Alas taikavirtaa

Pidin täällä taannoin siivouspäivän. Alkoipa poskia punoittaa kun huomasin että en ole ”Lähtökohtia blogille” -sivua päivittänyt sitten blogin avaamisen. Häpeästä punoittivat, kun viiden vuoden takaista tekstiä luin. Suorasukaisesti olin kirjoittanut silloisesta maailmanmenosta, etenkin siitä että verkossa ei juurikaan ole sivustoja, joissa lasten- ja nuortenkirjallisuus pääsisi esille. Hävetti, koska eihän tämä pidä lainkaan paikkaansa.

Sitten oivalsin, että tosiaan – tämä oli SILLOIN. Nyt on toisin.

Viidessä vuodessa on tapahtunut todella ISO muutos lasten- ja nuortenkirjallisuuden, sekä ylipäänsä kirjallisuuden näkyvyyden suhteen verkossa. Uusia blogeja/verkkosivuja on syntynyt ja paljon, jonka myötä näkyvyys on lisääntynyt valtavasti. Lähtökohtia blogille -sivua päivittäessäni mainitsin nimeltä vain muutaman sivuston/blogin, joissa lasten- ja nuortenkirjallisuus on esillä monissa muodoissa, mutta mitä kaikkea verkon uumenista nykyään löytyykään, en edes tiedä.

Olen ollut tietoinen siitä, että noin ylipäänsä bloggaaminen on yleistynyt todella paljon viime vuosien aikana. Kuinka sitä voisi olla huomaamatta, blogeista kun on tullut arkipäivää jo monissa verkkomedioissakin. (Itseasiassa moni verkkomedia toimii WP-blogialustalta käsin.) Blogistaniaa koskevan muutoksen mittasuhteet ovat kuitenkin päässeet hämärtymään, ja ne kirkastuivat voimalla kun palasin oman vanhentuneen tekstini myötä tämän blogin perustamisen lähtökohtiin.

Blogeista ja niihin liittyvästä, myös teknisestä muutoksesta, ajatus juontui media-alan murrokseen, etenkin kun katseeni osui YLEn uutisotsikkoon. Se kertoo karua kieltään alan kehityksestä: ”Toimittajia on vähennetty paperitehtaan verran”.

En halua spekuloida sillä mihin media-alan murros johtaa. Vaikea kuitenkin uskoa, että journalismi alana katoaisi mihinkään. Ja jos kulttuuripuolta ajatellaan, en jaksa uskoa että kirjallisuus katoaa mihinkään. Saati tarve ja halu keskustella kulttuurista (myös kirjallisuudesta) sen kaikessa kirjavuudessaan.

Tämän kirjoituksen pääpointti on kömpelö kannustuspuheenvuoro kaikille kirjoittajille.

Haluan muistuttaa, että muutos joka lasten- ja nuortenkirjallisuuden näkyvyyden saralla verkossa on tapahtunut, on ihmisistä lähtöisin. Internet ja julkaisualustojen kehitys on sen mahdollistanut, mutta tämä ei IKINÄ olisi mahdollista ilman teitä kirjoittavia ihmisiä.

Minua on joskus arvosteltu liiasta positiivisuudesta. Sen kun vaan. Otan jatkossakin samasta asiasta kritiikkiä vastaan, vaikka sarjatulena.

Yltiöpositiivista tai ei, fakta on se, että Suomessa kirjoitetaan ja julkaistaan erittäin korkeatasoista ja monipuolista lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden joukossa on monen monia teoksia, jotka päihittävät esimerkiksi tematiikan käsittelyn, tyylin ja rakenteellisten ratkaisujen osalta mennen tullen monen kotimaisen (sekä ulkomaisen) aikuistenkirjailijan tuotokset. Voi olla että olen tässä arviossa puolueellinen, mutta hei, omassa blogissa saa kai joskus vähän revitelläkin. Ja vetää himpun verran kotiinpäin. Tässä tapauksessa ansaitusti. Kun meillä kerran on erittäin osaavia ja ammattitaitoisia kirjoittajia, en ymmärrä miksi sitä ei voisi sanoa ääneen. Vähän useamminkin.

Se, että ammatikseen lasten- ja nuortenkirjallisuutta kirjoittavat ihmiset ovat liittyneet ja liittyvät bloggaajien joukkoon, on mahtavaa. En sen paremmin tätä osaa kiteyttää. Mahtavaa, koska vähitellen on kasvanut bloggaajien moniääninen joukko, jossa näkökulmia on laidasta laitaan. Keskustelua käydään, välillä enemmän ja vähemmän kiivaasti, mutta käydään kuitenkin.

Oma dystopiani on hiljainen kuollut maailma, jossa ei ole keskustelua eikä mielipiteitä. Ei kiivaita väittelyitä. Tai hullua uskoa hulluihin unelmiin. On vain hengettömiä suorituksia ja murtuneita mieliä. Ehkä hieman jotakin sellaista, josta Salla Simukka kirjoittaa teosparissa Jäljellä ja Toisaalla. Minulle painajainen on valmiiseen muottiin astuminen ja siinä pysyminen – se, että virheiden tekemistä kammotaan, ja että omaa tietä ei saa eikä voi hapuillen, välillä virheitä tehden, etsiä tai hakea. Ja ehkä joku päivä löytääkin.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden verkossa lisääntyneen näkyvyyden myötä asiaan liittyvä ja asiaa koskeva kanssakäyminen, kuten keskustelu ja mielipiteiden vaihto on lisääntynyt, samoin mahdollisuudet synnyttää ja luoda uusia yhteisöjä sekä yhteistyön muotoja.

Myös lukijoilla on mahdollisuus osallistua tähän kaikkeen. Silloin kun minä olin teini, ei tällaista ollut, koska ei ollut internetia. Ei tällaista osannut edes kuvitella. Se oli vanhan aikainen paperikirje tai postikortti kirjailijalle, jos nyt sellaista uskalsi edes ajatellakaan. Nyt voi osallistua keskusteluun tuosta noin vain, parin napin painalluksella.

Vaikka ns. vanha media on kriisissä, on syytä huomioida kaiken tämän käymisvaiheen keskellä myös se, että uutta on jo syntynyt – ja voimalla. Näin lyhyessä ajassa.