Lähteenmäki: North End 2 – Kaiken peittävä tulva, Onnimannin arvio

Voi hyvän tähden kun aika rientää. Vastahan vuosi vaihtui, ja tammikuu oli alussa viisi minuuttia sitten. Olin ajatellut kirjoittaa jotakin ”henkevää” vuodesta 2013, ehkä vähän niputtaa luettuja kirjojakin, ja nyt täällä hätäpäissäni raapustelen postausta kun tajusin että on tammikuun viimeinen päivä.

No, eipä kai hätä ole tämän näköinen, joten suosiolla jätän koontipostauksen helmikuulle. Johan se huomenna koittaa 😀

Laitan tämän postaukseen kylkiäisiksi 2013 viimeiseen Onnimanniin Lähteenmäen Kaiken peittävästä tulvasta kirjoittamani arvion.

Laura Lähteenmäki: North End 2 – Kaiken peittävä tulva

WSOY 2013

301 sivua

Omin jaloin

Laura Lähteenmäen Nort End -sarja tuli lukijoille tutuiksi avausosan Niskaan putoava taivas myötä. Jatko-osa Kaiken peittävä tulva palaa takaisin North Endin yhteisöön, mutta tällä kertaa tarinan pääkertojana toimii teini-ikäinen Luna.

Lähteenmäen kerronnalle on ominaista, että tarina tekeytyy aikansa ennen kuin käynnistyy kunnolla. Kaiken peittävä tulvaa seuraa tätä reseptiä niinkin pitkälle, että ajoittain tarina todella tuskastuttaa, varsinkin synkeytensä ja ankeutensa vuoksi. Elämä ei nimittäin ole herkkua North Endissa. Päivittäiset sähkökatkokset, ruokapula ja ylipäänsä mitä moninaisimmat vaikeudet täyttävät arjen. Kun tähän yhdistetään Lunan henkilökohtaisen elämän vaikeudet, lukija kulkee epätoivon synkissä saleissa yhdessä Lunan kanssa.

Kertomuksen puoliväliin saakka tarinan ytimen pitkälti muodostavat Lunan kokemukset maailmasta ja ympäröivästä yhteisöstä, etenkin väärin kohdelluksi tulemisesta. Asiassa kuin asiassa tyttö kokee olevansa uhri. Ainoa asia joka elämässä tuo iloa, on laulu ja laulaminen. Luna on päättänyt osallistua kansalliseen laulukilpailuun, jonka palkintona on opiskelupaikka. Matkalippu North Endista suureen maailmaan olisi taattu, jos Luna pärjäisi kilpailussa.

Käännekohta tarinassa tapahtuu, kun Luna laskee irti kokemistaan vääryyksistä ja keskittyy itselleen tärkeisiin asioihin. Tarinan sävy kevenee ja uusia juonenkäänteitä ilmestyy. Vaikka kaiken peittävä tulva iskee North Endin yhteisöön ja ihmiset joutuvat kamppailemaan henkensä edestä, kaikki on toisin sillä Lunan maailmassa on pitkästä aikaa valoa. Aikuisuuden kynnyksellä seisova nuori nainen on oppinut seisomaan omin jaloin ja luottamaan kykyihinsä.

Hieman nihkeästä alusta huolimatta Kaiken peittävä tulva on hieno tarina oman tien löytämisestä ja kulkemisesta, etenkin siitä kuinka vaikeaa se voi olla ympäröivän yhteisön painostuksessa. Tarinasta tekee hienon ennen kaikkea sen monet tasot, jotka vähitellen kietoutuvat luontevalla tavalla toisiinsa muodostaen eheän ja rikkaan kokonaisuuden dystopisessa tarinakehyksessä. Jälleen kerran Laura Lähteenmäki näyttää kyntensä kertojana. Hienoa!

Teksti Maria Loikkanen

Mainokset

Essi Tammimaa: Noaidin tytär

Hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikelle kansalle ja erityisesti kirjan ystäville! 🙂

Ohessa arvio, jonka kirjoitin viime vuoden lopulla Savon Sanomiin Essi Tammimaan teoksesta Noaidin tytär. Arvio löytyy ainakin Keskisuomalaisen verkkosivuilta. (Savon Sanomat kuuluu Keskisuomalaisen konserniin.)

Essi Tammimaa: Noaidin tytär

Otava 2013

264 s.

Myyttisen perinnön äärellä

Essi Tammimaan Noaidin tytär kertoo teini-ikäisen Auroran eli Auran tarinan. Aura on tavallinen, lukion ensimmäistä luokkaa käyvä tyttö. Paitsi että hän näkee valveilla ollessaan näkyjä ja kuvia, jotka elävät omaa elämäänsä.

Noaidin tytär on Auran kasvukertomus, tarina oman olemisen tavan löytämisestä ja hakemisesta, jonka suurimpana esteenä on salattu menneisyys. Syrjään vetäytyvä 16-vuotias Aura on tyttö, jota kaverit katselevat kyllästyneinä. Aura ei kuulu ”piireihin”, ja teeskentelee kiinnostunutta lähinnä sopiakseen joukkoon. Aidosti häntä kiinnostaa vain valveunissaan näkemänsä tarina, jota tyttö kanavoi kirjoittamalla näyistään kirjan.

Outojen tapahtumien keskellä Aura ponnistelee koulun ja arkisten haasteiden kanssa, välillä hyvin peloissaan ja epätietoisena siitä mikä on totta ja mikä ei, todellisuuden rajojen venyessä hänen ympärillään. Tarinan edetessä kaksi todellisuutta, realistinen ja myyttinen, kietoutuvat kiinteästi toisiinsa. Valveunien kautta esille tulevat myyttiset elementit sujahtavat mukaan notkeasti ja luontevasti.

Auran ja hänen isänsä suhteeseen kiteytyy paljon. Aura asuu isänsä kanssa, joka elää ikään kuin menneisyyteen jumittuneessa kuplassa. Isä ei näe, tai halua nähdä, että Auran maailmassa aika kiitää, ja tyttö aikuistuu vauhdilla. Aura puolestaan potee turhaa syyllisyyttä halustaan elää omanlaistaan elämää. Isän mykkyys seisoo itsenäistymisen tiellä. Menneisyydestä ja etenkään kauan sitten kadonneesta äidistä ei voi puhua. On vain vastaamattomia kysymyksiä.

Tammimaa kuvaa hienovaraisella, mutta syvältä luotaavalla otteella epätavalliseen elämäntilanteeseen liittyviä tunnelmia. Käsi kädessä niiden kanssa kulkevat aikuistumiseen liittyvät arkuuden tunnot, toiveet ja unelmat. Aura on vahva tyttö, mutta vahvakin kaipaa tukea ja turvaa yksinäisellä matkallaan.

Matkan edetessä kasvukertomus tukeutuu yhä vahvemmin fantastiseen. Löyhästi saamelaisiin myytteihin nojaavien elementtien, kuten noaidi- eli shamaaniperinteen kautta Auran elämän kätketyt puolet nousevat esille. Vaikka saamelainen noaidi-perinne oli miehinen instituutio, fiktiolle ominaisesti tarina retusoi myyttejä luontevasti moderniin asuun, jossa naisilla on vahva rooli.

Shamaaniutta määrittää kyky ylittää kuoleman ja elämän välinen raja, jonka Aura omaa veren perintönä. Tuntemattomaksi jääneen äidin lahja virtaa Aurassa vahvana. Shamaanin keskeisin tehtävä on parantaminen, haaste johon kohtalo kuljettaa hämmentynyttä nuorta naista, pohjoisen maisemia kohti.

Essi Tammimaa on kirjoittanut vahvasti omaäänisen kertomuksen, joka on kolmiosaisen fantasiasarjan avausosa. Auran elämän ja persoonan kuvauksesta liikkeelle lähtenyt Noaidin tytär kehittyy moniulotteiseksi tarinapaletiksi, säilyttäen yllätyksellisyytensä loppuun saakka. Mielenkiintoiset ainekset sekä muutamat avoimeksi jääneet tarinalinjat varmistavat sen, että sarjan tulevilla osilla on lukijoille paljon tarjottavaa.

Teksti Maria Loikkanen