Mukavaa lukemista

Nyt on monta mukavaa kirjaa luettavana. Tai no, mistäs minä sen etukäteen voin tietää. Mutta siltä vaan tuntuu. 😀 Wynne Jonesin taannoin puheena ollut Tuli ja myrkkykatko on jo aloitettu, ajattelin nyt vapun tienoolla sitä lukea. Ja hassua kyllä, yksi kirjan teemoista osoittautuu olevan muistinmenetys: muistan kommentoineeni kirjasta jotakin sen suuntaista, että en jostakin syystä muista lukeneeni kirjaa kuin lapsena (vaikka tiedän, että olen lukenut sen aikuisiällä uudelleen!), enkä muista siitä juuri mitään, vaikka yleensä muistan tarinat hyvin. Mutta palaan tähän sitten uudemman kerran kun saan kirjan luetuksi.

Sain juuri mukavan pullean postipaketin, jonka sisältä löytyi mm. Suzanne Collinsin Nälkäpelien jatko-osa Vihan liekit, sekä interaktiivisen fantasiaseikkailupelin Cathyn sormus. Kerrassaan kiinnostavaa! Lukuvuoroaan odottaa myös Katri Tapolan ja Virpi Talvitien Unilintu ja uljas sankari, ihanan persoonallinen kuvakirja. Wynne Jonesin Noidan veli ja Tietäjän lapsuus ovat jo luettu, ties kuinka monennen kerran. Laittelin niistä jo arvioita menemään Savon Sanomiin. En edelleenkään valitettavasti tiedä/osaa sanoa kritiikkieni ilmestymisaikoja em. lehdessä. Kirjoitin myös Hannu Hirvosen Tuonenkehrääjistä, sekä Kalevaan että Savon Sanomiin. Kiinnostava ja haastava kirja lähinnä teemansa, eli kuoleman ja sen käsittelyn osalta. Pidin kirjasta, mutta minua jäi ihmetyttämään se tumma, ellei jopa synkkä kuva, jonka kirjailija on kuolemasta maalannut. Henkilökohtaisesti haluaisin ajatella, että kyseessä ei ole synkkä asia, mutta tämä on henkilökohtainen mielipide, jota en luonnollisestikaan voi kritiikissä ilmaista. Yritin ilmaista asian jotakuinkin siten, että Hirvonen käsittelee haastavaa teemaa, josta varmaan kannattaisi lasten ja nuorten kanssa keskustella.

Mukavaa kun on vappu. Meidän perheessä vappu on aina ollut iloinen juhla, ja lapset ovat saaneet juhlia yhdessä vanhempien kanssa. On ollut niitä ilmapalloja, serpentiinejä ja itse tehtyä simaa. Simaa on myös tänä vuonna, muuten vietän vappua ystävieni kanssa. Savonlinnassa olevassa ihanan persoonallisessa majatalo Ilolassa järjestetään huomenna lauantaina perinteinen Wappujuhla. Majatalon, entisen työväentalon esiintymislavalla nähdään mm. miesvoimistelua ja torviseitsikko, sekä muita esityksiä. Olen osallistunut kaikkiin nyt keväällä Ilolassa järjestettyihin Wanhan ajan iltamiin, ja tämä vappujuhla on nyt sitten iltamien sarjassa kolmas. Odotan huomista kovasti, etenkin sitä miesvoimistelua 😉

Hauskaa vappua kaikille!

Muutama sana uudesta elämästä

Kevät etenee vauhdilla. Olen välillä hiukan hämmentynyt siitä, kuinka nyt yhtäkkiä elän elämää, jota olen jo kauan halunnut elää: asun Savonlinnassa ja olen itsenäinen toimija. Yrittäjä. Olen maistellut sanaa suussani monia kertoja, ja kerta kerralta se maistuu paremmalta. Välillä tulee hetkiä jolloin kaikki hämmentää, jopa pelottaa, ja mietin tuleeko mistään mitään. Mutta on sanottava, että kyllä niitä hetkiä oli myös ”entisessä elämässä”, jolloin olin vieraan palveluksessa. Joten en ole hämmennyksen tai suoranaisten pelkotilojen tuntoihin takertunut, vaan yrittänyt katsoa niitä silmästä silmään. Joka kerran olen todennut, että ei ole mitään pelättävää. Omalla kohdallani ”pelkäämäni” asiat liittyvät usein asioihin, joista en tiedä mitään. Joten kun alan selvittää asiaa, esim. jotakin byrokraattista juttua kuten verotusta, alkavat pelkotilatkin hälvetä. Ja sanan ”pelko” voi tosiaankin laittaa lainausmerkkeihin, koska kyseessä lienee enemmänkin byrokratian aiheuttama ahdistus, joka saattaa kasvaa pelkotilaksi, jos sitä ei kitke juurineen pois.

Mahdollisten hämmennystä tai ”pelkoja” aiheuttavien asioiden vastapainona toimivat tekemisen vapaus sekä ennen kaikkea mielekäs tekeminen. Tehdä asioita joista pitää, tai asioita joita suorastaan rakastaa, on minulle iso juttu. Se että on vapaa tekemään asioita tuo mukanaan tietynlaista rentoutta tekemiseen, ja sitä kautta myös iloa. Totta kai on olemassa deadlineja joita täytyy noudattaa, mutta siitä huolimatta tekeminen on vapaata. Kun töitä tekee kotona, työrytmi on vapaa ja se missä järjestyksessä mitäkin tekee on vapaata. Töiden tekemisessä kotona on myös huonot puolensa, en sitä kiellä. Joskus on yksinäinen olo, tai joskus seinät vaan yksinkertaisesti kaatuvat päälle, ja on pakko päästä kotoa pois. Vapaus mahdollistaa senkin, että tuollaisina hetkinä voi käydä vaikka ulkona kävelemässä. Kukaan ei tule sanomaan että ”et saa mennä”.

Yrittäjyyteen liittyen pidän blogia yritykseni kotisivuilla. Minusta ei ole mielekästä sotkea kirjallisuusblogiin kovin paljoa muita asioita, joten sen vuoksi päädyin tällaiseen ratkaisuun. Ehkä silloin tällöin päivitän tännekin jotakin ”sekatyöläisen elämään” liittyvää, mutta harvassahan nämä postaukset ovat aina olleet. Juuri siitä syystä, että olen halunnut pitää kiinni asialinjasta, eli pysyä kirjallisuuden ja kirjallisuuskritiikkien parissa. Mutta jos jotakuta kiinnostaa, kotisivuiltani voi käydä lukemassa muita kuulumisia. Toiminimeni nimi on siis Kielkuvastin, päädyin tähän ”syvästi kotimaiseen” nimeen koska minua suoraan sanottuna ärsyttää käynnissä oleva ”englanninnosten trendi”, eli se, että suomalaiset yritykset muuttavat nimiään englannin kielisiksi. Halusin suomalaisen, ja jos mahdollista myös hiukan savolaisen nimen, sekä nimen jossa jollakin tasolla yhdistyvät sisällöntuotannon kaksi eri osa-aluetta, eli tekstin ja kuvan tuottaminen.

Kotisivuni ovat vielä ns. perussivut: nyt alkuun halusin helpon, toimivan ja edullisen tavan toteuttaa nettisivut. Tilasin web-hotellin jonne asensin WordPressin, ja valitsin sieltä mieleiseni pohjan. Ehkä joskus tulevaisuudessa opiskelen php-kielen siihen malliin, että pystyn tekemään kokonaan oman näköiseni sivut, mutta se aika ei ole vielä. Mitä omaan logoon ja mahdolliseen omaan brändiin tulee, niitäkin mietin sitten myöhemmin. Tällä hetkellä ns. perussivut, joilta löytyy perustiedot sekä tiedot osaamisestani, riittävät minulle vallan mainiosti.

Tällaisin miettein kohti viikonloppua ja mökillä odottavaa kukkapenkkiä! Kukkapenkin rapsuttaminen saattaa jäädä tekemättä, koska täällä on satanut tänään(kin) useaan otteeseen lunta. Talvi ei näemmä millään tahdo hellittää. Mutta kyllä se kesä sieltä vielä tulee!

Nimeni on Skellig

Ohessa Onnimannin Puntariin kirjoittamani arvio David Almondin kirjasta Nimeni on Skellig. Kirjoitus on korvamerkitty tagilla ”kierrätysosasto”, koska kyseinen julkaisu on jo kolmas painos Skelligista, mikä on sinänsä aivan loistavaa.

