Lappu kaulaan

Minulta kysyttiin tänään olenko oikea kriitikko. Vastasin kysymykseen kysymyksellä: mikä on oikea kriitikko? Vastauksesta päätellen ensimmäisen kysyjän mielestä oikea kriitikko on ilmeisesti joku ”joka on opiskellut kirjallisuutta”. Hän ei kuitenkaan täsmentänyt, onko oikea kriitikko hänen mielestään opiskellut esimerkiksi kotimaista kirjallisuutta tai yleistä kirjallisuustiedettä. Nostan asian esille, koska käsittääkseni oppiaineet ovat lähtökohdiltaan hyvin erilaisia. Esimerkiksi yleinen kirjallisuustiede eroaa kotimaisesta kirjallisuudesta siten, että siellä opiskelun pääpaino on kirjallisuuden teoriassa. (Tässä linkki kirjoituksiini kirjallisuuden opiskelusta, jos ketä kiinnostaa.) Olen kokenut, että teorian opiskelun kautta, niin vastenmielistä kuin se aikanaan olikin, olen kuitenkin saanut hyvää pohjaa muun muassa kirjallisuuskriitikon työhön. En kuitenkaan lähtisi väittämään, että ”oikeaksi kirjallisuuskriitikoksi” tullaan pelkästään yleistä kirjallisuustiedettä tai kotimaista kirjallisuutta opiskelemalla. Varmasti on muitakin teitä. Toki em. oppiaineiden opiskelu auttaa, mutta silti.

Tämän esipuheen jälkeen toteankin, että en ymmärtänyt minulta kysyttyä kysymystä lainkaan, minkä vuoksi vastasin siihen kysymyksellä. Toisekseen en ymmärtänyt kysyjän omaan kysymykseeni tarjoamaa vastausta. Koska: kyllä kirjallisuuden opiskelut varmasti auttavat kriitikon työssä, mutta voi tähän työhön varmasti kasvaa muitakin teitä kulkemalla. Koska kasvamisena minä tämän työn näen. Minusta kriitikon työssä on nimenomaan kysymys siitä, että ymmärrys ja tietämys asioista (eritoten kirjallisuuden laajasta kentästä) kasvaa elämän myötä, sekä siitä, että ihminen kasvaa itsekritiikin saralla. Kuinka voi tehdä kriitikon työtä, jos ei ole valmiuksia itsekritiikkiin – esimerkiksi kykyä ottaa palautetta vastaan, tai kykyä suhtautua kriittisesti omiin teksteihin? Kysyn vaan.

Palatakseni varsinaiseen ärtymyksen aiheeseen: minua hämmästyttää ihmisten tarve selvittää onko joku tai jokin ”oikeaa”. Miten joku tai jokin on oikeaa? Kuka on oikea kirjailija, tai sisällön tuotannon ammattilainen (tekstin tuottamista silmällä pitäen), oikea toimittaja, tai ”oikea” mikä tahansa? Mielestäni ei ole kysymys siitä, että itsetuntoni murenisi samalla sekunnilla palasiksi kun joku kysyy tällainen kysymyksen, vaan siitä että mikä ihme sitä oikeaa sitten on? Ja kuinka joksikin oikeaksi tullaan? Koska, kulunutta sanontaa lainatakseni, harva meistä on seppä syntyessään. Missä vaiheessa polkua meistä tulee ”jotakin oikeaa”?

Minulta on kysytty myös olenko oikea toimittaja, vai olenko freelance-toimittaja. Silloin jäin kyllä sanattomaksi. Mitä eroa näillä kahdella on? Ehkäpä työsuhteen laatu, mutta se pois lukien…? Tänään en jäänyt sanattomaksi, ja esitin vastakysymyksen. Saatuani siihen vastauksen aloin puhua lasten ja nuorten kirjallisuudesta, ja ennen kaikkea tieteis- ja fantasiakirjallisuudesta. Latasin litanian pöytään. Vastassa oli hiljaisuus. Meinasin kysyä päälle, että ”ovatko nämä oikeita asioita, oikeaa kirjallisuutta”. Mutta ei tarvinnut, koska hiljaisuus kertoi kaiken. Näin ainakin itse tilanteen tulkitsin. Eli siis siten, että keskustelun toiselle osapuolelle nämä asiat eivät ole ”oikeanlaista kirjallisuutta, ja sitä kautta oikeaa kirjallisuutta”. Voi olla että vetelen tässä polkuja suoriksi, mutta näin asian tulkitsin.

