Huomasitteko YLEn sivuilla jutun kirjailija Kalle Veirtosta? Tässä linkki uutiseen.
Tulipa hyvä mieli tästä jutusta, siitä että nuortenkirjailijasta tehdään juttua ja että nuortenkirjallisuus on otsikoissa. Etenkin kun jutun sävy on positiivinen – nuortenkirjallisuuskin voi olla suosittua!
Tässä on varmaan myös itsestäänselvyydeltä tuntuva tieto monille meistä. Siis se, että jutussa tuodaan esille, että ”nuortenkirjallisuuskin voi olla suosittua”. Minulle on itsestäänselvää, että nuortenkirja voi olla huippusuosittu. Joten tuntuu kummalta, että kuinka ”muu maailma” ei voi tällaisesta olla tietoinen esimerkiksi Harry Pottereiden, Twilight -saagan ja monien muiden erittäin suosittujen nuortenkirjojen sekä nuorille suunnattujen kirjasarjojen olemassaolon ja niiden ympärillä pyörineen kohun myötä.
Mutta ehkä moni ei sitten kuitenkaan tiedä tai tule ajatelleeksi, että nuortenkirjakin voi olla suosittu, todellakin huippusuosittu. Joten ei kun vaan lisää positiivista uutisointia. Tuntuu hyvältä lukea kulttuuriin liittyviä positiivisia uutisia, kun tuntuu että niin usein jo otsikossa iskee vastaan teema ”kulttuuri ei tuota ja kulttuuria lakkautetaan” tai jotakin muuta vastaavaa.
Syksy alkaa kääntyä kohti talvea ja lukuväsymys taittua. Talven tulo tuntuu mukavalta kuten aina, vaikka aurinkoa ja lämpöä onkin ikävä. Pidän kaikista vuodenajoista, tasapuolisesti. Okei, no ehkä keväästä kuitenkin eniten. Mutta syksystä myös, iloisista väreistä luonnossa ja pohjoistuulesta joka tuo talven viestiä. Syksyn pimeyden kuljen läpi kynttilöiden, kuuman teen sekä muiden pienten mukavien arkisten asioiden voimalla. Lämmin sauna ja takkatuli auttavat aina nihkeisiin olotiloihin. Myös lukuväsymyksen taittamiseen.
Olen viime aikoina ”taittanut” pari kirjapinoa. Siis lukenut kirjan jos toisenkin, aika monta itseasiassa. Myös työkirjoja eli arvioitavia kirjoja, mutta paljon muutakin.
Eräs positiivinen yllättäjä oli Ernest Clinen Ready Player One. Kirjoitin kirjasta arvion Sylviin. Linkki arvioon tässä.
Olen paljon parempiakin tarinoita, siis teknisesti ja tyyliltään paremmin toteutettuja tarinoita lukenut. Tarinoita joissa sekä tarinan että kerronnan tasoja on kehitelty sekä hiottu, ja joissa tyyli eli tapa jolla kieltä käytetään ja jolla tarina kerrotaan, räjäyttää tajunnan. Oma kokemukseni oli, että Clinen kirja ei lukeudu tällaisiin teoksiin, mutta jotakin nostalgisen viihdyttävää sen suoraviivaisessa seikkailumeiningissä on. Ja pitkäkin on kuin mikä, joten niille jotka kaipaavat ”monen tunnin kestoista lukuvinkkiä”, Ready Player One on sellainen. Nopeallakin lukijalla menee ainakin ilta tämän parissa.
Kuulaita syyspäiviä!
Alas taikavirtaa 