Keskustelu jatkuu

Edellisessä postauksessa mainittu kirjallisuuskeskustelu jatkuu edelleen Grafomaniassa. Viimeksi kun kävin katsomassa, ketjussa oli 122 kommenttia. Menkää ihmeessä lukemaan ja kommentoimaan, jos aihe yhtään kiinnostaa!

Omat fiilikseni keskustelusta ovat hyvät, olen oikein iloisella mielellä siitä, että keskustelusta kehittyi näin monimuotoinen, ja että se sai niin monia osaanottajia – jatkuen edelleen! Monipuolista ja virkistävää, etten sanoisi – ihanaa, että ihmiset ovat kiinnostuneita mitä lasten- ja nuortenkirjallisuuden kentällä tapahtuu. Henkilökohtaisesti ajattelen, että olisi kamala asia, jos ketään ei kiinnostaisi näin tärkeä aihe. Keskustelijoiden joukossa on uskoakseni ollut myös ”nuoria kommentoijia”, tällä tarkoitan alle 18-vuoden ikäisiä kommentoijia, eli perusteema koskettaa myös ikäryhmää kenestä tässä ollaan keskusteltu. Näin!

Kuten jo edellisessä postauksessa toin esille, iloitsen ja olen hyvilläni eritoten siitä, että kulttuuriväki tiedostaa niin hyvin mahdolliset probleemakohdat, joiden parissa kentällä painitaan, ja on valmis keskustelemaan näistä asioista. Kuten tässä matkan varrella on käynyt ilmi, tulkintaeroja syntyy helposti, mutta eihän niihin tarvitse takertua jos ei halua. Mahdolliset väärinkäsitykset pitää selvittää jos vain mahdollista, mutta muuten olen valinnut sen, että en tartu tulkintaeroihin. Elämä helpottuu kummasti jos ja kun laskee asioita ”toisesta sisään ja toisesta ulos”. Näkemykseni on, että jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, tosin sitä voi aina miettiä millä tavalla mielipiteensä ilmaisee.

Seuraavan pitäisi olla sanomattakin selvää, mutta sanonpahan kuitenkin:

Luonnollisestikin kirjoitan myös jatkossa täällä kaikista sellaisista aiheista, jotka koen jollakin tavalla tärkeäksi blogin perusteemojen kannalta. Todennäköisyydet siihen, että kaikki eivät näistä aiheista pidä, tai pidä siitä mitä kirjoitan ja/tai miten kirjoitan ovat kai yhtä suuret kuin siihen, että löytyy lukijoita jotka niistä pitävät. Lienee sopivasti yleistettyä sanoa, että olemme kaikki erilaisia, ja meillä on erilaisia näkemyksiä asioista 😉 Onneksi myös vapaasti saa ja voi valita blogit, joita haluaa käydä lukemassa ja kommentoimassa 😉

Keskustelu siis jatkuu Grafomaniassa, hienoa hienoa!

Oikein hyvää joulun aikaa kaikille 😀

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: