Nicholas North – kalmattaren kirous

Kirjoitin Ilkka Auerin ja Antti Jokisen teoksesta Nicholas North – kalmattaren kirous arvion Savon Sanomiin. Arvio on julkaistu myös Keskisuomalaisessa.

Ilkka Auer & Antti Jokinen: Nicholas North – kalmattaren kirous

Otava 2013

256 s.

Kotimaista sankarifantasiaa

Ilkka Auerin ja Antti J. Jokisen yhteistyönä syntynyt Nikolas North ja kalmattaren kirous on ehtaa seikkailullista fantasiaa. Voisi jopa sanoa sankarifantasiaa, sillä tarina rakentuu vahvasti Nikolas Northin hahmon ympärille. Kirjan nimestä huolimatta tarinassa puhutaan Nikolaksesta eikä Nicholaksesta.

Myyttiseen Pohjolaan sijoittuva tarina käynnistyy Nikolaksen menettäessä vanhempansa. Seuraa vuosien vaellus paikasta toiseen, ehkä osuvammin ”ojasta allikkoon” Nikolaksen yrittäessä rakentaa itselleen elämää. Epäonnen tumma pilvi vainoaa poikaa, ja mikään ei onnistu. Ei edes varastaminen. Sillä varas Nikolaksesta tulee, hän oppii turvautumaan vilppiin aina kuin mahdollista. Kunnes vihdoin kohtaa tilanteen, jossa vilppi ei enää riitä.

Nikolas North on tarina siitä kuinka sankariksi tullaan. Töitä se vaatii, sillä sankarimme on alussa surkea nuori mies, jonka uhmakkaat tempaukset lähinnä herättävät myötätuntoa. Onneksi kerrontaa värittää huumori, muuten tarina kävisi liian rankaksi.

Nikolas kasvaa kohtaamaan perintönsä menetysten kautta. Kalmatar vie häneltä kaiken millä on vähänkin arvoa. Vihdoin Nikolas oivaltaa, että suora kohtaaminen kalmattaren kanssa on ainoa mahdollisuus pelastaa hänet itsensä – ja maailma. Matka kulkee halki Pohjolan jylhien salojen mitä erikoisimpien paikkojen kautta kohti Tuonelaa ja kalmattaren maita.

Henkilöhahmogalleria on ehdottomasti Nikolas Northin suola. Galleria on monipuolinen ja värikäs, ulottuen keijuista peikkoihin, tonttuihin ja hiisiin sekä kalmoihin ja huimiin Pohjolan sotureihin. Tietäjistä puhumattakaan. Kalmatar on nimensä veroinen, kammottava akka, jonka ote puristaa uhristaan viimeisen elämänpisaran. Tuonelaa kuvataan monipuolisesti, samoin sen asukkeja. Väinämöisen hahmo on aivan omaa luokkaansa.

Kaiken kaikkiaan Kalevalaisia teemoja on hyödynnetty monipuolisesti modernisoiden, ja lopputulos on kiehtovan omaperäinen. Nikolas North on oiva esimerkki siitä, kuinka kotimaiset kertojat yllättävät lukijan kerta toisensa jälkeen rakentamalla vanhoista legendoista uusia upeita tarinakokonaisuuksia.

Teksti Maria Loikkanen

Mainokset

Salla Simukka: Valkea kuin lumi

Vähän jotakin uutta minullekin: kirjoitin arvion Simukan thrilleristä, mikä tuntui mukavalta. Ehkä lukuväsymykseni onkin oire siitä, että pitäisi lukea monipuolisemmin, ja kirjoittaa arvioita muustakin kuin spefistä.

Tämä arvio on siis Savon Sanomiin, mutta koska Savon Sanomat on osa Keskisuomalaisen konsernia, ”yhteistyön nimissä” arviot ilmestyvät mm. Keskisuomalaisessa myös. Ilmeisesti myös Karjalaisessa ja muutamassa muussa lehdessä. Sellaista se yhteistyö on.

Linkistä pääsee Keskisuomalaisen juttuun. Ja tästä linkistä Savon Sanomien juttuun.

Salla Simukka: Valkea kuin lumi

Tammi 2013

237 s.

Kerro kerro kuvastin

Tampere on vaihtunut Prahaksi, ja Lumikki Andersson on lomalla. Tai ainakin haluaisi olla, mutta mysteeri kirjaimellisesti kävelee hänen nenänsä eteen. Lumikkia lähestyy nuori nainen, joka väittää olevansa hänen siskonsa. Lumikki tietää, että väite on mahdollinen, ja hän ehkä haluaisikin uskoa sen todeksi. Voisiko Zelenka olla hänen siskonsa?

Lumikki-trilogian toinen osa Valkea kuin lumi jatkaa tiivistunnelmaista matkaa, jonka ensi askeleet otettiin teoksessa Punainen kuin veri. Sarjan avausteos oli toiminnallinen paketti, jossa Lumikki Anderson esiteltiin Lara Croftin kaltaisena selviytyjähahmona. Lukijalle näytettiin, että Lumikin persoonaa ohjasivat vahvasti tämän sisäiset neuroosit ja pelkotilat, mutta ei juuri avattu niiden taustoja.

Valkea kuin lumi kääntää pakan ylösalaisin. Lumikin ja Zelenkan tapaamisista käynnistyy tapahtumien ketju, jonka myötä lukija saa kurkistaa syvemmälle Lumikin elämään. Kerro kerro kuvastin, millainen onkaan tämä vahva ja älykäs, mutta elämää pelkäävä nuori nainen?

Salla Simukka rakentaa teoksensa huolella, mikä näkyy monin tavoin. Neuroottisen persoonan kuvaus yhdistyy taitavasti jännitystarinaan, riipien Lumikin auki sieluaan myöten. Vastauksia kysymyksiin tarjoavat erityisesti tarinan lukuisat takaumat, joiden kautta valotetaan Lumikin henkilökohtaista historiaa.

Valkea kuin lumi purkautuu auki tiiviin, ajoittain jopa hengästyttävän kerronnan myötä. Tarinan jännite kuitenkin säilyy loppuun asti. Askel askeleelta lukija kulkee Lumikin kanssa kipukohdasta toiseen, oivaltaen että robottimaisen seikkailijattaren sisällä onkin yksinäinen, rakkautta kaipaava nuori nainen, joka pelkää tulevansa satutetuksi.

Sarjan teokset voi lukea itsenäisinä, mutta yhdessä ne muodostavat herkullisen kokonaisuuden, jota täydentävät lukuisat rikkaat yksityiskohdat, kuten viitteet alkuperäiseen Lumikki-satuun. Sarja on suunnattu nuorille, mutta tämä koukuttaa aikuisenkin lukijan mennen tullen. Suositeltavaa lukemista kaikille jännityskirjallisuuden ystäville!

Teksti Maria Loikkanen