Heinäveden Vauhtiajot 25.8.2012

Halusin kirjoittaa mäkiauton rakentamisesta ja itse kisapäivästä muutaman postauksen tänne, vaikka tämä kirjallinen blogi onkin. Harvoin kuitenkin jaan täällä asioita omasta elämästäni, joten ehkä sillekin on välillä tilaa. Tämä oli ja on edelleen asia jonka haluan jakaa, koska tässä oli niin paljon iloa joka syntyi ja mahdollistui nimenomaan yhdessä tekemisen kautta. Autoa ja hienoa mäenlaskua ei olisi ollut ilman hienoa tiimiä ja mahtavaa autonrakennusprojektia. Jos joku miettii mäkiauton rakentamista, ilman muuta kannustan – etenkin hupiluokkaan osallistumista! 😀

Odotettu kisapäivä koitti aurinkoisena. Lottovoitto, sillä sateisella kelillä vanerista rakennetulla autolla mäen alas ajaminen olisi saattanut olla jopa vaarallista puuhaa. Heinäveden kirkonkylän mäki on nimittäin iso ja jyrkkä. Korkeusero kirkolta alas rantaan on 90 metriä 1400 metrin matkalla. Meidän tiimimme valitsi jättää matkan ensimmäisen osan, eli kirkolta Kermanrannatielle laskeutuvan pätkän ajamatta, koska tie on kapea, mutka jyrkkä ja lisäksi siinä oli irtosoraa. Sekä kuskin hyvinvointia että auton kestävyyttä ajatellen päätimme laskea harjoitusajon ja varsinaisen kilpalaskun ns. välietapilta. Se oli viisas päätös, alas ajettavaa matkaa kertyi jo näinkin ihan riittävästi.

Tässäpä kisapäivän tunnelmia, olkaa hyvä! Huom! Kuvia klikkaamalla saat ne isommaksi.

Kuvat: Maria Loikkanen, Eija Kvintus, Arto Kaipainen & Kaisa Kokko

Kisoissa oli mukana 16 tallia.

Liekki Racing Teamin autot 😉 Vauhtiajoissa oli myös superjuniori-luokka, johon pieni auto (pienin kuski) osallistui, äidin vetäessä autoa 😀

Etualalla Stadin kurkojen eli Puutiimin mahtava ajopeli, hattua nostan ajosuoritukselle, todella. Itse en pystyisi tuolla vempeleellä laskemaan mäkeä alas kyykkyasennossa. Ajokki on rollaattorista rakennettu 😀

Tässäpä meidän valmis ajokkimme 😀 Kuvassa tiimimme graafinen suunnittelija Kaisa Kokko, jonka käsialaa logot ja muu visuaalinen ilme. Hyvä Kaisa! 😀

Varikkoalueen ja lähtöpaikan tunnelmaa, kuvassa hupiluokan edustajia. Aurinko paistoi ja banjo soi! 😀 Huom. siis Make Hakaliston mahtavassa ajopelissä oli vahvistin, eli banjo todella soi! 😀

En ollut aikaisemmin osallistunut vauhtiautokisoihin saati sitten ajanut mäkiautoa, joten kyllä tämä oli Elämys isolla Eellä! Puhumattakaan itsensä nolaamisesta, mutta toisaalta – jos kerran aikoo itsensä nolata, niin tehdään se sitten kunnolla. Eli munankuori päässä mäkeä alas. Jos ajan ”Loch Cream Monsterilla” mäkeä alas, niin pitäähän sitä kuskilla olla jotakin monsteriin liittyvää symboliikkaa yllään (tosin kypärä muistutti minua kovasti Spaceballsin eli Avaruusboltsien rekvisiitasta, sen vuoksi kypärän takana oli teksti ”Lord Helmet, I beat you”). 😀

Kuvassa odotan lähtövuoroa ja taidan soittaa torvea. Kyllä, meidän autossa oli myös torvi, eli konepellin alla on piilossa akku, ja hieman ylempänä auton torvi, jonka soittaminen onnistui nappia painamalla 😀 Kisojen isä ja järjestäjä Pekka Hakalisto istuu autoni konepellillä, olin kuulevinani jotakin puhetta varaslähdöstä. No eihän me nyt sellaista, tietenkään! 😀 Taustalla Eija Kvintus, joka antoi minulle lähtövauhdin.

Siellä sitä tullaan ja mennään mäkeä alas 😉

Tässä saapuu maaliin Pekka Hakalisto, Vauhtitiimi Inkariikka! Mahtava ajopeli ja hieno ajosuoritus! Huom. Pekka on itse tehnyt auton, myös ns. jarruvarjon, joka perässä hulmuaa!

Harjoituslaskun jälkeen alkoi varsinainen kisa. Harjoituslasku oli ainakin minulle erittäin tarpeen, jotta sai tuntumaan ajoreittiin. Sehän ei siis ollut suora mäki alas, vaan varsinainen reitti muodostui autonrenkaiden väliin jäävästä väylästä, jolla auto oli tarkoitus pitää 😉 Taisi sujua kaikilta, en kuullut että kukaan olisi ajanut ulos, vaikka kilpaluokan voittajalla oli kovimmillaan vauhtia noin 90 km/h. Autot hinattiin takaisin ylös lähtöpaikalle mönkijöillä. Oli kuulkaa vinkeä tunne istua hinattavana, letkan viimeisenä. Ja yleisöllä vasta hauskaa olikin! 😀

Kilpasarjan voitti Mäc Tööpel Racing Team Heinävedeltä. Hienoa, onnittelut! 😀 Ja katsokaapa noita maisemia, kelpaa kuohuviinia poksautella!

Maalialue oli alhaalla satamassa, jossa järjestettiin myös palkintojenjako. Meidän tiimimme voitti hupisarjan, jei! 😀 Kuvassa Inkariikan Karin Keitel ojentaa minulle hupisarjan palkintoa, hienoa keramiikkatyötä. Ylläni ovat rähjäiset kilpahaalarit, selityksenä ”hieman erikoiselle” asulle.

Ja tässä meidän mahtava tiimi, Loch Cream Monster Team persoonallisen ajokkimme kanssa: Eija Kvintus, Arto Kaipainen, Kaisa Kokko ja minä. 😀

Tunnelmia varikolta kisojen jälkeen.

Kisaporukan yhteiskuva.

YouTubessa on myös muutama video, jos ketä kiinnostaa katsella elävää kuvaa Vauhtiajoista.

Ja tässä vielä toinen video 😉

Semmoinen kesän päätös se, upea päätös upealle kesälle 2012. Kiitos ja näkemiin Heinävesi!

Mainokset

Heinäveden Vauhtiajot – auton rakennusprojekti 2

Superkärsivällinen mekaanikkomme valvoi alustan rakentamista tarkalla silmällä, ja meidän päätyömme oli suunnitella auton ulkonäkö. Kun kerran olimme ainakin ennakkoon tiettävästi ainoa kisaan osallistuva naistiimi, ei auton väriä tarvinnut kovin pitkin miettiä 😀 Ensin valmistettiin sapluunat, joiden mukaan vanerista leikattiin varsinaiset konepellin osat joita pääsin maalaamaan.

Osallistuimme siis hupiluokkaan, eli rekvisiittaa tietenkin piti olla pilvin pimein 😉 Tiimin nimi ”Loch Cream Monster Team”, josta voinee päätellä jotakin ”munankuoriteemaan” liittyen. Minulla oli henkilökohtaisesti munankuoriteemaan liittyen oma lehmä ojassa, koska kun katselin noita hienoa paperimassasta valmistettuja munia, mieleen tunki väkisinkin välähdyksiä elokuvasta Spaceballs, eli Avaruusboltsit. Pitihän sitä sitten loppupeleissä saada asiaan liittyvää tekstiä kypärään, tietenkin! 😀

Tältä näyttää auton alusta.

Kuski ei malttaisi odottaa, että pääsee ajamaan 😀

Ja tässä auto alkaa saada jo vähän värittynyttä pintaa ympärilleen. Takana on turvakaari, johon on kiinnitetty ulkoasuun liittyvää rekvisiittaa.

Loch Cream Monster! Jes 😀 Auto alkaa valmistua. Ulkoasusta puuttuu vielä viimeinen koristelu eli graafinen ilme by Kaisa Kokko, joka suunnitteli tiimin logot ja muut tekstit. Niin ja hirviö-neidiltä puuttuu vielä tässä vaiheessa hiukset sekä kädet 😉

Tiimin nimi ”Loch Cream Monster Team” juontaa juurensa siitä, että keskellä Heinävettä on upea Kermajärvi, jonka rannalle kirkonkylä on aikanaan rakentunut. Järvessä asustaa myös hirviö… 😉

Juttu jatkuu kisapäivän tunnelmien merkeissä myöhemmin!

Kuvat: Maria Loikkanen & Eija Kvintus

Heinäveden Vauhtiajot 2012 – auton rakennusprojekti

Heinäveden ensimmäiset Vauhtiajot järjestettiin 25.8.2012 lauantaina. Olipa hieno päätös työn täyteiselle kesällä osallistua kisoihin. Vietin siis kuluneen kesän Heinäveden Lehdessä kesätoimittajana. Idea kisoihin osallistumisesta lähti, kun kävin tekemässä juttua Vauhtiajoista. Saavuttuani toimitukseen hauduttelin asiaa ehkä 15 minuuttia, jonka jälkeen ryntäsin kollegan huoneeseen ja aloin ihmetellä ääneen ”olisiko niin kovin mahdotonta rakentaa oma mäkiauto?”. Aikaa kisoihin oli reilut kaksi viikkoa. Siitä se lähti.

Kollegani Eija Kvintus oli ehdottomasti tiimimme ”master mind”, hänen loppumattomasta idealaaristaan pursusi aina jotakin sellaista joka löi minut ällikällä. Faktahan oli siis se, että en ole koskaan rakentanut mäkiautoa, enkä tiennyt sen rakentamisesta hölkäsen pöläystä. Mutta vasara, saha ja kaikenlaiset muutkin työvälineet kyllä pysyvät kädessäni jos joku vain kertoo mitä niillä tehdään. Kollegani Eija osaa kaikenlaista, ompelusta ja mitä erinäisimpien työkalujen käyttämisestä alkaen, ja mikä mahtavinta, hänen kotipaikallaan Heinävedellä oli superhienot tilat auton rakentamiseen. Joten viimeiset kaksi viikkoa Heinäveden pestistäni vapaa-aika sujahti mukavasti mäkiautoprojektin merkeissä.

Tietenkin olisi mukava laittaa kuvia koko tiimistä, mutta kohteliaisuussyistä koko tiimi on vain muutamissa kuvissa. Etenkin osaava ja superkärsivällinen mekaanikkomme Arto ei ymmärtääkseni juurikaan julkisuutta kaipaa. Sanottakoon kuitenkin että selvää on, että ilman Arton osaavaa ja luotettavaa työpanosta autoa tuskin olisi saatu valmiiksi, ainakaan tässä aikakehyksessä. Täytyy myös sanoa, että en ehkä aivan kenen tahansa tekemällä ”puulaatikolla” uskaltaisi ajaa jyrkkää mäkeä alas, mutta tässä tapauksessa mäen alas porhaltaminen oli aivan mahtavaa, kun tiesi että voi luottaa siihen että auto todellakin kestää!

Kuvat: Maria Loikkanen & Eija Kvintus

Tästä se lähti: ajokkimme sai kottikärryn pyörät 😀

Rakensimme kaiken itse runkoa myöten. Kuvassa allekirjoittanut 😉

Hahmoituskykyä tällainen projekti vaatii, todellakin!

Hahmoituskyvyn lisäksi tarvitaan innokkaita tekijöitä! Ja iloisia, kamalaa jos tällainen homma menee liian vakavaksi, kun hupiluokkaan osallistumisesta kuitenkin oli kyse. Kuvassa tiimimme ”master mind”, loppumattoman ideavaraston omaava toimittaja-kollega Eija Kvintus. Hyvä Eija!!! 😀

Alusta alkaa jo hahmottua! 😀

Tämän työkalun käyttäminen pelotti, huh!

Muoto alkaa hahmottua 😀

Rattikin olisi ihan mainio juttu… 😀

Jes, näin se menee!!! 😀 Kyseessä todellakin oikea mäkiauto, jossa naruohjaus ja linkkujarrut, jotka toimivat erittäin hienosti!

Vauhtiajot, täältä tullaan!!! 😀