Tällainen asenne oli suurin syy siihen, että keväällä 2007 polkaisin tämän blogin pystyyn. Voi sanoa että tämä blogi on ollut harvoja hyviä asioita elämässäni, joka on syntynyt ärtymyksen pohjalta. Yleensä ärtymyksestä ja negatiivisista tunteista syntyvät asiat eivät tuota mitään hyvää, eivät ainakaan minun elämässäni ole tuottaneet. Mutta tämä blogi on tuottanut – täällä voi muun muassa ihmetellä kaikenlaisia asioita. Esimerkiksi sitä, mikä on ”oikeaa”.

Kuten sanoin, en voi tietää kuinka kysyjä tulkitsi vastaukseni lasten ja nuorten kirjallisuudesta, sekä tieteis- ja fantasiakirjallisuudesta, koska tilanteessa ei ollut mahdollista jatkaa keskustelua. Koin vastauksesta syntyneen hiljaisuuden negatiivisena, mutta voihan hiljaisuus johtua monesta asiasta.

Oli miten oli, olen sitä mieltä, että lasten ja nuorten kirjallisuus on oikeaa kirjallisuutta, samoin kuin tieteis- ja fantasiakirjallisuus. En koe tarvetta lähteä mittelemään miekkoja asian tiimoilta, mutta koen tarvetta sanoa asian ääneen. Koska minua kyllästyttää tämä ”saamarin arpominen” siitä, mikä on ”oikeaa” ja mikä ei. En mielelläni ota voimakkaasti kantaa asioihin, koska ilmaisen itseäni monesti hyvinkin jyrkästi, mutta tämän asian puolesta tulen puhumaan lopun ikäni, muodossa tai toisessa. Oli ilmaisu jyrkkää tai ei.

Ja ehkä seuraavan kerran voin laittaa valmiiksi lapun kaulaan, jossa lukee ”kirjallisuuskriitikko”. Tai jotakin vastaavaa. Tai ehkäpä ”oikea toimittaja” olisi vielä parempi. 😉

No joo. Huumori huumorina, mutta kieltämättä tämä ”lappu kaulaan” -juttu kävi mielessä. Mutta kuten sanottu, koen että itsetuntoni ei ole tällaisista kysymyksistä kiinni, että eivät tällaiset tilanteet millään muotoa estä elämää ja vaikkapa työn tekoa. Puhaltelen tässä höyryjä lähinnä siksi, että alentuva suhtautuminen ärsyttää – kohdistui se sitten henkilöön tai asiaan. Ja mielestäni minulla on oikeus kokea ärtymystä asian johdosta. Kuten kaikilla muillakin – varmasti te lukijatkin olette elämänne varrella kokeneet että teihin on suhtauduttu alentuvasti muodossa tai toisessa, tai asiaan jota arvostatte tai pidätte tärkeänä, on suhtauduttu alentuvasti. Ja luonnollisesti jokainen reagoi tällaisiin asioihin tavallaan.

Minä nyt puran tänne, koska eniten minua raivostuttaa jostakin käsittämättömästä syystä lasten ja nuorten kirjallisuuden yläpuolella leijuva stigma ”ei oikeaa kirjallisuutta”. Mikä on sen ”oikeampaa”? Ja jos jokin on, niin millä perusteella? Lapsuudessa ja nuoruudessa rakennetaan perusta kaikelle sille mitä meistä muotoutuu ja tulee. Jos lapselle luetaan kirjallisuutta sen eri muodoissa (kuvakirjat, satukirjat, runot, ihan mitä tahansa), ja lapsi myöhemmin oppii lukemaan ja rakastamaan kirjoja, niin mikä on sen ”oikeampaa” kirjallisuutta? Kuin polku toisiin todellisuuksiin monenlaisen kirjallisuuden kautta – ja tässä en tarkoita polkua toisiin maailmoihin esim. fantasian muodossa, vaan yksinkertaisesti sitä, että jokaisen kirjan sivuilta löytyy erilainen tarina, eri polku eri fiktiivisiin todellisuuksiin.

Että näillä eväillä tällä kertaa. Bloggaaminen on iloinen asia!

Advertisements

9 kommenttia

  1. Teresa said,

    lokakuu 29, 2008 klo 9:28 am

    Mielestäni kuvaamassasi tilanteessa kysyjä osoitti kyllä tietämättömyytensä ja tyhmyytensä ihan täysin. Eihän tuollaiseen ole mitään vastausta. Sehän on vähän sama kuin kysyisi, että mikä on totuus?

