Sammon saaga

Tässä kritiikki jonka kirjoitin Timo Parvelan Sammon vartijat -sarjasta Sanomalehti Kalevaan. Sain toimituksesta kuittauksen, että heidän puolestaan on ok jos julkaisen tekstejä myös täällä blogissa, mikä on tietenkin kiva juttu. 🙂

Mietin kääntäisinkö tämän pdf-tiedostoksi, mutta tulin siihen tulokseen että sille ei ole tarvetta. Katsotaan sitten jatkossa miten homma toimii.

En valitettavasti tiedä koska juttu on tullut lehdessä ulos, mutta käsittääkseni se on ulos jo tullut. 😉

—————–

Timo Parvela: Sammon vartijat 1-3

Tuliterä

Tammi 2007

Tiera

Tammi 2008

Louhi

Tammi 2009

Sammon saaga

Tuotteliaana kirjailijana tunnetun Timo Parvelan kirjoittama Sammon vartijoiden tarina käynnistyi syksyllä 2007. Kolmiosaisen sarjan ensimmäinen teos Tuliterä esitteli maailman, jossa Sammon vartijat ovat sukupolvesta toiseen vartioineet Väinämöisen perintöä. Tuliterä on upea avaus sarjalle, jonka pääosassa oleva nuorisojoukko, Sammon vartijat, saa tehtäväkseen jatkaa ikiaikaista ”valon ja pimeän” välistä taistelua. Sammon vartijoiden tehtävänä on estää Pohjolaa ja etenkin Louhea saamasta käsiinsä Väinämöisen tuhoaman Sammon palasia.

Sarjan toisessa osassa, Tierassa, nuoret sankarimme kohtaavat vaikeuksia vaikeuksien perään. Ympärillä oleva maailma kamppailee mullistusten kourissa. Pohjolan ote kiristyy, ja Sammon vartijoiden on toimittava nopeasti, jotta Louhi ei saa Sammon palasia itselleen. Matkallaan kohti pohjoista joukko törmää uusiin vaikeuksiin, ja tehtävä tuntuu mahdottomalta. Apu kuitenkin löytyy yllättävästä paikasta – keskeltä metsiä Suomenniemen saloilta.

Louhi viimeistelee Sammon saagan tarinan. Kerronta keskittyy tiiviisti Sammon vartijoiden ja Pohjolan väliseen kamppailuun, ja etenkin Louhen henkilöhahmoon, joka on sarjan aikaisemmissa osissa jäänyt pienempään rooliin. Sammon vartijoiden fantastisen maailman ja nykytodellisuuden yhdistelmä tulee konkreettisimmalla tavalla esille mystisen Pohjolan etsinnän kautta. Mikä ja missä on Pohjola? Kukaan ei tunnu tietävän, ja mistään ei löydy etsijöille apua. Pohjolaan kytkeytyy olennaisesti myös Sampo ja Sammon mysteeri. Kukaan ei tiedä mikä Sampo on, ja mitä se tekee. Paitsi että oikein käytettynä se tuo vaurautta maailmaan, ja Louhen käsissä se on maailman vaarallisin ase.

Parvela on ratkaissut sekä Pohjolaa että Sampoa koskevat kysymykset pitkälti oman todellisuutemme yritysmaailman malleja hyödyntäen. Pohjola on jotakin, joka on kaikkialla läsnä, talouden ja teknologian muodossa, ilman että sitä edes tajuamme. Sampo on Pohjolan ytimessä. Asetelma, joka on niin itsestään selvä, että sitä ei tule edes ajatelleeksi. Tätä kautta tarinarakenne kestää eheänä loppuun saakka, samoin lopussa odottava yllätys.

Sammon vartijat -sarjan kerrontarakenne, eli se millä tavalla tarinaa kerrotaan, on rakennettu erittäin hyvin. Kalevalainen kieli yhdistyy moderniin suomen kieleen dynaamisesti, ja kerronnassa ilmenee ”takovaa otetta”. Samoin sarjan tarinarakenne, eli mitä lukijalle kerrotaan, on rakennettu erinomaisesti. Parvela osaa hyödyntää suomalaista kansanperinnettä sekä tarinan että kerronnan tasoilla siten, että kokonaisuus antaa kalevalaiselle perinteelle uuden modernin ilmeen. Lisäksi sarjan henkilöhahmogalleria on maanmainio.

Sammon vartijoiden fiktiivinen maailma muodostaa sarjan alusta loppuun asti mielenkiintoisen ja ennen kaikkea laadukkaan yhdistelmän fantasiaa ja nykytodellisuutta, johon kytkeytyy voimakkaita kalevalaisia piirteitä. Pakollista lukemista kaikille fantasian ystäville!

