Onnimannin tämän vuoden ensimmäiseen numeroon kirjoitin arvion Nemo Rossin arkeomysteerisarjan kolmannesta osasta, Jumalista seuraava.
Nemo Rossi: Jumalista seuraava. Arkeomysteeri osa 3
Myllylahti 2014
261 sivua
Aleksanteri Suuren arvoitus
Nemo Rossin arkeomysteerisarja on edennyt kolmanteen osaan. Jumalista seuraava vie lukijan pois Roomasta ja ylipäänsä Italiasta. Tarinamaisema sijoittuu pitkälti Kreikan saaristoon. Matka saaristoon on iso osa tarinaa, ja sen varrella ehtii tapahtua yhtä sun toista.
Tarinan pääteematiikka rakentuu Aleksanteri Suuren ympärille, jota sekä kreikkalaiset että makedonialaiset pitivät suurena sankarinaan. Aleksanterin ja etenkin hänen menestyksekkään maailmanvalloituksensa ympärille rakentunut myytti kantaa kertomusta pitkälle: Jumalista seuraavan ydin pyörii nimenomaan sen mysteerin ympärillä mistä Aleksanterin menestys kumpusi?
Edellisistä osista tuttuun tapaan mysteeriä selvittävät teini-ikäiset kaksoset Kaius ja Silva, sekä heidän ystävänsä Leo. Tapahtumien vyyhti vie heidät pienelle kreikkalaiselle saarelle, josta alkaa löytyä vastauksia moniin kysymyksiin, etenkin Aleksanterin arvoitukseen liittyen.
Jumalista seuraava noudattelee edellisistä osista tuttua kerrontarakennetta. Juoni on melko toiminnallinen, ja tarinaa kerrotaan monen eri henkilöhahmon näkökulmasta. Tällä tavoin lukija tietää jatkuvasti enemmän kuin mitä henkilöhahmot tietävät, ja kokonaiskuva hahmottuu mukavan laajana.
Rossin arkeomysteerien tyylille on ominaista myös se, että lukija saa kaiken ohessa melko tuhdin historiapaketin pureskeltavakseen. Historiallinen näkökulma on kaikkea muuta kuin kuivaa, etenkin kun asioita katsotaan teinikolmikon näkökulman kautta. Kansainvälinen rikollisuus tuo oman mausteensa keitokseen.
Nimimerkki Nemo Rossin takaa löytyvät historiantutkijat Mika Rissanen ja Juha Tahvanainen. Kaksikon luoma arkeomysteerikonsepti on sen verran napakkaa tavaraa, että tällä reseptillä sarjaan kertynee useampiakin osia. Jatko-osissa on luonnollisesti jonkin verran paikoillaan junnaamiseen riskiä, josta Jumalista seuraavassa on oireita lähinnä kokonaisuuden toimintapainotteisuuteen liittyen.
Jatkossa esimerkiksi henkilöhahmogalleriaa voisi uudistaa reippaalla kädellä. Mafian linnuissa asia oli ratkaistu opettaja Ovaskaisen muodossa, joka oli ilahduttavan riemastuttava hahmo. Myös päähenkilöihin voisi yrittää saada hieman syvyyttä. Kaiuksen, Silvan ja Leon hahmot jäävät tällä kertaa melko toimintakeskeisiksi suorittajiksi, mikä luo pinnallisuuden ja ohuuden tuntua tarinaan. Rooman susissa ja Mafian linnuissa oli selkeästi enemmän tuoreutta ja raikkautta, samoin henkilöhahmojen sisäisen ulottuvuuksien ja keskinäisten suhteiden tutkiskelua.
Tässäpä tekijöillä riittää haastetta, että saavat riman pidettyä sopivassa korkeudessa, jotta tarina ja henkilöhahmot pysyvät eloisina ja kutsuvina!
Teksti Maria Loikkanen
Alas taikavirtaa 
Vastaa