    Ensin pitäisi lähteä siitä, että kenen tai millaisilla kriteereillä määritellään oikea. Kuka on ”oikea” määrittelemään ne? Entäpä, jos kriitikkona työskentelevä ei täyttäisikään näitä ennalta sovittuja kriiterejä, mutta elättäisi silti itsensä ko. tehtävässä. Ja mikä sitten on väärä kriitikko? Tai epäaito? Tekeekö pelkästään muodollinen pätevyys eli oppiarvo jostakin ihmisestä ”oikean” kriitikon? Tai minkään muunkaan ammatin edustajan?

    Puhumattakaan siitä mikä on ”oikeaa” kirjallisuutta… keinotekoisten määritelmien asettaminen, että mikä on oikeaa ja mikä jotain muuta, on aina yhtä typerää ja turhauttavaa. Aivan kuin elettäisi jossain aikuisten oikeesti vs. lasten oikeesti -maailmassa. Naurettavaa pelleilyä.

    Yleisestikään en aivan täysin ymmärrä sitä tarvetta, että kaikki pitää lokeroida johonkin tiettyyn lootaan. Ja jos ei sinne sovi, niin täytyy olla jotenkin vähemmän arvokasta. Se on vähän sama kuin väittäisi, että maailma on todellakin mustavalkoinen. Kai se sitä joillekin sitten on. (Suosittelisin tosin niille henkilöille käyntiä optikolla tai kirjastossa.. molemmista saattaisi saada jotain uutta ajateltavaa).

    Voisin purnata tästäkin jos vaikka kuinka pitkään. Tänään on juuri sellainen päivä. (Olen käyttänyt eilen monta tuntia selittääkseni ulkomaalaiselle asiakkaalle, miksi en saa konettamme tekemään nelikulmaista aukkoa pyöreällä terällä. Ja tänä aamuna sähköpostissa oli viesti joka alkoi, ”entä jos sittenkin…” %”=¤!”#¤%”#!!) On päiviä jolloin kaikenlainen ympärillä esiintyvä typeryys vie melkein järjen.

    Joten palatakseni miellyttävämpiin asioihin: Sain vihdoin eilen katsottua Cranfordin naisten ensimmäisen osan. Se oli aivan juuri niin hyvä kuin BBC:ltä ja moiselta näyttelijäkaartilta voisi odottaa. Nauroin välillä oikein kunnolla. Valitettavasti en sitten ehtinyt katsoa toista osaa, joka eilen tuli, joten nauhalta täytyy sekin paremmalla ajalla katsella. Onpahan jotain hyvää odottamassa 🙂

  2. Maria L. said,

    lokakuu 29, 2008 klo 1:01 pm

    Kiitos nauruista: ”miksi en saa konettamme tekemään nelikulmaista aukkoa pyöreällä terällä”. 😀

    Kiitos myös kommenteista. Unohdin postauksessa mainita sen, että tapasin kyseisen henkilön ensimmäistä kertaa, ja postauksessa selittämäni keskustelu tapahtui sen jälkeen kun olimme esittäytyneet toisillemme. Eli väistämättä tuli mieleen, että ”osoitetaanko minulle tässä paikkaani”, vai mikä on meininki. Sen kestän jotenkuten (tosin hiljaiseksi en jää), mutta halveksuva suhtautuminen joihinkin kirjallisuuden lajityyppeihin nostaa sisun kaulaan.

    En kuitenkaan väitä, että olisin tässä ehdottomasti oikeassa – kuten sanoin, hiljaisuus saattoi johtua monestakin asiasta. Saattoihan se johtua esim. siitä, että henkilö ei tiedä lasten ja nuorten kirjallisuudesta, tai scifistä ja fantasiasta, juurikaan mitään. Eikä osaa/halua siksi kommentoida. Tai ehkä vain ylireagoin siksi, että keskustelun avaus tuollaisella kysymyksellä sai minut ärtymään. Minusta kysymys vain oli niitä sen sortin ”luokattomia heittoja” että en vieläkään tajua mikä sen pointti oli.

  3. Leena said,

    lokakuu 29, 2008 klo 6:23 pm

    Tää oli hyvä kirjotus!

    Luin samalla kaikki tuosta linkin takaa löytyvät kirjoituksesi kirjallisuuden opiskelusta. Paras kohta oli kirjoituksesta numero 4 löytyvä kohta karikatyyristä eli ”opiskelijatyttösestä tai poikasesta, joka posket punaisena selittää luennolla kärsivällisesti kuuntelevalle luennoitsijalle elämän tarkoitusta muiden kuulijoiden hautoessa epätoivoisina itsemurhaa.” AAHHAHHAA!!!! Tästä sai päivän parhaat naurut! =D =D =D

  4. Maria L. said,

    lokakuu 29, 2008 klo 6:47 pm

    Kiitos kommentista. Hyvä jos postaukset kiinnostavat, joskus kun tuntuu että täällä juttelee lähinnä itselleen. Kommentilla ei ole tarkoitus syyllistää lukijoita, vaan tarkoitan lähinnä sitä, että palautteen saaminen (oli se sitten positiivista tai negatiivista, kaikkein mieluiten rakentavaa) kannustaa jatkamaan.

