Helena Wariksen Sudenlapset on jatkoa hienolle esikoisromaanille Uniin piirretty polku. Sain kirjoittaa Sudenlapsista täyspitkän arvion Savon Sanomiin, mikä tuntui hienon lukukokemuksen jälkeen erinomaisen hienolta – laadukasta kotimaista fantasiaa, ilolla sellaisesta kirjoittaa! Ja tosiaankin kyseessä on aikuisille suunnattu teos, mutta siitäkin huolimatta julkaisen arvion myös täällä blogissa, koska teos (sekä sen edeltäjä ja jatko-osa) sopii mainiosti myös nuorempien lukijoiden lukulistoille.
Helena Waris: Sudenlapset
Otava 2011
437 s.
Matka Sudenlapsien maailmaan on voimallinen
Kotimaisen fantasiakirjallisuuden nousu jatkuu vahvana. Sudenlapset on jatkoa ristiinalaisen Helena Wariksen esikoisteokselle Uniin piirretty polku. Sudenlapset on odotettu jatko-osa vahvasti omaääniselle tarinalle, odotettu myös siksi, että Suomessa harvoin ilmestyy aikuisille suunnattua fantasiaa.
Alussa hiukan sirpaleiselta vaikuttava Sudenlapsien tarina käynnistyy kuolemantapauksella, joka kokoaa toisistaan erillään kasvaneet perheenjäsenet takaisin yhteen. Soturiksi kasvatettu Roke tulee etsimään veljeään Karrania, joka on kasvanut rauhanomaisessa yhteisössä vanhojen perinteiden keskellä. Veljesten lapsuuden päiviin juontava keskinäinen vihamielisyys pulpahtaa pintaan heidän selvittäessään äitinsä kuolemaa. Käynnistyy tapahtumien ketju, joka vie henkilöhahmot etsimään uusia polkuja elämiinsä.
Waris on luonut monipuolisen tarinakokonaisuuden, joka ammentaa sekä myyttisen että fantastisen tarinaperinteen maailmasta. Tämä konkretisoituu Sudenlapsissa monella tavalla, esimerkiksi tarinan maiseman sekä muodonmuuttajahenkilöhahmojen muodossa. Tarinan maisema on ajaton ja maantieteellisesti määrittelemätön maaginen maailma, jossa vaeltavat vahvat ja värikkäät henkilöhahmot. Henkilöhahmokuvaus sekä juonen kuljetus toimivat liimana, joka sitoo tarinan palaset lujasti yhteen.
Kotimaisiksi fantasiaromaaneiksi erityisiä Uniin piirretystä polusta ja Sudenlapsista tekee se, että ne edustavat realististista fantasiaa. Myyttejä ja mytologiaa käytetään realistisessa fantasiassa ikään kuin välineenä kuvaamaan valon ja varjojen tanssia elämän virrassa, sekä herättelemään lukijaa pohtimaan mikä loppujen lopuksi on hyvää ja pahaa, ja tätä kautta katsomaan sitä mitä ihminen itsensä sisältä löytää.
Wariksen teksteissä on kaikuja eeppisen fantasiakirjallisuuden voimallisen vaikuttajan George R.R. Martinin tyylistä. Martinin tarinoissa ei turhaa kursailla ihmisluonnon pimeän puolen tai fyysisten halujen kuvauksen suhteen. Wariksen tekstit ovat maltillisempia, mutta henkilöhahmokuvauksen kautta nousee luontevasti esille, kuinka halut ja toiveet ohjaavat yksilöiden tekemistä. Henkilöhahmot ovat hyvin inhimillisiä, ja sitä kautta myös realistisia.
Uniin piirretyn polun ja Sudenlapsien päätematiikka on rakkaus. Fantasialle tämä on hyvin epätyypillistä, mikä tuo oman mausteensa soppaan. Kyse ei ole fyysisestä rakkaudesta, tosin siitäkin henkilöhahmot saavat osansa, vaan olemassaolon pohjimmaisesta motiivista, syistä minkä vuoksi elää ja tehdä asioita. Henkilöhahmojen kamppailu omien motiiviensa löytämiseksi ei ole helppoa. Tämä luo tarinaan vahvaa imua.
Erityisesti lukijoille, joille fantasia on vieras kirjallisuuden lajityyppi, voi Uniin piirrettyä polkua ja Sudenlapsia suositella ensiaskeleiksi genren pariin. Toki lajityypin pariin mahtuu paljon mistä aloittaa, mutta mikäs sen parempaa kuin laadukas kotimainen fantasia.
Teksti Maria Loikkanen
Alas taikavirtaa 