International Speculative Fiction ja Koneita & korsetteja -antologia

14 helmikuun, 2013 klo 2:46 pm (Blogielämää, kirjallisuus, Sylvi)
Tags: , , ,

Asiasta kiinnostuneille tiedoksi, että netistä löytyy myös kansainvälinen spekulatiiviseen fiktioon keskittyvä sivusto – International Speculative Fiction. Spekulatiivisella fiktiolla tarkoitetaan siis ns. rajagenrekirjallisuutta, laajalla skaalalla voisi sanoa tieteiskirjallisuudesta fantasiaan, dystopiaan, kauhuun, maagiseen realismiin ja kirjallisuuteen, jossa nousee näiden lajityyppien piirteitä esille.

Erittäin kiinnostavaa! Otan asian esille täällä, vaikka blogin painopiste on lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Asiaintila kun Suomessa sattuu olemaan se, että iso osa kustantamojen spefi-tarjonnasta ilmestyy nuortenkirjallisuus -luokittelun alla. Ulkomaista spefiä julkaistaan aikuisille, mutta pitkän aikaa kotimaista spefiä on julkaistu nuortenkirjallisuuteen luokiteltuna. On myös kaksoisluokituksen saaneita teoksia, eli teoksia jotka ovat luokiteltu sekä nuorten- että aikuistenkirjallisuudeksi.

Pientä muutosta rintamalla on näkyvissä siinä mielessä, että kotimaista spefiä on alkanut ilmestyä kotimaisten kustantamoiden julkaisulistoille aikuisten puolella. Esimerkiksi Helena Wariksen Pohjankontu trilogia on luokiteltu aikuistenkirjallisuudeksi, samoin Emmi Itärannan Teemestarin kirja. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kovasti toivon lisää potkua tälle kehityssuunnalle.

Eräs hieno lisä aikuisille suunnattuun kotimaiseen spefiin on Osuuskumma-kustannuksen loppusyksystä 2012 ilmestynyt steampunk-antologia Koneita ja korsetteja.

Kirjoitin antologiasta arvion Sylviin, se löytyy täältä. Innostavia lukuhetkiä!

Advertisement

3 kommenttia

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

16 joulukuun, 2012 klo 8:38 pm (Onnimanni)
Tags: , , ,

Kirjoitin tämän arvion loppukesästä. Sen julkaiseminen jäi Onnimannin vuoden viimeiseen numeroon ilmeisesti tilaan liittyvistä syistä (arvion piti alunperin tulla ulos 3. numerossa). Välillä käy näin, eli kritiikkien julkaisu siirtyy syystä tai toisesta. Tässä tämä nyt kuitenkin on.

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Teos 2012

266 s.

Kiehtova muutoksen tarina

Emmi Itärannan teksti ”Veden muisti” voitti Teoksen fantasia- ja tieteiskirjoituskilpailun kesällä 2011. Sittemmin voittajakäsikirjoitus julkaistiin nimellä Teemestarin kirja.

Teemestarin kirjan tarina sijoittuu dystopiseen kehykseen, josta käsin kuvataan rankan muutoksen kokenutta vaihtoehtoista tulevaisuuden maailmaa. Pula makeasta vedestä ohjaa kaikkea elämää. Sotilasvalta pitää jäljellä olevia yhteisöjä kovassa otteessa, myös kylää jossa teemestarin tytär Noria asuu.

Dystopinen kehys nivoutuu luontevasti osaksi tarinaa etenkin teoksen päähenkilön Norian kehityskertomuksen kautta. Aikuistumisen kynnyksellä oleva Noria seuraa sukunsa vanhoja perinteitä, ja valmistuu teemestariksi isänsä ohjauksessa. Jos Noria seisoo muutoksen kynnyksellä, niin seisoo myös muu maailma. Sotilasjuntta kiristää otettaan vesipulan äityessä, ja Noria on rankkojen valintojen edessä.

Emmi Itäranta kirjoittaa vahvasti omalla äänellään. Teoksen kieli on versoavan koristeellista. Tekstissä on kohtia, joissa mielessä käy ilmaisu ”runollinen”, mikä on toisaalta kiehtovaa, mutta tekee Teemestarin kirjasta teoksen, joka ei armahda hajamielistä lukijaa. Paikka paikoin teksti vaatii herpaantumatonta otetta, sillä jos huomio harhailee muualle, saattaa lukija pudota äkkiä kärryiltä.

Suomikummaa pulppuilee nykykirjallisuuden kentällä monen kirjoittajan kynästä, mikä luonnollisesti ilahduttaa faneja. Johanna Sinisalolta lähtöisin olevan termi ”suomikumma” on taipuisa kattotermi kotimaisten kirjailijoiden tuottamille fiktiivisille teksteille, joissa liikutaan tieteiskirjallisuuden, fantasian, dystopian ja muiden ns. rajagenrejen maastossa. Siellä liikuttaessa lajityyppimääritelmät helposti risteytyvät, synnyttäen uutta ja ihmeellistä.