Skellig kuuluu niiden ”hassujen” kirjojen joukkoon, joita tulee helposti arvioitua ulkonäön perusteella. Kirja on pieni ja ohut, voisi sanoa että ”pelkkä läpäre”, mutta sen kansien väliin kätkeytyy melkoinen lukukokemus, näin kävi ainakin minulle. Toisin sanoen jälleen tuli todistettua se, että määrä ei todellakaan korvaa laatua. Ja hyvä näin. Skellig on tarinan kehyksien osalta hyvin realistinen teos, jossa on häivähdys jotakin ylimaallista, jotakin ”maagista”. Jos halutaan kategorisoida, maaginen realismi lienee se kolo, johon Skellig luontevasti sujahtaa tarinan teemojen ja elementtien osalta.

David Almondin kotisivuilta huomasin, että Nimeni on Skellig -kirjan edeltäjä My Name Is Mina and I Love the Night -kirja on tulossa ulos syksyllä 2010. Toivottavasti tästä kirjasta saadaan myös suomennos.

Keitä kirjallisuuspalkinnot kiinnostaa, tiedoksi että David Almond on vuoden 2010 Hans Christian Andersen kirjallisuuspalkinnon voittaja, joka on käsittääkseni maailman arvostetuin lasten (ja nuorten?) kirjallisuuden palkinto. Kysymysmerkki suluissa tulee lähinnä siitä, että en itseasiassa tiedä kuinka paljon maailmalla harjoitetaan samanlaista käytäntöä kuin Suomessa, eli puhutaan lasten ja nuorten kirjallisuudesta. Monin paikoin nimittäin puhutaan pääasiassa lasten kirjallisuudesta.

David Almond: Nimeni on Skellig

Tammi 2009

Suom. Kaisa Kattelus

175 s.

Lähestulkoon ei mikään eikä kukaan

Michaelin perhe muuttaa uuteen kotiin. Samaan aikaan perheeseen syntyy keskos-vauva. Kaikki on hyvin sekavaa, etenkin kun uuden kodin autotallista löytyy jotakin sellaista, mitä Michael ei ole koskaan ennen nähnyt. Romahtamaisillaan ja hylättyä rojua täynnä olevan autotallin pimeydessä on mies, joka on elävä, mutta silti ikään kuin kuollut.

Michaelin elämä muuttuu käden käänteessä. Onko mies todellinen, ja jos on, kuka ja mikä hän oikein on? Jotakin muutakin kuin lähestulkoon ”ei mikään eikä kukaan”, kuten mies Michaelin kysymykseen vastaa. Ei kukaan -mies on kotoisin ei mistään, ja hänellä kasvaa siivet selässä. Onneksi naapurissa asuu Michaelin ikäinen tyttö, Mina, jolle Michael voi uskoa salaisuutensa.

Kertomuksen minä-kertojana toimii nuori Michael, jonka hämmennystä kuvataan arjen erilaisten tilanteiden kautta. Koulu tuo omat haasteensa Michaelin elämään, varsinkin kaikkien niiden uusien kokemusten myötä, jotka muuttavat Michaelin tapaa havainnoida maailmaa sekä hänen tapaansa ajatella asioista. Ystävyys Minan kanssa tukee uusista kokemuksista selviämistä. Herkkä, havainnointikykyinen ja kriittinen Mina opettaa pojalle paljon.

Nimeni on Skellig on vaatimattoman oloinen kirja, joka kätkee sisäänsä hyvin vaikuttavan tarinan. Kertomus on yhtä aikaa voimakas kuvaus Michaelin ja Minan ystävyydestä, erilaisuudesta sekä elämän myötä eteen tulevista vaikeuksista ja niistä selviämisestä. Ystävyys ja perheen tuki auttavat vaikeina hetkinä, mutta kuten Michaelin isä pojalleen toteaa, tarvitaan myös uskoa siihen, että elämä kantaa.

David Almondin Nimeni on Skellig ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi 2000-luvun alussa. Kesällä 2009 ilmestynyt teos on kolmas painos. Suositeltavaa lukemista kaiken ikäisille. David Almond on lahjakas kirjoittaja.

