Suomikummaa!

Kuluneena viikonloppuna Tampereella kävijät ovat saaneet nauttia Finnconin antimista. Itse en päässyt paikan päälle, kieltämättä on harmittanut.

YLE on uutisoinut conin kylkiäisinä muutamia juttuja, joista yhdessä avataan Suomikumman maailmaa. Haastateltavana on kirjailija Anne Leinonen. Suora linkki haastatteluun löytyypi tästä.

Täältä löytyypi toinen haastattelu, jossa Anne Leinonen listaa tämän hetken kiinnostavimpia kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita.

Minusta Johanna Sinisalolta lähtöisin oleva suomikumma on hyvä nimi. Spekulatiivinen fiktio on sinänsä kuvaava, mutta hemmetin hankala noin niin kuin suussa pyöriteltäväksi. Spefiksi se taipuu äkkiä, mutta kukas sitten ymmärtää mistä on kyse? Jos ymmärtää spekulatiivisesta fiktiostakaan. No siinä ainakin tuo fiktio-sana vinkkaa suuntaa. Fantasia ja scifi ovat ”hyviä” termejä siinä mielessä, että ne ovat aikanaan kuvanneet sitä missä mennään, ja noin ylipäänsä kuvaavat laajalla skaalalla lajityyppejä. Mutta kun lajityyppien meno on kehittynyt sen verran vauhdikkaasti, että näiden kahden termin raamit ovat nykyään jo ehkä enemmän kahle kuin suuntaa antava opaste.

Suomikumma loksahtaa mukavasti omaan tilaansa, jossa voi revitellä eikä raamit ole heti kaulassa, jos ja kun on halu kokeilla jotakin, jolle ”ei löydykään kiltisti kasassa pysyvää ja helppoa määritelmää”. Suomi viittaa tietysti kotimaiseen tuotantoon, ja kumma pitää sisällään ”melko paljon”. Ainakin minulle kumma on sana, johon todella mahtuu kaikenlaista, mutta samalla se on myös positiivisesti sävyttynyt. Kumma ei ole yhtä kuin ”outo” tai ”ihmeellinen”, kumma on juuri sopivasti omanlaisensa: saattaa olla sinänsä vaikeasti määriteltävissä, mutta kuitenkin helposti ymmärrettävissä – toden ja tarun entistä rajumpi sekoittuminen, kuten YLEn jutussakin mainitaan.

Hyvä suomikumma! 😀

Ja Finnconhan on käynnissä vielä tänään, eli jos Tampereella olette niin ei kun menoksi! Tässä linkki Finncon 2012 sunnuntaipäivän ohjelmakarttaan.

Advertisements

2 kommenttia

  1. Seppo Kuivakari said,

    elokuu 27, 2012 klo 1:22 pm

    Oman kirjallisen työskentelyni puitteissa olen todella joutunut puntaroimaan tuota kumman käsitettä, ja aivan sellaisenaan se ainakaan omaan menetelmääni ei istu… Lajityyppi? Tyylipiirre?
    Tms.? Vaikeaa myöntää kirjoittavansa itseään sisään yhteen kategoriaan.

    Näkisin oudon ja kumman määrittyneen paljolti taiteen historiallisiksi ilmentymiksi realismista luopumisen prosesseissa (joskin outo lienee kuitenkin tätäkin vanhempi muotokieli). Kummasta on tullut melkein modernin taiteen epiteetti, lisämääre, jolloin, ainakin itselle, lienee vaikeaa luoda siitä pelkästään (yhden) lajityypin ”nimike”.

  2. Maria L. said,

    elokuu 29, 2012 klo 3:37 pm

    Kiitos Seppo kommentista.

    Puntaroi tässä näitä käsitteitä itse kukin. Huomaan itse lähestyväni suomikumma -termiä enemmänkin sateenvarjo-terminä tai kattokäsitteenä, jonka sisällä olisi tilaa kaikenlaisille muodoille.

    Kiinnostava pointti tuo realismista luopuminen, ja kuten totesitkin, outo on vanhempi muotokieli joka eri lähestymistapojen mukaan juontaa juurensa niin kauas kuin kulttuurikin, ainakin jos olen oikein ymmärtänyt. Tarkemmissa, esim. länsimaisen kirjallisen kulttuurin historiikeissä outoa on ajateltu olevan jo antiikissa, ja toiset taas määrittävät sen ”synnyn” jonnekin 1700-luvun ranskalaisiin salonkeihin, joissa kansansadut kiehtoivat yleisöä.

    Olen huomannut että itse pidän termistä suomikumma, koska siinä on niin paljon tilaa. Se ei määrittele liiaksi. Luokittelu voi raskauttaa ja rampauttaa olemista joskus pahastikin, laittaa leiman sinne minne sitä ei ehkä kaivata. Toki luokittelusta on hyötyä esim. keskusteluissa, jotta pystytään jollakin tavalla ymmärtämään toisiamme ja sitä mistä puhutaan. Ja tietysti nykyajan vaativassa kritiikkimaailmassa, siis nimenomaan mitoilta vaativassa, auttaa se että pystyy lyhyissä kritiikeissä ytimekkäästi ja silti ymmärrettävästi avaamaan minkälaisesta kirjallisesta teoksesta puhutaan. Kuitenkin siinä on aina se riski, että luokittelun kautta jonkun luoma teos tapetaan hengettömäksi nimeämällä tai nimittelemällä teos ”joksikin tietynlaiseksi” – joku muu voi hyvinkin kokea teoksen aivan toisenlaiseksi. Minusta tämän asian suhteen pitäisi aina pysyä varpaillaan.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: