Kuulumisia

Kuulumisia muutamalla sanalla rustailen. Muutamalla sanalla sen vuoksi, että hiljaista on pidellyt ja pitelee edelleen. Kritiikkien/kirja-arvioiden suhteen siis.

Savon Sanomien vuoden vaihteessa ilmoittamat säästöt ovat toteutuneet ainakin minun kohdallani. Tämän kevään aikana minulta on tilattu kaksi (2) arviota. Toinen on jo kirjoitettu, mutta ei ole tainnut tulla vielä ulos, ja toista parhaillaan työstän.

Onneksi, se vähä mitä olen Savon Sanomien julkaistuja kritiikkejä nyt kevään aikana seurannut, siellä on näyttänyt olevan sentään joitakin arvioita nuorten kirjoista. Mutta kyllä tämä kurjalta ja nurjalta tuntuu kaiken kaikkiaan.

Mutta Onnimanni se kuulkaa vaan porskuttaa, toivottavasti vielä pitkään. Onnimannin Puntarissa ilmestyy aina useita arvioita, joita ei ole ”millin mittarilla” kirjoitettu, eli lehden kirjakritiikkejä/arvioita ei tarvitse hioa merkilleen kohdilleen. Tämä alkaa nykyään olla jo harvinaista, ainakin minun käsittääkseni.

Tässä juurikin uusinta Onnimannia selailen, löysin sen eilen postilaatikostani. Sopivaa sadepäivän lukemista. Suosittelen, tamperelaiset varmaan tietävätkin että lehteä voi ostaa Lastenkirjainstituutista Puutarhakadulta.

Lastenkirjainstituutti täytti nyt toukokuussa 35-vuotta. Käykää ihmeessä tutustumassa paikan päällä. Niin tykkäsin siellä vierailla silloin kun Tampereella asuin.

Mitä kritiikkeihin/kirja-arvioihin tulee, muutama teksti on Sylviin työn alla. Yritän saada ne nyt ennen juhannusta työstetyksi, koska juhannuksen jälkeen alkaa kesätoimittajan pesti. Sitten en paljoa muuta ehdikään. Voi olla että laitan myös blogin kesätauolle siksi aikaa. Vähän harmittaa, kun en taaskaan pääsee Finnconiin, mutta tällaista tämä on kun realiteettien mukaan eletään.

Oikein hyvää kesää kaikille!

 

Mainokset

Syystunnelmia

Syysterveiset Savonlinnasta. Tuulta ja sadetta on viime päivien aikana pukannut varmasti kaikkien tarpeisiin. Alkaa olla jo sellainen fiilis että vähempikin riittäisi. Kaipaan kirkkaita, aurinkoisia ja kuulaita päiviä, jolloin voisi nauttia syystunnelmista vaikkapa luonnon helmassa sieniä tai marjoja keräillen. Sadekelillä ei huvita märkään metsään lähteä, ja esim. viime yönä vettä tuli kaatamalla koko yön, joten sen tietää että metsä on monta päivää märkä. Se siitä viikonlopun sieniretkestä, pöh.

Kaikenlaista täällä pukkaa eteen. Kuluneen viikon alkupuolen vietin pääkaupunkiseudulla, saatoin loppuun keväällä alkaneen koulutusrupeaman Markkinointi-Instituutissa, ja pöydällä tuossa vieressä lepäilee pino tenttivastauksia arviointia odottaen. Sateinen perjantaipäivä on kulunut leppoisissa tunnelmissa sisätiloissa ”siistien paperihommien” merkeissä. Mikä on sinänsä ihan kiva, koska aamulla reippailin ihan tarpeeksi ulkona sateessa ja tuulessa viedessäni auton korjaamolle.

Ei haittaa, onnellinen olen koska nyt olen vihdoin löytänyt autokorjaamon, jonka vakioasiakkaaksi haluan ryhtyä. Yrittäjyyden myötä oma asenne kaikkeen ”liiketoimintaan” on selvästi muuttunut – toisin sanoen haluan kannattaa pieniä paikallisia yrittäjiä, vaikka se ehkä muutaman euron enemmän maksaisikin. Tässä tapauksessa kävi päinvastoin: viime syksynä auto seisoi kaksi viikkoa ison autotalon korjaamolla, ja tänään juurikin selvisi, että vika joka silloin ”korjattiin” (puhumattakaan siitä kuinka kalliiksi viime syksyinen operaatio tuli…) on itseasiassa vasta nyt korjattu. Joten kaiken kaikkiaan koko auto-episodista jäi todella hyvä mieli, ja olen iloinen voidessani jatkossakin turvautua nuoren auto-alan yrittäjän palveluihin.

Mitä kritiikkeihin tulee, työt jatkuvat myös sillä saralla. Savon Sanomiin on lähtenyt kritiikkejä, myös aikuisemmille lukijoille suunnatuista teoksista, ja Kalevassa tekstit vielä ilmeisesti odottavat julkaisuaan. Saa nähdä koska tulevat ulos. Outoa, että julkaisuajat tuntuvat joidenkin tekstien kohdalla venyvän ja venyvän.

Tuleva syksy tuntuu kaiken kaikkiaan erittäin hyvältä. Töiden osalta uutta on jälleen luvassa: palaan myöhemmin syksyllä ”tuttuihin ja turvallisiin” toimittajan töihin erään tällä seudulla ilmestyvän lehden puitteissa. Sitä ennen pitäisi vielä katsastaa kamera-asia kuntoon, pähkäilen tässä vielä investoinko Nikoniin vai Canoniin. Perusjärjestelmäkamera uusi hankinta tulee joka tapauksessa olemaan. Sillä pärjää jo pitkälle.

Semmoista täällä. Kirjapakettia pukkaa edelleen löytymään postilaatikosta, mikä aina tuntuu niin hyvältä. 😀 Mikä kumma siinä uuden kirjan tuoksussa, kannen narinassa ja ylipäänsä uuteen tekstiin tutustumisessa jaksaakaan viehättää? 😉 Ihana on kirjojen monipuolinen maailma, ja ihanaa on ollut myös huomata kuinka kirjallisuuden opettaminen, oman tiedon jakaminen muille, voi olla todella mahtavaa työtä!

Hyvää alkavaa syksyä kaikille!

Juuh ja puuh

Jepjep – näin meitä itäsuomalaisia hellitään ”lämpimillä” keleillä: lämpöä on riittänyt kohta kaksi viikkoa siihen malliin että oksat pois, ja ilmeisesti tulee riittämään vielä ainakin ensi viikon. Eipä tässä sinänsä mitä – Savonlinna on ”tietenkin” (siis tietenkin!!! :D) maailman mahtavin paikka viettää kesää, koska kaupunki on vesistön ympäröimä, ja uimavedet ovat lämmenneet varsin mallikelpoisesti viime aikoina. Kaupungista löytyy myös mahtavia uimarantoja, sekä lukuisia määriä ihania kalliorantoja, joilta veteen voi pulahtaa. Vesi, etenkin ns. isot vedet jotka kaupunkia ympäröivät, tarjoavat yleensä lämpötilansa puolesta suuren helpotuksen olotilaan, sillä isot vedet eivät lämpene niin nopeasti kuin pikkuiset lammet tai lahdet.

Eipä täällä mitä kummempia, kuten paikkakunnalla sanotaan. Elämä alkaa pikkuhiljaa asettua uomiinsa, ja olen edelleen äärettömän onnellinen uudesta elämästä. Opetustyö sekä siihen liittyvät työt (tehtävien arviointi jne.) tuntuvat omilta jutuilta ja teen niitä mielelläni. Myös kritiikkejä pitäisi (lue saa!) kirjoittaa, ja olen siitäkin erittäin onnellinen. Etenkin näillä keleillä on suorastaan onni, että saa tehdä työtä jonka voi fyysisesti tehdä missä vain, eli en ole sidottu tiettyyn paikkaan tai aikaan. Kaiken kaikkiaan siis tuntuu siltä, että yrittäjyys on todellakin minun juttuni. Syksyä kohden pitäisi alkaa pohtia asioita hiukan tarkemmin, eli mahdollisia koulutuksia sekä ylipäänsä sitä, mitä todella haluan tehdä? Opetus- ja koulutus töitä? Vai enempi toimittajan töitä? Tai kirjallisuuskriitikon töitä? Vai kaikkea vähän? Asiaa on pohdittava, koska yhden ihmisen resurssit eivät todellakaan kaikkeen riitä. Mutta nytpä on hyvää aikaa pohtia ja funtsia sitä sun tätä auringon valaistessa Itä-Suomen Ihmemaan kolkkia. 😉 Aurinkoisella säällä tulevaisuutta on mukavampi funtsia – kun nykyhetkessä on hyvä olla, on siitä hyvä ponnistaa kohti tulevaa!

Niin ja työn alla on tällä hetkellä Sammakolta ilmestynyt Noidan poika. Varsin vallattoman oloinen teos, synkistä sävyistään huolimatta. Mielenkiintoinen yhdistelmä värikästä kielenkäyttöä joka synkkiin teemoihin yhdistyessään synnyttää välillä jopa absurdeja fiiliksiä. Juuri sopivaa lukemista hellekeleille 😀

Hyviä kesäpäiviä kaikille!

Kesä!

Kesän alku on ollut monivaiheinen ja kieltämättä ”hiukan vauhdikas”. Yrittäjäkurssi päättyi toukokuun lopussa, ja siinä samassa rytinässä päättyi myös vanha elämä: muutin toukokuun lopussa uuteen asuntoon, ja kesäkuun alussa suuntasin kohti Helsinkiä ja luennointi-/koulutushommia. Sieltä palattuani totesin, että olo on lievästi sanottuna väsynyt. Toukokuun kolme viimeistä viikkoa tuntuivat suorastaan hurjilta: pakkasin ja lajittelin tavaroitani (mikä lähtee kierrätykseen, mikä roskikseen ja mikä mukaan uuteen elämään?) ja aloin viedä tavaroita uuteen asuntoon heti kuin mahdollista. Siinä samalla koostin luentoa ja iltaisin istuin yrittäjäkurssilla. Sen lisäksi mökillä odottivat puutarhahommat, jotka siinä vaiheessa tuntuivat lähinnä loman vietolta – ihanaa että on paikka jonne saa mennä tekemään mitä erinäköisimpiä maanläheisiä juttuja, kuten vaikkapa kitkeä kukkapenkkiä, mikä tuntui levolta kaiken rumban keskellä. Rumba on nyt helpottanut, mutta kyllä ihmetellä täytyy, että mikä siinä on, että kaikki asiat tuntuvat aina kasautuvan päällekkäin ja tapahtuvan yhtä aikaa?

Uusi elämä on lähtenyt käyntiin hyvin. Markkinointi-Instituutin opiskelijoilta tullut palaute oli erittäin positiivista ja kannustavaa. Sen varaan on hyvä rakentaa jatkoa ja miettiä luennon eri osa-alueita. Parantamisen varaa on aina, eli en aio käpertyä tyytyväisyyden tilaan, vaan pohtia ja tutkia sitä, kuinka koostan luennon josta jokainen saisi jotakin, ja ennen kaikkea sitä, kuinka suoriudun tehtävästä siihen varatussa ajassa. Keskustelullekin pitää jäädä aikaa, ainakin itse toivoisin niin. Joka tapauksessa: tämä oli erinomaisen hyvä alku, josta on ilo ponnistaa eteenpäin.

Kirjallisuusrintamalla on ollut kohtuu hiljaista – en ole kaiken tämän muutoksen keskellä ehtinyt lukea kovin paljoa. Sadepäivät ja illat ovat olleet hyvä kannustin lukemiseen, mutta jostakin kumman syystä silmät tuppaavat painumaan kiinni heti kun yritän jotakin lukea. 😉 Noh, välillä näinkin. Tosin sen verran täytyy lukuasiaan kommentoida, että näin jossakin kysymyksen ”Mikä kirja tuo auringon sadepäivääsi?” Lienee ollut Facebook, jossa tämän tyyppisiä keskustelunavauksia suorastaan vilisee. Itse vastaan kysymykseen tällä hetkellä näin: kaksi kirjaa ovat tuoneet iloa ja aurinkoa elämääni alkukesän sadepäivinä – venäläisen kirjailijan Kirill Bylytshevin loistava teos Alissa avaruudessa sekä Sharon Creechin Kulje kaksi kuuta. Alissa on jo vanha klassikko, Kulje kaksi kuuta puolestaan hiukan tuoreampi teos. Molemmissa kirjoissa on ”sitä jotakin”, elämän iloa ja riemua, joka välillä kulkee käsi kädessä sen toisen puolen, elämän surujen kanssa. Näin etenkin Creechin teoksessa, jota suosittelen etenkin kaikille sellaisille lukijoille, jotka haluavat itkeä ja nauraa yhtä aikaa tarinaa lukiessaan, eli saada oikein kunnon tunne-elämyksen.

Näin täällä, kesäfiiliksiä ja kaikkea siihen liittyvää, ja onneksi myös töitä: luentoon/koulutukseen liittyy myös etätehtävät ja niiden arviointi, joka on nyt keskikesän koittaessa edessä.

Mukavia kesäpäiviä kaikille!

Kesää kohden…

Täällä ollaan. Nyt selvästi huomaa, että kevään ja lähenevän kesän tulo alkaa jälleen kerran vaikuttaa blogipäivityksiin. Ei enää malta istua koneella samalla tavoin kuin syksyllä ja talvella. Valoisat illat ja etenkin nyt niin ihanan lähellä oleva mökkielämä tahtoo viedä mennessään. On ihan parasta kun saa pitkän ja kylmän talven jälkeen rapsutella mökillä kukkapenkkiä ja ehkäpä jo laittaa joitakin kesäkukkien siemeniä suoraan maahan. Hallanvaara on ainakin vielä reilun kuukauden, mutta kyllä tämä tästä pikkuhiljaa. Paljon erilaisia taimia on kasvamassa, saa nähdä kasvavatko aikuisiksi kasveiksi asti, vai menehtyvätkö ennen sitä. Asunnossani ei ole otollisimmat olosuhteet taimien kasvatukselle, vaikka täällä erinomaisesti valoa onkin. Siis kasvien kannalta ajateltuna.

Kovasti kaikkea sekalaista kuuluu elämään. Totuttelen edelleen yrittäjyyteen, istun mm. yrittäjäkurssilla, ja parhaillaan yritän totutella myös luennoitsijan työhön. Koostan kirjallisuuden luentoani Markkinointi-Instituutin luentosarjaa varten. Aloitan koostamisen jo jokin aika sitten, mutta sitten tuli jotakin (eikö aina tule jotakin?), joka keskeytti työn. Nyt olen jatkanut, ja todella nauttinut työstä. Ihanimmalta tuntuu se, että kyseessä on aikuisopiskelijat. Kaikella rakkaudella Suomen nuorisoa kohtaan, mutta en usko että jaksaisin kovin monta vuotta olla esim. yläasteen äidinkielenopettaja. Kunnioitan syvästi kaikkia jotka jaksavat 😉

On tässä kritiikkejäkin tullut kirjoitettua, että kriitikon työstäkin sitä kuuluisaa leipää vielä toistaiseksi saadaan. Savon Sanomiin meni Diana Wynne Jonesin Noidan veljestä ja Tietäjän lapsuudesta arviot, ja mitähän muuta sinne meni. Kalevaan on monta tekstiä työn alla ja yhtä lailla monta tekstiä jo valmiiksi jonossa.

Kaiken kaikkiaan on ilo sanoa, että pitkästä aikaa vuosiin elämä tuntuu hyvältä. Väsymystä ja kaikkea sen sellaista on liikenteessä, mutta kyllä yrittäjyys ja omaan tahtiin tekeminen on selkeästi minun juttuni. Olen kai jotenkin niin hidas, ja vähän vanhaltakin olo tuntuu aina silloin tällöin, että en yksinkertaisesti pysy perässä työelämän välillä hyvinkin hurjalta tuntuvassa pyörityksessä. Pitäisi osata kaikkea, ehtiä kaikkea ja pystyä kaikkeen. Sellainen olo minulle tuli hyvin monta kertaa eri työnantajien pesteissä, etenkin Tampereelta lähtiessäni, jolloin työni todella oli ”jokapaikan höylän” työtä. Sana ”jokapaikan höylä” luki erikseen vielä työsopimuksessakin. Huh. No, ei minulla todellakaan ole mitään ”jokapaikan höylänä” olemista vastaan, mutta silloin kun kirjoitetaan ja tuotetaan tekstiä tai muuta sisältöä, en pysty samaan aikaan olemaan joka paikassa, saati sitten höyläämään kymmentä muuta asiaa samalla kertaa. On voitava ja saatava keskittyä tekstin tekemiseen.

Kai se jotenkin niin menee, että elämä opettaa. Viime viikolla elämä opetti sen, että kirjanpitäjät ovat olemassa sitä varten, että yrittäjän ei todellakaan tarvitse stressata esim. verotukseen (mm. alv-vero) liittyvistä asioista. Istuin salaman lyöneenä maailman ihanimman kirjanpitäjäni pöydän ääressä ja sanoin ääneen: näistä syistä (mm. verotus + muu byrokratia) olen suorastaan kammonnut yrittäjäksi ryhtymistä ainakin vuodesta 2003, ellen jopa pidempään. Kirjanpitäjä totesi siihen hyvin rauhallisesti ja iloisesti, että ei ole mitään pelättävää ja mitään stressattavaa.

Semmoista se. Eteenpäin siis mennään, pieniä askeleita, mutta sitkeästi – ja pelottomasti. Ihanien kirjanpitäjien, yhteistyökumppaneiden, sekä tietysti myös ystävien tuella. Humoristisesti ”pakko todeta”, että myös verottajan tuella: Savonlinnassa on aivan älyttömän mukavaa henkilökuntaa verotoimistossa. Olen pari kertaa käynyt asioimassa, juurikin tuohon minulle niin maan vaikeaan alv-veroon liittyen, ja aina he ovat jaksaneet minua suunnilleen kädestä pitäen neuvoa. Aivan kerta kaikkiaan mahtavaa. 😀

Muutama sana uudesta elämästä

Kevät etenee vauhdilla. Olen välillä hiukan hämmentynyt siitä, kuinka nyt yhtäkkiä elän elämää, jota olen jo kauan halunnut elää: asun Savonlinnassa ja olen itsenäinen toimija. Yrittäjä. Olen maistellut sanaa suussani monia kertoja, ja kerta kerralta se maistuu paremmalta. Välillä tulee hetkiä jolloin kaikki hämmentää, jopa pelottaa, ja mietin tuleeko mistään mitään. Mutta on sanottava, että kyllä niitä hetkiä oli myös ”entisessä elämässä”, jolloin olin vieraan palveluksessa. Joten en ole hämmennyksen tai suoranaisten pelkotilojen tuntoihin takertunut, vaan yrittänyt katsoa niitä silmästä silmään. Joka kerran olen todennut, että ei ole mitään pelättävää. Omalla kohdallani ”pelkäämäni” asiat liittyvät usein asioihin, joista en tiedä mitään. Joten kun alan selvittää asiaa, esim. jotakin byrokraattista juttua kuten verotusta, alkavat pelkotilatkin hälvetä. Ja sanan ”pelko” voi tosiaankin laittaa lainausmerkkeihin, koska kyseessä lienee enemmänkin byrokratian aiheuttama ahdistus, joka saattaa kasvaa pelkotilaksi, jos sitä ei kitke juurineen pois.

