Alas taikavirtaa

Pääisiäistervehdys kaikille!

Maaliskuun ”noston” kohteena piti olla Annina Holmbergin Lumotut (WSOY 2005). Koska olen ehtinyt lukea Lumottuja vasta puoleen väliin, päätin että viralliset kehut menevät nyt toiselle suunnalle.

Lomalukemistona on pikku projekti, nimittäin edesmenneen Robert Jordanin massiivisen Wheel of Time (Ajan pyörä) -sarjan kolme viimeistä osaa. Englanniksi. Loppu on, sanotaanko nyt vaikka ”hieman venähtänyt”, sillä sen minkä piti olla sarjan lopputeos, onkin nyt sitten kasvanut kolmen kirjan mittaan. Kolmen kirjan, joilla on englanniksi mittaa 800-900 sivun verran. Osa 12 The Gathering Storm on 844 sivua, osa 13 Towers of Midnight 959 sivua, ja sarjan 14. osa sekä päätösteos Memory of Light 909 sivua.

Jotta tällaiseen ajattelin pääsiäisen tienoolla aikani käyttää 🙂

Päätin ottaa maaliskuun noston Ajan pyörä -sarjasta, koska iski nostalgia. Aloitin sarjan lukemisen joskus 1990-luvulla, en enää tarkkaan muista milloin. Olen lukenut sarjaa vain englanniksi, mutta Kariston sivuilta näkee, että ensimmäinen suomennettu osa tuli ulos 1996. Ja kuten sanottu, alkukielellä englanniksi sarjassa on 13 osaa, joista jokaisen pituus on noin 800-900 sivua. Suomennettuja teoksia on siis ehtinyt kertyä melkoinen määrä.

Sarjallehan kävi siten, että se sai valtaisan suosion jo 1990-luvulla, mutta sittemmin ehkä hieman painui jonnekin uppeluksiin. Olen joskus kuullut kommentteja tyyliin ”aivan liian pitkä, monisäikeinen ja raskas”. No, sattuneesta syystä pidän juuri tämän tyyppisestä eeppisestä fantasiasta, joten oli selvää että haluan lukea sarjan kokonaan. Kun Robert Jordan kuoli 2007, näytti melko selvältä että ”se oli siinä”: koska kirjailija kuoli, niin tarinakin kuoli. Jotakin tällaistahan kävi aikanaan Stephen Kingin Musta torni -sarjan kanssa: King joutui auto-onnettomuuteen, ja sarja jäi kesken.

Ajan pyörä -sarjan kohdalla kävi kuitenkin siten, että Robert Jordan ehti luonnostella sarjan tarinalinjan ilmeisesti sen verran tarkkaan, että oli mahdollista luovuttaa vastuu tarinan loppuun saattamisesta jollekulle toiselle tekijälle. Mielenkiinnolla nyt odotan erityisesti sitä, miten kirjoittaja Brandon Sandersonin ääni eroaa Robert Jordanin äänestä. Uskoisin, että ero on havaittavissa, mutta sehän nähdään pian.

Itselleni tämä on ollut Matka. Kun aikanaan kuulin, että sarja saatetaankin loppuun asti Brandon Sandersonin toimesta, päätin että odotan kunnes ”loppu on käsillä”. Että voin sitten kerralla lukea ja kokea kaiken. Nykyajan elämässä tahtoo olla haastavaa löytää tilaa näin pitkän lukuprojektin toteuttamiselle yhdellä kertaa, joten mikäs sen parempi kuin loma, jolloin voi heittää kaiken muun mielestään pois. Kätevästi myös kävi, että Savonlinnan kirjastoon saapui juuri nyt tuore kappale sarjan viimeisestä osasta.

Niin. Aloitin lukemaan sarjaa kun olin nuori aikuinen, ja olinko edes kirjallisuuden opiskelija. En tainnut olla. Tuntuu että 1990-luvusta on elämänmittainen matka tähän missä nyt olen. No, onhan 20 vuotta pitkä aika.

Kehun sarjaa tässä vain hyvin pintapuolisesti, sillä nyt ei valitettavasti ole aikaa pitkän ja syvällisen arvion kirjoittamiseen. Keitä kiinnostaa pitkät ja monisyiset eeppiset fantasiatarinat, jotka rakentuvat perinteiselle hyvän ja pahan väliselle taistelulle, Robert Jordanin Ajan pyörässä on teille haastetta. Sarja sopii kaiken ikäisille lukijoille, se on siinä mielessä ”Tolkien-henkinen”, että esimerkiksi seksuaalisuutta ei juuri tuoda esille. Toki henkilöhahmot rakastuvat toisiinsa, mutta verrattuna esimerkiksi George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarjaan, Ajan pyörä on niin sanotusti hyvin ”puhtoinen”. Ja sarja on todellakin PITKÄ. Minusta kieli on hyvin helppotajuista, siis englanniksi, eli jos joku haluaa harjoitella kielitaitoaan niin suosittelen myös alkukielisten teosten lukemista.