Nemo Rossi: Mafian linnut

Pitkästä aikaa kirja-arvioiden äärellä Onnimannin merkeissä. Keväällä ilmestynyt kakkosnumero oli teemajulkaisu, minkä johdosta siinä ei (käsittääkseni) ilmestynyt Puntari-osiota lainkaan.

Kirja-arvioiden kirjoittaminen on ollut hitaalla liekillä muutenkin suurimman osan tätä vuotta, koska työrupeama paikallislehden toimittajana vei kaiken energiani. Nyt pesti on ohitse, ja olen saanut levätä kunnolla, mikä on tehnyt todella hyvää.

Keväällä tekemäni päätös ja sitä seurannut ratkaisu jäädä pois Savon Sanomien kriitikon pestistä tuntuu edelleen oikealta. Ja kuten tuolloin tänne kirjoitin, jatkan arvioiden kirjoittamista ainakin Onnimanniin sekä verkkolehti Sylviin. Tällä hetkellä tuntuu myös siltä, että voisin nuuskia myös uusia tuulia kriitikon työtä ajatellen. Katsotaan mitä tuleva tuo tullessaan.

Kirjoitin Onnimannin 3. numeroon kaksi arviota. Tässä niistä toinen – arvio arkeomysteeristä Mafian linnut.

Nemo Rossi: Mafian linnut. Arkeomysteeri osa 2.

Myllylahti 2013

344 sivua

Vauhdikkaat arkeomysteeriseikkailut jatkuvat Rooman maisemissa

Mafian linnut on Rooman maisemiin sijoittuvan arkeomysteeri -sarjan toinen osa. Nemo Rossin Rooman sudet oli hieno päänavaus arkeomysteerin maailmaan, jota Mafian linnut jatkaa vahvalla toiminnallisella otteella.

Kirjailijanimi Nemo Rossin takaa löytyy kaksi oivaa tekijää, eli historiantutkija Mika Rissanen ja latilanopettaja Juha Tahvanainen. Tekijöiden asiantuntemus, yhdistettynä napakkaan ja juohevaan kertomisen taitoon, näkyy ja kuuluu Mafian linnuissa alusta loppuun saakka.

Mafian linnut rakentuu useiden tarinalinjojen varaan. Päähenkilöt ovat samat kuin Rooman susissa, eli kaksoissisarukset Kaius ja Silva, sekä heidän ystävänsä Leo. Kokonaisuuteen sekoittuu Roomassa luokkaretkellä oleva suomalainen lukiolaisporukka, ja ennen kaikkea heidän opettajansa Ovaskainen, joka on myös kaksosten isän, arkeologi Henrik Puustisen vanha ystävä.

Lukiolaisten luokkaretki toimii oivana juonta eteenpäin kuljettavana elementtinä.

Tarinankerronta rakentuu kiinnostavalla tavalla siten, että tarinaa kerrotaan välillä mafiosojen, välillä poliisin ja välillä nuorten näkökulmista.

Eri henkilöhahmojen näkökulmien kautta syntyvät tarinalinjat avaavat pala kerrallaan mysteerin osasia, jotka vähä kerrassaan limittyvät toisiinsa. Lukija saa arvailla, pähkäillä ja pohtia henkilöhahmojen kanssa mikä pala mihinkin liittyy, ja mihin arkeologisen mysteerin jäljet lopulta johtavatkaan.

Alkaa hahmottua kansainväliseen diplomatiaan sekä historian hämäriin lonkeronsa ulottava seikkailullinen vyyhti. Kokonaiskuva joka lukijalle vähitellen syntyy, on hyvin kattava. Jos kirjan poimii käteensä henkilö, joka pitää historiaa kuivana teemana, voisi luulla että kyseinen lukija yllättyisi positiivisesti.

Uusista henkilöhahmoista varsinkin luokkaretkellä olevan luokan punaviiniä ja olutta kittaava opettaja Ovaskainen on kerrassaan mainio ukko, joka tuo yhtä aikaa realistisuutta ja elävyyttä tarinaan. Ovaskaisen hahmon kautta kaksoset Kaius ja Silva saavat kuulla myös olennaisia asioita omasta perhehistoriastaan, erityisesti sen mitä heidän äidilleen tapahtui. Kaksosten isä Henrik Puustinen jää tässä teoksessa lähinnä sivurooliin, vaikka hän tapahtumien kehittymisen kannalta olennainen henkilöhahmo onkin.

Kehityskaarensa osalta Mafian linnut on melko samantyyppinen kuin Rooman sudet. Päällimmäiseksi jää tuntu siitä, että päähenkilöt eivät juuri ole ”kasvaneet” edellisestä osasta, ja seikkailun on tarkoituskin olla pääroolissa.

Loppuratkaisu on ensilukemalta ehkä hiukan hämmentävä, mutta kun siihen palaa uudelleen, alkaa muodostua jonkinlainen käsitys siitä, mitä lopulta tapahtuikaan.

Maria Loikkanen

Mainokset