Elina Rouhiainen: Uhanalainen. Susiraja 2

Kirjoitin Elina Rouhiaisen Uhanalaisesta arvion myös Onnimanniin.

Elina Rouhiainen: Uhanalainen. Susiraja 2

Tammi 2013

446 s.

Valtataistelua Hukkavaarassa

Elina Rouhiaisen Uhanalainen jatkaa tiiviisti Kesyttömän, eli Susiraja-sarjan ensimmäisen osan jalanjäljissä. Sarja on erittäin tervetullut avaus kotimaisen spekulatiivisen fiktion kentällä, jossa paranormaaleja romansseja ei juurikaan ole nähty.

Sarjan päänäyttämönä toimii Kainuuseen sijoittuva Hukkavaaran kuvitteellinen miljöö. Siinä missä Kesytön kertoi teini-ikäisen päähenkilön Raisa Ojan tarinan, Uhanalaisen kattoteemana toimii ihmissusilauman sisäinen valtataistelu. Hukkavaarassa asuvan ihmissusilauman elämää kuvataan Raisan näkökulmasta.

Vaikka Raisa ei ole lauman jäsen, valtataistelu kytkeytyy tiiviisti hänen hahmoonsa laumanjohtajan pojan Mikaelin kautta. Mikaelin ja Raisan suhde nousee muiden teemojen joukosta yhdeksi juonen käänteiden kannalta ratkaisevaksi teemaksi, jonka kautta myös hyvin luontevalla tavalla kuvataan oman tien etsimistä ja löytämistä, sekä orastavaa rakkautta.

Henkilöhahmot ja henkilöhahmokuvaus ovat sarjan suola. Sen lisäksi, että Rouhiaisella on taito kirjoittaa vetävää tarinaa, hän rakentaa uskottavia ja ennen kaikkea hyvin inhimillisiä henkilöhahmoja, jotka ottavat oman tilansa ja tulevat iholle, kuten esimerkiksi Niko ja Jenni.

Henkilöhahmokuvauksen voimaan vaikuttanee osaltaan se, että Rouhiainen kuvaa nuorten kokemuksia ja keskinäisiä suhteita erittäin luontevalla tavalla. Ruumiillisuus tulee voimakkaasti esille sekä seksuaalisuuteen että ihmissutena olemiseen liittyvien asioiden kautta, kuten muodonmuutosten, joihin liittyy myös voimakkaita hyväksytyksi tulemisen tuntoja, sekä toiveita tavallisesta onnellisesta elämästä.

Uhanalainen on tasapainoinen kokonaisuus. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyy, samoin suvantohetkiä joissa tarina ikään kuin vetää henkeä ennen seuraavaa ponnistusta. Sarja on suunnattu nuorille lukijoille, mutta kyllä tämä aikuisillekin uppoaa. Stephenie Meyerin paranormaaleja romansseja lukeneena päällimmäinen tuntotila Susiraja-sarjasta on ”wau, tämä hakkaa Twilight-sarjan mennen tullen!”.

Teksti Maria Loikkanen

J.S. Meresmaa: Mifongin aika

Ohessa arvio, jonka kirjoitin Onnimanniin (3/2013) J.S. Meresmaan Mifongin ajasta.

J.S. Meresmaa: Mifongin aika

Karisto 2013

494 sivua

Mifonkien tarinamosaiikkia

J.S. Meresmaan Mifongin perinnöstä alkanut tarina täydentyy. Mifongin aika jatkaa edeltäjänsä hengessä eeppisen fantasian jalanjäljissä, tarina-aineksiltaan runsaana versoen. Teos on tuhti paketti, joka viehättänee eritoten pitkistä seikkailuhenkisistä tarinoista kiinnostuneita.

Eeppiselle fantasialle tyypillisesti Mifongin aika muodostuu useista tarinalinjoista, joista syntyvä kokonaisuus muistuttaa värikästä mosaiikkia. Tarina on tapahtumarikas ja persoonallisia henkilöhahmoja on paljon, niin edellisestä osasta tuttuja kuin uusiakin hahmoja. Tematiikan osalta teos jatkaa mifonkeihin liittyvien mysteerien ratkontaa, jonka ympärille kietoutuu jos jonkilaista pienempää teemaa, asiaankuuluvine rakkausdraamoineen. Mukana on myös taikuuden elementtejä.

Kokonaisuudessaan tarina etenee sujuvasti. Pientä problematiikkaa on havaittavissa lähinnä henkilöhahmokuvauksen ja juonen kehityksen keskinäiseen suhteeseen liittyen, joka on nyt hieman epätasapainossa. Paikoin syntyy tunne, että yksityiskohtainen henkilöhahmokuvaus syö tilaa juonelta, ja välillä tarina junnaa paikoillaan.

Tämä näkyy esimerkiksi Dante Rondestanin siskon Linnin karikatyyrinomaisessa henkilöhahmossa. Linn Rondestani on oikullinen ja äkkipikainen kiukkupussi, ja uhkarohkea merirosvo, melkeinpä ”don quijotemainen” hahmo, jota tämän avustajat yrittävät pitää vaikeuksista erossa. Linnin hahmo vie tapahtumia konfliktista toiseen, jolloin dialogi taantuu näsäviisaan kinastelun tasolle, päätarinan unohtuessa taustalle.

Päätarina on jo herättänyt koko joukon kysymyksiä, joihin alkaisi kaivata vastauksia. Mitä mifongit ovat, ja mikä on niiden osa tarinan maailmassa? Entäpä Ardisin lapset? On käynyt selväksi, että he ovat merkittäviä tarinan maailman kohtalon kannalta, mutta miksi? Toistaiseksi heidän roolinsa tarinassa on ollut hyvin pieni.

Onneksi epätasapainon problematiikka koskee vain osaa tarinarakenteesta. Runsaus on eeppiselle fantasialle tyypillistä, ja mikä yhdelle on rönsyilyä, voi toiselle olla tarinan parasta antia. Kaiken kaikkiaan sarjassa on potentiaalia vaikka mihin. Selvää on, että tarinan kutojana J.S. Meresmaa kyllä löytää oman tiensä.

Mifongin aikaa mielellään suosittelee kaiken ikäisille lukijoille. Ensimmäinen osa kannattaa lukea ensin, jotta tarinasta saa kaiken irti.

Teksti Maria Loikkanen