Katri Tapola & Virpi Talvitie: Unilintu ja Uljas Sankari

Ohessa tämän päivän Kalevassa, kuulema ”komeasti”, julkaistu juttu. En ole itse juttua nähnyt (tämän työn ikävä puoli kun kirjoittaa eri puolilla Suomea ilmestyviin lehtiin eikä saa kaikkia juttuja käsiinsä), mutta käsitykseni mukaan adjektiivilla komea viitataan jutun yhteydessä julkaistuihin kirjan kuvituksen kuviin. Henkilökohtaisesti olen kuvitusta koskevien kuvien julkaisusta mielissäni, koska kyseessä on nimenomaan kuvakirja, jossa teksti ja kuvitus yhdessä muodostavat tarinan, ja nimenomaan käsi kädessä toimivat tarinaa kertovina elementteinä. Toista ei ole olemassa ilman toista – ilman jompaa kumpaa osapuolta kerronta rampautuisi pahasti.

Unilinnun matkassa

Katri Tapola & Virpi Talvitie: Unilintu ja Uljas Sankari

Teos 2010

40 sivua

Kotimaista kuvakirjatuotantoa on ilo seurata. Katri Tapolan kirjoittama ja Virpi Talvitien kuvittama Unilintu ja Uljas Sankari laadukas uusi tulokas suomalaisen kuvakirjagenren joukossa.

Tarina kertoo Uljaasta Sankarista, joka täyttää kahdeksan vuotta. Syntymäpäiväänsä edeltävänä yönä hän lentää tutun ja turvallisen unilinnun kanssa yön maahan. Siellä hän tapaa ystävänsä Aatoksen, joka kertoo että valtakunnansalin avain on kadonnut, ja paha uni uhkaa vallata koko yön maan. Uljas Sankari ja Aatos Soturi ottavat pelastustehtävän vastaan. Unen maassa tapahtuvan seikkailun kautta teoksen teemaksi nousee kuvakirjalle, sadulle sekä fantasiakirjallisuudelle perinteinen päähenkilön sisäinen matka.

Kuvakirjan kerronta syntyy kuvan ja sanan muodostamasta yhteistyöstä. Kuvan ja tekstin suhde on kuvakirjoissa yleensä erittäin kiinteä ja vuorovaikutuksellinen, näin myös Unilinnussa ja Uljaassa sankarissa. Vuorovaikutuksellista kerrontaa voimistaa osaltaan joissakin kuvissa oleva voimakas liike, jota myös värien käyttö sekä kuvan eri elementtien sommittelu vahvistaa. Osaa kuvista voi lukea eri suunnista, esimerkiksi alhaalta ylöspäin tai ylhäältä alaspäin, mikä tuo ja luo kiinnostavia ulottuuvuksia tarinaan.

Kirjan kuvitusta ei ole rajattu puitteisiin tai rajoihin, vaan se täyttää koko sivun. Tällainen ”kuvakerronnan” tekniikka tuo tarinan lähemmäksi lukijaa kuvituksen täyttäessä kirjan sivut ja aukeamat rehevästi ja täydellä teholla. Runsas voimakkaiden värien käyttö luo Unilinnun ja Uljaan Sankarin kohdalla voimakkaan mielikuvan yöstä ja sen maasta. Kuvitukseen liittyvä puitteiden ja rajojen poissaolo osaltaan ikään kuin kutsuu lukijan astumaan kuvaan sisälle. Lisäksi joidenkin kuvien perspektiivi on hyvin unenomainen. Tämä istuu erinomaisesti teoksen uni-teemaan.

Tarinan symboliikka nousee herkästi mutta varmasti esille. Todellisessa elämässä pihan isot pojat kiusaavat Uljasta. Yön maa on paikka, jossa poika voi kohdata pelkonsa yhdessä ystävän kanssa, ystävän joka häneltä uupuu tosielämässä. Mutta ehkäpä yön maassa tapahtuvat asiat tulevat joskus toteen, kuten Uljas syntymäpäivänsä aamuna huomaa, pelastettuaan yön maan pahalta unelta: naapuriin on muuttanut saman ikäinen poika. Uusi ystävä kenties.

Uljas piirtää syntymäpäivänsä kunniaksi numeron lumihankeen. ”Kun kahdeksikkoa katsoo toisinpäin, se on ääretön”, Uljas ajattelee. Lapsi on kasvanut unensa ja siinä koetun ystävyyden myötä ymmärtämään ja kokemaan oman voimansa.

