Kari Levola: Suorin mutka ikinä ja kesäterveiset!

Iloista keskikesän aikaa kaikille! 😀

Terveiset kotikonnuilta, eli Savonlinnan seudulta, jossa olen juhannuksen vietossa. Eksyin blogin ääreen pitkästä aikaa, hieman hiljaista pitelee nyt virtuaalisen olohuoneeni suhteen koska olen kesän töissä Heinäveden Lehdessä. Kesätoimittajan pesti tuli hiukan yllättäen eteen, mutta päätin tähän mahdollisuuteen kuitenkin tarttua. Heinävesi on toisaalta vanhastaan tuttua seutua, mutta toimittajan näkökulmasta katsottuna on paljon opittavaa, myös sen vuoksi koska en aikaisemmin ole juuri Heinäveden seudulla tai paikallislehdessä töitä tehnyt. Sen sanon, että pienessä paikallislehdessä töissä oleminen on kuulkaa mielenkiintoista 😉 Sen verran työ on jaksamista kuitenkin verottanut, että blogi on auttamatta jäänyt toiseksi.

Tässä pitkästä aikaa myös arvio, joka ilmestyi kesän Onnimannissa, eli numerossa 2/2012. Kirjoitin Kari Levolan novellikokoelmasta Suorin mutka ikinä.

Mukavaa kesää kaikille! 😀

Kari Levola: Suorin mutka ikinä

Tammi 2011

101 sivua

Raikkaan riemukkaita mininovelleja

Kari Levolan Suorin mutka ikinä on monenkirjava novellikokonaisuus, jonka tiiviit ja nopealukuiset tekstit täräyttävät lukijan teini-ikäisten maailmaan. Mininovellien teemat ulottuvat laajalle. Tarinoissa kuljetaan kiusaamisesta ihastumiseen, kouluun ja kotioloihin, jopa maailmanlopun tuntoihin. Näistä aineksista syntyy särmikäs kokonaisuus.

Levola tavoittaa novelleissaan vaikeasti sanoiksi puettavia asioita. Myös elämän varjopuolet pääsevät esiin. Rikkinäisyyden olotiloja hipaistaan monessa novellissa, kuitenkaan teini-iän kipuihin tai synkkyyteen suuremmin vajoamatta. Useassa tekstissä tulevat esille myös väärinkäsityksistä johtuvien voimakkaiden tunteiden synnyttämät möykyt. Novellissa ”Jeesaa kaveria niin kaveri jeesaa sua” möykkyyntyneitä tuntoja puretaan suorasukaisen toiminnalliseen tyyliin, joka taipuu ironiaksi asti. Ironian lisäksi myös raikkauden ja riemukkuuden äärimmäiset tunnot ovat voimakkaasti läsnä monessa tekstissä, kuten novellissa ”Joka vanhoja muistaa”.

Levola kirjoittaa ihmeteltävän hienolla tavalla nasevia ”minitekstejä”, joissa ilmaistaan paljon. Minäkertoja-rakenne luo raamit aitouden ja välittömyyden läsnäololle. Aitous ja välittömyys ovat lapsille ja nuorille luontevia tapoja olla, jotka vahvistavat nuoruudelle tyypillisiä äärituntotiloja sekä näiden tuntojen kursailematonta ilmaisua. Aikuista lukijaa rehelliset tekstit viehättävät, osittain myös nostalgian vuoksi. Toivoisi, että novellikoelma kuluisi myös nuorison käsissä.

Kokoelman viimeinen novelli ”Nössö” herkistää. Nuoren minäkertojan tunteet on naamioitu ylimielisyyteen, joka paljastuu ihastumisen kautta. Levola purkaa kauniisti auki epävarmuuden synnyttämiä, joskus hyvinkin tiukkoja solmuja.

Maria Loikkanen

Ps. Minulle artikkeli näytti tekstiä ”kommentit poissa käytöstä”. En tiedä mistä tämä johtuu, en tätä artikkelia postatessani tehnyt mitään eri tavalla kuin yleensä. Toivottavasti tällainen kommentoimattomuus ei ole pysyvä asia.

Etsijät – novelleja nuorille

Ohessa lyhyt ja ytimekäs arvio Etsijät -novellikokoelmasta, jonka kirjoitin Onnimanniin. Ilmestynyt numerossa 3/2011.

Etsijät. Novelleja nuorille.

Toimittanut Tapani Bagge.

Tammi 2011

163 s.

Monipuolinen novellikokoelma nuorille

Etsijät -novellikokoelma koostuu 15 kotimaisen nuortenkirjailijan tekstistä. Jokaiselta kirjoittajalta on kokoelmassa yksi novelli, mikä mahdollistaa hyvin erilaisten fiktiivisten maailmoiden kokemisen yksien kansien välissä. Kirjoittajien joukossa ovat muun muassa Kirsti Kuronen, Tomi Kontio, Eppu Nuotio, Tuula Kallioniemi sekä kokoelman nimikkonovellin kirjoittaja Markku Karpio.

Kokoelman nimi on teoksen punainen lanka, etsijöiden tarinoita seurataan. Monia kertomuksia sävyttävät yliluonnolliset teemat, jotka vievät lukijan muun muassa kummitusjunasta etsintäretkelle kummitustaloon, ja koulun liikuntatunnin kummallisten tapahtumien kautta peikkojen maailmaan. Myös huonon itsetunnon ja kiusaamisen teemat nousevat novelleissa esille.

Aikuista lukijaa Etsijät-kokoelma ilahduttaa siinä mielessä, että kovin usein ei nuorille kirjoitettuja novellikokoelmia ilmesty, joten tämä teos on kovasti tervetullut. Novellit itsessään herättävät monenlaisia mietteitä. Kokonaisuus toimii. Tekstit ovat mitoiltaan sopusuhtaisen napakoita, ja rakenteen osalta esimerkillisiä novelleja. Silti jotakin puuttuu. Tunnelman osalta monista novelleista hehkuu moraalinen opettavaisuus, mikä tuntuu lukijan aliarvioimiselta ja latistaa lukukokemusta.

Tarinoihin on yritetty hakea särmää, mutta kokonaisuutta ajatellen sitä voisi olla enemmän. Harri István Mäen kiinnostava dialogimuotoon rakennettu novelli ”Ne” jättää lukijan mietteliääksi, ja pistää pohtimaan lukemaansa. Timo Parvelan novellissa ”Veljeni on idiootti” särmä rakentuu huumorin kautta, ja novelli onkin omiaan avaamaan kokoelman. Marja-Leena Tiaisen ”Peli poikki” -novelli on oivaltava kertomus pelosta ja pelkojen kohtaamisesta, sekä ymmärrykselle avautumisesta.

Teksti Maria Loikkanen