Täällä ollaan. Olotila on viime aikoina ollut ”tukka putkella”, ja mietinkin jossakin vaiheessa voisiko ”tukka putkella” ilmaisusta luoda ihan oman adjektiivin. ”Olin taas tänään tukkaputki” ei tosin kuulosta kovin nasevalta. ”Tukka putkimaisuuteen” liittyy jossakin määrin myös ”hukkaputkimaisuus” – en tiedä miksi, mutta välillä on tuntunut kovastikin siltä, että kaikki mitä ”tukka putkella” teen on turhaa, ja voisin vähän relata ja nauttia kesästä. Joten minä sitten välillä myös relasin ja nautin kesästä.
Luonteva aika siihen oli etenkin se, jolloin ulkomailla asuvat sukulaiset ovat täällä lomalla. Uskon nimittäin myös siihen, että jos jatkuvasti ”tukka putkella” juoksee sinne, tänne ja tuonne, lopputulos on usein se, että keskittyy lähinnä juoksemiseen, ja itse asia jää hoitamatta. Sitten sitä vain väsyttää itsensä turhan takia. Eli joskus kannattaa päästellä irti ja levätä, vaikka kuinka yrittäjä olisikin, ja kaikki olisi vasta alusta, ja pelottaisi miten asiat menevät ja tulevat menemään jne. Toisin sanoen ei koko ajan tarvitse olla kaikesta huolissaan. Kaikki sujuu paljon paremmin kun välillä lepää kunnolla ja ajattelee jotakin aivan muuta, huoletkin katoavat silloin taivaan tuuliin. Luulen, että minäkin sitten joskus tulevaisuudessa, kun aion niitä kunnollisia lomia pitää, poistun lomien ajaksi Savonlinnasta aivan jonnekin muualle (tai ainakin kotoa aivan johonkin muualla, koska kotona töitä teen), jotta saan ajatukseni töistä irti.
Kesän aikana tuli kuitenkin töitäkin tehtyä. Pari kritiikkiä odottelee julkaisuaan Kalevaan, yksi on itseasiassa odotellut jo vähän pidempään, saa nähdä koska tulee ulos. Markkinointi-Instituutin luento on ollut työn alla pidemmän aikaa, nyt teemana on edellisen kerran eli kirjallisuuden teorian kertaus sekä länsimaisen kirjallisuuden historia. Melkoinen setti huomioiden sen että aikaa on vain kolme tuntia. Joten on tässä saanut ihan kiitettävästi miettiä ja pähkäillä miten homman hoitaisin järkevällä tavalla. Luennoimaan lähden elokuun lopussa, ja sen jälkeen katsotaan taas tilannetta uudestaan.
Syksyn kirjasato alkaa vähitellen odottaa korjaajaansa. Kirjapaketteja on jo tippunut postilaatikkoon tasaista tahtia, ja toivottavasti tippuu pitkin syksyä, olen saanut mm. Johanna Sinisalon Moebiuksen Maan, sekä vuonna 1966 ilmestyneen suosikkikirjailijani Ursula K. LeGuinin esikoisteoksen Rocannonin maailma, jonka Avain on nyt kustantanut. Rakastan sitä hetkeä kun löydän kirjapaketin postilaatikosta, siinä on vaan jotakin niin ihanaa 😀 Kirjapaketeista tuli mieleen, että olen tässä (taas kerran, tämä on aihe jota pohdin melko säännöllisesti) pohtinut miksi kriitikon työtä teen. Kuten joku toinen asian saattaisi sanoa: ”Miksi haluat haukkua työksesi muiden kirjoittamia kirjoja? Siksikö että et itse pysty kirjoittamaan?” Jälkimmäistä minulle ei aivan näin suoraan ole koskaan sanottu, mutta eri muodoissa asiasta on kyllä vihjailtu.
Teen kriitikon työtä edelleen siitä syystä, että A) haluan työskennellä tekstien sekä lasten ja nuorten kirjallisuuden parissa, ja kohottaa lasten ja nuorten kirjallisuuden profiilia mm. julkisella näkyvyydellä. Tämä ei sitten automaattisesti tarkoita sitä, että annan kaikista lukemistani kirjoista positiivista palautetta, ei todellakaan. B) Olen kokenut ja koen edelleen, että asiallisesti kirjoitettu, järkevästi jäsennelty ja ”kohtalaisen objektiivisesti” (= onko objektiivista olemassakaan kun taiteen kokemisesta/lukukokemuksesta puhutaan?) kirjoitettu kritiikki voi palvella lasten ja nuorten kirjallisuuden hyväksi esimerkiksi julkisen keskustelun herättäjänä. C) Koen, että omalla nimellä käyty asiallinen julkinen keskustelu on ns. vähenevä laji, koska esim. internet on täynnä kaikenmaailman paikkoja, jossa voi piiloutua keksityn nimen taakse ja ampua sitten puskan takaa piilosta kovin panoksin. Koen, että tällainen toimintamalli (puskasta selkään ampuminen) on vähiten kannattettava kaikista vaihtoehdoista, etenkin yhteisen tulevaisuuden luomista ajatellen: omilla ajatuksillamme, teoillamme ja niihin perustuvalla toiminnallamme me oman tulevaisuutemme luomme. Siksi haluan kirjoittaa omalla nimelläni julkisesti kaikista niistä ajatuksista, jotka taiteeseen, etenkin kirjallisuuteen, ja ennen kaikkea lasten ja nuorten kirjallisuuteen liittyy, koska olen kokenut ja koen edelleen, että saatan ehkä tällä tavoin omalta osaltani pystyä positiivisesti vaikuttamaan johonkin. On sitten lukijan oma valinta haluaako hän mietteitäni ja näkemyksiäni lukea. D) En ole koskaan proosaa kirjoittanut, en oikeastaan kunnolla edes yrittänyt. Joten koska en ole edes kunnolla yrittänyt, en pysty kommenttiin ”etkö itse osaa” kovin objektiivisesti reagoimaan 😉 En yksinkertaisesti tiedä osaanko vai enkö. Ehkä vielä joku päivän otan ja kirjoitan oikein hitonmoisen pöytälaatikkoromaanin 😀
Näin tänään ja tällä kertaa. Minä aion nyt viettää vapaan viikonlopun: yhteisessä, perheen ja suvun kanssa vietetyssä lomassa on omat hyvät puolensa, mutta kyllä sen jälkeen kaipaa myös omaa aikaa. Minä kaipaan omaa aikaa juuri nyt, ja viikonloppu onkin edessä kuin tilauksesta 😉
Hyvää loppukesää kaikille, ihana syksy ja syksyn kirjasato edessä!
PS. Aiheesta viidenteen: lämpimästi suosittelen kaikille lukijoille Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville -teosta. Nimi on vähän hassu, mutta jos kaipaa hiukan ”janeaustemaista + tyttökirjaklassikkomaista” (Anna-sarja, Emilia-sarja jne.) proosaa luettavakseen, johon on sekoitettu aimo annos huumoria, suosittelen lämpimästi!
Alas taikavirtaa 