Teksti Maria Loikkanen

Mainokset

Lisää linkkivinkkausta

Mainostan vielä erästä linkkiä: kirjailija Terhi Rannela on avannut blogin, lämpimästi suosittelen kaikille! Etenkin niille jotka haluavat kuulla kirjailijan työstä – mitä kaikkea kirjailijan arki nykypäivänä pitääkään sisällään. Pelkkää kirjoittamista? Ehei, aika paljon kaikkea muutakin! On keikkaa sinne, tänne ja tuonne, mutta millaisista keikoista oikeastaan onkaan kyse? Käykääpä lukemassa.

Terhi kertoilee mietteistään osoitteessa http://terhirannela.wordpress.com/

Päivityksiä

Päivitin Onnimannin 4. numeroon kirjoittamani arviot Lasten ja nuorten kirjallisuudesta kirjoittamiani kritiikkejä -sivulle. Olen etenkin töissä ”paukutellut henkseleitä” Macista – siirryin keväällä PC:stä Macin käyttäjäksi, ja olen ollut vallan onnellinen asian johdosta. Muutamissa pienissä asioissa Macin käyttöä täytyy kuitenkin edelleen harjoitella ahkerasti, kuten esimerkiksi tiedostojen lataamista tänne WordPressiin. Mutta pikku hiljaa Macci alkaa käydä tutuksi 😉 Ja ei, en enää ikinä vaihda takaisin PC:n käyttäjäksi. 😉

Kuten viimeksi taisin kertoa, kirjoitin Onnimanniin Päivi Honkapään hienosta teoksesta Meren alku, sekä Timo Parvelan Sammon vartijoiden kolmannesta ja viimeisestä osasta Louhi. Molemmat teokset ovat hienoa kertomuksia elämästä ja olemassa olosta, ja edustavat hyvin erilaista fantasiakirjallisuutta. Tein näistä teksteistä myös muokatut versiot Sanomalehti Kalevaa varten, mutta en tiedä koska arviot tulevat ulos. Toivottavasti kuitenkin tulevat, koska tottahan kotimaiseen sanomalehteen mielellään kirjoittaa kotimaisesta kirjallisuudesta. Ei sillä että ulkomaisessa kirjallisuudessa ”mitään vikaa” olisi, mutta on hyvä ja hienoa, jos kotimaisuus puhuttaa. Kuten sen tässä tapauksessa pitäisi puhuttaa: sekä Timo Parvela että Päivi Honkapää ovat erinomaisen lahjakkaita kirjailijoita, ja tuottavat rakenteellisesti ja ennen kaikkea tarinakokonaisuuden kannalta katsottuna ehjiä tekstejä, joita on todella ilo lukea. Molempien teosten maailmaan uppoutuu niitä lukiessa niin syvälle, että ympärillä olevasta maailmasta ei tiedä mitään. Ainakaan minä en tiennyt kun näitä teoksia luin. 😉

Siiri Enorannan Omenmean vallanhaltija on edelleen kesken, ilo on tätäkin teosta lukea, mutta eipä siitä nyt tämän enempää tällä kertaa 😀

Uudesta kodista sen verran, että nyt alkaa vihdoin olla se tilanne (noin puolentoista kuukauden asumisen jälkeen), että koti on niin sanotusti kuosissa. Joku saattaa muistaa minun joskus kertoneen, että puutarhanhoito ja ylipäänsä kasvimaailma on harrastuksena kasvanut niihin mittasuhteisiin, että asiasta on tullut melkeinpä intohimo. Nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni päässyt siihen tilanteeseen, että koska minun ei tarvitse enää matkustaa Itä-Suomeen mökille, ja koti ei ole tyhjillään pitkiä aikoja yhdellä kertaa, olen pystynyt panostamaan myös kodin viherkasveihin. Tämän voi lukea näin: kodin viherkasvit ovat viimeisen kuukauden aikana lisääntyneet potenssiin X, nyt niitä on kaikilla pöytätasoilla, ja roikkuu melkeinpä joka ikkunassa. Myös kylpyhuoneessa. Todellakin ensimmäistä kertaa elämässäni minua ”on potkinut” sellainen onni, että olen voinut hankkia eläviä kasveja kylpyhuoneeseen (saniainen ja kissus). Aivan kerta kaikkiaan mahtavaa! 😀

Ensimmäinen erä

Ensimmäinen erä Kalevaan arvioitavia kirjoja saapui jokin aika sitten. 😉

Kirjoja oli melkoinen määrä. Hämmästyksekseni niiden joukossa oli myös Cornelia Funken Mustesydän. Kirjahan julkaistiin jo useita vuosia sitten. Jossakin vaiheessa totesin, että ilmeisesti kirjasta jokin aika sitten ilmestynyt elokuva on vaikuttanut asiaan, eli siihen että kustantamo on lähettänyt uusintapainoksesta arvostelukappaleen sanomalehdelle. Näitä juttuja sattuu aina silloin tällöin. Muistaakseni olen joskus itsekin (vahingossa tosin) tilannut jostakin kirjasta uusintapainoksen arvioitavaksi, ja vasta kirjan saatuani tajunnut asian.

Jotta nyt minulla on kaksin kappalein Mustesydämiä.  Kaikkea muutakin saapui. Laatikosta löytyi mm. espanjalaista fantasiaa (!), amerikkalaisen Kristin Cashoren esikoisteos Syntymälahja (palkittu Mythopoeic -palkinnolla), sekä monia muita kirjoja. Probleemiksi nousi se, että moni kirjoista on osa jotakin sarjaa. Joukossa ei kuitenkaan ollut kokonaisia sarjoja, joten en voi tällaisia tekstejä lähteä puntaroimaan, jos en saa käsitystä kokonaiskuvasta. Jos minulla on jonkin sarjan kakkos- ja kolmososa, mutta ensimmäinen osa puuttuu, asia tyssää siihen.

Paketissa tulleet kirjat ovat selkeästi lapsille ja nuorille tarkoitettua fantasiaa, mikä ilahdutti kovasti. Se, että sanomalehdessä julkaistaan fantasiaa koskevia arvioita, etenkin lapsille ja nuorille suunnatuista kirjoista, tuntuu yksinkertaisesti hienolta.

Syksyn ensimmäinen Onnimannikin saapui postissa. Kirjoitin Puntariin Timo Parvelan Louhesta, eli Sammon vartijat -sarjan kolmannesta osasta, sekä Päivi Honkapään Meren alusta. Meren alku on jatkoa Viidennelle tuulelle, todella hienolle esikoisromaanille joka ilmestyi muutama vuosi sitten. Meren alku ei kalpene esikoisen rinnalla lainkaan. En ole vielä päivittänyt tekstejä tänne blogiin, pyrin tekemään sen(kin) asian pian.

Ikävä kömmähdys sattui Sari Peltoniemen Hämärän rengin kohdalla: luulin varanneeni kirjan Puntaria varten, mutta osoittautui että luulo oli vain omassa mielessäni. En ollut muistanutkaan vahvistaa varausta Onnimannin päätoimittajalle, ja joku toinen ehti kirjoittaa kirjasta. Kyselin myös Kalevan suunnalta kirjan tilannetta, mutta siitä oli kuulemma jo ilmestynyt arvio. Joten tällä kertaa kävi näin. Pitkä oppitaival nykyisessä työpaikassa sekä työn haasteet alkavat ilmeisesti tuntua, koska minusta on tainnut tulla hiukan hajamielinen – harvoin on tällaista sattunut. Hyvää, ellei jopa loistavaa, asiassa on tietenkin se, että kirjasta kirjoitetaan!

Ajatuksena oli luonnollisesti myös kirjoittaa kirjasta tänne blogiin, mutta enpä tällä hetkellä uskalla luvata mitään. Pyrin siihen, että en tuntityöläisen roolissa tee liian pitkiä päiviä, etenkin koska on myös näitä muita kirjoitustöitä ja haluan panostaa näihin kunnolla, mutta joskus rajaa työn kanssa on vaikeaa vetää. Etenkin tällaisina aikoina, jolloin työelämässä tapahtuu paljon ikäviä asioita ja ylipäänsä eletään haastavia aikoja. Sitä haluaisi hoitaa työnsä hyvin, ja pyrkiä antamaan oman panoksensa. Rajanveto sen suhteen missä mennään liian puolelle on vaikeaa. Mutta omaa jaksamista ajatellen on yksinkertaisesti pakko pyrkiä rajaamaan omaa tekemistä, koska eipä siitäkään ole kenellekään hyötyä jos työntekijä hajoaa palasiksi. Liian usein sellaista nykyään tapahtuu. Minulle se on kerran jo tapahtunut, mikä vaikuttaa luonnollisesti hyvin paljon siihen, että pyrin niin sanotusti ”pitämään mittasuhteet kunnossa”.

Tämän hetken lukemistossa on muutama erittäin kiinnostava kirja. Tiibetiläisiä kansansatuja olen lukenut iltapalaksi sieltä täältä, samoin Tove Janssonin Taikatalvea. Siinä kirjassa on särmää, etenkin talviuniltaan herätetyssä kiukkuisessa Pikku Myyssä, joka riemuitsee talven tarjoamista mahdollisuuksista. 🙂

Eniten kuitenkin kiinnostaa Finlandia Junior -ehdokkaana oleva Omenmean vallanhaltija. Tästä kirjasta kirjoitan siis Kalevaan.