Etsijät – novelleja nuorille

Ohessa lyhyt ja ytimekäs arvio Etsijät -novellikokoelmasta, jonka kirjoitin Onnimanniin. Ilmestynyt numerossa 3/2011.

Etsijät. Novelleja nuorille.

Toimittanut Tapani Bagge.

Tammi 2011

163 s.

Monipuolinen novellikokoelma nuorille

Etsijät -novellikokoelma koostuu 15 kotimaisen nuortenkirjailijan tekstistä. Jokaiselta kirjoittajalta on kokoelmassa yksi novelli, mikä mahdollistaa hyvin erilaisten fiktiivisten maailmoiden kokemisen yksien kansien välissä. Kirjoittajien joukossa ovat muun muassa Kirsti Kuronen, Tomi Kontio, Eppu Nuotio, Tuula Kallioniemi sekä kokoelman nimikkonovellin kirjoittaja Markku Karpio.

Kokoelman nimi on teoksen punainen lanka, etsijöiden tarinoita seurataan. Monia kertomuksia sävyttävät yliluonnolliset teemat, jotka vievät lukijan muun muassa kummitusjunasta etsintäretkelle kummitustaloon, ja koulun liikuntatunnin kummallisten tapahtumien kautta peikkojen maailmaan. Myös huonon itsetunnon ja kiusaamisen teemat nousevat novelleissa esille.

Aikuista lukijaa Etsijät-kokoelma ilahduttaa siinä mielessä, että kovin usein ei nuorille kirjoitettuja novellikokoelmia ilmesty, joten tämä teos on kovasti tervetullut. Novellit itsessään herättävät monenlaisia mietteitä. Kokonaisuus toimii. Tekstit ovat mitoiltaan sopusuhtaisen napakoita, ja rakenteen osalta esimerkillisiä novelleja. Silti jotakin puuttuu. Tunnelman osalta monista novelleista hehkuu moraalinen opettavaisuus, mikä tuntuu lukijan aliarvioimiselta ja latistaa lukukokemusta.

Tarinoihin on yritetty hakea särmää, mutta kokonaisuutta ajatellen sitä voisi olla enemmän. Harri István Mäen kiinnostava dialogimuotoon rakennettu novelli ”Ne” jättää lukijan mietteliääksi, ja pistää pohtimaan lukemaansa. Timo Parvelan novellissa ”Veljeni on idiootti” särmä rakentuu huumorin kautta, ja novelli onkin omiaan avaamaan kokoelman. Marja-Leena Tiaisen ”Peli poikki” -novelli on oivaltava kertomus pelosta ja pelkojen kohtaamisesta, sekä ymmärrykselle avautumisesta.

Teksti Maria Loikkanen

Kirsti Ellilä – Eksyneet näkevät unia

Kirjoitin Kirsti Ellilän hienosta teoksesta pienen arvion Onnimanniin. Pienellä tarkoitan siis lyhyehköä.

Kiinnostava kirja. Ilman muuta suosittelen! Joululahjavinkki? 😉

Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia

Karisto 2011

183 sivua

Nimettömän kulkijan tiet

Kotimainen fantasiakirjallisuus kehittyy ilahduttavan monimuotoisiin suuntiin. Uusi tulija kentällä on Kirsti Ellilän teos Eksyneet näkevät unia. Tarinan päähenkilö Nimetön asustelee Varjojen maassa maahisten kanssa. Tyttö ei tiedä nimeään eikä muista menneisyyttään. Jakob-koiran ja satunnaisten unien lisäksi mitään ei ole jäljellä entisestä elämästä, jos sellaista on koskaan ollutkaan. Nimetön epäilee utuisia uniaan itsekin, kunnes eräänä päivänä saa käsiinsä konkreettisia todisteita siitä, että jotakin muutakin hänellä on joskus ollut. Elämä toisessa paikassa. Nimetön lähtee etsintämatkalle, joka muuttaa maailmaa.

Eksyneet näkevät unia on pituudeltaan ehkä pieni, mutta sisällöltään pippurinen. Klassisten fantasiatarinoiden tavoin kertomuksen päähenkilö suorittaa matkan, jonka aikana hän löytää tien sisimpäänsä ja omaan voimaansa, ja sitä kautta ratkaisee myös ulkoisen maailman vaikeuksia. Tarinan sivuilta löytyy myös fantasiagenrelle uusia aineksia etenkin henkilöhahmojen muodossa. Omalaatuiset karikatyyrit, kuten kankaantekijä Mommakka ja Salomon Silkintekijä värittävät Nimettömän kulkijan matkaa.

Eksyneet näkevät unia on oivaltavaa luettavaa kaiken ikäisille. Perheen pienimmillekin tarina sopii. Nimettömän etsijän vaikeat tilanteet ja välillä jopa käsin kosketeltava epätoivo tuodaan esiin lempeästi, valaen uskoa puhtaan sydämen voimaan. Tarinan loppuratkaisussa on perinteistä se, että paha saa palkkansa, mikä on kuitenkin hyvin tarpeellista lukijan mielenrauhaa ajatellen. Lopussa tarina tuo konkreettisesti esille etenkin sen, millainen voima negatiivisilla harhakuvilla voi mieleen ja sitä kautta ympäröivään todellisuuteen olla. Kun pelko väistyy, on auringolla taas tilaa luoda loistettaan.

Teksti Maria Loikkanen

Herkkua

Viime viikolla oli monenlaista herkkua. Suurimpana herkkuna työkeikka Rastorille, kouluttamaan libristi-tutkinnon opiskelijoita. Mikä Rastor? Mikä ihmeen libristi? Jos kiinnostaa, lisää voit lukea kotisivuiltani toisesta blogistani, jonne kirjoittelen yrittäjyyteen liittyviä juttuja.

Olin siis kouluttamassa libristejä, mikä on minulle herkkua. On muuten ilo kirjoittaa näin. Koska joskus kauan sitten kammosin esiintymistä. Kaikki mikä edes hiukan liittyi esiintymiseen tai esillä oloon, aiheutti minussa todella voimakkaan ”pakene!” reaktion. Jälkikäteen olen tullut ymmärtämään, että paljon näistä esiintymiseen liittyvistä peloista tulee nimenomaan kouluajoilta, etenkin siitä, että jos ja kun jouduin esiintymään, aihe oli yleensä sellainen josta en tiennyt juuri mitään. Kirjallisuuden koulutuksen myötä, sekä Markkinointi-Instituutilla että Rastorilla, olen tullut ymmärtämään asian toisen puolen: esiintyminen voi olla todella mukavaa, jopa hauskaa – jos tietää ja tuntee alueen josta puhuu.

Silloin kun esiintyy, omalla mukavuusalueella oleminen on todella tärkeää. Meinasin yleistää etenkin meille suomalaisille, koska uskoakseni meille esiintyminen ja ns. julkinen puhekulttuuri ei ole yhtä luontevaa kuin esimerkiksi amerikkalaisille. Siellä kasvetaan aivan toisenlaisessa kulttuurissa, jossa itsensä ilmaisu puhumisella, kehon kielellä tai esiintymisellä on todella luonteva osa kulttuuria. Mutta en tiedä voiko tätäään loppujen lopuksi yleistää, koska olen nähnyt myös todella luontevia puhujia ja esiintyjiä täällä Suomessa, esimerkiksi Mato Valtosen. Jos teillä koskaan on tilaisuus päästä kuulemaan Mato Valtosen esitystä, suosittelen! Todella luonteva ja karismaattinen puhuja!