Mahdollisten hämmennystä tai ”pelkoja” aiheuttavien asioiden vastapainona toimivat tekemisen vapaus sekä ennen kaikkea mielekäs tekeminen. Tehdä asioita joista pitää, tai asioita joita suorastaan rakastaa, on minulle iso juttu. Se että on vapaa tekemään asioita tuo mukanaan tietynlaista rentoutta tekemiseen, ja sitä kautta myös iloa. Totta kai on olemassa deadlineja joita täytyy noudattaa, mutta siitä huolimatta tekeminen on vapaata. Kun töitä tekee kotona, työrytmi on vapaa ja se missä järjestyksessä mitäkin tekee on vapaata. Töiden tekemisessä kotona on myös huonot puolensa, en sitä kiellä. Joskus on yksinäinen olo, tai joskus seinät vaan yksinkertaisesti kaatuvat päälle, ja on pakko päästä kotoa pois. Vapaus mahdollistaa senkin, että tuollaisina hetkinä voi käydä vaikka ulkona kävelemässä. Kukaan ei tule sanomaan että ”et saa mennä”.

Yrittäjyyteen liittyen pidän blogia yritykseni kotisivuilla. Minusta ei ole mielekästä sotkea kirjallisuusblogiin kovin paljoa muita asioita, joten sen vuoksi päädyin tällaiseen ratkaisuun. Ehkä silloin tällöin päivitän tännekin jotakin ”sekatyöläisen elämään” liittyvää, mutta harvassahan nämä postaukset ovat aina olleet. Juuri siitä syystä, että olen halunnut pitää kiinni asialinjasta, eli pysyä kirjallisuuden ja kirjallisuuskritiikkien parissa. Mutta jos jotakuta kiinnostaa, kotisivuiltani voi käydä lukemassa muita kuulumisia. Toiminimeni nimi on siis Kielkuvastin, päädyin tähän ”syvästi kotimaiseen” nimeen koska minua suoraan sanottuna ärsyttää käynnissä oleva ”englanninnosten trendi”, eli se, että suomalaiset yritykset muuttavat nimiään englannin kielisiksi. Halusin suomalaisen, ja jos mahdollista myös hiukan savolaisen nimen, sekä nimen jossa jollakin tasolla yhdistyvät sisällöntuotannon kaksi eri osa-aluetta, eli tekstin ja kuvan tuottaminen.

Kotisivuni ovat vielä ns. perussivut: nyt alkuun halusin helpon, toimivan ja edullisen tavan toteuttaa nettisivut. Tilasin web-hotellin jonne asensin WordPressin, ja valitsin sieltä mieleiseni pohjan. Ehkä joskus tulevaisuudessa opiskelen php-kielen siihen malliin, että pystyn tekemään kokonaan oman näköiseni sivut, mutta se aika ei ole vielä. Mitä omaan logoon ja mahdolliseen omaan brändiin tulee, niitäkin mietin sitten myöhemmin. Tällä hetkellä ns. perussivut, joilta löytyy perustiedot sekä tiedot osaamisestani, riittävät minulle vallan mainiosti.

Tällaisin miettein kohti viikonloppua ja mökillä odottavaa kukkapenkkiä! Kukkapenkin rapsuttaminen saattaa jäädä tekemättä, koska täällä on satanut tänään(kin) useaan otteeseen lunta. Talvi ei näemmä millään tahdo hellittää. Mutta kyllä se kesä sieltä vielä tulee!

Kevät tulla kohisee

Pääsiäinen tuli ja meni, näin sitä taas arkeen palataan. Erityisen hauskaa huhtikuun alkamisessa oli se, että pitkästä aikaa vuosiin haksahdin oikein kunnolla muutamiin aprillipiloihin. Luulin ”ihan aikuisten oikeesti” että ihmiset ovat tosissaan, mutta aprilliahan he. Parasta oli se, että ihmiset tekivät aprillipiloja! Toinen juttu oli Feisbuukissa, ja toinen juttu tuli vastaan elävässä elämässä. Olen jotenkin vuosikaupalla onnistunut elämään siten, että elämässäni ei ole ollut aprillipiloja läsnä, ja ehkä senkin vuoksi nämä jutut ilahduttivat aivan älyttömästi. Pientä viatonta huumoria kaiken tämän kiireen ja väsymyksen keskellä. Tuntui hyvältä!

Muutama miete pääsiäiseltä: eteen tuli pari blogia, joiden olemassaolosta en ole tiennyt. Suosittelen, laitoin nämä myös tuonne sivun vasempaan reunaan. Löysin tieni Toisinkaisen hajatelmiin ja Marikan maagiseen arkkiin.

Diana Wynne Jonesin Tuli ja myrkkykatko oli puheena aiemmin. Sain kirjastosta hellyttävän risaisen varastokappaleen lainaan. Heti kirjan saatuani tajusin, että eihän siitä kovin monta vuotta ole aikaa kun tämän luin. Mitä kirjassa on sellaista, että en muista sitä edes lukeneeni jokin aika sitten? Miksi se väistelee? Tarina palasi pieninä paloina mieleen selaillessani kirjaa, mutta jokin väistelee edelleen. En ole vielä ehtinyt aloittaa sitä uudelleen, mutta nyt asia alkoi kiinnostaa niin paljon, että pakkohan tähän on tarttua. Wynne Jones on ehdottomia suosikkejani, ja muistan kaikki ne tarinat jotka olen häneltä lukenut. Noin ylipäänsä muistan kaikki muutkin tarinat, jos ne olivat kiinnostavia 😉 Miksi tämä tarina väistelee? Etenkin kun toisesta lukukerrasta on jäänyt hyvä muisto, ajatus siitä että pidin tarinasta. Hassua, varsinainen mysteeri. Puran asiaa täällä heti kun pääsen siinä eteenpäin.

Pääsiäisenä pohdin myös elämässäni käynnissä olevia muutoksia. Iloitsin siitä, että asun nyt (edelleen) Savonlinnassa, ja etenkin siitä että näyttää siltä että jään tänne. Eihän tässä muuten mitään, mutta työrintama on aina se juttu, joka saattaa hyvinkin äkillisesti tuoda elämään muutoksia. Olen oikein tyytyväinen ratkaisuuni, eli perustaa toiminimi, sillä vaikuttaa siltä että alalla kuin alalla ollaan siirtymässä enemmän ja enemmän alihankinnan suuntaan. Itselleni tuli myös melkolailla täydellinen alan muutos eteen, sillä aloitan myös opetustyöt. En aikanaan käynyt opettajankoulutusta, eli hankkinut opettajan pedagogista pätevyyttä, koska ajatus yläasteella ja/tai lukiossa opettamisesta ei vaan kiinnostanut. Hassua kyllä, nyt elämä heittää eteen tilanteen, jossa menen luennoimaan aikuisopiskelijoille. En tiennyt että Markkinointi-Instituutissa opetetaan myös kirjallisuutta, mutta kyllä näin on: opinnot ovat osa libristitutkintoa. Minä sitten menen luennoimaan libristitutkintoa suorittaville kirjallisuuden teoriaa. Asia ei varsinaisesti pelota (jos pelottaisi, tuskin olisin ottanut työtä vastaan), mutta herättää monia hämmennyksen sekaisia tunteita. Myös iloa – iloa etenkin siitä, että saan tehdä nimenomaan sitä työtä, mihin minut on koulutettu: olen valmistunut maisteriksi pääaineena yleinen kirjallisuustiede, ja kirjallisuuden asiantuntijaluennoista tässä puhutaan. Ajatus siitä, että saa jakaa muille kaikkea sitä mitä itse on matkan varrella oppinut, tuntuu yksinkertaisesti hyvältä. Iloa tunnen myös siitä, että elämä heittää eteen tällaisen positiivisen haasteen: edessä on taas yksi hieno tilaisuus oppia valtavan paljon uutta!

Semmoista täällä, pieniä askeleita eteenpäin!

Hyvää kevättä kaikille!

Uudet tuulet

Kirjoitin uuden vuoden aattona muutoksen tuulista, jotka elämässäni tällä hetkellä puhaltavat. Nyt muutosprosessi on alkanut saada hahmoa ja selkeytyä: tulin siihen tulokseen, monen vuoden miettimisen jälkeen, että nyt jos koska on aika perustaa oma toiminimi. Olen toiminut freelance-pohjalta monta vuotta, joten oman toiminimen perustaminen on looginen askel.

Prosessi on edennyt siihen vaiheeseen, että rekisteröintipaperit ovat vetämässä. Y-tunnuksen sain viime viikon lopulla. Blogin tämän hetkinen hiljaiselo on tällä kertaa johtunut kaikista yritystoimintaan liittyvistä asioista, joita on pitänyt miettiä ja selvittää. Kiinnostavaa tässä kaikessa on ollut se, että jostakin kumman syystä olen pelännyt yrittäjäksi ryhtymistä. En tiedä mistä pelko syntynyt tai mistä se johtuu, ja nyt, kun ”polku alkaa avautua edessäni”, en voi muuta kuin kummastella tätä asiaa. Mikä tässä on pelottanut? En osaa vastata. Etenkään nyt, kun alkaa tuntua siltä, että elämäni yhdestä isosta pelosta on pikkuhiljaa tulossa paras ystäväni. Freelancer-toimija on kuitenkin melko lähellä yksityistä elinkeinoharjoittajaa, joten periaatteessa voi ajatella, että moni freelancer on yksityisyrittäjä – tosin sillä erolla, että jos heillä ei ole toiminimeä/rekisteröityä yritystä, heillä ei myöskään ole y-tunnusta, eli he eivät ole virallisesti yrittäjiä. Moni kuitenkin maksaa omat eläkemaksunsa ja veronsa, ja toimivat sitä kautta itsenäisesti.

Omalla kohdallani vuosi on siis lähtenyt käyntiin melkoisen kiinnostavissa kuvioissa. Starttirahan hakeminen oli oma prosessinsa, ja ilokseni sain jokin aika sitten kuulla, että minulle on myönnetty starttiraha. Hämmästyksekseni olen todennut, että yrityksen perustaminen Suomessa, byrokratian luvatussa maassa, ei todellakaan ole kovin monimutkainen prosessi. Jos starttirahaan liittyvät byrokraattiset kuviot jätetään pois, yrityksen rekisteröintitoimenpiteet eivät ole kovin kummoisia: paperit viedään maistraattiin, maksetaan rekisteröintimaksu ja saadaan y-tunnus. Maistraatti lähettää paperit eteenpäin rekisteröintiä varten. That’s it. Sitten vain odotetaan rekisteröintiprosessin viemistä loppuun asti. Byrokratian kannalta ajateltuna asian tekee monimutkaiseksi Työ- ja elinkeinotoimiston myöntämä starttiraha. Sen hakemiseen ja myöntämiseen liittyy monia eri vaiheita, jotka kyllä kannattaa selvittää jos starttirahaa aikoo hakea. Lisäksi starttirahan saamiseen liittyy ehtoja, kuten yrittäjäkurssin käyminen, jotka tulee täyttää jos starttirahan haluaa. Yksi pääehdoista taitaa olla se, että jos yrittäjäksi mielii, ei omaa y-tunnusta saa olla starttirahaa haettaessa – starttiraha on tarkoitettu nimenomaan uusille yrittäjille.

Kaikkea tällaista, ja monta muutakin uutta asiaa on selvinnyt viimeisen kuukauden aikana. Kävin kauppaopiston aikanaan, lukion jälkeen, ja moni siellä opittu asia on palannut mieleen, mutta käytännössä tässä on kuitenkin tullut opittua paljon uutta. Olen siitä iloinen, koska uuden oppiminen auttaa ja helpottaa ”uuteen elämään” siirtymistä, ja vanhan taakse jättämistä. Vanhoihin, menneessä tapahtuneisiin asioihin jää helposti ikään kuin kellumaan, jos ei pysty päästämään niistä irti. Uudet tuulet auttavat tässä, irti päästämisessä, ja helpottavat siirtymisessä. Kaikki apu jota olen saanut, esimerkiksi Työ- ja elinkeinotoimistosta sekä Uusyrityskeskuksesta ja monilta muilta tahoilta, on puolestaan ilahduttanut sekä kovasti helpottanut siirtymäprosessia, koska tämän avun kautta olen yhä enemmän alkanut ymmärtää ja sisäistää, että yrittämisessä ei todellakaan ole mitään pelättävää! Siitä olen erityisen iloinen!

Uusia tuulia puhalsi myös sen myötä, että sain viime kuussa avustajan pestin Savon Sanomista! Lähetin lehteen eilen ensimmäisen tekstini – kirjoitin Rick Riordanin Percy Jackson -sarjasta, jonka uusin suomennos Labyrinttitaistelu on juuri ilmestynyt. Tekstin julkaisun ajankohta oli valittu Percy Jackson Salamavaras -elokuvan suomen ensi-iltaa silmällä pitäen, ja ensi-ilta on siis tänään. Teksti lienee ilmestynyt Savon Sanomien kulttuurisivuilla tänään. Käsittääkseni Savon Sanomat tekee yhteistyötä Keski-Suomalaisen, Karjalaisen ja muutaman muun lehden kanssa, joten voi olla että tekstejäni voi jatkossa bongata myös näistä lehdistä. Iloitsen Savon Sanomien avustajan pestistä suunnattomasti, koska koen sen tilaisuutena tehdä töitä suuresti rakastamieni scifi ja fantasiagenrejen eteen.

Että semmoista kuuluu tänne – hyvällä mielellä edetään kohti kevättä uusien tuulien merkeissä. Vilpittömästi kannustan kaikkia, jotka ovat koskaan miettineet oman yrityksen perustamista tarttumaan toimeen!

Päivi Honkapää: Meren alku

Ohessa Päivi Honkapään Meren alusta Sanomalehti Kalevaan kirjoittamani kritiikki. Käsittääkseni kritiikki tuli ulos maanantaina 4.1.2010. Kirjoitin Meren alusta myös Onnimannin viime vuoden viimeiseen numeroon otsikolla ”Unohduksen aalloilla”. Se teksti löytyy (pdf -tiedosto) Lasten ja nuorten kirjallisuudesta kirjoittamiani kritiikkejä -sivulta.

