Oli jokin aika sitten puhetta Diana Wynne Jonesin kirjasta Tuli ja myrkkykatko. Joku taisi muistaa lukeneensa kirjan joskus kauan sitten, samoin kuin minäkin, mutta ei muistanut tarinasta mitään. Kuten en minäkään 😉
Nyt kirja on luettu: kuten muistelin, sinänsä kiinnostavaa (kaiken tämän muistamattomuuden ohessa) että yksi iso osa tarinaa on päähenkilön, Pollyn, muistinmenetys. Tarina alkaa siitä, kun aikuisuuden kynnyksellä seisova Polly katsoo elämäänsä taaksepäin tajuten, että hänen elämästään puuttuu jotakin. Itseasiassa hänen elämästään puuttuu melkoisen iso pala. Mihin se on hävinnyt ja miten. Ennen kaikkea – MITÄ Pollyn elämästä on hävinnyt? Polly kokee eläneensä ikään kuin kaksoiselämää, ja alkaa tutkia muististaan hävinneitä asioita.
Varsinainen tarina käynnistyy takaumalla. Takauma on tekstin ja ajan suhteeseen liittyvä termi, jota käytetään kuvaamaan järjestystä jossa tarina kerrotaan. Takauma tapahtuu, kun nykyhetkeä kuvaavassa kerronnassa palataan menneisyyden tapahtumiin, esimerkiksi siten, että päähenkilö muistelee menneisyyden tapahtumia. Tässä tapauksessa Polly on sekä päähenkilö että pääkertoja (kertojia voi olla monia).
Pollyn tarina alkaa suunnilleen hänen 10. ikävuotensa tienoilla. Hän on mummin luona kylässä. Naapurustossa on iso kartano, jonne Polly eksyy vierailulle. Kauhukseen hän tajuaa olevansa aivan täysin ventovieraiden ihmisten keskellä, ja vielä hautajaisissa. Tytön pelastaa ystävällinen mies, jonka kanssa Polly viettää mukavan päivän kartanon mailla, lempeästä kesäpäivästä nauttien. Miehen nimi on Tom. Hautajaisten jälkeen Tom ja Polly ystävystyvät, ja käyntiin vyörähtää tapahtumien sarja, joka kantaa Pollyn aikuisuuden kynnykselle.
Mietin josko referoisin Tuli ja myrkkykatkon koko juonen tähän, mutta tulin siihen tulokseen, että tekstistä tulisi varsin pitkä essee, koska teoksen tarina- ja kerrontarakenne on sen verran monimutkainen. Kirjallisuustieteellisestä näkökulmasta tarkasteltuna (etenkin narratologian eli kerronnan teorian osalta) Tuli ja myrkkykatko on varsin herkullinen teos, koska nimenomaan rakenteensa osalta se tarjoaa monta pähkinää purtavaksi. Lasten ja nuorten kirjallisuuden näkökulmasta tarkasteltuna teos on sinänsä hämmentävä, koska se on todella monimutkainen rakenteeltaan. Voisi sanoa että haastava. Ehkä jopa hiukan liian haastava lasten ja nuortenkirjallisuuden luokittelua ajatellen – tässä meillä on teos, joka selkeästi liikkuu ns. rajapinnalla: teos lienee suunnattu lapsille ja nuorille, mutta tarjoaa paljon myös aikuislukijalle sekä kirjallisuudentutkijalle.
Toinen syy miksi en halunnut kirjan juonta referoida oli ajatus siitä, että mitä jos Tuli ja myrkkykatko tarjoasi myös teille lukijoille jotakin kiinnostavaa? Sitä silmällä pitäen on parempi jättää matopurkki avaamatta tällä kertaa 😉
Jos jotakuta kiinnostaa etenkin teoksen tarina- ja kerrontarakenteen havainnointi sekä analyysi, suosittelen lämpimästi Tuli ja myrkkykatkoa lähdetekstiksi siihen puuhaan. On myös mainittava, että fantasiapainotteisista teksteistä tunnetun Wynne Jonesin tuotannossa Tuli ja myrkkykatko on realistisimmasta päästä. Tarinoilla ja saduilla on suuri rooli teoksessa, samoin loitsuilla, mutta tapa jolla ne tuodaan esille on sinänsä kiinnostava: suuresta roolistaan huolimatta nämä teemat eivät hallitse tarinaa, vaan kieppuvat ja nivoutuvat henkilöhahmojen arkielämän lomaan hyvin luontevasti. Tai ehkä olen tullut niin ”sokeaksi” fantasiatekstien suhteen, että se mikä minulle on ”vähän” on jollekulle toiselle paljon. 😀
Tällaisin eväin tällä kertaa. Nautinnollisia lukuhetkiä!
Alas taikavirtaa 