Kun libristien koulutusohjelma oli Markkinointi-Instituutissa, luennoin kirjallisuuden teoriasta. Joka on siis hyvin monille ”se maailman tylsin ja ikävin asia, kun kirjallisuudesta puhutaan”. En tiedä mitä tapahtui, mutta onnistuin vetämään koulutuksen siten, että sain kuulemma erittäin hyvät palautteet luennoistani. Ehkä taustalla oli ja on se, että minulle kirjallisuuden teoria ei todellakaan ole maailman tylsin asia, vaan koen nimenomaan saaneeni teoriapuolelta paljon eväitä käytännön tekemiseen, kuten esimerkiksi kirjallisuuskritiikkien ja muiden tekstien kanssa. Kyllä siinä opiskeluaikoina pitkään menikin että moni asia aukesi – vasta graduvaiheessa – mutta kun ne kerran ovat auenneet, ovat ne myös pysyneet auki. Se että itse ymmärtää jonkin asian, auttaa kovasti sen avaamista myös muille. Tämä palveli erittäin hyvänä lähtökohtana kirjallisuuden teorian koulutuksessa.

Tällä kertaa koulutussarkani vaihtui lasten- ja nuortenkirjallisuudeksi sekä scifiksi ja fantasiaksi. Sehän sopii minulle vallan hyvin, koska kyseessä ovat ne kirjallisuuden kolme osa-aluetta, joista varmaan eniten tiedän, ja joille sydämeni eniten sykkii. Kirjallisuusteorian lisäksi 😉 (Todellakin pidän myös kirjallisuusteoriasta!) Huolimatta siitä, että saan kouluttaa/luennoida aiheesta, jolle sydämeni voimakkaasti sykkii, koulutus on haastavaa. Lähtökohtana toimii se, että kyseessä ovat aikuisopiskelijat. Koulutus täytyy valmistella sen mukaisesti. Lisäksi materiaalin ja luennon tulee olla tarpeeksi laaja ja kokonaisvaltainen, jotta opiskelijoille muodostuu kokonaiskuva siitä, minkä asioiden parissa liikutaan. Tämän lisäksi koko paketin tulee olla kuitenkin sen verran tiivis, että asiat pysyvät kasassa. Joten kyllä siinä kuulkaa miettimistä riittää, kun tällaista pakettia koostaa. Ottaen huomioon sen, että kaikista kolmesta aiheesta voisi vetää erillisen luentosarjan! Lasten- ja nuortenkirjallisuudessa olisi oman luentosarjan paikka (itse asiassa tähän liittyvistä aiheista saisi monta kymmentä luentosarjaa), samoin fantasiassa ja scifissä. Toki kaksi jälkimmäistä voisi yhdistää, mutta kyllä niistä voisi vetää myös erilliset luentosarjat vallan hyvin.

Kirjallisuuskriitikon työ on onneksi antanut valmiuksia moneen. Ensinnäkin asioiden tiivistäminen on jotakin sellaista, jota joutuu kriitikon työssä opettelemaan ja opiskelemaan joskus kovankin kautta. Toisekseen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kentän tuntemus on avartunut aivan valtavasti kriitikon työn myötä, kolmanneksi myös fantasia- ja tieteiskirjallisuuden kentän tuntemus. Sekä kotimaisen että ulkomaisen kirjallisuuden osalta. Kirjallisuushistoria etenkin lasten- ja nuortenkirjallisuuden synnyn ja alkuvaiheen kehityksen osalta oli minulle osittain hämärän peitossa, mutta luennon koostamisen myötä sekin osa-alue valaistui. Kaiken kaikkiaan kasassa oli lopulta paketti, joka sisälsi valtavan paljon asiaa kaikista kolmesta osa-alueesta, nimenomaan länsimaisen kirjallisuuden osalta. Siihen omat välineeni eivät riitä, että voisin tutkia ja opettaa koko maailman kirjallisuutta, koska minulla ei ole esimerkiksi kielitaitoa itämaisten kielten osalta. Mm. kiinan ja japanin kielen taito olisi aika olennaista sillä saralla, muista kielistä puhumattakaan!

