Sari Peltoniemi – Hirvi

Sari Peltoniemi: Hirvi

Tammi 2001

Seuraavassa juonipaljastuksia, joten suosittelen kertomuksen lukemista ennen kuin luette tämän! 😉

Mietin pitkään mitä Hirvestä kirjoittaisin. Ei siksi, että teoksesta olisi vaikea löytää sanottavaa, vaan siksi, että siitä olisi sanottavaa todella paljon. Ensin kirjoitin ”älyttömän pitkän” postauksen, joka alkoi jossakin vaiheessa tuntua ”älyttömältä ja pitkältä”. Totesin että homma ei toimi, ja vaihdoin strategiaa.

Anteeksi vain kaikki realistisen kirjallisuuden ystävät jotka ette pidä spefistä, mutta monesti spefissä eli spekulatiivisessa fiktiossa (eli fantasiassa, scifissä ja maagisessa realismissa sekä muissa, jatkuvasti laajentuvissa, edellä mainittuja lähellä olevissa genremuodoissa) niin kutsutut kerronnalliset välineet ovat paljon monipuolisempia kuin puhtaasti realistisessa kirjallisuudessa. Usein tämä toimii kotikenttäetuna siinä mielessä, että tarinassa on paljon enemmän konkreettisia välineitä joilla kertoa tarinaa. Esimerkiksi scifi-kertomuksessa koko tarinan voi muuttaa jokin yhtäkkinen tapahtuma, esimerkiksi avaruusalus, joka ilmestyy odottamatta paikalle. Fantasiakirjallisuudessa pelkästään henkilöhahmojen mahdolliset maagiset ominaisuudet (kyky taikoa/loitsia, muodonmuutokset jne.) voivat vaikuttaa kerronnan rakenteeseen, mutta myös taianomaiset esineet kuten lumotut peilit tai esineet voivat muuttaa kerronnan kulkua: esim. lumottu peili tai ovi voi toimia portaalina toiseen maailmaan, tai lumottu esine kuten sormus voi muuttaa kantajansa näkymättömäksi. Realistisessa kirjallisuudessa ei juuri tällaisia kerronnallisia välineitä ole käytettävissä.

Itseäni kiinnostaa kovasti kirjalliset teokset, joissa hämärtyy realistisen ja fantastisen (tai scifistisen) välinen raja, tarinat joissa realistinen ja fantastinen jollakin tavalla lomittuu toisiinsa – tarkoittaen esimerkiksi sitä, että arkipäivän tapahtumien lomassa tapahtuu jotakin ”epätavallista, ihmeellistä”. Monet tämän tyyppiset tarinat ovat saaneet lapun otsaansa otsikolla ”maaginen realismi”, mutta on olemassa myös kirjailijoita, jotka työstävät tarinoita fantastisen ja realistisen välimaastoissa. Sari Peltoniemi on yksi näistä kirjailijoista.

Tähän väliin tiedoksi, etenkin niille jotka eivät spefiä sen kummemmin tunne, että kaikki spefi ei ole todellakaan ole samanlaista: kaikissa scifiteoksissa ei pelkästään lennetä avaruudessa ja ammuta sädepyssyillä, kaikissa fantasiateoksissa ei pelkästään juosta miekka vyötäröllä ja kirves selässä vuorilla aarteiden perässä, ja tapeta lohikäärmeitä tai örkkejä. Spefiä on hyvin monenlaista – ihmeen tuntua riittää kaikille, joskus jopa kauhuksi saakka, tarkoittaen sitä että jotkut spefi-teokset ovat hyvinkin kauhu-väritteisiä. Spefi-tekstejä on yhtä monenlaista kuin kirjoittajiakin, ilman muuta kannattaa tutustua lajityyppeihin – suosittelen etenkin kotimaisten kertojien teoksia!