    No eikö kirjallisuuden opiskelijat muka olleet tuollaisia. Siis emme TIETENKÄÄN me, vaan NE MUUT. 😀

  5. Teresa said,

    lokakuu 30, 2008 klo 3:24 pm

    Ihan vaan kuriositeettina.. asiakkaalle kelpasi kulmikas reikä, johon tehtiin pyöristetyt nurkat.

    Joskus sitä vaan miettii, että mitä ihmettä minä olen tekemässä..

  6. Maria L. said,

    lokakuu 30, 2008 klo 5:11 pm

    Ei ole mitään käsitystä siitä mitä teet työksesi, eli mihin koko tämä ”terä ja reikä” -asia liittyy. Eli suhteutettuna siihen koen jutun aika koomisena, ymmärtänet. 😉

    Ja tämä EI ole vinkki vinkki että kerropas nyt mitä teet työksesi. Ihan vain toteamus.

    Ja kyllä, täällä mietitään vähän useamminkin mitähän ihmettä sitä ollaan tekemässä… 😀

  7. Teresa said,

    lokakuu 31, 2008 klo 8:36 am

    Voin vakuuttaa, että vaikka antaisin kuinka yksityiskohtaisen selvityksen toimenkuvastani, tuo asia olisi aivan yhtä koominen. (Sen verran sanottakoon, että reikiä tehdään puisiin seinä- ja kattopalikoihin, jotta saadaan työmaalla kasattua talo ”ilman sahaa ja vasaraa”. Siis teoriassa.)

    Mutta silti. Meinasin lähettää asiakkaalle sellaisen tupperware-lelun, jossa erimuotoisia palikoita tungetaan niille sopiviin reikiin. Voi siinä sitten harjoitella, että miten neliskulmainen menee pöyreään reikään..

    Onnittelut blogi-palkinnosta!

  8. Kristian said,

    maaliskuu 10, 2009 klo 8:16 pm

    Moi,

    luin tämän aikoja sitten ja nyt satuin saman postauksen äärelle uudestaan. Tasapuolisuuden vuoksi ajattelin kerätä linkkejä lasten- ja nuortenkirjallisuudelle (asia pääsi unohtumaan, kun en ole aikoihin itse kuluttanut kyseistä genreä), sarjakuville ehkä erikseen. Eli ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan tuosta ensiksi mainitusta, jos mahdollista.

    Kiva nähdä Varaston linkki täällä 🙂

  9. Maria L. said,

    maaliskuu 10, 2009 klo 10:05 pm

    Moi moi

    Öh. En nyt oikein tiedä mitä sanoa kommenttiisi. Muuta kuin sen, että olen yrittänyt kerätä blogin pääsivun vasempaan reunaan kaiken maailman linkkejä mitä vastaan on tullut. Sinänsä tietty kiva että kysyt minulta (tulee asiantuntija-olotila, voin paukutella henkisiä henkseleitä :D), mutta en oikeasti tiedä sen enempää linkkejä kuin mitä blogini pääsivulta löytyy – siinä on minun varastoni.Tilanne johtuu pääasiassa siitä, että en loppujen lopuksi kovin usein lue eri blogeja, ja silloin kun luen, haluan päästä niihin helposti. Siksi olen kerännyt linkkejä tänne – puhtaasti itsekkäistä syistä. 😀

    Kiva kun kävit visiitillä ja tervetuloa uudelleen. Ja mitä niihin linkkeihin tulee, NONO tuli spontaanisti ensimmäisenä mieleen. Samoin Kirjaston antitäti, joka bloggaa kirjastoimmeisen näkökulmasta useimmiten samoista aiheista kuin minä. En oikeasti tiedä blogataanko lasten ja nuorten kirjoista loppujen lopuksi kovin paljoa – sen vuoksihan blogin aikoinaan polkaisin pystyyn, koska ”bloggaamattomuus” ärsytti minua, ja ylipäänsä se, että lasten ja nuorten kirjallisuus lähes aina sivuutetaan joka paikassa. Mutta eipä sen enempää preppauspuheita, että ei menisi vuodatuksen puolelle. 😉


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: