Salla Simukka: Jäljellä

26 huhtikuun, 2012 klo 4:56 pm (Savon Sanomat)
Tags: , ,

Kirjoitin Savon Sanomiin arvion Salla Simukan Jäljellä -teoksesta. Pitkästä aikaa tilaisuus kirjoittaa täyspitkä arvio! Tosin huomasin, että nettilehteen laitettua arviota oli jälleen ”muokattu”, ainakin loppulause puuttuu.

Salla Simukka: Jäljellä

Tammi 2012

221 sivua

Tarina tyhjästä maailmasta

Millaista olisi olla maailmassa ilman muita ihmisiä? Herätä aamulla kaupungissa, jossa vastassa ovat tyhjät kadut ja autiot talot. Saisi tehdä mitä vain, aloittaa uuden elämän. Vai saisiko sittenkään? Kirjailija Salla Simukka tutkii ”tyhjän maailman” teemaa uutuusteoksessaan Jäljellä.

Jäljellä -tarinan tapahtumat sijoittuvat Suomeen, mutta jonakin toisena aikana. Aikana, jossa ihmiset määritellään ja sijoitellaan lokeroihin henkilökohtaisten ominaisuuksiensa mukaan. Päähenkilö Emmi elää maailmassa, jossa ihmiset luokitellaan ikään kuin kasteihin lahjojensa ja kykyjensä mukaan. Paitsi Emmi. Emmi on ”ei kukaan”, ikuiseksi Potentiaaliksi jämähtänyt teini. Muiden mielestä hänellä ei ilmene kykyjä mihinkään. Tämän myötä tyttö on itsekin lakannut uskomasta kykyjensä syntymiseen. Ainoa asia jota hän rakastaa, ovat vanhan ajan tarinat, aidot sadut.

Elämä häpeässä painaa matalaksi, etenkin oman perheen rakkaudettomuus. Emmi päättää karata pois. Hän lähtee, palatakseen kotiin vuorokautta myöhemmin vain huomatakseen kaikkien kadonneen. Perhe on hävinnyt, ketään ei ole missään. Etsintäretki naapuriin varmistaa, että muutkin ovat kadonneet. Internet ja puhelimet eivät toimi. Yhteyttä mihinkään ei saa. Tapahtunut uppoaa hitaasti Emmin tajuntaan. Hän on yksin maailmassa, ainoa joka on jäljellä.

Jäljellä -teos kolkuttelee mielen rajamuureja maalaamalla maailman, jossa suurin osa ihmisistä on mystisesti kadonnut. Mitä on tapahtunut ja missä kaikki ovat? Onko tämä kuoleman jälkeistä elämää? Vai onko kaikki vain harhaa? Ensijärkytyksestä toivuttuaan Emmi lähtee etsimään muita. Tampere vaikuttaa täysin autiolta, kunnes rautatieasemalta löytyy Onerva, Emmin ikäinen tyttö. Myöhemmin kuvioihin tulee mukaan Atro, nuori filosofi. Nuoret päättävät lähteä yhdessä tutkimaan tyhjää maailmaa, aloittaen etsimisen Helsingistä.

Tarinan perusjuoni, tyhjän maailman salaisuuden selvittäminen, soljuu tasaisesti eteenpäin kantavien teemojen lomassa. Nuoret ovat isojen kysymysten äärellä olemassaoloa, identiteetin rakentumista ja yksilön vapautta pohtiessaan. Syntyykö aito ja eheä minuus ulkopuolelta tulevien määritelmien mukaan? Entä oman perheen ja lähimmäisten hyväksyntä ja läsnäolo? Tarvitaanko tyhjässä maailmassa sääntöjä ja määritelmiä? Etenkin Atron henkilöhahmo haastaa tarinan muut henkilöhahmot pohtimaan vaikeiltakin tuntuvia asioita. Teoksen rakenne nivoutuu etsintäretken kautta luontevasti tematiikkaan, myös Emmin rakastamien satujen kautta.

Jäljellä -teoksen tarina herättää paljon kysymyksiä, joista moni jää vaille vastausta. Kertomus nimittäin päättyy kesken kaiken kuin seinään. Tällainen ratkaisu läväyttää lukijaa kasvoille, vaikka teoksen etuliepeessä onneksi mainitaan, että jatko-osa Toisaalla ilmestyy syyskuussa 2012. Silti herää ihmetys miksi tarinaa ei ole julkaistu yhtenäisenä kokonaisuutena.

Simukan Jäljellä -teos luotaa syvälle, mikä on tyypillistä kotimaiselle nuortenkirjallisuudelle. Osaavat ja ammattitaitoiset kirjoittajat haastavat lukijansa taidolla lukutalkoisiin, niin myös Salla Simukka. Kirjallisuuskeskusteluissa aika ajoin esille noussut miete siitä, onko jako nuortenkirjallisuuteen ja aikuistenkirjallisuuteen aikansa elänyt on jälleen ajankohtainen. Monien nuortenkirjallisuudeksi luokiteltujen teosten kohdalla jako on veteen piirretty viiva. Jäljellä -teos on tästä oiva esimerkki etenkin tematiikkansa osalta. Tässäpä riittää kustantamoille pohtimista kuinka vastata haasteeseen!

Teksti Maria Loikkanen

Advertisement

Jätä kommentti

Laura Lähteenmäki: North End – Niskaan putoava taivas

24 huhtikuun, 2012 klo 10:14 pm (Savon Sanomat)
Tags: ,

Kirjoitin Savon Sanomiin arvion Laura Lähteenmäen uutuusteoksesta North End – Niskaan putoava taivas.

Sen verran verkkoversiota oli näemmä ”siivottu” tai editoitu – miksi sitä kukakin haluaa kutsua – että arvion viimeinen lause on napsaistu pois.

Laura Lähteenmäki: North End – Niskaan putoava taivas

WSOY 2012

258 s.

North End -sarjan avausosa vastaa tarinannälkään

Laura Lähteenmäen North End on nuorille suunnattu ”Muutoksen” jälkeisestä ajasta kertova sarja. Avausosa Niskaan putoava taivas käynnistyy, kun teini-ikäinen Tekla perheineen muuttaa North Endiin, pohjoisen perukoille. Tytöllä on edessä uusi elämä paikassa, joka ei voisi häntä vähempää kiinnostaa.

North Endin elämää hallitsee silmitön talvi. Teklan elämää hallitsee kaipuu takaisin vanhaan. North Endin nuoret ovat aktiivisia ja osallistuvia, myös yhteiskunnallisesti. Tekla haluaisi pitää hauskaa eikä miettiä painavia asioita. Kun tyttö äkkää mahdollisuuden viettää hetken itsenäistä elämää, tarttuu hän tilaisuuteen epäröimättä. Onhan syntymäpäivä on tulossa ja bileet mielessä. Teklan ratkaisu ei ole viisaimmasta päästä. Tottumattomana North Endin talveen edessä on viikko, joka lopullisesti muuttaa Teklan ja pikkuveli Kaurin elämän.

Hiukan junnaavan alun jälkeen tarina käynnistyy vauhdilla ja nappaa lukijan imuunsa. Niskaan putoavan taivaan hallitseva teema on muutos, jota kuvataan Teklan ja lukuisten värikkäiden, jopa karikatyyrimaisten sivuhenkilöiden avulla. Myllerryksessä myös nuorten unelmia, murheita sekä keskinäisiä suhteita koskettavat teemat nousevat luontevasti esille. Uuden yhteisön vieraus korostaa käynnissä olevaa muutosta, jonka virroissa Tekla navigoi vastahakoisesti. Yksi kerrallaan tytön vanhaan elämään liittyvät kuvitelmat kuitenkin murtuvat ja sortuvat. Muutos tekee tilaa uudelle, paremmalle elämälle. Pikkuhiljaa Teklakin alkaa tämän käsittää.

Teoksen teemat asettuvat dystopisen kehyksen sisälle. Dystopialle on tyypillistä kuvata tulevaisuuden ei-toivottua yhteiskuntaa tai jonkinlaisen katastrofin kohdannutta yhteisöä. North Endin maailmassa ilmastonmuutoksen seurauksena myös yhteiskuntajärjestys on muuttunut rajusti, ei-toivottuun suuntaan. Tätä kautta yhteiskunnan epäkohtia koskevat tapahtumat nousevat olennaiseksi osaksi tarinaa auttaen muodostamaan kokonaisuuden, joka on looginen, tiivis ja toimiva.

Laura Lähteenmäen romaani Alexandra Suuri oli Finlandia Junior -ehdokkaana 2010, syystäkin. Lähteenmäellä on taito rakentaa tarinoita, joissa on voimakkaan lukukokemuksen mahdollistavaa syvyyttä. Sitä ”jotakin”, joka tekee tekstistä maagisen ja ruokkii tarinannälkäistä. North End – Niskaan putoava taivas on monisävyinen ja herättelevä romaani. Sarjan avausosaa voi lämpimästi suositella kaiken ikäisille lukijoille.

Jätä kommentti

Kirjan ja ruusun päivä

23 huhtikuun, 2012 klo 1:10 pm (kirjallisuus, Kirjat)
Tags: ,

Hyvää Kirjan ja ruusun päivää kaikille!

Jotenkin sekaannuin tässä, muistaakseni Kirjan ja ruusun päivä oli viime vuonna toukokuussa. Nyt se ”pääsi yllättämään” 😉

Mikä Kirjan ja ruusun päivä? Lisää asiasta mm. Kirjakauppaliiton sivuilta löytyvässä tiedotteessa. Lisäksi media tietää kertoa, että Tuomas Kyrö on valittu vuoden 2012 Kirjan ja ruusun päivän kirjailijaksi.

Tiedotteesta käy myös ilmi ”what all the fuss is about”, eli miksi vietetään Kirjan ja ruusun päivää ja valitaan ”päivän kirjailija”.

Siksi, että kirjallisuus on tärkeä asia, johon liittyy kaikenlaista olennaista, kuten kirjakaupat joissa kirjoja myydään. Itsestään selvää, eikös? Niin minäkin ensin ajattelin. Tiedotteen viesti on toinen.

Lainaus tiedotteesta: ”Ainutlaatuisen kampanjan taustalla on kirjakauppa-alan halu kiinnittää lukevan yleisön huomio siihen, ettei kirjakauppa ole enää itsestään selvyys, joka löytyisi jokaisesta kunnasta. Vuonna 2000 Suomessa oli 288 laajan valikoiman kirjakauppaa, nyt niitä on enää 193.” Kampanjalla tarkoitetaan Tuomas Kyrön tänään julkaistua teosta Miniä:  ”Kirjan ja ruusun päivänä 23.4. kirjakaupat julkaisevat tunnetun kotimaisen kirjailijan uutuusteoksen, joka on saatavissa vain tämän yhden päivän ajan”.

Itse vietän Kirjan ja ruusun päivää työn merkeissä, kirjoja lukien. Osuipa sopivasti!

Ai niin. Perinne itsessään juontaa juurensa Espanjasta, Kirjakauppaliiton sivuilla sen historiasta kerrotaan näin:

Kirjan ja ruusun päivän perinne juontaa juurensa Barcelonaan. Paikallisen kirjakauppiaan ajatuksesta huhtikuun 23. päivä valittiin Kirjan ja ruusun päiväksi. Vanhan perinteen mukaan Kirjan ja ruusun päivänä miehen tulisi antaa naiselle ruusu ja naisen puolestaan miehelle kirja.

Vuonna 1995 Unesco julisti huhtikuun 23. päivän Maailman kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi. ”Kirjat ansaitsevat erityisen päivänsä, jolloin niitä juhlitaan vapauden, yhteenkuuluvuuden ja rauhan symboleina”, sen julistus kuului.

Jätä kommentti

Lauren St. John: Viimeinen leopardi

13 huhtikuun, 2012 klo 12:05 pm (Blogikritiikit, kierrätysosasto)
Tags: , ,

Lauren St. John: Viimeinen leopardi

Suomentanut Kira Poutanen

Nemo 2010.

Tässä joitakin huomioita Lauren St. Johnin kirjasta Viimeinen leopardi. Huom! Nämä ”kierrätysosastopostaukset” tai ”blogikritiikit” eivät ole virallisia kritiikkejä, ei myöskään tämä. Kirjoitan ”kierrätysosastopostauksissa” hyvin usein vain niistä asioista ja seikoista, jotka ovat jollakin lailla kiinnittäneet huomiota. Joskus kokonaisuus jää näiden seikkojen varjoon. Tarkoitukseni ei ole vähätellä tai tarkoituksella olla huomioimatta kokonaisuutta. Käytän vapaamuotoisen blogikirjoittamisen suomaa oikeutta keskittyä välillä myös vain niihin asioihin, jotka jostakin syystä juuri sillä hetkellä eniten hyppäävät silmille 😉

Tarina on jatkoa Valkoiselle kirahville ja Delfiinien laululle. Jännä, vasta nyt kolmannessa osassa huomasin, että tässä tarinassa sekä sen edeltäjissä on itseasiassa ripaus dekkarihenkeä. Kaikissa kolmessa osassa on ”jokin mysteeri, joka odottaa ratkaisua”. Tuli jotenkin pöllö olo, siis että olenpas minäkin sokea, kun en nähnyt sitä mikä on nenän edessä jo heti ensimmäisestä osasta. No toisaalta, mitä väliä? Sehän vain kertoo näiden tarinoiden monipuolisuudesta, että niistä löytyy uutta, vaikka niiden rakenne on melko samankaltainen.

Lauren St. John on luonut siinä mielessä ”näppärän” konseptin, että Afrikkaan sijoittuvasta, erityisen lahjan omaavasta lapsesta kertova sarja muodostaa luontevan kokonaisuuden, mutta samalla jokainen kirja kuitenkin toimii myös itsenäisenä tarinana. Koin, että juuri tarinan näyttämön eli Afrikan vuoksi sarjan kirjoissa on kosolti eksotiikkaa (ainakin minulle). Ja ehkäpä juuri afrikkalaisen paikalliskulttuurin ja eksotiikan kuvauksen kautta jokainen tarina on ”juuri omanlaisensa, puhuu omalla äänellään”. (Vaikka niiden rakenne onkin melko samankaltainen.)

Afrikkalainen kansanperinne ja legendat nousevat Viimeisessä leopardissa sarjan tähän astisista tarinoista näyvimpään rooliin. Tarinat ja legendat sekä kansanperinne ovat hyvin merkityksellisessä roolissa kaikissa kirjoissa, joten piti oikein miettiä kirjoitanko tähän nyt höpöjä. Kovasti itsestäni tuntui, että Viimeinen leopardi poikkeaa edeltäjistään. Uskoisin tämän johtuvan siitä, että Viimeisessä leopardissa seikkailun tapahtumanäyttämönä ovat Matobon kukkulat Zimbabwessa, ja alue suorastaan kumpuaa perinteitä, ainakin tässä tarinassa. Sarjan aikaisemmissa osissa on liikuttu eri paikoissa, mutta nyt ollaan ja pysytään yhdessä paikassa. Se mahdollistaa tarinan sisällä myös tietyn alueen ja sen perinteen esille tuomisen syvemmin ja perusteellisemmin. Tämä ilmenee tarinassa etenkin muutaman olennaisen sivuhenkilön avulla.

Tällä kertaa Martinen ja hänen ystävänsä Benin lisäksi tarinan päärooleissa ovat myös Martinen isoäiti Gwyn Thomas ja tämän ystävätär Sadie. Edessä on melkoinen seikkailu Matobossa, retki jota lukijakaan ei aivan heti unohda! Martine ja Ben pääsevät mm. vieraisille perinteiseen afrikkalaiseen kylään.

Viimeisen leopardin loppupuheessa Lauren St. John kirjoittaa, että teoksia on pidetty maagisen realismin edustajina, etenkin Viimeistä leopardia. Hän kirjoittaa, että Afrikassa, ja erityisesti Matobossa legendat, paikkojen henget, henkioppaat sekä parantajan lahjat eivät ole maagisia tai yliluonnollisia asioita. Siellä ne ovat luonnollinen osa jokapäiväistä elämää.

Martine St. John kirjoittaa myös siitä, että kirjan tarinalla on ikävä kyllä liian paljon todellisuuspohjaa elävän elämän Zimbabwessa ja Matobossa.

Edelleen suosittelen sarjan teoksia, etenkin kaikille seikkailunnälkäisille!

Sarjassa on ilmestynyt myös Elefantin tarina, Nemo 2011.

Jätä kommentti