Onnitteluja ehdokkaille, palkituille, uudelle kustannussopimukselle, sekä Jenny Kangasvuon Sudenveren arvio

Heti alkuun ONNITTELUT Christel Rönnsille, joka voitti Finlandia Junior -palkinnon teoksella Det vidunderliga ägget. Onnea!

Muitakin palkintouutisia kuuluu kentältä. Grafomaniassa niistä enemmän, esimerkiksi Savonia-palkintoehdokkuudesta, Selkokeskuksen ja Saarni-kirjojen järjestämän nuorten selkokirjojen käsikirjoituskilpailun voittajasta joka on Mimmu Tihinen-Varis, sekä Tuula Korolaiselle myönnetystä valtion lastenkulttuuripalkinnosta. Jopas nyt ropisee palkintosadetta, huikean hienoa! Plättä-palkinnostakin Grafomaniassa on juttua, kunnolla siis ropisee! Rutkasti onnea ehdokkaille, voittajille ja palkituille!

Viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä: ONNEA Emmi Itärannalle, jonka esikoisteos Teemestarin kirja julkaistaan HarperCollinsilla. Wau, uusia tuulia todellakin! Lisää tästä linkin takana.

Onnitteluista arvion pariin. Kirjoitin Savon Sanomiin arvion Jenny Kangasvuon esikoisteoksesta Sudenveri. Vaikka teos on luokiteltu aikuistenkirjaksi, julkaisen arvion myös täällä, koska Sudenveri saattaa hyvinkin kiinnostaa myös nuorempia lukijoita.

Jenny Kangasvuo: Sudenveri

Teos 2012

313 s.

Sudenveren perintö

Jenny Kangasvuon esikoisromaani kantaa sutta sivuillaan nimeänsä myöten. Sudenveri kertoo suvusta, joka on elänyt ihmisinä ja susina Suomen saloilla sukupolvien ajan. Romaani nostaa esille syväluotaavia teemoja identiteetin rakentumiseen, valinnan vapauteen, sekä verenperinnön taakkaan liittyen.

Jos susi on sielussa, valinnan mahdollisuuksia ei ole. On vain lauma jota pitää suojella. Näin uskoo lauman johtaja Martta, joka on elänyt vanhat ajat ja kokenut lauman menetykset. Varga puolestaan on lähtenyt jo ajat sitten, vapauteensa uskoen hän on valinnut toisenlaisen elämän. Marraskuu on Vargan tyttöystävä, joka ei tiedä Vargan perinnöstä. Sudenveren perinnöstä.

Kolmen kertojan kautta tapahtumat rakentuvat menneisyyden ja nykyisyyden vuorovaikutuksessa, ja syntyy monella tasolla kulkeva tarina. Hajalleen leviämisen vaara on aina läsnä, kun kertovia näkökulmia ja tarinan tasoja on näin monta. Sudenveri kuitenkin pysyy tiiviinä ja ehjänä kaikilla tasoilla, mikä kertoo Kangasvuon taitavuudesta kirjoittajana.

Lukijoiden mieltymyksistä riippuen Sudenveren kompastuskivenä saattaa toimia paikoittainen raskaus, jopa synkkyys. Raskaat tunnot syntyvät menneistä tapahtumista sekä niiden ruotimisesta, kiteytyen Martan ja Vargan henkilöhahmoihin. Vaikka mennyt selittää nykyisyyttä ja antaa ratkaisun avaimia, sen läpi kulkeminen on raskasta.

Sudenveri avaa uutta polkua aikuisille suunnattuun suomikummaan. Suomikumma on fiktiota, jossa tutkitaan muun muassa kauhun, fantasian, magian ja tieteiskirjallisuuden maisemia, rajaseutuja myöten. Siellä lajityypit helposti nivoutuvat toisiinsa uutta synnyttäen. Oudon ja pelottavan rajamailla kulkeva Sudenveri istuu luontevasti tuohon maisemaan.

Jenny Kangasvuon esikoisromaani on ihmisyyden ja inhimillisyyden olemusta pohdiskeleva romaani, alkukantaisia tuntoja herättelevä kertomus eläimestä ihmisessä. Kepeän seikkailuhenkistä ihmissusitarinaa ja romansseja odottava lukija saattaa pettyä, ja se joka ei tiedä mitä odottaa, saattaa yllättyä positiivisesti.

Maria Loikkanen

Advertisement

Salla Simukka: Toisaalla

Viime keväänä ilmestyi Salla Simukan kiinnostava teos Jäljellä, jonka tarina päättyi melko dramaattisella hetkellä. Tänä syksynä ilmestynyt Toisaalla on tarinalle suoraa jatkoa. Tässä linkki editoituun arvioon jonka Savon Sanomat Toisaalla -teoksesta julkaisi. Alla teksti jonka toimitukseen lähetin.

Edit: Tarkkaavainen blogini lukija huomasi heti tekstissäni olevan virheen: kirjoitin, että Jäljellä julkaistiin syksyllä 2011. Tämä on virheellinen tieto, Jäljellä ilmestyi keväällä 2012, jolloin myös kirjoitin siitä arvion. En ymmärrä mistä olen moisen julkaisuajankohdan päähäni saanut, mutta näin nyt kävi enkä saa asiaa enää korjattua. Voin vain pyytää sitä anteeksi Salla Simukalta ja Tammelta. Pahoittelut, luotin omaan muistikuvaani tekstiä kirjoittaessani ja se osoittautui virheelliseksi.

(Tarkistan, tarkistan ja tarkistan kaikki mahdolliset asiat on ollut mantrani pitkään, mutta näemmä on aika pyyhkiä pölyt sen päältä ja olla tuiman tarkkana tällaisten asioiden suhteen.)

Tässä myös linkki keväällä kirjoittamaani Jäljellä -teoksen arvioon.

Salla Simukka: Toisaalla

Tammi 2012

233 s.

Toisaalla on mysteerin avain

Salla Simukan syksyllä 2011 ilmestynyt Jäljellä -teos on saanut jatkoa. Hyvä, sillä Jäljellä päättyi kriittisellä hetkellä, jättäen lukijan tyhjän päälle arvailemaan. Mikä parasta, jatko-osa Toisaalla käy suoraan asiaan, raksauttaen mysteerin auki jo ensi sivuilla.

Jäljellä esitteli dystopisen maailman, suoritusyhteiskunnan, jossa ihmiset määritellään kykyjensä mukaan erilaisiin ”luokkiin”. Teini-ikäinen Emmi ei tiedä kuka tai mitä hän on, näin ollen hän on oman perheensä ja yhteiskunnan silmissä hylkiö. Kunnes kaikki muuttuu. Eräänä päivänä koko maailma on lähes tyhjä. Emmin lisäksi jäljellä on vain muutama muu. Miten tämä voi olla mahdollista?

Toisaalla kiepauttaa Emmin tarinan täysin toiselle tasolle uusien henkilöhahmojen avulla. Kerronnan painopiste on nuoren Samuelin näkökulmassa. Tarina liikkuu menneisyyden ja nykyisyyden välillä Samuelin purkaessa ”tyhjään maailmaan” johtaneita tapahtumia. Vauhti voisi olla hitaampikin, nopeista näkökulman vaihdoksista johtuen rakenne kompuroi paikoittain. Kokonaisuus kuitenkin pysyy ehyenä.

Ratkaisun paljastaminen heti alussa voisi helposti päästää tarinasta ilmat pihalle. Näin ei onneksi käy. Simukka on asettanut itselleen kovan haasteen ja tehnyt hyvää työtä. Toisaalla koukuttaa imuunsa. Kysymykset saavat vastauksia ja jännitys pysyy yllä, lisääntyen loppua kohden.

Teosten tematiikka haastaa lukijan isojen kysymysten pariin. Emmin ja Samuelin maailmassa yksilön pitää asettua valmiiseen muottiin. Hapuilu, oman tien etsiminen saati itsenäinen ajattelu ei ole sallittua. Tarvittaessa yhteiskunta turvautuu teknologiaan ”kasvattaessaan” yksilöistä mallikansalaisia. Syntyy pelottava kuva maailmasta, jossa yhteiskunnan hyvinvointi tapahtuu yksilön kustannuksella.

Nuorille lukijoille suunnatut Jäljellä ja Toisaalla muodostavat tiiviin, yhtenäisen ja toimivan teosparin. Salla Simukka on kirjoittanut lukijan todellisuuskäsityksiä venyttävän tarinan, joka haastaa lukijat uudenlaisen suomikumman äärelle. Kiinnostaa varmasti monia aikuisiakin lukijoita!

Maria Loikkanen

Untu ja sydäntalven salaisuus

Kirjoitin Savon Sanomiin arvion Nora Surojeginin ja Pirkko-Liisa Surojeginin yhteistyön tuloksena syntyneestä ihastuttavasta sadusta Untu ja sydäntalven salaisuus. Alla on toimitukseen lähettämäni teksti, edellä olleesta linkistä pääsette Savon Sanomien verkkosivuille lukemaan siellä olevan lyhennetyn version.

Olisin mielelläni katsonut teosta uudelleen tätä postausta kirjoittaessani, palatakseni sen tunnelmiin. Vaan enpä löytänytkään sitä mistään. Liekkö tonttu vienyt 😉

Luulen kuitenkin että olen jättänyt sen mökille. Siellä kirjaa totisesti sopiikin lukea tunnelmansa puolesta – rauhallisessa maalaismaisemassa, jossa aitan kulmalta kuuluva rapiva herättää mielikuvituksen eloon!