Meren alku on itsenäinen jatko-osa Päivi Honkapään hienolle esikoisteokselle Viides tuuli. Suosittelen molempia teoksia lämpimästi!

Kotimaisen fantasian siivin tuultenvartijoiden maailmaan

Kirjallisuuden laji: Fantasia

Päivi Honkapää: Meren alku

WSOY 2009.

Kirjailija Päivi Honkapään Meren alku on itsenäinen jatko-osa tarinalle, jossa lukija pääsi tutustumaan yhtä aikaa synkähköön ja kiehtovaan tuulenhaltijoiden maailmaan. Palkittu esikoisteos Viides tuuli kertoi nuoresta Sawanasta, joka etsi omaa paikkaansa tarinankertojien maailmassa, ja löysi oman äänensä tuultenvartijoiden parista. Matkallaan Sawana tutustui Musta Lokki –nimiseen laivaan ja kapteeni Geretiin. Meren alku jatkaa kapteeni Geretin tarinaa siitä, mitä lukijalle raotettiin vain hiukan Honkapään esikoisteoksessa.

Geretin elämä aukeaa lukijan eteen kapteenin itsensä ja muiden henkilöhahmojen kertomana. Eri näkökulmien kautta tuultenvartijoiden maailma paljastuu varsin raadolliseksi paikaksi. Yhdessä Geretin ja muiden kiinnostavien henkilöhahmojen kanssa Mustan Lokin matka käy meren alkuun. Vaikka Musta Lokki on laiva, se on melkein kuin yksi tarinan henkilöhahmoista, jonka kautta kapteeni Geretin tarina avautuu luontevimmalla tavalla, onhan Geret ollut laivan kapteeni koko elämänsä ajan.

Meren alku -teoksesta puhuminen Viidennen tuulen itsenäisenä jatko-osana on siinä mielessä hiukan hassua, että teos nojaa voimakkaasti Viidenteen tuuleen etenkin tarinarakenteen osalta. Lukijalle kerrotaan monia asioita, jotka aukeavat paremmin jos on lukenut ensimmäisen osan. Meren alku toimii erinomaisesti itsenäisenäkin teoksena, mutta itse palasin Viidennen tuulen tarinaan monta kertaa etenkin Sawanan henkilöhahmon vuoksi. Sawana on olennainen osa Meren alun tarinaa, ja se mitä hänelle Viidennessä tuulessa tapahtui, kantaa tarinaa eteenpäin myös nyt.

Päivi Honkapää on erittäin lahjakas kirjoittaja. Viides tuuli ja Meren alku vievät suomalaista fantasiakirjallisuutta kohti uusia, persoonallisia ja ennen kaikkea kiinnostavia suuntia. Näiden teosten kohdalla tulee väistämättä mieleen myös se, onko tekstien luokittelu lasten ja nuorten sekä aikuisten kirjallisuudeksi aikansa elänyttä. Honkapään tarinat ovat selkeästi ”rajapintatekstejä”, jotka saattavat hyvinkin kiehtoa kaiken ikäisiä lukijoita.

Maria Loikkanen

Kauan odotetut

Sainpa paketin postissa. Olipa paketissa kauan odotettu kirja: Patricia A. McKillipin Serren metsissä.

😀

Olin ajatellut tilata tämän jo alkusyksystä, mutta arvatkaa vaan. Lievästi ilmaistuna voi sanoa, että ”on ollut kaikenlaista”, ja välillä on tuntunut siltä, että hukkaan itseni tämän ”kaikenlaisen” keskellä. Mutta nyt pysähdyn hetkeksi, ja keskityn hiukan muihin asioihin. Ja siinä samalla nautin McKillipin kirjoittamasta valtavan hienosta tarinasta. En ole vielä pitkälle päässyt, mutta jo nyt tarina imee mukaansa valtavalla voimalla.

Sainpa toisenkin paketin postissa. Sieltäpä löytyi David Almondin Nimeni on Skellig.

😀

Nimeni on Skellig ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi joskus 2000-luvun alussa, tämä viime kesänä ilmestynyt on kolmas painos. Siitä huolimatta tulimme Onnimannin päätoimittajan kanssa siihen tulokseen, että kirjasta kannattaa kirjoittaa – Tuula oli sitä mieltä että kyseessä on niin hieno tarina, että ei haittaa vaikka on kolmas painos menossa (yleensä arvioita kirjoitetaan vain ensimmäisistä painoksista). Minä tietysti innostuin välittömästi. Kuinka voisi tällaisesta olla innostumatta. Kunnon tarinan äärelle kun pääsee, mikäpä sen hienompaa? 😉

Joulun aikaa ja taikaa kaikille!

(Joulun ajasta ja taiasta tuli mieleen tällainen hieno kirja, jonka isäni oli ostanut: Joulun paras lahja. Suosittelen!)

« Older entries