Kari Levola: Suorin mutka ikinä ja kesäterveiset!

Iloista keskikesän aikaa kaikille! 😀

Terveiset kotikonnuilta, eli Savonlinnan seudulta, jossa olen juhannuksen vietossa. Eksyin blogin ääreen pitkästä aikaa, hieman hiljaista pitelee nyt virtuaalisen olohuoneeni suhteen koska olen kesän töissä Heinäveden Lehdessä. Kesätoimittajan pesti tuli hiukan yllättäen eteen, mutta päätin tähän mahdollisuuteen kuitenkin tarttua. Heinävesi on toisaalta vanhastaan tuttua seutua, mutta toimittajan näkökulmasta katsottuna on paljon opittavaa, myös sen vuoksi koska en aikaisemmin ole juuri Heinäveden seudulla tai paikallislehdessä töitä tehnyt. Sen sanon, että pienessä paikallislehdessä töissä oleminen on kuulkaa mielenkiintoista 😉 Sen verran työ on jaksamista kuitenkin verottanut, että blogi on auttamatta jäänyt toiseksi.

Tässä pitkästä aikaa myös arvio, joka ilmestyi kesän Onnimannissa, eli numerossa 2/2012. Kirjoitin Kari Levolan novellikokoelmasta Suorin mutka ikinä.

Mukavaa kesää kaikille! 😀

Kari Levola: Suorin mutka ikinä

Tammi 2011

101 sivua

Raikkaan riemukkaita mininovelleja

Kari Levolan Suorin mutka ikinä on monenkirjava novellikokonaisuus, jonka tiiviit ja nopealukuiset tekstit täräyttävät lukijan teini-ikäisten maailmaan. Mininovellien teemat ulottuvat laajalle. Tarinoissa kuljetaan kiusaamisesta ihastumiseen, kouluun ja kotioloihin, jopa maailmanlopun tuntoihin. Näistä aineksista syntyy särmikäs kokonaisuus.

Levola tavoittaa novelleissaan vaikeasti sanoiksi puettavia asioita. Myös elämän varjopuolet pääsevät esiin. Rikkinäisyyden olotiloja hipaistaan monessa novellissa, kuitenkaan teini-iän kipuihin tai synkkyyteen suuremmin vajoamatta. Useassa tekstissä tulevat esille myös väärinkäsityksistä johtuvien voimakkaiden tunteiden synnyttämät möykyt. Novellissa ”Jeesaa kaveria niin kaveri jeesaa sua” möykkyyntyneitä tuntoja puretaan suorasukaisen toiminnalliseen tyyliin, joka taipuu ironiaksi asti. Ironian lisäksi myös raikkauden ja riemukkuuden äärimmäiset tunnot ovat voimakkaasti läsnä monessa tekstissä, kuten novellissa ”Joka vanhoja muistaa”.

Levola kirjoittaa ihmeteltävän hienolla tavalla nasevia ”minitekstejä”, joissa ilmaistaan paljon. Minäkertoja-rakenne luo raamit aitouden ja välittömyyden läsnäololle. Aitous ja välittömyys ovat lapsille ja nuorille luontevia tapoja olla, jotka vahvistavat nuoruudelle tyypillisiä äärituntotiloja sekä näiden tuntojen kursailematonta ilmaisua. Aikuista lukijaa rehelliset tekstit viehättävät, osittain myös nostalgian vuoksi. Toivoisi, että novellikoelma kuluisi myös nuorison käsissä.

Kokoelman viimeinen novelli ”Nössö” herkistää. Nuoren minäkertojan tunteet on naamioitu ylimielisyyteen, joka paljastuu ihastumisen kautta. Levola purkaa kauniisti auki epävarmuuden synnyttämiä, joskus hyvinkin tiukkoja solmuja.

Maria Loikkanen

Ps. Minulle artikkeli näytti tekstiä ”kommentit poissa käytöstä”. En tiedä mistä tämä johtuu, en tätä artikkelia postatessani tehnyt mitään eri tavalla kuin yleensä. Toivottavasti tällainen kommentoimattomuus ei ole pysyvä asia.

Mifongin perinnön arvio Savon Sanomissa

Savon Sanomista tilattiin arvio J.S. Meresmaan esikoisteoksesta Mifongin perintö. Joskus käy näin, eli että kirjoitan useammalle taholle arvion samasta teoksesta. Tällöin en voi käyttää aikaisemmin tekemiäni arvioita tai kirjoittaa ”lähes samanlaista” arviota johtuen jo siitä, että arvioideni tekijänoikeudet jäävät jutun tilaajille (jep, joudun kysymään lupaa siihen, että saan julkaista omat tekstini täällä…). Enkä tietysti edes haluaisi käyttää samoja arvioita, koska eihän siinä ole mitään järkeä. Tosin sen kyllä sanon, että nykyisillä merkkimäärillä (enimmäkseen lyhyillä) on haastavaa kirjoittaa arvioita, joissa tuodaan esille erilaisia näkökulmia samasta teoksesta.

Tiedoksi, jos joku asiaa ihmettelee: Savon Sanomat kuuluu Keskisuomalaisen konserniin. Sen vuoksi Savon Sanomiin kirjoittamani arviot ilmestyvät myös Keskisuomalaisessa. Savon Sanomat puolestaan tekee yhteistyötä Karjalaisen kanssa ainakin kulttuurin tiimoilta, siksi Savon Sanomiin kirjoittamiani arvioita ilmestyy myös Karjalaisessa. Palkkiopuoleen yhteistyö ei vaikuta, eli palkkio maksetaan yhden lehden taholta ja sillä siisti.

Tässä linkki Savon Sanomien Viihdesivustolle Mifongin perinnön arvioon. Sekä lehtiarviosta että verkkoon tulleesta arviosta oli leikattu pois toiseksi viimeinen lause, jossa kerrotaan että ”Mifongin perintö on luokiteltu sekä nuortenkirjaksi että aikuistenkirjaksi”. Viimeinen lause ”Kuvitus on kirjailijan omaa käsialaa” on säästetty. Näppärästi se käy.

J.S. Meresmaa: Mifongin perintö

Karisto 2012

470 s.

Eeppisen fantasian äärellä

J.S. Meresmaan esikoisteos Mifongin perintö kuljettaa lukijan eeppisen fantasian maailmaan. Tarinan keskiössä ovat kaksi sukulinjaa, joiden kohtalot sekoittuvat toisiinsa viattomalta vaikuttavan etsintäretken kautta. Rondestanin suvun seikkailija Dante saa toimeksiannon etsiä harvinainen kirja. Matkansa aikana hän pelastaa Merontesin kuningashuoneen prinsessan kuolemanvaarasta. Käynnistyy tapahtumaketju, jolle varsinainen tarina rakentuu.

Eeppisen fantasian teoksesta tekevät useat elementit. Tarinan näyttämö rakentuu suljetusta fantasiamaailmasta, jossa klassinen hyvä-paha -asetelma muodostaa puitteet lukuisten henkilöhahmojen seikkailuille. Unohdetut myytit ja legendat ovat vahvasti läsnä, mikä on eeppiselle fantasialle tyypillistä. Tässä tapauksessa kyseessä on mifonki, johon liittyvien salaisuuksien selvittäminen rakentaa vankkaa pohjaa tarinalle.

Miekka ja magia -fantasian faneihin Mifongin perintö ei välttämättä pure, kun taas historiallisten tarinoiden ystäviä teos saattaa hyvinkin houkuttaa. Tarina kun ei magiaa saati suuria taisteluita juuri sisällä, vaan kulkee omaa tietään rakentaen lukijan eteen historiallista seikkailua muistuttavan kudelman.

Esikoisteokseksi Mifongin perintö on kunniahimoinen hanke, jonka toteuttamisessa J.S. Meresmaa on tehnyt perusteellista työtä. Runsaana versova tarina pysyy tiiviisti koossa ja koukuttaa lukijan. Mifongin perintö on sarjan ensimmäinen osa, nähtäväksi jää montako osaa on tulossa. Teos on luokiteltu sekä nuortenkirjaksi että aikuistenkirjaksi. Kuvitus on kirjailijan omaa käsialaa.

Teksti Maria Loikkanen