Teksti Maria Loikkanen

Advertisement

Tuli ja myrkkykatko

Oli jokin aika sitten puhetta Diana Wynne Jonesin kirjasta Tuli ja myrkkykatko. Joku taisi muistaa lukeneensa kirjan joskus kauan sitten, samoin kuin minäkin, mutta ei muistanut tarinasta mitään. Kuten en minäkään 😉

Nyt kirja on luettu: kuten muistelin, sinänsä kiinnostavaa (kaiken tämän muistamattomuuden ohessa) että yksi iso osa tarinaa on päähenkilön, Pollyn, muistinmenetys. Tarina alkaa siitä, kun aikuisuuden kynnyksellä seisova Polly katsoo elämäänsä taaksepäin tajuten, että hänen elämästään puuttuu jotakin. Itseasiassa hänen elämästään puuttuu melkoisen iso pala. Mihin se on hävinnyt ja miten. Ennen kaikkea – MITÄ Pollyn elämästä on hävinnyt? Polly kokee eläneensä ikään kuin kaksoiselämää, ja alkaa tutkia muististaan hävinneitä asioita.

Varsinainen tarina käynnistyy takaumalla. Takauma on tekstin ja ajan suhteeseen liittyvä termi, jota käytetään kuvaamaan järjestystä jossa tarina kerrotaan. Takauma tapahtuu, kun nykyhetkeä kuvaavassa kerronnassa palataan menneisyyden tapahtumiin, esimerkiksi siten, että päähenkilö muistelee menneisyyden tapahtumia. Tässä tapauksessa Polly on sekä päähenkilö että pääkertoja (kertojia voi olla monia).

Pollyn tarina alkaa suunnilleen hänen 10. ikävuotensa tienoilla. Hän on mummin luona kylässä. Naapurustossa on iso kartano, jonne Polly eksyy vierailulle. Kauhukseen hän tajuaa olevansa aivan täysin ventovieraiden ihmisten keskellä, ja vielä hautajaisissa. Tytön pelastaa ystävällinen mies, jonka kanssa Polly viettää mukavan päivän kartanon mailla, lempeästä kesäpäivästä nauttien. Miehen nimi on Tom. Hautajaisten jälkeen Tom ja Polly ystävystyvät, ja käyntiin vyörähtää tapahtumien sarja, joka kantaa Pollyn aikuisuuden kynnykselle.

Mietin josko referoisin Tuli ja myrkkykatkon koko juonen tähän, mutta tulin siihen tulokseen, että tekstistä tulisi varsin pitkä essee, koska teoksen tarina- ja kerrontarakenne on sen verran monimutkainen. Kirjallisuustieteellisestä näkökulmasta tarkasteltuna (etenkin narratologian eli kerronnan teorian osalta) Tuli ja myrkkykatko on varsin herkullinen teos, koska nimenomaan rakenteensa osalta se tarjoaa monta pähkinää purtavaksi. Lasten ja nuorten kirjallisuuden näkökulmasta tarkasteltuna teos on sinänsä hämmentävä, koska se on todella monimutkainen rakenteeltaan. Voisi sanoa että haastava. Ehkä jopa hiukan liian haastava lasten ja nuortenkirjallisuuden luokittelua ajatellen – tässä meillä on teos, joka selkeästi liikkuu ns. rajapinnalla:  teos lienee suunnattu lapsille ja nuorille, mutta tarjoaa paljon myös aikuislukijalle sekä kirjallisuudentutkijalle.

Toinen syy miksi en halunnut kirjan juonta referoida oli ajatus siitä, että mitä jos Tuli ja myrkkykatko tarjoasi myös teille lukijoille jotakin kiinnostavaa? Sitä silmällä pitäen on parempi jättää matopurkki avaamatta tällä kertaa 😉

Jos jotakuta kiinnostaa etenkin teoksen tarina- ja kerrontarakenteen havainnointi sekä analyysi, suosittelen lämpimästi Tuli ja myrkkykatkoa lähdetekstiksi siihen puuhaan. On myös mainittava, että fantasiapainotteisista teksteistä tunnetun Wynne Jonesin tuotannossa Tuli ja myrkkykatko on realistisimmasta päästä. Tarinoilla ja saduilla on suuri rooli teoksessa, samoin loitsuilla, mutta tapa jolla ne tuodaan esille on sinänsä kiinnostava: suuresta roolistaan huolimatta nämä teemat eivät hallitse tarinaa, vaan kieppuvat ja nivoutuvat henkilöhahmojen arkielämän lomaan hyvin luontevasti. Tai ehkä olen tullut niin ”sokeaksi” fantasiatekstien suhteen, että se mikä minulle on ”vähän” on jollekulle toiselle paljon. 😀

Tällaisin eväin tällä kertaa. Nautinnollisia lukuhetkiä!

Kesää kohden…

Täällä ollaan. Nyt selvästi huomaa, että kevään ja lähenevän kesän tulo alkaa jälleen kerran vaikuttaa blogipäivityksiin. Ei enää malta istua koneella samalla tavoin kuin syksyllä ja talvella. Valoisat illat ja etenkin nyt niin ihanan lähellä oleva mökkielämä tahtoo viedä mennessään. On ihan parasta kun saa pitkän ja kylmän talven jälkeen rapsutella mökillä kukkapenkkiä ja ehkäpä jo laittaa joitakin kesäkukkien siemeniä suoraan maahan. Hallanvaara on ainakin vielä reilun kuukauden, mutta kyllä tämä tästä pikkuhiljaa. Paljon erilaisia taimia on kasvamassa, saa nähdä kasvavatko aikuisiksi kasveiksi asti, vai menehtyvätkö ennen sitä. Asunnossani ei ole otollisimmat olosuhteet taimien kasvatukselle, vaikka täällä erinomaisesti valoa onkin. Siis kasvien kannalta ajateltuna.

Kovasti kaikkea sekalaista kuuluu elämään. Totuttelen edelleen yrittäjyyteen, istun mm. yrittäjäkurssilla, ja parhaillaan yritän totutella myös luennoitsijan työhön. Koostan kirjallisuuden luentoani Markkinointi-Instituutin luentosarjaa varten. Aloitan koostamisen jo jokin aika sitten, mutta sitten tuli jotakin (eikö aina tule jotakin?), joka keskeytti työn. Nyt olen jatkanut, ja todella nauttinut työstä. Ihanimmalta tuntuu se, että kyseessä on aikuisopiskelijat. Kaikella rakkaudella Suomen nuorisoa kohtaan, mutta en usko että jaksaisin kovin monta vuotta olla esim. yläasteen äidinkielenopettaja. Kunnioitan syvästi kaikkia jotka jaksavat 😉

On tässä kritiikkejäkin tullut kirjoitettua, että kriitikon työstäkin sitä kuuluisaa leipää vielä toistaiseksi saadaan. Savon Sanomiin meni Diana Wynne Jonesin Noidan veljestä ja Tietäjän lapsuudesta arviot, ja mitähän muuta sinne meni. Kalevaan on monta tekstiä työn alla ja yhtä lailla monta tekstiä jo valmiiksi jonossa.

Kaiken kaikkiaan on ilo sanoa, että pitkästä aikaa vuosiin elämä tuntuu hyvältä. Väsymystä ja kaikkea sen sellaista on liikenteessä, mutta kyllä yrittäjyys ja omaan tahtiin tekeminen on selkeästi minun juttuni. Olen kai jotenkin niin hidas, ja vähän vanhaltakin olo tuntuu aina silloin tällöin, että en yksinkertaisesti pysy perässä työelämän välillä hyvinkin hurjalta tuntuvassa pyörityksessä. Pitäisi osata kaikkea, ehtiä kaikkea ja pystyä kaikkeen. Sellainen olo minulle tuli hyvin monta kertaa eri työnantajien pesteissä, etenkin Tampereelta lähtiessäni, jolloin työni todella oli ”jokapaikan höylän” työtä. Sana ”jokapaikan höylä” luki erikseen vielä työsopimuksessakin. Huh. No, ei minulla todellakaan ole mitään ”jokapaikan höylänä” olemista vastaan, mutta silloin kun kirjoitetaan ja tuotetaan tekstiä tai muuta sisältöä, en pysty samaan aikaan olemaan joka paikassa, saati sitten höyläämään kymmentä muuta asiaa samalla kertaa. On voitava ja saatava keskittyä tekstin tekemiseen.

Kai se jotenkin niin menee, että elämä opettaa. Viime viikolla elämä opetti sen, että kirjanpitäjät ovat olemassa sitä varten, että yrittäjän ei todellakaan tarvitse stressata esim. verotukseen (mm. alv-vero) liittyvistä asioista. Istuin salaman lyöneenä maailman ihanimman kirjanpitäjäni pöydän ääressä ja sanoin ääneen: näistä syistä (mm. verotus + muu byrokratia) olen suorastaan kammonnut yrittäjäksi ryhtymistä ainakin vuodesta 2003, ellen jopa pidempään. Kirjanpitäjä totesi siihen hyvin rauhallisesti ja iloisesti, että ei ole mitään pelättävää ja mitään stressattavaa.

Semmoista se. Eteenpäin siis mennään, pieniä askeleita, mutta sitkeästi – ja pelottomasti. Ihanien kirjanpitäjien, yhteistyökumppaneiden, sekä tietysti myös ystävien tuella. Humoristisesti ”pakko todeta”, että myös verottajan tuella: Savonlinnassa on aivan älyttömän mukavaa henkilökuntaa verotoimistossa. Olen pari kertaa käynyt asioimassa, juurikin tuohon minulle niin maan vaikeaan alv-veroon liittyen, ja aina he ovat jaksaneet minua suunnilleen kädestä pitäen neuvoa. Aivan kerta kaikkiaan mahtavaa. 😀