Joulun 2010 lukemistossani oli monenmoista, myös Ritva Toivolan teokset ”Turmankukka, Rautalintu sekä Ruosteusva”. (Turmankukka, Tammi 1998; Rautalintu, Tammi 2000; Ruosteusva, Tammi 2001). Ohessa muutamia mietteitä teoksia koskien.
Turmankukka on kertomus Anubis-planeetasta, jolle putosi kauan sitten pahoja voimia sisältävä meteori, Turmankukka. Pohjoisessa asuva mamottikansa kahlitsi Turmankukan vuoreen, jonne se unohdettiin satojen vuosien ajaksi. Lumen kaupungissa asuvat Mirik, joka kuuluu mamottikansaan, sekä etelän maista pohjoiseen tullut orpo vaeltaja Anisa, tutustuvat Turmankukan legendoihin Lumen kaupungin omituisten tapahtumien myötä. Mustavyöt, kaupungissa yhä enemmän valtaa itselleen kahmivat ”huligaanijoukot”, ovat saaneet haltuunsa jotakin, jonka avulla he käännyttävät yhä enemmän ihmisiä puolelleen – ihmisiä, joiden halutaan lähtevän sotaan ja sotimaan. Mutta ketä vastaan?
Rautalintu ja Ruosteusva ovat Turmankukan itsenäisiä jatko-osia, jotka kuvaavat Mirikin ja Anisan jälkeisen sukupolven aikaa. Molemmat teokset toimivat Turmankukan tavoin itsenäisinä kertomuksina, mutta ovat myös jatko-osia toisilleen. Rautalinnun pääosissa ovat Mirikin pojat Kiisla ja Ulmos, joiden keskinäiset välit nousevat yhdeksi teoksen punaiseksi langaksi – onko mamottiheimon päällikkyys niin suuri asia, että se turmelee veljesten välit? Ehkäpä, etenkin jos toinen veljeksistä joutuu turmankukan vaikutukselle alttiiksi, turmankukan, joka turmelee ihmisten mielet alistamalla näiden tahdon oman tahtonsa alle.
Ruosteusvan tarinan pääosassa on soturin tien valinnut nuori Ulmos, sekä Simpukkasaarilta kotoisin oleva nuori Feea, joka Ulmoksen tavatessaan saa tietää olevansa yksi sinihopean sotureista, jotka on kutsuttu taistelemaan turmankukan turmelevaa valtaa vastaan.
Ritva Toivolan trilogia on mielenkiintoinen katsaus ”fantasiaan jossa eletään suljetussa maailmassa”. Termi viittaa fantasiakertomukseen, joka tapahtuu omassa itsenäisessä maailmassaan, eli maailmassa ”josta ei ole pääsyä muihin maailmoihin tai todellisuuksiin”. (Esim. Harry Potter -sarja on esimerkki fantasiasta, jossa liikutaan eri maailmoiden ja todellisuuksien välillä. Fantasiamaailmojen ”avoimuutta ja suljettuutta” kuvaamaan on kehitelty lukuisia termejä, mm. primääri ja sekundääri fantasiamaailma, joista voi lukea lisää mm. Maria Nikolajevan väitöskirjasta The Magic Code, tai esim. teoksesta Fantasian monet maailmat BTJ 2004). Itse käytän tässä termiä ”suljettu fantasiamaailma” pitääkseni asian kohtalaisen yksinkertaisena.) Anubiksen planeetan kansat ovat eläneet kaikessa rauhassa planeetallaan, kunnes ulkoavaruudesta saapuu eräänlainen elämänmuoto, valloittaja, jota Anubiksen kansat eivät ensin edes miellä elämänmuodoksi. Turmankukka, meteoriitti, on kuitenkin jonkinlainen vieras elämänmuoto, jonka tarkoituksena on ottaa hallintaansa Anubiksen muut elämänmuodot, ja turmankukka tekee näin kylvämällä epäsopua Anubiksen kansojen keskuuteen.
Teossarja on uskoakseni suunnattu nuoremmille lukijoille, mutta kuten joululomalla huomasin, teossarjasta voi hyvinkin nauttia myös me ”hiukan” vanhemmat lukijat. Teksteissä oli paljon elementtejä, joista nautin, mm. yllätyksen elementti. Vaikka fantasialle tyypillinen hyvän ja pahan taistelun teema tuo mukanaan omat perinteiset ja ennalta-arvattavat piirteensä, on teokset kuitenkin rakennettu siten, että lukija jaksaa myös yllättyä tarinan saamista käänteistä. Pidin kovasti Anubiksen maailmasta, samoin siitä että Turmankukan tarina tarina jatkuu itsenäisissä jatko-osissa nuorempien sukupolvien myötä, joille kuitenkin on välitetty perimätietoa heidän vanhemmilleen sattuneista, etenkin Turmankukkaan liittyvistä tapahtumista.
Eritoten pidin teosten voisiko sanoa pohdiskelevasta luonteesta, jolla tarkoitan lähinnä sitä, että vaikka trilogian ydinteema onkin hyvän ja pahan välinen taistelu, tarinat itsessään ovat paljon muutakin kuin taistelua ja mäiskettä. Maailmassa ilmestyy paljon fantasiakirjallisuutta, josta moni kertomus tuntuu sortuvan siihen, että ”niissä ei ole mitään ideaa”. Makuasioita nämä seikat varmasti myös ovat – itse taidan kuulua niihin lukijoihin, jotka kaipaavat teokselta muutakin kuin ”aivotonta mäiskettä”. Tästä näkökulmasta havainnoituna pidin Toivolan trilogiasta kovasti, koska esimerkiksi veljesten välinen, mamottiheimon johtajuuteen liittyvä epäsopu, oli mielestäni kuvattu Rautalinnussa tavalla, joka toi esille kummankin veljen asiaan liittyvät näkökulmat. Jossakin toisessa tarinassa asiassa olisi voitu ratkaista miekan avulla sen kummempia selittelemättä. Rautalinnussa tuli esille johtajuuteen liittyvät moniulotteiset seikat, kuten esim. se, että kansan tai heimon johtaja on myös paljon muutakin kuin ”pelkkä soturi”, että ihmisten johtaminen on vaativa pesti, ja että hyvältä johtajalta vaaditaan paljon muitakin ominaisuuksia kuin fyysisesti isoja ja vahvoja lihaksia. Kärsivällisyyttä, harkitsevaisuutta ja arviointikykyä muiden asioiden muassa. Tarinassa ei kuitenkaan myöskään vähätelty sotureita tai heidän ominaisuuksiaan, vaan tuotiin selkeästi esille se, että jokaiselle löytyy oma paikkansa, ajan myötä.
Tarinan kolmas osa Ruosteusva jatkaa omalla tavallaan näiden kysymyksien esille nostamista ja esittämistä, kuvaten samalla myös soturin pitkää ja kivistä tietä. Sekä sitä, että soturin elämä ei aina ole pelkkää mainetta ja kunniaa, vaan pitkien matkojen päähän vaeltamista, kärsivällistä odottamista sekä omien voimavarojen käytön harkitsemista, sillä parhainkin soturi voi hävitä ”varman taistelun”, mikä ei osaa mitoittaa omia voimavarojaan oikein ja harkita koska, missä ja miten voimiaan käyttää. Itse taistelu on monesti pieni osa sodan kokonaisuutta, ja joskus saattaa käydä myös niin, että soturi avaa tietä jollekulle toiselle, joka ratkaisee sodan lopputuloksen.
Paljon tämän tyyppisiä heräsi ja nousi pintaan Toivolan trilogian, sekä sen innokkaiden soturihenkisten päähenkilöiden myötä, päähenkilöiden joiden kokemukset olivat kuitenkin hyvin erilaisia kuin mitä nämä henkilöhahmot itse odottivat. Sodan ja sen kuvaamisen myötä trilogiassa kuvataan myös kiinnostavaa fantasiamaailmaa, joka koostuu erilaisista heimoista ja heidän kaupungeistaan. Teossarjan päähenkilöt vaeltavat Anubiksen maailmassa säilyttäen päähenkilöiden aseman koko kertomuksen matkalta, tosin muutamat kiinnostavat sivuhenkilöhahmot vierailevat aina silloin tällöin tarinassa tuoden siihen lisäulottuvuutta.
Kaiken kaikkiaan Turmankukka, Rautalintu ja Ruosteusva olivat mielenkiintoisia tuttavuuksia, ja omalta osaltani aionkin jatkaa Ritva Toivolan teoksiin tutustumistani. Muistuttelen lukijoita myös jokin aika sitten ilmestyneestä Tuomas Karhumielestä, Ritva Toivolan kirjoittamasta hienosta kotimaisesta fantasiatarinasta, jossa suomalainen kansanperinne yhdistyy hienolla tavalla fantasiatarinaan! Innoittavia lukuhetkiä!
Alas taikavirtaa 