Teksti Maria Loikkanen

Kevät tulla kohisee

Pääsiäinen tuli ja meni, näin sitä taas arkeen palataan. Erityisen hauskaa huhtikuun alkamisessa oli se, että pitkästä aikaa vuosiin haksahdin oikein kunnolla muutamiin aprillipiloihin. Luulin ”ihan aikuisten oikeesti” että ihmiset ovat tosissaan, mutta aprilliahan he. Parasta oli se, että ihmiset tekivät aprillipiloja! Toinen juttu oli Feisbuukissa, ja toinen juttu tuli vastaan elävässä elämässä. Olen jotenkin vuosikaupalla onnistunut elämään siten, että elämässäni ei ole ollut aprillipiloja läsnä, ja ehkä senkin vuoksi nämä jutut ilahduttivat aivan älyttömästi. Pientä viatonta huumoria kaiken tämän kiireen ja väsymyksen keskellä. Tuntui hyvältä!

Muutama miete pääsiäiseltä: eteen tuli pari blogia, joiden olemassaolosta en ole tiennyt. Suosittelen, laitoin nämä myös tuonne sivun vasempaan reunaan. Löysin tieni Toisinkaisen hajatelmiin ja Marikan maagiseen arkkiin.

Diana Wynne Jonesin Tuli ja myrkkykatko oli puheena aiemmin. Sain kirjastosta hellyttävän risaisen varastokappaleen lainaan. Heti kirjan saatuani tajusin, että eihän siitä kovin monta vuotta ole aikaa kun tämän luin. Mitä kirjassa on sellaista, että en muista sitä edes lukeneeni jokin aika sitten? Miksi se väistelee? Tarina palasi pieninä paloina mieleen selaillessani kirjaa, mutta jokin väistelee edelleen. En ole vielä ehtinyt aloittaa sitä uudelleen, mutta nyt asia alkoi kiinnostaa niin paljon, että pakkohan tähän on tarttua. Wynne Jones on ehdottomia suosikkejani, ja muistan kaikki ne tarinat jotka olen häneltä lukenut. Noin ylipäänsä muistan kaikki muutkin tarinat, jos ne olivat kiinnostavia 😉 Miksi tämä tarina väistelee? Etenkin kun toisesta lukukerrasta on jäänyt hyvä muisto, ajatus siitä että pidin tarinasta. Hassua, varsinainen mysteeri. Puran asiaa täällä heti kun pääsen siinä eteenpäin.

Pääsiäisenä pohdin myös elämässäni käynnissä olevia muutoksia. Iloitsin siitä, että asun nyt (edelleen) Savonlinnassa, ja etenkin siitä että näyttää siltä että jään tänne. Eihän tässä muuten mitään, mutta työrintama on aina se juttu, joka saattaa hyvinkin äkillisesti tuoda elämään muutoksia. Olen oikein tyytyväinen ratkaisuuni, eli perustaa toiminimi, sillä vaikuttaa siltä että alalla kuin alalla ollaan siirtymässä enemmän ja enemmän alihankinnan suuntaan. Itselleni tuli myös melkolailla täydellinen alan muutos eteen, sillä aloitan myös opetustyöt. En aikanaan käynyt opettajankoulutusta, eli hankkinut opettajan pedagogista pätevyyttä, koska ajatus yläasteella ja/tai lukiossa opettamisesta ei vaan kiinnostanut. Hassua kyllä, nyt elämä heittää eteen tilanteen, jossa menen luennoimaan aikuisopiskelijoille. En tiennyt että Markkinointi-Instituutissa opetetaan myös kirjallisuutta, mutta kyllä näin on: opinnot ovat osa libristitutkintoa. Minä sitten menen luennoimaan libristitutkintoa suorittaville kirjallisuuden teoriaa. Asia ei varsinaisesti pelota (jos pelottaisi, tuskin olisin ottanut työtä vastaan), mutta herättää monia hämmennyksen sekaisia tunteita. Myös iloa – iloa etenkin siitä, että saan tehdä nimenomaan sitä työtä, mihin minut on koulutettu: olen valmistunut maisteriksi pääaineena yleinen kirjallisuustiede, ja kirjallisuuden asiantuntijaluennoista tässä puhutaan. Ajatus siitä, että saa jakaa muille kaikkea sitä mitä itse on matkan varrella oppinut, tuntuu yksinkertaisesti hyvältä. Iloa tunnen myös siitä, että elämä heittää eteen tällaisen positiivisen haasteen: edessä on taas yksi hieno tilaisuus oppia valtavan paljon uutta!

Semmoista täällä, pieniä askeleita eteenpäin!

Hyvää kevättä kaikille!