Alas taikavirtaa

Pitkästä aikaa. Ja aivan erilaisen teeman äärellä.

Olen nimittäin jo monen vuoden ajan pohtinut missä on luovuuteni. Missä on oma luova kirjoittamiseni?

Joskus kerroin kaskua siitä, kuinka kaverin isä kysyi minulta mitä teen. Kerroin mm. kirjallisuuskriitikon työstäni. ”Ai, sä kritisoit muita kun et ite osaa kirjottaa?!” En muista kommenttia sanasta sanaan, mutta jotakin tämän tyyppistä se oli. Yllätyin siitä että kommentti ei sinänsä uponnut, en ottanut sitä kovin henkilökohtaisesti tuolloin. En edes muista milloin. Joskus jossakin, josta on varmaan reilusti yli 10 vuotta aikaa, ellei enemmänkin.

Jäin kuitenkin kantamaan kommenttin ideaa, sen teemaa. Tasaisin väliajoin vuosien varrella ihmettelin ”missä on luovuuteni”, jatkaen kirja-arvioiden kirjoittamista. Kunnes jotakin alkoi muuttua, ja vähitellen yksi sun toinen kriitikon pesti putosi pois. Toki se, että media-alalla on jos jonkinlaista mylläkkää, ja ennen kaikkea kritiikeistä maksettavat järkyttävän huonot palkkiot edesauttoivat valintojen tekoa. Tunnistin kuitenkin yhä enenevässä määrin sisältäni kumpuavan kysymyksen ottavan itselleen alaa: missä on luovuuteni? Luova kirjoittamiseni? Miksi kirjoitan muiden teoksista arvioita, kun voisin kirjoittaa jotakin omaa?

Tänä vuonna asiat alkoivat muuttua siten, että luovuus on konkretisoitunut monessa asiassa. Vihdoin myös kirjoittamisen suhteen.

Kirjoittamisen osalta harjoituksiani voi seurata täällä: Lohikäärmeen laulu

Haluan vain spontaanisti kirjoittaa sen mitä kulloinkin on ulos pulppuamassa. Jäsennelty ”hyvin strukturoitu teksti” ja muut hienot sanat joita mm. yleisen kirjallisuustieteen puolella käytetään (tarkoitettu ironiseksi kommentiksi) on viimeinen asia joita haluan tähän läsnäoleviksi missään muodossa näihin teksteihin. Koska osaltaan juurikin kaikki nuo hienot sanat ja analyyttinen suhtautuminen kirjalliseen ilmaisuun on ollut yksi iso tulppa, joka on tukkinut luovuuttani. Sen tiedostan nyt.

Harkitsin sitäkin jos olisin laittanut Liisa-tekstejä tänne, mutta totesin että oma blogi on noille paras paikka. Koska ne ovat selkeästi oma juttunsa, ja tiedä vaikka vielä joskus joitakin kirja-arvioita tänne kirjoittaisin 🙂

Kirjoittamisen ihmeen lisäksi myös kuvat ovat alkaneet virrata. En ole vielä päässyt käsillä tapahtuvan piirtämisen tai maalaamisen äärelle, mutta Photoshopilla olen askarrellut yhtä sun toista. Olen tehnyt esimerkiksi joitakin ”sielukuvia” ihmisistä joiden kohdalla kuvan tekemisen prosessi on tapahtunut luontevasti.

En tiedä miksi tällaisia kuvia voisi kutsua, joissa pyrin kuvaamaan sitä mitä näen kun toista katson jollakin tietyllä hetkellä, joten olen vain tullut kutsuneeksi näitä kuvia ”sielukuviksi”. Alla kuva jonka tein eräälle ystävälleni.

Mukavaa syksyä kaikille!