Lappu kaulaan

Minulta kysyttiin tänään olenko oikea kriitikko. Vastasin kysymykseen kysymyksellä: mikä on oikea kriitikko? Vastauksesta päätellen ensimmäisen kysyjän mielestä oikea kriitikko on ilmeisesti joku ”joka on opiskellut kirjallisuutta”. Hän ei kuitenkaan täsmentänyt, onko oikea kriitikko hänen mielestään opiskellut esimerkiksi kotimaista kirjallisuutta tai yleistä kirjallisuustiedettä. Nostan asian esille, koska käsittääkseni oppiaineet ovat lähtökohdiltaan hyvin erilaisia. Esimerkiksi yleinen kirjallisuustiede eroaa kotimaisesta kirjallisuudesta siten, että siellä opiskelun pääpaino on kirjallisuuden teoriassa. (Tässä linkki kirjoituksiini kirjallisuuden opiskelusta, jos ketä kiinnostaa.) Olen kokenut, että teorian opiskelun kautta, niin vastenmielistä kuin se aikanaan olikin, olen kuitenkin saanut hyvää pohjaa muun muassa kirjallisuuskriitikon työhön. En kuitenkaan lähtisi väittämään, että ”oikeaksi kirjallisuuskriitikoksi” tullaan pelkästään yleistä kirjallisuustiedettä tai kotimaista kirjallisuutta opiskelemalla. Varmasti on muitakin teitä. Toki em. oppiaineiden opiskelu auttaa, mutta silti.

Tämän esipuheen jälkeen toteankin, että en ymmärtänyt minulta kysyttyä kysymystä lainkaan, minkä vuoksi vastasin siihen kysymyksellä. Toisekseen en ymmärtänyt kysyjän omaan kysymykseeni tarjoamaa vastausta. Koska: kyllä kirjallisuuden opiskelut varmasti auttavat kriitikon työssä, mutta voi tähän työhön varmasti kasvaa muitakin teitä kulkemalla. Koska kasvamisena minä tämän työn näen. Minusta kriitikon työssä on nimenomaan kysymys siitä, että ymmärrys ja tietämys asioista (eritoten kirjallisuuden laajasta kentästä) kasvaa elämän myötä, sekä siitä, että ihminen kasvaa itsekritiikin saralla. Kuinka voi tehdä kriitikon työtä, jos ei ole valmiuksia itsekritiikkiin – esimerkiksi kykyä ottaa palautetta vastaan, tai kykyä suhtautua kriittisesti omiin teksteihin? Kysyn vaan.

Palatakseni varsinaiseen ärtymyksen aiheeseen: minua hämmästyttää ihmisten tarve selvittää onko joku tai jokin ”oikeaa”. Miten joku tai jokin on oikeaa? Kuka on oikea kirjailija, tai sisällön tuotannon ammattilainen (tekstin tuottamista silmällä pitäen), oikea toimittaja, tai ”oikea” mikä tahansa? Mielestäni ei ole kysymys siitä, että itsetuntoni murenisi samalla sekunnilla palasiksi kun joku kysyy tällainen kysymyksen, vaan siitä että mikä ihme sitä oikeaa sitten on? Ja kuinka joksikin oikeaksi tullaan? Koska, kulunutta sanontaa lainatakseni, harva meistä on seppä syntyessään. Missä vaiheessa polkua meistä tulee ”jotakin oikeaa”?

Minulta on kysytty myös olenko oikea toimittaja, vai olenko freelance-toimittaja. Silloin jäin kyllä sanattomaksi. Mitä eroa näillä kahdella on? Ehkäpä työsuhteen laatu, mutta se pois lukien…? Tänään en jäänyt sanattomaksi, ja esitin vastakysymyksen. Saatuani siihen vastauksen aloin puhua lasten ja nuorten kirjallisuudesta, ja ennen kaikkea tieteis- ja fantasiakirjallisuudesta. Latasin litanian pöytään. Vastassa oli hiljaisuus. Meinasin kysyä päälle, että ”ovatko nämä oikeita asioita, oikeaa kirjallisuutta”. Mutta ei tarvinnut, koska hiljaisuus kertoi kaiken. Näin ainakin itse tilanteen tulkitsin. Eli siis siten, että keskustelun toiselle osapuolelle nämä asiat eivät ole ”oikeanlaista kirjallisuutta, ja sitä kautta oikeaa kirjallisuutta”. Voi olla että vetelen tässä polkuja suoriksi, mutta näin asian tulkitsin.

Tällainen asenne oli suurin syy siihen, että keväällä 2007 polkaisin tämän blogin pystyyn. Voi sanoa että tämä blogi on ollut harvoja hyviä asioita elämässäni, joka on syntynyt ärtymyksen pohjalta. Yleensä ärtymyksestä ja negatiivisista tunteista syntyvät asiat eivät tuota mitään hyvää, eivät ainakaan minun elämässäni ole tuottaneet. Mutta tämä blogi on tuottanut – täällä voi muun muassa ihmetellä kaikenlaisia asioita. Esimerkiksi sitä, mikä on ”oikeaa”.

Kuten sanoin, en voi tietää kuinka kysyjä tulkitsi vastaukseni lasten ja nuorten kirjallisuudesta, sekä tieteis- ja fantasiakirjallisuudesta, koska tilanteessa ei ollut mahdollista jatkaa keskustelua. Koin vastauksesta syntyneen hiljaisuuden negatiivisena, mutta voihan hiljaisuus johtua monesta asiasta.

Oli miten oli, olen sitä mieltä, että lasten ja nuorten kirjallisuus on oikeaa kirjallisuutta, samoin kuin tieteis- ja fantasiakirjallisuus. En koe tarvetta lähteä mittelemään miekkoja asian tiimoilta, mutta koen tarvetta sanoa asian ääneen. Koska minua kyllästyttää tämä ”saamarin arpominen” siitä, mikä on ”oikeaa” ja mikä ei. En mielelläni ota voimakkaasti kantaa asioihin, koska ilmaisen itseäni monesti hyvinkin jyrkästi, mutta tämän asian puolesta tulen puhumaan lopun ikäni, muodossa tai toisessa. Oli ilmaisu jyrkkää tai ei.

Ja ehkä seuraavan kerran voin laittaa valmiiksi lapun kaulaan, jossa lukee ”kirjallisuuskriitikko”. Tai jotakin vastaavaa. Tai ehkäpä ”oikea toimittaja” olisi vielä parempi. 😉

No joo. Huumori huumorina, mutta kieltämättä tämä ”lappu kaulaan” -juttu kävi mielessä. Mutta kuten sanottu, koen että itsetuntoni ei ole tällaisista kysymyksistä kiinni, että eivät tällaiset tilanteet millään muotoa estä elämää ja vaikkapa työn tekoa. Puhaltelen tässä höyryjä lähinnä siksi, että alentuva suhtautuminen ärsyttää – kohdistui se sitten henkilöön tai asiaan. Ja mielestäni minulla on oikeus kokea ärtymystä asian johdosta. Kuten kaikilla muillakin – varmasti te lukijatkin olette elämänne varrella kokeneet että teihin on suhtauduttu alentuvasti muodossa tai toisessa, tai asiaan jota arvostatte tai pidätte tärkeänä, on suhtauduttu alentuvasti. Ja luonnollisesti jokainen reagoi tällaisiin asioihin tavallaan.

Minä nyt puran tänne, koska eniten minua raivostuttaa jostakin käsittämättömästä syystä lasten ja nuorten kirjallisuuden yläpuolella leijuva stigma ”ei oikeaa kirjallisuutta”. Mikä on sen ”oikeampaa”? Ja jos jokin on, niin millä perusteella? Lapsuudessa ja nuoruudessa rakennetaan perusta kaikelle sille mitä meistä muotoutuu ja tulee. Jos lapselle luetaan kirjallisuutta sen eri muodoissa (kuvakirjat, satukirjat, runot, ihan mitä tahansa), ja lapsi myöhemmin oppii lukemaan ja rakastamaan kirjoja, niin mikä on sen ”oikeampaa” kirjallisuutta? Kuin polku toisiin todellisuuksiin monenlaisen kirjallisuuden kautta – ja tässä en tarkoita polkua toisiin maailmoihin esim. fantasian muodossa, vaan yksinkertaisesti sitä, että jokaisen kirjan sivuilta löytyy erilainen tarina, eri polku eri fiktiivisiin todellisuuksiin.

Että näillä eväillä tällä kertaa. Bloggaaminen on iloinen asia!

Mainokset