Esiintyminen ja ns. esiintymistaito on aivan oma juttunsa. Omalla kohdallani siinä on tapahtunut todella paljon kehitystä, ottaen huomioon että joskus ”kauan sitten olin epävarma tyttö, joka ei edes halunnut esiintyä”. Pelkäsin esillä oloa, koska pelkäsin sitä, että nolaan itseni. Kun jossakin vaiheessa syntyi ja tapahtui oivallus siitä, että esiintymisessä ei ole mitään pelättävää kun pysyn aiheessa jonka osaan ja tiedän, kaikki muuttui. Esiintymiskauhu alkoi kadota, ja sen tilalle alkoi syntyä jotakin muuta: oivallus siitä, että minulla(kin) voi olla arvokasta annettavaa muille, ja oivallus siitä, että osaan ja pystyn siinä missä muutkin. Ennen kaikkea: jos saan puhua asioista jotka todella ovat minulle sydämen asioita, kuten lasten- ja nuortenkirjallisuus sekä scifi ja fantasia, esiintymisen lähtökohtana toimii ja rakkaus, intohimo ja inspiraatio – sekä huumori. Silloin ei tarvitse pelätä mitään. Tämä nousi esille myös viime viikon koulutuksessa, joka sujui rennosti sekä huumorin värittämänä. Tiedän, että monet eivät pidä fantasiasta ja etenkään scifistä, joten kyllä siinä huumoria tarvitaan kun näiden aihe-alueiden parissa työskennellään. Jonkin aikaa scifistä puhuttuani pidin muutaman sekunnin mittaisen tauon (järjestelläkseni ajatuksiani), ja kuulin kuinka luokasta kuului ”syvä huokaus”. Aloin nauraa, ja totesin ääneen ”kuulin tuon, ja todella ymmärrän – aihe on sellainen, että se herättää monissa ns. sisäisen huokailijan”. En voinut muuta kuin nauraa huokauksen kuultuani. Miksi ottaisin itseeni sen, jos joku huokailee luokassa? Jos kerran voin suhtautua siihen huumorilla? 😉 Minkäs sille mahtaa, jos jokin asia ei vain kiinnosta. Noh, kouluttajana minun työni on mm. auttaa opiskelijoita tutustumaan myös uusiin aihealueisiin, vaikka ne eivät välttämättä kiinnostaisikaan. Mutta mitä esiintymiseen ja esiintymistaitoon sekä ns. vaikeisiin aiheisiin tulee, kyllä huumori on sellainen työkalu, että sen kanssa pärjää pitkälle.

Kaikesta hyvästä huolimatta tunnistan etenkin esiintymistaidoissani vielä paljon parannettavaa – se lienee alue, jolla voi aina parantaa jotakin. Yksi asia on johdonmukaisuus. Luennon suhteen pitää löytää vielä enemmän selkeyttä, eli esittää asiat johdonmukaisesti. Uskoakseni olen melko johdonmukainen – etenkin kun johdonmukaiseksi koostettu luentorunko tukee esitystä valkokankaalla – mutta tässä on silti parantamisen varaa.

Kaiken tämän jälkeen olen ihmetyksekseni tullut pisteeseen, jossa totean pitäväni kouluttamisesta. Voi hyvänen aika! En olisi muutama vuosi sitten uskonut, että esiintyminen, jopa isoille ryhmille esiintyminen voisi olla jotakin sellaista, josta joskus toteaisin näin! Mutta kyllä asia näin on – kun lähtökohtana toimii se, että saan ja voin jakaa tärkeitä asioita, kuten lasten- ja nuortenkirjallisuuteen sekä scifiin ja fantasiaan liittyvää tietoa. Olen jo muutamalta taholta saanut ehdotuksia siitä, että minun pitäisi alkaa markkinoida itseäni luentojen vetäjäksi ”jonnekin”. Kyllä, niin varmaan pitäisi tehdä. Tällä erää täytyy sanoa että takana on pitkä ja rankka syksy, enkä ole tähän asiaan pystynyt panostamaan. Kunhan tässä saa hiukan vedetyksi henkeä voisin alkaa miettiä mitä elämällä on tällä saralla tarjottavana.

Näin sitä mennään eteenpäin, uutta oppien.

Kauniita syyspäiviä kaikille!