Näin jossakin vaiheessa blogimaailmassa liikkuessani listan, jossa piti mainita omalta kohdaltaan viisi outoa asiaa. Kyseessä oli ilmeisesti eräänlainen haaste, sillä kertomusta piti jatkaa muille bloggaajille.
Enpä ole tullut osallistuneeksi haasteeseen, vaikka se on jäänyt mielenpohjille muhimaan. Viime aikojen kelit, ainakin täällä Itä-Suomessa, ovat tehneet elämästä ihan tarpeeksi haastavaa. Arjen pyörittäminen vie lumen tulon myötä entistä enemmän aikaa. Pumppu on nyt nostettu kaivosta pois, ja vesi kannetaan sisälle ämpäreissä. Saunaan myös. Tämä sinänsä yksinkertainen asia saattaa muuttua potentiaaliseksi ärsykkeeksi silloin, jos on kiire lähteä johonkin, ja sitä ennen olisi tarvetta käyttää vettä. Tietysti juuri silloin vesiämpärit ammottavat tyhjyyttään. Puhumattakaan siitä, että jos haluaisi aamulla käydä pesulla, ja saunalla ei ole lämmintä vettä, tai ylipäänsä vettä. Siihen, että pääsee pesemään itsensä lämpimällä vedellä, menee vähintään tunti, etenkin jos aloittaa tyhjien vesiämpäreiden ja kuumavesipadan täyttämisen nollasta. ”Hauskaa” on eritoten silloin, jos kaivon kansi on päässyt jäätymään kiinni. Kuten tässä eräs päivä totesin käyneen, minkä jälkeen kirjaimellisesti heitin hanskat hankeen ja istuin kaivon kannen päällä puhaltelemassa hetken verran. Sikari auttaa aina vaivaan kuin vaivaan. 🙂
Noh, itsepähän halusin. Elämänmuutosta ja ylipäänsä muuttaa maalle. Tämä on nyt sitten tätä.
Mutta en vaihtaisi hetkeäkään pois. Enkä muuta pois, siis vaihda paikkakuntaa, ellei ole aivan pakko. Kyllä tämä on kaiken vaivan arvoista. Onneksi on sentään sähköt, että pystyy käyttämään tietokonetta. 😉
Omituisuuksiin palatakseni, elämäntyylini (mikä ilmeisen monen mielestä on nykypäivän standardeilla mitattuna omituinen) lisäksi minulla on eräs vuodenaikaan sidottu omituisuus.
En tiedä mistä se johtuu, mutta joka vuosi marraskuun puolivälin jälkeen tunnen pakottavaa tarvetta lukea Susan Cooperin Pimeä nousee -kirjaa. Tarve ajoittuu nimenomaan marraskuun ja joulun väliseen aikaan. Joulun jälkeen, tai sitten kun kirja on luettu, tarve katoaa taas jonnekin. Luin kirjan tai en. Olen usein miettinyt juontaako tämä tarve juurensa jonnekin lapsuuteen, että olenko ”silloin joskus” lukenut kirjan ensimmäistä kertaa tähän vuodenaikaan. Mutta en muista.
Pimeä nousee on samannimisen sarjan toinen osa ja sarjan nimikkokirja. Kirjassa joulu on olennainen asia, samoin lumen tulo (huomoiden etenkin sen, että kirjan tapahtumat sijoittuvat Etelä-Englantiin), ja mietin että ehkä nämä kaksi asiaa synnyttävät tietynlaisia assosiaatioita tähän vuoden aikaan, ja osaltaan myös lapsuuteeni. Koska silloin kun olin lapsi, oli etelässäkin vielä kunnon talvia. Marraskuusta alkaen.
(Pidin 1980-luvulla julkaistujen painosten ulkoasuista paljon enemmän kuin näistä muutama vuosi sitten ilmestyneiden painosten ulkoasusta. Harmi että vanhoja kuvia ei löytynyt enää.)
En ole Pimeä nousee -kirjaa vielä lukenut, mutta olen kaivanut koko sarjan esille. Ajattelin että josko vetäisin tänä vuonna koko paketin.
Alas taikavirtaa 