ja ruusun päivänä 23.4. kirjakaupat julkaisevat tunnetun kotimaisen kirjailijan uutuusteoksen, joka on saatavissa vain tämän yhden päivän ajan”.
Itse vietän Kirjan ja ruusun päivää työn merkeissä, kirjoja lukien. Osuipa sopivasti!
Ai niin. Perinne itsessään juontaa juurensa Espanjasta, Kirjakauppaliiton sivuilla sen historiasta kerrotaan näin:
Kirjan ja ruusun päivän perinne juontaa juurensa Barcelonaan. Paikallisen kirjakauppiaan ajatuksesta huhtikuun 23. päivä valittiin Kirjan ja ruusun päiväksi. Vanhan perinteen mukaan Kirjan ja ruusun päivänä miehen tulisi antaa naiselle ruusu ja naisen puolestaan miehelle kirja.
Vuonna 1995 Unesco julisti huhtikuun 23. päivän Maailman kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi. ”Kirjat ansaitsevat erityisen päivänsä, jolloin niitä juhlitaan vapauden, yhteenkuuluvuuden ja rauhan symboleina”, sen julistus kuului.
22 tammikuun, 2012 klo 3:25 pm (Kainuun Sanomat, kirjallisuus)
Tags: fantasia, Kaleva, kritiikki, Nuortenkirjapalsta, Sari Peltoniemi, Savon Sanomat
Kirjoitin syksyllä 2011 kaksi arviota Sari Peltoniemen teoksesta Kuulen kutsun metsän peittoon. Ensimmäisen kirjoitin syyskuussa Savon Sanomiin. En tiedä onko arvio vieläkään ilmestynyt lehdessä. Kyselin sen perään marraskuun lopussa, jolloin minulle sanottiin että se ilmestyisi itsenäisyyspäivän tienoolla. Yleensä arviot ilmestyvät lehdessä julkaisun jälkeen myös Savon Sanomien nettisivuille, joilla en ole arviota huomannut. Tällainen oikeasti harmittaa: se, että kirjasta tilataan arvio, joka kuitenkin ”hukkuu” jonnekin, ja kieltämättä kismittää myös se, että kyseessä on lasten- ja nuortenkirjallisuus, puhumattakaan fantasiagenrestä. Tapahtuuko tällaista aikuisten kirjoja koskevien arvioiden kohdalla? Stephen Kingin uutuudesta taisi olla arvio Savon Sanomissa, joten ilmeisesti ei ole ollut tilasta kiinni, jos ulkomaisesta kirjallisuudesta julkaistaan arvio, ja kotimaisesta ei. Omalla kohdallani yritän ilman muuta puolustaa kotimaisen kirjallisuuden palstatilaa, eli kirjoitan mieluummin arvioita kotimaisista teoksista kuin ulkomaisista teoksista. Joskus kuitenkin käy näin, ja asia todella harmittaa.
Toisen arvion Peltoniemen uutuusteoksesta kirjoitin Kainuun Sanomiin, jossa ilmestyi toimittamani nuortenkirjapalsta 21.11.2011. Tätä kirjoittaessani lehti on auki edessäni. Iso, kahdelle aukeamalle ulottuva valokuva Sari Peltoniemestä hallitsee juttua. Kuvassa kirjailija istuu ulkona metsäaukiolla koiran(sa?) kanssa, ja lukee kirjaa. Kuvatekstin joku toimituksessa on nappaissut tekstistäni: ”Sari Peltoniemi kirjoittaa suomalaiseen mielenmaisemaan istuvia tarinoita. Peltoniemi tunnettiin pari vuosikymmentä sitten yhtyeen Noitalinna huraa! laulajana ja sanoittajana”. Kuvatekstin alkuosa on tekstistäni, Noitalinna-osio jostakin muualta.
Harvemmin kirjoitan samasta kirjasta useampaa arviota. Kirjoittaessani Sanomalehti Kalevaan näin tapahtui joskus, ja tuolloin tuli harjoiteltua erilaisten arvioiden kirjoittamista samasta teoksesta. Haastavaa se on, etenkin kun huomaa sortuvansa omiin maneereihinsa, kiusallisilta tuntuviin toistuviin tapoihin, joista pitäisi päästä eroon. Kuitenkin samasta kirjasta kirjoittaminen on oivaa lääkettä omien maneerien tunnistamiseksi ja karsimiseksi. Parhaiten samasta kirjasta kirjoittamisessa on palvellut aika – kirjoitan arviot ajoissa, jotta voin rauhassa haudutella tekstiä ennen kuin se lähtee maailmalle. Yritän jossakin vaiheessa saada myös Savon Sanomiin kirjoittamani arvion tänne, jotta voitte halutessanne vertailla tekstejä.
Sillä välin, inspiroivaa matkaa metsän peittoon!
Ps. Nuortenkirjapalstan yleisotsikko oli ”Myyttien maailmasta”. Sen alla oli ingressi ”Nuorille: Sari Peltoniemen uusin romaani vahvistaa kotimaisen fantasian nousutuulia”. Eli oma teksti saattaa helposti muuttua toimituksessa, vaikka olisikin sovittu käytännön asioista, kuten otsikoinnista, etukäteen.
Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsän peittoon
Tammi 2011.
153 s.
Kotimaisen fantasian nousutuulia
Syksyn nuortenkirjojen satoa siivittää kotimaisen fantasiakirjallisuuden nousutuulet. Eräs tuulten nostattaja ja kotimaisen nykyfantasian pioneeri on monipuolisena kirjoittajana tunnettu Sari Peltoniemi.
Siinä missä monia ulkomaisia fantasiatarinoita leimaavat noita- ja velhoaiheiset teemat, Peltoniemi kirjoittaa suomalaiseen mielenmaisemaan istuvia tarinoita. Näiden tarinoiden juuret ovat syvällä myyttien ja mytologioiden maailmassa. Peltoniemen fantasiakertomuksissa lukija kohtaa etenkin arkitodellisuuden rajoja haastavia tapahtumia.
Kuulen kutsun metsän peittoon herättää myyttien maailman eloon teini-ikäisen Jounin elämässä. Vaellusretkellä Lapissa Jouni näkee yöllä metsässä naisen, joka kuiskii hänen nimeään. Tapahtuma unohtuu, kunnes Jouni kotiin palattuaan näkee naisen uudelleen. Kun kaupungissa alkaa liikkua miehiä, jotka yrittävät kaapata Jounin, poika on pelosta suunniltaan. Nuoren miehen eteen avautuu mysteeri, joka johdattaa hänet tutkimaan oman perheensä ja sukunsa historiaa. Kuinka Jounin kadonnut saamelainen äiti liittyy tapahtumiin?
Kertomuksen arkea rytmittää mystiset tapahtumat sekä uuteen kulttuuriin tutustuminen. Vaikka saamelaisuus on Jounilla veressä, on se silti vieraaksi jäänyt asia. Yllätyksekseen Jouni löytää kotikaupungistaan monia ihmisiä, myös saamelaisia, jotka ovat valmiita auttamaan häntä etsinnässään. Ystävät ja orastava ensirakkaus ovat aineksia, jotka osaltaan tuovat lämpöä ja sydäntä nostattavaa huumoria Jounin tarinaan. Peltoniemi suorastaan herkuttelee nuorten keskinäisellä dialogilla.
Syvemmällä tasolla Kuulen kutsun metsän peittoon kuvaa yhteisöllisyyden merkitystä niin perheen sisällä kuin isommassakin yhteisössä. Henkilöhahmona Jouni on tyypillinen itsenäistyvä nuori, ja hakee omaa paikkaansa elämässä. Juuret ja perheen merkitys eivät juurikaan kiinnosta, ennen kuin elämä haastaa miettimään mikä oikeastaan onkaan tärkeää. Oudoista tapahtumista johtuvaa kauhua ja pelkoa lievittää Jounin ympärillä olevat läheiset, jotka ovat valmiita auttamaan poikaa kaikin keinoin.
Kuulen kutsun metsän peittoon on kertomus, josta löytyvä mytologia, syvyys ja vivahteikkuus kutsuvat maagisista elementeistä viehättyviä lukijoita, myös aikuisia. Arjen magia on teema, joka yhtä aikaa antaa särmää sekä toimii uutta luovana voimana Peltoniemen kertomuksissa – oudot ja ihmeelliset asiat, joita arjen lomassa voi tapahtua, ja joita järjellinen ajattelu ei voi selittää. Jännityselementeistä johtuen tarina ei sovi aivan perheen pienimmille.
Jälleen kerran Peltoniemi on rakentanut moniulotteisen ja voimallisen kertomuksen, jonka pyörteistä lukija ei saa itseään irti ennen kuin tarina on luettu. Kuulen kutsun metsän peittoon voi yllättää positiivisesti myös pukin kontissa!
Teksti Maria Loikkanen
3 joulukuun, 2011 klo 1:38 pm (Blogielämää, kirjallisuus, kriitikko, Kuvakirjat, Linkit)
Tags: Joulukalenteri
Hei kaikki isot ja pienet tontut – joulukalenterien ystävät! 😉
Tällä hetkellä kahdessa kirjallisuusblogissa voi käydä lukemassa joulukalenteria. Vinkeä idea, jota voisin itsekin yrittää toteuttaa jonakin vuonna.
Rouva Huun joulukalenteriin voi tutustua Lastenkirjahyllyssä. Tutkija ja kriitikko Rouva Huu bloggaa lasten- ja nuortenkirjallisuudesta taidolla, joka saattaa avata kirjan ystäville aivan uusia näkökulmia kirjamaailmaan. Parhautta Rouva Huun joulukalenterissa ja ylipäänsä blogissa ovat postaukset, joissa tutkitaan myös kirjojen kuvituksia ja kuvitusten ihmeellistä maailmaa. Nykykritiikkien maailmassa kuvituksen osuus on vähitellen vähentynyt ja vähentynyt (etenkin päivälehdistä), ja on ilo saada lukea tällaisia postauksia, joissa huomioidaan myös kuvituksen osuus. Tässä linkki Rouva Huun joulukalenterin 1. luukkuun Himmelihommaa ja hepulikohtauksia.
Toinen joulukalenteribloggaaja on nuortenkirjailija Terhi Rannela, blogi löytyy Terhin kotisivuilta. Terhin joulukalenterin luukuista löytyy matkamuistoja kuluneen vuoden retkiltä. On mielenkiintoista nähdä kuinka joulukalenterissa yhdistyvät kirjoittaminen ja matkustus – alkaen ensimmäisen luukun tarinasta.
Kiitos ahkerille bloggaajille, jotka inspiroitte meidän lukijoiden arkea!
 | Emppu: Maria Turtschaninoff: Anaché |
 | Olivia: Reeta Aarnio: Maan kätkem… |
 | Maria L.: Helmikuun hehkutus: Hiekkalan… |
 | Terhi: Helmikuun hehkutus: Hiekkalan… |
| Maria L.: Maria Autio: Ajatustenlukija |
Alas taikavirtaa 