Lapsille ja lapsen mielisille tämän syksyn kirja-aiheinen joululahjavinkkini on ilman muuta tämä tunnelmallinen teos. Mukavaa alkavaa joulun aikaa kaikille!

Nora Surojegin & Pirkko-Liisa Surojegin:

Untu ja sydäntalven salaisuus

Otava 2012

100 s.

Sydäntalven salaisuutta etsimässä

Nora ja Pirkko-Liisa Surojeginin yhteistyönä syntynyt Untu ja sydäntalven salaisuus on valloittava kertomus pienestä olennosta, joka löytää merestä postikortin. Kortissa lukee ”Joulun valoa!”. Koska Untu ei tiedä mikä tai mitä joulu ja joulun valo on, lähtee hän pohjoiseen etsimään sitä.

Nora Surojeginin lämmin ja humoristinen teksti vie lukijan matkalle, joka herättää ystävyyteen, huomaamaan lähimmäiset sekä arvostamaan pieniä arkisia eleitä. Sen myötä mitä Untu matkallaan näkee ja kokee, myös yhteisöllisyys ja muiden auttaminen nousevat arvoon arvaamattomaan.

Untu ja sydäntalven salaisuus sopii erinomaisesti ääneen luettavaksi. Satuun yhdistyvän kuvituksen myötä käsissä on fiilistelykirja, valon kantaja ja ilon tuoja. Tarina on eheä kokonaisuus, ja herkkä sellainen. Ei ihme, vaikka tästä tulisi joulun ajan suosikkikirja.

Pirkko-Liisa Surojeginin kuvitukset ovat persoonallisia ja omaperäisiä, kansikuvaa myöten. Kaunis kertomus saa kuvituksen myötä elävän hengen. Kuvitus avaa mahdollisuuden kokea tarina syvemmällä tasolla, voimistamalla kerronnan synnyttämiä mielikuvia.

Kuvituksen osalta rajauksen eli kuvan kehyksen poissaolo toimii hienosti. Rajaamattomissa kuvissa on läsnä avaruuden tuntu, jossa liikkeelle jää tilaa. Kuvassa oleva liike on olennaista, sillä siinä kiteytyy kuvan henki, joka ilmenee eri tavoilla liikkeen suunnasta riippuen. Etenkin isoissa, koko sivun ja aukeaman täyttävissä kuvissa on mukana vahva seikkailun henki, joka kutsuu lukijaa mukaansa.

Untu tapaa monenlaista väkeä matkansa varrella. Pelottavan ja kunnioitettavan Kekrin, sekä kaikenlaisia omalaatuisia metsän olentoja. Nora Surojegin on hyödyntänyt tekstissä vanhoja kansanuskomuksia satugenreä uudistavalla tavalla, ja lukija saa tutustua ennennäkemättömiin hahmoihin. Untu ja sydäntalven salaisuus kutsuu satuun ja seikkailuun!

Maria Loikkanen

Päivitys, oivallus sekä eräänlainen kömpelö kannustuspuheenvuoro

Pidin täällä taannoin siivouspäivän. Alkoipa poskia punoittaa kun huomasin että en ole ”Lähtökohtia blogille” -sivua päivittänyt sitten blogin avaamisen. Häpeästä punoittivat, kun viiden vuoden takaista tekstiä luin. Suorasukaisesti olin kirjoittanut silloisesta maailmanmenosta, etenkin siitä että verkossa ei juurikaan ole sivustoja, joissa lasten- ja nuortenkirjallisuus pääsisi esille. Hävetti, koska eihän tämä pidä lainkaan paikkaansa.

Sitten oivalsin, että tosiaan – tämä oli SILLOIN. Nyt on toisin.

Viidessä vuodessa on tapahtunut todella ISO muutos lasten- ja nuortenkirjallisuuden, sekä ylipäänsä kirjallisuuden näkyvyyden suhteen verkossa. Uusia blogeja/verkkosivuja on syntynyt ja paljon, jonka myötä näkyvyys on lisääntynyt valtavasti. Lähtökohtia blogille -sivua päivittäessäni mainitsin nimeltä vain muutaman sivuston/blogin, joissa lasten- ja nuortenkirjallisuus on esillä monissa muodoissa, mutta mitä kaikkea verkon uumenista nykyään löytyykään, en edes tiedä.

Olen ollut tietoinen siitä, että noin ylipäänsä bloggaaminen on yleistynyt todella paljon viime vuosien aikana. Kuinka sitä voisi olla huomaamatta, blogeista kun on tullut arkipäivää jo monissa verkkomedioissakin. (Itseasiassa moni verkkomedia toimii WP-blogialustalta käsin.) Blogistaniaa koskevan muutoksen mittasuhteet ovat kuitenkin päässeet hämärtymään, ja ne kirkastuivat voimalla kun palasin oman vanhentuneen tekstini myötä tämän blogin perustamisen lähtökohtiin.

Blogeista ja niihin liittyvästä, myös teknisestä muutoksesta, ajatus juontui media-alan murrokseen, etenkin kun katseeni osui YLEn uutisotsikkoon. Se kertoo karua kieltään alan kehityksestä: ”Toimittajia on vähennetty paperitehtaan verran”.

En halua spekuloida sillä mihin media-alan murros johtaa. Vaikea kuitenkin uskoa, että journalismi alana katoaisi mihinkään. Ja jos kulttuuripuolta ajatellaan, en jaksa uskoa että kirjallisuus katoaa mihinkään. Saati tarve ja halu keskustella kulttuurista (myös kirjallisuudesta) sen kaikessa kirjavuudessaan.

Tämän kirjoituksen pääpointti on kömpelö kannustuspuheenvuoro kaikille kirjoittajille.

Haluan muistuttaa, että muutos joka lasten- ja nuortenkirjallisuuden näkyvyyden saralla verkossa on tapahtunut, on ihmisistä lähtöisin. Internet ja julkaisualustojen kehitys on sen mahdollistanut, mutta tämä ei IKINÄ olisi mahdollista ilman teitä kirjoittavia ihmisiä.

Minua on joskus arvosteltu liiasta positiivisuudesta. Sen kun vaan. Otan jatkossakin samasta asiasta kritiikkiä vastaan, vaikka sarjatulena.

Yltiöpositiivista tai ei, fakta on se, että Suomessa kirjoitetaan ja julkaistaan erittäin korkeatasoista ja monipuolista lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden joukossa on monen monia teoksia, jotka päihittävät esimerkiksi tematiikan käsittelyn, tyylin ja rakenteellisten ratkaisujen osalta mennen tullen monen kotimaisen (sekä ulkomaisen) aikuistenkirjailijan tuotokset. Voi olla että olen tässä arviossa puolueellinen, mutta hei, omassa blogissa saa kai joskus vähän revitelläkin. Ja vetää himpun verran kotiinpäin. Tässä tapauksessa ansaitusti. Kun meillä kerran on erittäin osaavia ja ammattitaitoisia kirjoittajia, en ymmärrä miksi sitä ei voisi sanoa ääneen. Vähän useamminkin.

Se, että ammatikseen lasten- ja nuortenkirjallisuutta kirjoittavat ihmiset ovat liittyneet ja liittyvät bloggaajien joukkoon, on mahtavaa. En sen paremmin tätä osaa kiteyttää. Mahtavaa, koska vähitellen on kasvanut bloggaajien moniääninen joukko, jossa näkökulmia on laidasta laitaan. Keskustelua käydään, välillä enemmän ja vähemmän kiivaasti, mutta käydään kuitenkin.

Oma dystopiani on hiljainen kuollut maailma, jossa ei ole keskustelua eikä mielipiteitä. Ei kiivaita väittelyitä. Tai hullua uskoa hulluihin unelmiin. On vain hengettömiä suorituksia ja murtuneita mieliä. Ehkä hieman jotakin sellaista, josta Salla Simukka kirjoittaa teosparissa Jäljellä ja Toisaalla. Minulle painajainen on valmiiseen muottiin astuminen ja siinä pysyminen – se, että virheiden tekemistä kammotaan, ja että omaa tietä ei saa eikä voi hapuillen, välillä virheitä tehden, etsiä tai hakea. Ja ehkä joku päivä löytääkin.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden verkossa lisääntyneen näkyvyyden myötä asiaan liittyvä ja asiaa koskeva kanssakäyminen, kuten keskustelu ja mielipiteiden vaihto on lisääntynyt, samoin mahdollisuudet synnyttää ja luoda uusia yhteisöjä sekä yhteistyön muotoja.

Myös lukijoilla on mahdollisuus osallistua tähän kaikkeen. Silloin kun minä olin teini, ei tällaista ollut, koska ei ollut internetia. Ei tällaista osannut edes kuvitella. Se oli vanhan aikainen paperikirje tai postikortti kirjailijalle, jos nyt sellaista uskalsi edes ajatellakaan. Nyt voi osallistua keskusteluun tuosta noin vain, parin napin painalluksella.

Vaikka ns. vanha media on kriisissä, on syytä huomioida kaiken tämän käymisvaiheen keskellä myös se, että uutta on jo syntynyt – ja voimalla. Näin lyhyessä ajassa.