Kesätauko

Blogi jää nyt kesätauolle. Palaan asiaan ehkä elokuussa.

Minä en kuitenkaan lomaile, vaan nautin täysin siemauksin kesätoimittajan pestistä – tänä vuonna Puruvesi-lehdessä.

Ihanaa kun saa viettää kesän kotiseudulla. Kerta kaikkiaan.

Oikein hyvää kesää kaikille – lukuiloa ja intoa myös!

Mainokset

Kesäkuun nosto: Ludo ja tähtihevonen

Mary Stewart:

Ludo ja tähtihevonen

Karisto 1977

Kesäkuussa hehkutan Mary Stewartin teosta Ludo ja tähtihevonen. Valitsin tällä kertaa kehun aikeeksi tämän ehkä hieman unohduksissakin olleen teoksen, joka palautui mieleeni kirjahyllyn siivoamisen myötä. Tämä teos jos mikä oli eräs lapsuuteni ”must” jutuista, yksi niistä tarinoista joka loi voimallisen elämyksen lapsen mielessä.

Ludo ja tähtihevonen, takakansiteksti

Ludon ihmeellinen seikkailu Tähtien maahan alkaa eräänä synkkänä myrsky-yönä, kun hän lähtee etsimään ystäväänsä Renti-hevosta. Lumivyöry siirtää ystävykset ihmeelliseen ja vaaralliseen Tähtien maahan, Jousimiehen Alueelle. Siellä Ludolle selviää, että Renti onkin tähtihevonen, jonka on seurattava kohtaloaan ja saatava kiinni hohtavat aurinkovaunut.

Yhdessä he taivaltavat läpi erilaisten tähtikuvioiden, joissakin henkensä kaupalla, joissakin taas kokien ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta. Lopuksi Tähtien maan outo kansa palkitsee Ludon uskollisuuden vanhaa hevosta kohtaan.

Lapsena kirja oli minulle aarre. Tässä oli ”sitä jotakin”, selittämätöntä ihmettä, joka veti luokseen kerta toisensa jälkeen. Lapsuudesta tuttu kirja on edelleen tallella, onneksi melko hyvässä kunnossakin. Kansipaperi on tosin hieman rispaantunut, mutta ehkäpä sellaista voi odottaakin reilun 30 vuoden kulutuksen jälkeen. En ole hennonut paperia kontaktimuovilla kanteen liimata. Se tuntuu jotenkin väärältä.

Nuorempana olin voimakkaasti erityisesti scifin, mutta myös fantasian puolestapuhuja. Sittemmin aloin ”hieman lientyä” asian suhteen, ja nykyään useimmiten on niin sanotusti aivan sama mitä luen, kunhan tarina on mieleinen. Joskus tuli pohdittua, että ehkäpä lapsuudessa juuri scifin ja fantasian parissa saadut voimakkaan elämykselliset kokemukset vaikuttivat myöhemmin siihen, että genreistä tuli myöhemmin niin valtavan tärkeitä.

Muistikuvieni mukaan Ludo ja tähtihevonen on ollut yksi näistä voimakkaan vaikutuksen tehneistä teoksista, minkä vuoksi halusin nostaa teoksen tässä lyhyesti esille – ehkäpä tarinasta voisi olla iloa myös uusille sukupolville 🙂

En ole Stewart-asiantuntija, mutta käsittääkseni hän on kirjoittanut jonkin verran fantasiaa, mm. Merlin-trilogian (jota ilmeisesti ei ole suomennettu), sekä useita aikuisille suunnattuja rikosromaanin tai mysteerin tyyppisiä teoksia.

Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Konejumalat

Konejumalat on toinen niistä kahdesta arviosta, joka minulta on tänä vuonna tilattu Savon Sanomiin. Arvio myös ilmestyi Keskisuomalaisessa ennen Savon Sanomia.

Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Konejumalat

WSOY 2013

470 s.

Kotimainen dystopia-sarja koukuttaa

Kirjailijapari Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Konejumalat päättää Routasisaruksista alkaneen tarinan. Dystopia-sarjan toinen osa Hiekkasotilaat jäi jännittävään kohtaan, nyt odotus palkitaan.

Dystopialle tyypillinen tarinakehys on katastrofin kokenut vaihtoehtoinen tulevaisuuden maailma. Routasisarukset-sarja kuvaa ydintuhon jälkeistä maailmaa 2300-luvulla. Tarinaa ohjaa ihmiskunnan selviytyjien keskinäinen taistelu.

Konejumalien tarinaa kantaa sarjassa alusta lähtien mukana olleet henkilöhahmot. Roudan sisaruksista Utu on katkera ja vihainen, menetykset ja halu kostaa veljensä kuolema riivaavat tyttöä. Toisaalla Zulda, eräs maailmaa hallitsevien tiinettärien vanhoista matarkoista on vajonnut hulluuden pauloihin, ja uhkaa tuhota kaiken.

Zuldaan sidoksissa oleva tiinetär Onawe joutuu vaikeiden valintojen eteen, yrittäen samalla löytää oman tiensä. Tarinan kannalta olennaiseksi nousee Zuldan luoma ennustus, sekä maailman tuhoutumista edeltävä historia, jonka paljastumisen myötä konejumalien alkuperä alkaa selvitä. Samaan aikaan maailmaan leviää uhkaava virus, juuri kun ratkaisun avaimet olisivat käsillä.

Konejumalien, ja koko sarjan, maailma on rikas ja monipuolinen. Tarina, miljöö ja tutut sekä luontevasti tarinaan mukaan nousevat uudet henkilöhahmot tukevat toisiaan. Yhteisöt ja elämänmuodot ovat monimuotoisia, teknologiset yksityiskohdat kekseliäitä. Runsas ja antoisa kokonaisuus yhdistettynä vetävään tarinaan koukuttaa lukijan. Sarja on suunnattu nuorille, mutta kokonaisuus inspiroi aikuislukijoitakin.

Eija Lappalainen ja Anne Leinonen ovat kirjoittaneet trilogian, joka painii kansainvälisestikin raskaassa sarjassa. Tikulla saa tarinaa kaivella arvostelun aihetta löytääkseen. Synkeitä lopetuksia kaihoavat voisivat tietysti loppuratkaisusta narista. Jos nyt jotakin pitää mainita, Tolkienin jalanjälkiä on aina hyvä seurata: tarina on liian lyhyt. Ei kun vaan toinen mokoma jatkoksi!

Teksti Maria Loikkanen

Reeta Aarnio: Tuulien taikuri

Kirjoitin Savon Sanomiin arvion Reeta Aarnion Tuulien taikurista. Arvio on ilmestynyt näköjään jo toukokuu lopulla Keskisuomalaisessa, huomasin sen vasta nyt.

Reeta Aarnio: Tuulien taikuri

Otava 2013

219 s.

Monipuolisen fantasiasarjan päätösosa

Tuulien taikurissa rauhalliseen Kuunankaan saapuu epäsopua kylvävä muukalainen, ja oudot tapahtumat alkavat ravistella uinuvaa pikkukaupunkia. Kun voimallinen loitsukirja katoaa, on soppa valmis. Mitä tapahtuu, kun kiusattu haluaa kostaa, ja käyttää väkevää voimaansa tuhoamiseen?

Liinan, Sirin, Eetun ja Violan muodostama nelikko ajautuu tahtomattaan tapahtumien tiimellykseen. Koska lapset opiskelevat tavallisen koulun lisäksi myös taikakoulussa, heillä on kuitenkin taitoja monenmoisten mysteerien kohtaamiseen.

Tuulien taikuri on itsenäinen päätösosa teoksille Maan kätkemät, Veden vanki ja Virvatulten vartijat. Kirjailija Reeta Aarnio on oman tiensä kulkija, mikä näkyi selkeästi jo esikoisteoksessa Maan kätkemät. Onneksi Aarnio on jatkanut omalla polullaan, sillä monipuolisia tarinakokonaisuuksia rikastuttavat värikkäät henkilöhahmogalleriat ja seikkailulliset juonirakenteet, joita siivittää maanläheinen ote fantastiseen.

Fantastinen muodostaa tarinan kehykset myös Tuulien taikurissa. Shamanistinen voima ja sen tutkiminen nousee luontevalla tavalla esille osana taikakoulun opintoja ja arjen elämää, Kuunangassa kun eletään rinta rinnan tonttujen ja muun ”väen” kanssa. Väkitaitojen rinnalla kulkee vallan ja voimankäytön tematiikka, joka tarinoissa koskettaa erityisesti lapsipäähenkilöitä.

Tällä kertaa apu Kuunankaa piinaaviin vastoinkäymisiin voi löytyä alisesta eli Tuonelasta, josta shamaani saa voimansa. Mutta hinta on kova, sillä Tuonelan voima voi tuhota ihmisen sielun.

Tuulien taikuri tuo myös tarinan aikuiset henkilöhahmot kasvokkain valta- ja vastuukysymysten kanssa. Tässä yhteydessä ilmenee Aarnion kerronnalle epätyypillistä ”onnahtelua” aikuisten henkilöhahmojen reagoidessa menneisyyden kipukohtiin taikakeinoin, joka tuntuu vastuun pakoilulta. Toisaalta ratkaisu voi myös herätellä nuoria lukijoita pohtimaan oikean ja väärän rajapintaa sekä valintojen merkitystä.

Reeta Aarnio sai vuoden 2013 Kaarina Helakisa -palkinnon tuotannostaan.

Maria Loikkanen

Beth Revis: Across the universe – Miljoona aurinkoa

Kirjoitin Onnimanniin arvion Revisin Across the universe -sarjan toisesta osasta.

Beth Revis: Across the universe – Miljoona aurinkoa

Otava 2013

Suomentanut Outi Järvinen

382 s.

Varjeluksen matkassa

Beth Revisin Miljoona aurinkoa on jatkoa Matka alkaa -teokselle, jossa teini-ikäinen Amy herää avaruusaluksella nimeltä Varjelus. Varjeluksella ihmiskunnan toivot matkaavat syväjäädytyksessä kohti uutta elämää. Mutta jokin menee vikaan, ja Amy herää liian aikaisin. Aivan liian aikaisin.

Ensimmäinen osa keskittyy selvittämään mitä ihmettä ihmiskunnan pelastukselle on tapahtunut. Amy on yksin tuntemattomien ihmisten keskuudessa avaruusaluksessa, jossa tapahtuu pelottavia asioita. Amyn tarina lomittuu nuoren Seuraajan, aluksella kehittyneen uudenlaisen kulttuurin johtajan tarinaan. Miljoona aurinkoa jatkaa Seuraajan ja Amyn yrityksiä selvittää mysteerejä, joita tuntuu nousevan eteen kuin tyhjästä. Puolivälissä tarinaa kaikki muuttuu, kun Seuraaja tekee ratkaisevan löydön.

Beth Revis on onnistuneesti tavoittanut vanhan ajan avaruusseikkailun hengen, jossa usein oli läsnä myös pelon, tai jopa kauhun elementti. Pelon voimaa Revis soveltaa etenkin Matka alkaa -teoksessa. Miljoona aurinkoa pitää yllä pelkotunnelmaista jännitettä tarinan puoliväliin, jonka jälkeen kerron sävy muuttuu jonkin verran toiveikkaammaksi.

Teokset ovat luokiteltu sekä aikuisille että nuorille lukijoille, lapsille tarinat saattavat olla liian rankkoja. Aikuista lukijaa viehättää yllätyksellinen, monisäikeinen ja silti napakasti koossa pysyvä tarinalinja, joka jatkuu teoksesta toiseen luontevasti. Kolmatta osaa huomaa oikein odottavansa. Vanhan ajan tieteiskirjallisuuden, etenkin avaruusseikkailujen ystävälle, kyseessä lienee eräänlainen nostalgiamatka.

Lisähupia tuottaa kirjan paperikannen alta löytyvä kanteen painettu hieno pohjapiirros Varjelus-aluksesta. Teosten nimet puolestaan ihmetyttävät: miksi vain osa nimestä on suomennettu? Hienot teokset ansaitsisivat kokonaan suomen kielisen nimen.

Maria Loikkanen

Kuulumisia

Kuulumisia muutamalla sanalla rustailen. Muutamalla sanalla sen vuoksi, että hiljaista on pidellyt ja pitelee edelleen. Kritiikkien/kirja-arvioiden suhteen siis.

Savon Sanomien vuoden vaihteessa ilmoittamat säästöt ovat toteutuneet ainakin minun kohdallani. Tämän kevään aikana minulta on tilattu kaksi (2) arviota. Toinen on jo kirjoitettu, mutta ei ole tainnut tulla vielä ulos, ja toista parhaillaan työstän.

Onneksi, se vähä mitä olen Savon Sanomien julkaistuja kritiikkejä nyt kevään aikana seurannut, siellä on näyttänyt olevan sentään joitakin arvioita nuorten kirjoista. Mutta kyllä tämä kurjalta ja nurjalta tuntuu kaiken kaikkiaan.

Mutta Onnimanni se kuulkaa vaan porskuttaa, toivottavasti vielä pitkään. Onnimannin Puntarissa ilmestyy aina useita arvioita, joita ei ole ”millin mittarilla” kirjoitettu, eli lehden kirjakritiikkejä/arvioita ei tarvitse hioa merkilleen kohdilleen. Tämä alkaa nykyään olla jo harvinaista, ainakin minun käsittääkseni.

Tässä juurikin uusinta Onnimannia selailen, löysin sen eilen postilaatikostani. Sopivaa sadepäivän lukemista. Suosittelen, tamperelaiset varmaan tietävätkin että lehteä voi ostaa Lastenkirjainstituutista Puutarhakadulta.

Lastenkirjainstituutti täytti nyt toukokuussa 35-vuotta. Käykää ihmeessä tutustumassa paikan päällä. Niin tykkäsin siellä vierailla silloin kun Tampereella asuin.

Mitä kritiikkeihin/kirja-arvioihin tulee, muutama teksti on Sylviin työn alla. Yritän saada ne nyt ennen juhannusta työstetyksi, koska juhannuksen jälkeen alkaa kesätoimittajan pesti. Sitten en paljoa muuta ehdikään. Voi olla että laitan myös blogin kesätauolle siksi aikaa. Vähän harmittaa, kun en taaskaan pääsee Finnconiin, mutta tällaista tämä on kun realiteettien mukaan eletään.

Oikein hyvää kesää kaikille!