Uuden syntyminen näkyy ja tuntuu Teemestarin kirjassa. Emmi Itäranta on hienolla tavalla hyödyntänyt perinteisiä tarina-aineksia esimerkiksi hyvään ja pahaan liittyvien moraalisten valintojen kuvaamisen kautta. Tekstissä nousee esille myös hienoja teknologiaan liittyviä yksityiskohtia teknisen esineistön sekä teknologisesti taantuneen kulttuurin kuvauksen kautta, jotka osaltaan synnyttävät lukijalle mielikuvia siitä minkälaisessa yhteisössä tarinassa eletään.

Tummista tunnelmista huolimatta Teemestarin kirja sopii hyvin myös nuoremmille lukijoille.

Teksti Maria Loikkanen

Jätä kommentti

Onnitteluja ehdokkaille, palkituille, uudelle kustannussopimukselle, sekä Jenny Kangasvuon Sudenveren arvio

29 marraskuun, 2012 klo 3:37 pm (Palkinnot, Savon Sanomat, Suomikumma)
Tags: , , ,

Heti alkuun ONNITTELUT Christel Rönnsille, joka voitti Finlandia Junior -palkinnon teoksella Det vidunderliga ägget. Onnea!

Muitakin palkintouutisia kuuluu kentältä. Grafomaniassa niistä enemmän, esimerkiksi Savonia-palkintoehdokkuudesta, Selkokeskuksen ja Saarni-kirjojen järjestämän nuorten selkokirjojen käsikirjoituskilpailun voittajasta joka on Mimmu Tihinen-Varis, sekä Tuula Korolaiselle myönnetystä valtion lastenkulttuuripalkinnosta. Jopas nyt ropisee palkintosadetta, huikean hienoa! Plättä-palkinnostakin Grafomaniassa on juttua, kunnolla siis ropisee! Rutkasti onnea ehdokkaille, voittajille ja palkituille!

Viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä: ONNEA Emmi Itärannalle, jonka esikoisteos Teemestarin kirja julkaistaan HarperCollinsilla. Wau, uusia tuulia todellakin! Lisää tästä linkin takana.

Onnitteluista arvion pariin. Kirjoitin Savon Sanomiin arvion Jenny Kangasvuon esikoisteoksesta Sudenveri. Vaikka teos on luokiteltu aikuistenkirjaksi, julkaisen arvion myös täällä, koska Sudenveri saattaa hyvinkin kiinnostaa myös nuorempia lukijoita.

Jenny Kangasvuo: Sudenveri

Teos 2012

313 s.

Sudenveren perintö

Jenny Kangasvuon esikoisromaani kantaa sutta sivuillaan nimeänsä myöten. Sudenveri kertoo suvusta, joka on elänyt ihmisinä ja susina Suomen saloilla sukupolvien ajan. Romaani nostaa esille syväluotaavia teemoja identiteetin rakentumiseen, valinnan vapauteen, sekä verenperinnön taakkaan liittyen.

Jos susi on sielussa, valinnan mahdollisuuksia ei ole. On vain lauma jota pitää suojella. Näin uskoo lauman johtaja Martta, joka on elänyt vanhat ajat ja kokenut lauman menetykset. Varga puolestaan on lähtenyt jo ajat sitten, vapauteensa uskoen hän on valinnut toisenlaisen elämän. Marraskuu on Vargan tyttöystävä, joka ei tiedä Vargan perinnöstä. Sudenveren perinnöstä.

Kolmen kertojan kautta tapahtumat rakentuvat menneisyyden ja nykyisyyden vuorovaikutuksessa, ja syntyy monella tasolla kulkeva tarina. Hajalleen leviämisen vaara on aina läsnä, kun kertovia näkökulmia ja tarinan tasoja on näin monta. Sudenveri kuitenkin pysyy tiiviinä ja ehjänä kaikilla tasoilla, mikä kertoo Kangasvuon taitavuudesta kirjoittajana.

Lukijoiden mieltymyksistä riippuen Sudenveren kompastuskivenä saattaa toimia paikoittainen raskaus, jopa synkkyys. Raskaat tunnot syntyvät menneistä tapahtumista sekä niiden ruotimisesta, kiteytyen Martan ja Vargan henkilöhahmoihin. Vaikka mennyt selittää nykyisyyttä ja antaa ratkaisun avaimia, sen läpi kulkeminen on raskasta.

Sudenveri avaa uutta polkua aikuisille suunnattuun suomikummaan. Suomikumma on fiktiota, jossa tutkitaan muun muassa kauhun, fantasian, magian ja tieteiskirjallisuuden maisemia, rajaseutuja myöten. Siellä lajityypit helposti nivoutuvat toisiinsa uutta synnyttäen. Oudon ja pelottavan rajamailla kulkeva Sudenveri istuu luontevasti tuohon maisemaan.

Jenny Kangasvuon esikoisromaani on ihmisyyden ja inhimillisyyden olemusta pohdiskeleva romaani, alkukantaisia tuntoja herättelevä kertomus eläimestä ihmisessä. Kepeän seikkailuhenkistä ihmissusitarinaa ja romansseja odottava lukija saattaa pettyä, ja se joka ei tiedä mitä odottaa, saattaa yllättyä positiivisesti.

Maria Loikkanen

Jätä kommentti

Salla Simukka: Toisaalla

26 marraskuun, 2012 klo 3:18 pm (Savon Sanomat, Suomikumma)
Tags: , , ,

Viime keväänä ilmestyi Salla Simukan kiinnostava teos Jäljellä, jonka tarina päättyi melko dramaattisella hetkellä. Tänä syksynä ilmestynyt Toisaalla on tarinalle suoraa jatkoa. Tässä linkki editoituun arvioon jonka Savon Sanomat Toisaalla -teoksesta julkaisi. Alla teksti jonka toimitukseen lähetin.

Edit: Tarkkaavainen blogini lukija huomasi heti tekstissäni olevan virheen: kirjoitin, että Jäljellä julkaistiin syksyllä 2011. Tämä on virheellinen tieto, Jäljellä ilmestyi keväällä 2012, jolloin myös kirjoitin siitä arvion. En ymmärrä mistä olen moisen julkaisuajankohdan päähäni saanut, mutta näin nyt kävi enkä saa asiaa enää korjattua. Voin vain pyytää sitä anteeksi Salla Simukalta ja Tammelta. Pahoittelut, luotin omaan muistikuvaani tekstiä kirjoittaessani ja se osoittautui virheelliseksi.

(Tarkistan, tarkistan ja tarkistan kaikki mahdolliset asiat on ollut mantrani pitkään, mutta näemmä on aika pyyhkiä pölyt sen päältä ja olla tuiman tarkkana tällaisten asioiden suhteen.)

Tässä myös linkki keväällä kirjoittamaani Jäljellä -teoksen arvioon.

Salla Simukka: Toisaalla

Tammi 2012

233 s.

Toisaalla on mysteerin avain

Salla Simukan syksyllä 2011 ilmestynyt Jäljellä -teos on saanut jatkoa. Hyvä, sillä Jäljellä päättyi kriittisellä hetkellä, jättäen lukijan tyhjän päälle arvailemaan. Mikä parasta, jatko-osa Toisaalla käy suoraan asiaan, raksauttaen mysteerin auki jo ensi sivuilla.

Jäljellä esitteli dystopisen maailman, suoritusyhteiskunnan, jossa ihmiset määritellään kykyjensä mukaan erilaisiin ”luokkiin”. Teini-ikäinen Emmi ei tiedä kuka tai mitä hän on, näin ollen hän on oman perheensä ja yhteiskunnan silmissä hylkiö. Kunnes kaikki muuttuu. Eräänä päivänä koko maailma on lähes tyhjä. Emmin lisäksi jäljellä on vain muutama muu. Miten tämä voi olla mahdollista?

Toisaalla kiepauttaa Emmin tarinan täysin toiselle tasolle uusien henkilöhahmojen avulla. Kerronnan painopiste on nuoren Samuelin näkökulmassa. Tarina liikkuu menneisyyden ja nykyisyyden välillä Samuelin purkaessa ”tyhjään maailmaan” johtaneita tapahtumia. Vauhti voisi olla hitaampikin, nopeista näkökulman vaihdoksista johtuen rakenne kompuroi paikoittain. Kokonaisuus kuitenkin pysyy ehyenä.

Ratkaisun paljastaminen heti alussa voisi helposti päästää tarinasta ilmat pihalle. Näin ei onneksi käy. Simukka on asettanut itselleen kovan haasteen ja tehnyt hyvää työtä. Toisaalla koukuttaa imuunsa. Kysymykset saavat vastauksia ja jännitys pysyy yllä, lisääntyen loppua kohden.

Teosten tematiikka haastaa lukijan isojen kysymysten pariin. Emmin ja Samuelin maailmassa yksilön pitää asettua valmiiseen muottiin. Hapuilu, oman tien etsiminen saati itsenäinen ajattelu ei ole sallittua. Tarvittaessa yhteiskunta turvautuu teknologiaan ”kasvattaessaan” yksilöistä mallikansalaisia. Syntyy pelottava kuva maailmasta, jossa yhteiskunnan hyvinvointi tapahtuu yksilön kustannuksella.

Nuorille lukijoille suunnatut Jäljellä ja Toisaalla muodostavat tiiviin, yhtenäisen ja toimivan teosparin. Salla Simukka on kirjoittanut lukijan todellisuuskäsityksiä venyttävän tarinan, joka haastaa lukijat uudenlaisen suomikumman äärelle. Kiinnostaa varmasti monia aikuisiakin lukijoita!

Maria Loikkanen

2 kommenttia

Siiri Enoranta: Painajaisten lintukoto

31 lokakuun, 2012 klo 9:48 am (Keskisuomalainen, Savon Sanomat, Suomikumma)
Tags: , , ,

Savon Sanomiin kirjoittamani arvio ehti näemmä taas ilmestyä Keskisuomalaisessa ennemmin kuin Savon Sanomissa. Tällä kertaa kirjoitin arvion Siiri Enorannan uutuusteoksesta Painajaisten lintukoto. Linkki juttuun tässä.

Siiri Enoranta: Painajaisten lintukoto

WSOY 2012

330 s.

Painajaisten lähteillä

Siiri Enorannan Painajaisten lintukoto on tarina, jossa unet muuttuvat todeksi, ja jossa harva asia on sitä miltä ensialkuun näyttää. Ei edes tarinan päähenkilö Lunni, joka näyttää ihmiseltä, mutta on kuitenkin jotakin muuta.

Lunni taittaa matkaa maailmassa, jossa tapahtuu painajaismaisia asioita. Tarinamaisema on unenkaltainen, minkä vuoksi kokonaisuudesta on vaikea saada kiinni. Lukija tietää saman minkä Lunnikin, ja kun tämä on eksyksissä, lukija hapuilee hänen kanssaan.

Ymmärtääkseen mistä Painajaisten lintukodossa on kyse saa tehdä sivukaupalla töitä. Tämä ei ole huono asia, mutta selkeitä merkityksiä hakeva lukija ei välttämättä jaksa tarinaa loppuun asti kahlata.

Kirjoittajana Siiri Enoranta rakentaa eheitä, omaäänisiä sekä syvästi persoonallisia tekstejä. Painajaisten lintukoto on persoonallinen ja omaääninen, mutta jää rakenteen osalta rikkinäiseksi. Rakenne ontuu, koska tarinan palaset ovat levällään liian pitkään. Voimakas loppukiri ei tuo tasapainoa.

Teoksen teemoissa toistuu kärsimys ja kuolema. Tapa, jolla Enoranta kirjoittaa ne läsnäolevaksi on kaunis, jopa runollinen. Tapahtumien tasolla kärsimys ja kuolema on karua, mutta osana teoksen tyyliä ja tunnelmaa hyvin voimallista, etenkin henkilöhahmokuvauksen kautta.

Henkilöhahmokuvaus on Enorannan vahvuus, mikä näkyy ja tuntuu etenkin Lunnin hahmossa. Lunni peilaa rakkauttaan tyttöön, joka on kone. Voiko olento, joka ei ole ihminen, rakastaa? Ja vielä konetta? Fantasian keinoin kerrotun tarinan juuret löytyvät Pinokkio-sadusta, jossa itseään etsivän päähenkilön hartain toive on tulla ihmiseksi.

Painajaisten lintukoto on mielenkiintoinen askel Enorannan tuotannossa, joka pistää miettimään kuinka kohderyhmä, eli nuoret lukijat kokevat tekstin. Ehkä tarinan on tarkoitus herätellä, sillä valmiita merkityksiä teksti ei anna. Kaikki jää avoimeksi. Helposti tulee mieleen, että teos on nuortenkirjan puvussa oleva aikuisten romaani.

Maria Loikkanen

Jätä kommentti

Muuan uutinen ja muuta mukavaa

28 lokakuun, 2012 klo 1:36 pm (Sylvi, Verkossa)
Tags: , , , , , ,

Huomasitteko YLEn sivuilla jutun kirjailija Kalle Veirtosta? Tässä linkki uutiseen.

Tulipa hyvä mieli tästä jutusta, siitä että nuortenkirjailijasta tehdään juttua ja että nuortenkirjallisuus on otsikoissa. Etenkin kun jutun sävy on positiivinen – nuortenkirjallisuuskin voi olla suosittua!

Tässä on varmaan myös itsestäänselvyydeltä tuntuva tieto monille meistä. Siis se, että jutussa tuodaan esille, että ”nuortenkirjallisuuskin voi olla suosittua”. Minulle on itsestäänselvää,  että nuortenkirja voi olla huippusuosittu. Joten tuntuu kummalta, että kuinka ”muu maailma” ei voi tällaisesta olla tietoinen esimerkiksi Harry Pottereiden, Twilight -saagan ja monien muiden erittäin suosittujen nuortenkirjojen sekä nuorille suunnattujen kirjasarjojen olemassaolon ja niiden ympärillä pyörineen kohun myötä.

Mutta ehkä moni ei sitten kuitenkaan tiedä tai tule ajatelleeksi, että nuortenkirjakin voi olla suosittu, todellakin huippusuosittu. Joten ei kun vaan lisää positiivista uutisointia. Tuntuu hyvältä lukea kulttuuriin liittyviä positiivisia uutisia, kun tuntuu että niin usein jo otsikossa iskee vastaan teema ”kulttuuri ei tuota ja kulttuuria lakkautetaan” tai jotakin muuta vastaavaa.

Syksy alkaa kääntyä kohti talvea ja lukuväsymys taittua. Talven tulo tuntuu mukavalta kuten aina, vaikka aurinkoa ja lämpöä onkin ikävä. Pidän kaikista vuodenajoista, tasapuolisesti. Okei, no ehkä keväästä kuitenkin eniten. Mutta syksystä myös, iloisista väreistä luonnossa ja pohjoistuulesta joka tuo talven viestiä. Syksyn pimeyden kuljen läpi kynttilöiden, kuuman teen sekä muiden pienten mukavien arkisten asioiden voimalla. Lämmin sauna ja takkatuli auttavat aina nihkeisiin olotiloihin. Myös lukuväsymyksen taittamiseen.

Olen viime aikoina ”taittanut” pari kirjapinoa. Siis lukenut kirjan jos toisenkin, aika monta itseasiassa.  Myös työkirjoja eli arvioitavia kirjoja, mutta paljon muutakin.

Eräs positiivinen yllättäjä oli Ernest Clinen Ready Player One. Kirjoitin kirjasta arvion Sylviin. Linkki arvioon tässä.

Olen paljon parempiakin tarinoita, siis teknisesti ja tyyliltään paremmin toteutettuja tarinoita lukenut. Tarinoita joissa sekä tarinan että kerronnan tasoja on kehitelty sekä hiottu, ja joissa tyyli eli tapa jolla kieltä käytetään ja jolla tarina kerrotaan, räjäyttää tajunnan. Oma kokemukseni oli, että Clinen kirja ei lukeudu tällaisiin teoksiin, mutta jotakin nostalgisen viihdyttävää sen suoraviivaisessa seikkailumeiningissä on. Ja pitkäkin on kuin mikä, joten niille jotka kaipaavat ”monen tunnin kestoista lukuvinkkiä”, Ready Player One on sellainen. Nopeallakin lukijalla menee ainakin ilta tämän parissa.

Kuulaita syyspäiviä!

4 kommenttia

Pari arviota Sylvissä

22 syyskuun, 2012 klo 10:46 am (Suomikumma, Sylvi, Verkossa)
Tags: , ,

Kirjoitin pari arviota Sylviin.

Mikä on Sylvi?

Löytyypi täältä, olkaa hyvät: Sylvi – Naistenlehti ilman lisäaineita

Oli tarkoitus kirjoittaa Onnimanniin arvio Lotta-Liisa Joelssonin esikoisteoksesta Vivika, mutta teoksen luettuani ja otettuani yhteyttä Onnimannin päätoimittajaan oli todettava, että Onnimanni ei lasten- ja nuortenkirjallisuuteen painottuneena julkaisuna ole areena, johon Vivikan arvio istuisi. Joten tarjosin arviota Sylviin.

Erittäin kiinnostavaa on se, että Vivika on suunnattu aikuisille, mutta se kertoo teini-ikäisistä. Minusta tämä oli/on kiinnostavaa siksi, koska jäin hämmentyneeksi kohderyhmästä jolle teos on suunnattu. Toivoakseni onnistuin arviossani nostamaan esille näkökulmia siitä, miksi näin. Vivikan arvio löytyy täältä.

Kirjoitin Sylviin myös pitkän arvion Elina Rouhiaisen esikoisteoksesta Kesytön. Arviossa on myös mietteitä liittyen spekulatiiviseen fiktioon sekä suomikummaan. Tämä on nyt sitä, kun saa ja voi kirjoittaa ilman ”pituusrajoituksia” eli merkkimääriä koskevia rajoituksia, jotka paperilehdessä luovat rajat teksteille.

Huomasin että ”ilman pituusrajoitusta” kirjoittaminen tuntui aivan mahtavalta, mutta samalla loi myös painetta siitä, että tekstistä syntyy koherentti, selkeä ja ymmärrettävä. Selvästi huomasin, että olen tottunut kirjoittamaan tiukkojen ”mittarajoitusten mukaan”, koska välillä tuli sellainen olo että teksti on liian pitkä ja sekava. Onneksi tässä asiassa on toimituksen tuki, ja aivopierut saavat oikoluvussa kyytiä.

Iloisia Sylvin lukuhetkiä!

Jätä kommentti

Elina Rouhiainen: Kesytön. Susiraja 1

3 syyskuun, 2012 klo 10:06 pm (Savon Sanomat, Suomikumma)
Tags: , ,

Jep, blogi tulee jatkossakin olemaan kirjallisuupainotteinen, mutta vielä yksi mäkiautoteksti on luvassa – itse kisapäivää koskeva postaus, kunhan saan valokuvat jonkinlaiseen järjestykseen.

Sitä ennen Savon Sanomiin kirjoittamani arvio Elina Rouhiaisen esikoisteoksesta Kesytön. Lämpimästi suosittelen Kesytöntä etenkin pararomanssien ystäville – teos kolahti, henkilökohtaisesti pidin ja pidän tästä paljon enemmän kuin esim. Meyerin Houkutus -sarjasta. Nyt pitäisi niitä jatko-osia malttaa odotella!

Elina Rouhiainen: Kesytön. Susiraja 1

Tammi 2012

426 s.

Suomikummaa susirajalla

Suomikummaa pulppuaa tällä hetkellä monesta lähteestä, kotimaiset kirjailijat hersyttelevät lukijakuntaa mielikuvituksellaan. Mitä ihmeen suomikummaa?

Kirjailija Johanna Sinisalolta lähtöisin oleva termi viittaa kotimaisiin fiktiivisiin tarinoihin, joissa tapahtuu ihmeellisiä ja kummallisia asioita, tarinoihin jotka tuntuvat vaikeasti soviteltavilta kirjallisuuden eri lajityyppien lokeroihin. Suomikummaan voi lukea myös tarinat, jotka liikkuvat oudon ja pelottavan rajamailla, kuten paranormaalit romanssit.

Elina Rouhiaisen esikoisteos Kesytön on ensimmäinen isolta kotimaiselta kustantamolta ilmestynyt ja kotimaisen kirjailijan kynästä lähtöisin oleva paranormaali romanssi. Suomeksi sanottuna teos, joka kertoo kertoo yliluonnollisen olennon ja ihmisen, tässä tapauksessa ihmissuden ja ihmisen välisestä rakkaudesta.

Kesyttömän tarina kerrotaan teini-ikäisen Raisan näkökulmasta. Raisan äiti kuolee äkillisesti, ja tyttö muuttaa pohjoisen Hukkavaaraan enon luokse. Elämä muuttuu muuton myötä mysteeriksi, sillä Hukkavaaran yllä lepää useita kysymysmerkkejä, joista Raisa aikoo ottaa selvää.

Rouhiaisen esikoinen on tarinarakenteeltaan suoraviivainen. Kun tarina käynnistyy hiukan hitaan ja tökkivän alun jälkeen, menoa ei jarrutella. Hukkavaara on tapahtumarikas yhteisö, susirajalla toimintaa riittää. Itse tarina on sen verran vetävästi rakennettu, että paranormaalien romanssien faneihin Kesyttömän luulisi kolahtavan.

Henkilöhahmot ovat Kesyttömän suola. Päähenkilöhahmo Raisa on päättäväinen nuori nainen, joka tietää mitä haluaa. Raisa on myös toiminnan nainen, mutta kun kohdalle osuu elämän rakkaus Mikael, Raisallakin on tekemistä tunteiden mylläkässä.

Kesytön kuvaa läheltä myös erään homoseksuaalin nuoren ihmissuden elämää. Tämä luo voimallista sykettä tarinaan Hukkavaaran yhteisön sisäisten konfliktien kuvauksen kautta. Homouteen liittyviä tunto- ja olotiloja kuvataan monelta kantilta, niin epäluuloja ja vihaa kuin välittämistä ja myötätuntoakin. Tarinassa on syvyyttä ja tilaa kokea tuntoja.

Paranormaaleille romansseille on tyypillistä suurien tunteiden sekä voimakkaan eroottisen latauksen kuvaus. Tämä toteutuu myös Kesyttömässä, romanssi ja sivuilta tihkuva erotiikka läpäisee etenkin tarinan loppuosan. Onneksi tarinassa ei sievistellä tunnepuolen asioita sillä varjolla, että Kesytön on suunnattu nuorille, koska eivät nuoret lukijat tyhmiä ole.

Elina Rouhiainen on kirjoittanut kiinnostavan esikoisteoksen, ja samalla pedannut teoksen jatko-osille erinomaiset asetelmat.

Teksti Maria Loikkanen

Jätä kommentti

Veera Laitinen: Surun syöjät

2 elokuun, 2012 klo 8:25 pm (Keskisuomalainen, Savon Sanomat, Suomikumma)
Tags: , , , ,

Kirjoitin oheisen arvion Veera Laitisen esikoisteoksesta viime syksynä Savon Sanomiin. Huomasin vasta nyt, että blogin osalta arvio on unohtunut luonnoskansioon. Ohessa linkki Keskisuomalaisen sivulle. Savon Sanomien kulttuurisivuilla, nykyisillä viihdesivuilla olevaa linkkiä en näin äkkiseltään löytänyt. Käsittääkseni Savon Sanomien taannoinen verkkosivu-uudistus, jonka tiimoilta mm. kulttuurisivut muuttuivat viihdesivuiksi, on vaikuttanut siihen että jotkut vanhemmat kritiikit eivät enää löydy sivustolta.

Veera Laitinen: Surun syöjät

Ivan Rotta & Co

253 s.

Hiomalla timanttikin valmistuu

Suomalaiset ovat ”harrastajakirjoittajakansaa”, sekä pienkustantamojen luvattu maa. Moni harrastajakirjoittaja etsii julkaisukanavaa pienkustantamojen kautta. Veera Laitisen esikoisteos Surun syöjät on pienkustantamo Ivan Rotta & Co:n julkaisema syksyn uutuus.

Surun syöjien tarina sijoittuu Blue Cove -nimiseen pikkukaupunkiin, oletettavasti USA:n itärannikolle. Päähenkilö on amerikkalainen 17-vuotias Hope McKaya. Hopen tarinaa seurataan muutaman kuukauden ajalta. Kertomuksen pääroolissa pitäisi olla Hope ja mystiset surun syöjät, mutta varsinainen tarina hautautuu pinnallisten, ikäisekseen epäkypsien teini-ikäisten ihmissuhdeongelmien ja tunnemyrskyjen aivan liian yksityiskohtaisen kuvauksen alle.

Isompien kustantamojen leiville pääsemisessä on omat hyvät puolensa, kuten esimerkiksi ammattitaitoiset kustannustoimittajat, joiden työtä on tukea kirjoittajaa tekstin tuottamisen eri vaiheissa. Valitettavan usein monissa pien- ja omakustanteissa tekstistä tulvii läpi editoimisen tarve. Näin on laita myös Veera Laitisen Surun syöjissä. Tämä on harmillista, koska tarinassa olisi ainesta vaikka mihin.

