Alas taikavirtaa

Pakko juhlistaa kevään merkkitapausta ihan omalla postauksella: Diana Wynne Jonesin Chrestomanci -sarja ilmestyy vihdoin suomeksi. Sarjan ensimmäinen osa Noidan veli (Charmed life) suomennettiin vuonna 1980. Painos joka minulla on taitaa olla ensimmäinen, löysin sen divarista vuonna 1999, kuten olen kirjan kansilehdelle kirjoittanut. Yksi arvokkaimmista kirjoista joita hyllyssäni on, siis ihan pelkkää tunnepuolta jos ajatellaan 🙂

Diana Wynne Jones on osaltaan rakentanut erittäin kantavan ja vakaan pohjan nykyiselle fantasiakirjallisuudelle. Wynne Jones on tehnyt uraa uurtavaa työtä, joka täällä Suomessa on jäänyt pimentoon pääasiassa siksi, että hänen kirjojaan ei ole suomennettu ennen kuin vasta viime vuosina. Hayao Miyazakin ohjaamat animaatio-elokuvat Liikkuva linna ja Leijuva linna lienee vaikuttivat osaltaan siihen, että Wynne Jonesin teokset joihin animaatiot perustuvat, suomennettiin muutama vuosi sitten. Ensimmäinen Noidan veljen jälkeen tullut suomennos taisi olla Tuli ja myrkkykatko (1988), sitten tuli Kyylän kyydissä (1990), ja sen jälkeen pitkän tauon jälkeen Merlin salaliitto, joka sekin on osa laajempaa kokonaisuutta. Ennen Merlin salaliittoa on ilmestynyt Deep Secret, jota ei ole vielä suomennettu. On PALJON muutakin mitä Wynne Jonesilta ei ole vielä suomennettu, mutta ehkä Chrestomanci -sarja avaa nyt oven lopullisesti suomennosten virralle, toivoa sopii.

Chrestomanci -sarjaa pidetään Wynne Jonesin pääteossarjana, tosin kesällä 2008 Tampereella järjestetyssä Finnconissa Farah Mendlesohn käsitteli monia muitakin Wynne Jonesin teoksia, ja Chrestomanci -sarja jäi ikään kuin taka-alalle. Keskustelutilaisuudessa tuli luontevalla tavalla esille se, mikä merkitys kirjailijan ja teosten tunnettuudella ja tunnettuudelle on, mikäli niitä ei ole käännetty muille kielille – me täällä Suomessa tunnemme vain murto-osan Wynne Jonesin teoksista, ellemme sitten ole lukeneet niitä alkukielellä englanniksi. Ja se taas on hankalaa, mikäli kirjoja ei saa käsiinsä. Nykyään nettikirjakauppojen myötä tilanne on helpottunut, mutta esim. omalta osaltani vielä 10 vuotta kävin Tukholmassa vain sen vuoksi, että sain ostettua Gamla stanin Science Fiction Bokhandelnista Wynne Jonesin ja monien muiden kirjailijoiden kirjoja! No, onhan sekin syy käydä Tukholmassa. 😀 Sieltä sain aikanaan ostettua myös Chrestomanci -sarjan.

Mikäli Wynne Jones kiinnostaa enemmänkin, etenkin se mikä merkitys hänen teoksillaan on ollut ja on edelleen fantasiagenressä ja fantasiagenrelle, kannattaa tutustua mm. Farah Mendlesohnin kirjoihin. Esimerkiksi teos Diana Wynne Jones: The Fantastic Tradition and Children’s Literature on oivallinen tutkimus Wynne Jonesin luomista maailmoista ja niiden merkityksistä.

Omalta osaltani ”juhlistan merkkitapausta” myös siksi, että olen viettänyt lapsuuteni parhaita päiviä Noidan veljen parissa. Maailma, joka kirjan kansien välistä avautui, oli jotakin aivan uskomatonta ja kiehtoi lapsen mieltä kovasti. Siinä rakennettiin perustaa tulevaa varten, ei tarvitse ihmetellä miksi nyt istun koneen ääressä ja kirjoitan tätä postausta. Tähän liittyen mieleen palaa muisto em. kesän 2008 Finnconista, jolloin minua pyydettiin keskustelijaksi Wynne Jones -paneeliin Farah Mendlesohnin ja muiden osallistujien kanssa: Farah nosti esille nimenomaan sen seikan, kuinka nyt, kun se sukupolvi joka on kasvanut aikuiseksi Wynne Jonesin tarinoiden myötä, alkaa osaltaan tuoda kirjailijan töitä esille milloin missäkin yhteydessä, ja osallistua kirjailijan synnyttämään kulttuurikeskusteluun. Tämä oli kiinnostava pointti, joka tuolloin pääsi melkein lipsahtamaan ohi ensimmäisen ”julkisen esiintymiseni” aiheuttaman paniikin myötä (= onhan sitä tarhaiästä asti tullut esiinnyttyä jos jonkinlaisessa koulunäytelmässä, mutta tuolloin olin ekaa kertaa keskustelemassa ison yleisön edessä, ja vielä englanniksi!), mutta onneksi kommentti on jäänyt mieleen. Olen miettinyt asiaa monesti sen jälkeen.

Nyt, kirjoittaessani arvioita mitä erilaisimmista fantasiagenreen (välillä myös scifistä!) kuuluvista teoksista eri lehtiin, olen äärettömän onnellinen siitä, että olen saanut elämässäni kulkea polkuja jotka ovat johdattaneet minut takaisin suuresti rakastamieni asioiden äärelle, myös Diana Wynne Jonesin teosten äärelle. Omalta osaltani voin tällä tavoin ehkä tehdä sen pienen osan, joka auttaisi hälventämään monien fantasiaa ja scifiä kohtaan tuntemaa epäluuloa, epäluuloa joka usein syntyy pelkästä pelosta ja tietämättömyydestä, ja sitä kautta usein myös johtaa suoranaisiin vihan tunteisiin. Lause ”Joillekin scifistä ja fantasiasta puhuminen on sama asia kuin ottaisi haulikosta varmistimen pois”, pitää ikävä kyllä edelleen paikkansa monin paikoin. Scifi ja fantasia ovat jotakin sellaista, mitä moni ei vaan tahdo eikä halua ymmärtää. Ymmärrän tämän siinä mielessä, että jos ei tiedä jostakin asiasta jotakin, se todellakin saattaa pelottaa tai herättää jopa vihan tunteita, mutta ihmisille on kuitenkin annettu myös valinnan vapaus: omaa tietoisuutta asioista voi halutessaan laajentaa, ja sitä kautta tietoisella tavalla purkaa myös asioihin liittyviä tunnetiloja, myös niitä negatiivisia tunteita. Mutta se kuinka moni tällaisen valinnan tietoisesti tekee, onkin sitten toinen juttu. Ja mitä kirjallisuuskritiikkeihin tulee, niissä tila on rajattu, joten fantasian ja scifin käsitteleminen genrenä jää monesti vähemmälle.

Ehkä pitäisi täällä blogissa alkaa purkaa näitä asioita enemmän 😉

Iloisia ja sydäntä nostattavia lukuhetkiä Diana Wynne Jonesin teosten parissa!