Surun syöjät laittaa miettimään kuinka teos toimii ajan kuvana. Kirjoittaja Veera Laitinen on 14-vuotias, ja pohtia sopii kuvaako teos varhaisteinien ajatusmaailmaa, joka teoksessa pyörii vain ja ainoastaan oman navan ympärillä. Myös amerikkalaisen kulttuurin vaikutus todella näkyy teoksessa, kun taas suomalaisen kulttuurin omaleimaisuutta ei näy missään. Kun suurin osa nuorille suunnatuista tv-sarjoista ja käännöskirjallisuudesta tulee Amerikasta tai anglosaksisista maista, ei kai ilmiössä sinänsä ole mitään kummasteltavaa. Surullista se kyllä on, koska suomalaisessakin tarinaperinteessä riittäisi mistä kirjoittaa – löytyisi sieltä paikka surun syöjillekin.

Kirjoittajana Veera Laitisessa on potkua. Ajan myötä itselleen rehellinen kirjoittaja oppii kyllä tekstiensä suhteen suitsimaan mielihalujaan, sekä ravistamaan löysät pois. Kärsivällistä hiomista se vaatii, sillä tavalla timanttikin valmistuu. Ammattitaito karttuu vain kokemuksen myötä.

Teksti Maria Loikkanen

Jätä kommentti

Spekulatiivinen fiktio elää hedelmällistä aikaa Suomessa

14 marraskuun, 2011 klo 12:05 pm (Artikkelit, Onnimanni, Scifi)
Tags: , , , , , , ,

Kirjoitin pitkästä aikaa ihan ”artikkeli artikkelin” spekulatiiviseen fiktioon liittyen. Artikkeli ilmestyi Onnimanni-lehdessä muutama viikko sitten (Onnimanni 3/2011).

Teksti Maria Loikkanen

Sysilouhista Tähystäjäneitoon

Lasten ja nuorten spekulatiivinen fiktio elää hedelmällistä aikaa Suomessa

Spekulatiivinen fiktio on elänyt nousukautta 2000-luvun taitteen jälkeen. Spekulatiivinen fiktio, eli spefi, on yhä useammin käytetty yleisnimitys fantasiakirjallisuudesta, tieteiskirjallisuudesta eli scifistä, kauhufantasiasta, sekä maagisesta realismista. Vaikka genrellä on Suomessa jo pitkään ollut luja pohja, 1980-90-luvuilla käännöskirjallisuus hallitsi alaa. Maailmalla sittemmin vallinneen fantasiabuumin vanavedessä kotimainen spefi on noussut vahvasti, etenkin lasten ja nuorten kirjallisuuden kentällä.

Spefi on vankalla pohjalla

Kotimaisen lasten ja nuorten kirjallisuuden parissa on onneksi aina ollut vahvoja ja persoonallisia kirjoittajia, näin myös spekulatiivisen fiktion saralla. Spefiä ovat vieneet eteenpäin pioneerit, jotka kokeilevat tekstien teemoilla, rakenteilla sekä henkilöhahmoilla rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Esimerkiksi Sari Peltoniemi, Anu Holopainen, Ritva Toivola ja Ilkka Auer ovat pitkän linjan kirjoittajia, jotka ovat avanneet monipuolisia uusia maailmoja lukijoille. Sen sijaan että teoksissa tarjoiltaisiin tiettyihin näkökulmiin sidottuja moraalisia opetuksia avaruusseikkailujen tai fantasiatarinoiden muodossa, kotimaisista lapsille ja nuorille kirjoitetuista teoksista löytyy syvyyttä ja haastetta, joka viehättää myös aikuisia lukijoita.

Ilkka Auerin Sysilouhien sukua -sarja on malliesimerkki vahvasti omaäänisestä ja moniulotteisesta kotimaisesta fantasiasta, jossa kuvataan sekä yksilön että yhteisön muutosta. Kertomuksen päänäyttämönä toimii fantasiamaailma, jossa tarinan päähenkilö saa tietää omaavansa maagisia kykyjä, ja joka kasvaa aikuiseksi tietäen joskus kohtaavansa pahuuden, joka pitää voittaa. Klassisia fantasiakirjallisuuden aineksia hyödyntäen Auer on luonut vaikuttavan tarinakokonaisuuden urautumatta toistamaan jo kirjoitettuja kertomuksia. Persoonallinen tarina yllättää lukijan kerta toisensa jälkeen.

Genre blending

Kirjoittajien kokeilunhalua on palvellut myös ”genre blending”, eli lajityyppien keskinäinen vuorovaikutus, joka on toiminut vahvana pohjana uuden luomiselle. Näin myös Ritva Toivolan teoksissa. Tuotteliaan kirjoittajan tekstien painopiste on satu- ja fantasiateksteissä. Toivolan teoksissa Turmankukka, Rautalintu ja Ruosteusva ulkomaailmasta tullut paha pyrkii valloittamaan Anubis-planeetan ja orjuuttaman sen asukkaat, jotka kuitenkin ryhtyvät vastarintaan. Teokset muodostavat itsenäisistä tarinoista koostuvan trilogian, jossa fantasian ja scifin ainekset luovat tarinarakenteille vahvan pohjan. Toivolan uusimmissa teoksissa Tuomas Karhumielessä sekä Anni Unennäkijässä spekulatiiviset elementit yhdistyvät kiinnostavalla tavalla suomalaiseen talonpoikaishistoriaan.

”Genre blendingin” myötä spekulatiivisen fiktion sisällä on tapahtunut myös eriytyvää kehitystä. Siitäkin huolimatta kuinka vähän Suomessa scifiä ilmestyy, on usein scifin alalajiksi luokiteltu dystopia alkanut selvästi erottua omaksi lajityypikseen. Dystopialle on tyypillistä tarinamaisema, jossa kuvataan tulevaisuuden epätoivottavaa yhteiskuntaa. Seita Parkkolan teokset Viima ja Usva ovat osaltaan avanneet tietä dystopian omaäänisyyden kehittymiselle ja oman suunnan löytämiselle. Vahvaa pohjustusta tekevät myös Anne Leinonen ja Eija Lappalainen Routasisaruksissa, jossa spekulatiivisen fiktion eri lajityypit sekoittuvat iloisesti, luoden vahvan kokonaisuuden. Routasisarukset ottaa oman paikkansa dystopian edustajana.

Ominaispiirteitä

Fantasiakirjallisuuden osalta spekulatiiviselle fiktiolle tyypillisiä piirteitä ovat esimerkiksi suomalaisen kansanperinteen ja tarinaperinteen, kuten luontoon ja yliluonnollisiin olentoihin liittyvien tarinoiden monipuolinen uusiokäyttö, joka on rikastuttanut kotimaista spefiä suuresti. Timo Parvelan Sammon saaga on oiva esimerkikki kotimaisesta fantasiasarjasta, jonka tarina koostuu sekä nykyajan että menneen ajan suomalaisen kansanperinteen ja tarinaperinteen palasista. Hienoa on myös se, että asiaan kuuluvat taistelukuvaukset ovat osa Sammon saagaa, mutta itse tarina ei jää taistelun jalkoihin.

Kotimaisen spefin saralla ilmestyy selkeästi enemmän lapsille ja nuorille suunnattuja teoksia. Aikuisille suunnattu scifi tai fantasia on harvinaisempaa. Esimerkiksi Helena Wariksen esikoinen Uniin piirretty polku ja teoksen jatko-osa Sudenlapset edustavat aikuisille suunnattua realistista fantasiaa. Realistiselle fantasialle on ominaista tarinamaailman tapahtumien joskus jopa rehevän suorasukainen kuvaus, ehkäpä tämän katsotaan olevan nuorisolle liikaa.

Kotimaisen aikuisten ja nuorten kirjallisuuden välinen raja vaikuttaa monesti veteen piirretyltä viivalta. Etenkin nuorten kirjallisuuden luokitteluun liittyvä kursailu kummastuttaa välillä. Suomessa kuitenkin ilmestyy vuosittain lukuisia lapsille ja nuorille suunnattuja ulkomaisia spefi-teoksia, joiden tarinat pitävät sisällään käsittämättömän määrän väkivaltaa. Näin esimerkiksi Suzanne Collinsin Nälkäpeli -trilogiassa, sekä Rick Riordanin Percy Jackson -teoksissa. Siinä missä monissa ulkomaisissa spefi-kertomuksissa on paljon väkivaltaa, kotimaiselle spefille on tyypillistä rauhallisempi ote tarinan tapahtumien tasolla.

Esikoiskirjailijat ja spefi

Kotimaisen spekulatiivisen fiktion vahva nousu näkyy myös esikoiskirjailijoiden teoksissa. Yhä useampi esikoiskirjailija kirjoittaa spefiä. Antti Halmeen esikoinen Markus Light ja palautuspullon henget on avaus humoristisen seikkailufantasian saralle, siinä missä kirjailijan seuraava teos Tulileikit johdattelee lukijaa shamanistisen maailman salaisuuksiin.

Maria Turtschaninoffin Arra ja Siiri Enorannan Omenmean vallanhaltija ovat esikoisteoksia, joissa fantasiateemat kulkevat käsi kädessä sadun elementtien kanssa. Moniulotteiset tekstit tarttuvat isoihin teemoihin kuten perheen ja läheisten merkitykseen, joita käsitellään koskettavilla tavoilla tarinan kautta. Molemmat teokset saivat Finlandia Junior -ehdokkuuden. Hanna van der Steen puolestaan tutustuttaa esikoisteoksessaan Ennustus lukijan ”terrypratchett” -tyyppiseen huumorifantasiaan, jossa leikitellään myös sadun elementeillä.

Uusia suuntia

Kotimaista ja ulkomaista spekulatiivista fiktiota ilmestyy nykyään monilta kustantajilta. Kotimaisen spefin hedelmällisistä ajoista kertoo myös Kustannusosakeyhtiö Teoksen järjestämä fantasia- ja scifi -kilpailu, jollaista ei ole Suomessa järjestetty aikoihin. Kilpailun tulokset julkistettiin 2011 Finnconissa, voiton vei Emmi Itäranta teoksellaan Veden muisti. Veden muisti ilmestyy Teokselta keväällä 2012.

Kotimaisen spekulatiivisen fiktion tuoreimpia rajanylityksiä on Anneli Kannon ja Terhi Rannelan kirjoittama Tähystäjäneito, joka aloittaa kolmiosaisen fantasiasarjan. Molemmille kirjoittajille fantasia on uusi aluevaltaus. Spekulatiivinen fiktio elää Suomessa positiivista muutoskautta rohkeiden ja osaavien kirjoittajien ansiosta.

2 kommenttia