Hirven kohdalla olisi ollut mahdollista kirjoittaa monista asioista: teoksen rakenteesta ja sen kerronnallisista välineistä, siitä kuinka ne sitovat yhteen realistista ja fantastista, sekä ylipäänsä pohtia realistista ja fantastista. Päädyin kuitenkin pohtimaan teoksen tematiikkaa, sillä se oli asia joka teosta lukiessani kosketti itseäni eniten. Lisäksi haluan joskus lähestyä myös spefi-teoksia muistakin kuin fantastisen tai scifistisen näkökulmasta, jotta lukijoille avautuisi paremmin spefin laajuus ja monipuolisuus. Hirven tematiikka on hyvin monipuolista, joten tästä on siis hyvä aloittaa!

Sari Peltoniemen Hirvi on kertomus kuninkaasta ja prinsessasta, joiden kohtalona on olla aivan jotakin muuta. Prinsessa Ursula kasvaa yksinäisyydessä, isäänsä kaivaten. Sotaisa kuningas ratsastaa vähän väliä johonkin taisteluun, koska valtakuntaa pitää laajentaa. Prinsessa oppii maailman olevan linna, jossa hän voi komennella alamaisia mielensä mukaan. Kunnes tulee päivä, jolloin Ursula täyttää 18-vuotta. Yhtäkkiä prinsessan pitäisi kantaa vastuuta asioista, joista hän ei tiedä mitään, koska kukaan ei ole opettanut. Painostavat syntymäpäivät päättyvät seikkailuun, jolla on vakavat seuraukset. Kuningas karkoittaa tyttärensä erakkomökkiin, jossa tämä joutuu kohtaamaan maailman omillaan.

Tarinan rakenne on kiinnostava. Liikkeelle lähdetään nykyhetkestä, josta lukija viedään menneeseen. Samalla tehdään selväksi, että yksi tarinan henkilöhahmoista toimii kirjurina, joka kertoo lukijalle tarinaa. Koko kertomuksen mitalta kertojat vaihtelevat henkilöhahmosta toiseen. Joskus käy niin, että tällaiset kerronnalliset ratkaisut tuovat sekavuutta kertomukseen, ja ”jotakin lässähtää” – kokonaisuus ei vain toimi siten kuten pitäisi. Hirven tapauksessa tarina vahvistuu siitä, että sillä on useampi kertoja. Koin hyvänä ja kerrontaa selkeyttävänä ratkaisuna sen, että eri kertojien kerronta on merkitty on erilaisella fontilla, ja yhden kertojan kohdalla teksti on kursivoitu. Mitä kirjan rakenteeseen tulee, kerronta ottaa jossakin vaiheessa ”nykypäivän kiinni”, ja siirtyy siitä vielä eteenpäin. Tarinan loppu jää joiltakin osin avoimeksi, eli lukija saa tietää mitä osalle henkilöhahmoista tapahtui, mutta toisten kohtalo jää arvoitukseksi.

Takaisin tarinaan. Talvi on tulossa ja Ursula on viimeisillään raskaana keskellä metsää olevassa mökissä. Yksin. Tyttö syö jauhoja, koska ei osaa valmistaa niistä leipää tai puuroa. Puita hän ei osaa tehdä, vaatteiden ompelemisesta puhumattakaan. Siitä millä tavoin lapsi tulee maailmaan hänellä ei ole aavistustakaan. Silti Ursula, josta nyt on tullut ”tavallinen tyttö”, selviää kuin ihmeen kaupalla. Metsästä löytyy marjoja, ja salaperäinen kätilö ilmestyy auttamaan synnytyksessä juuri oikeaan aikaan. Alkaa uusi elämä poikalapsen kanssa, elämä jonka myötä tyttö oivaltaa seisovansa kahden maailman kynnyksellä: metsässä asustaa kansa, jonka viisaus ja myötätuntoisuus ulottuu myös ihmisten maailmasta tulleeseen asukkaaseen. Kansa opastaa ja opettaa prinsessaa siinä toivossa, että hän voisi joku päivä tarjota parannusta, lohtua ja myötätuntoa niille, jotka osaavat erakkopirtiltä apua hakea. Poikalapsi, joka myöhemmin saa nimen Hirvi, on silta kahden kahden maailman välissä, ihminen kenelle metsän kansan parissa eläminen on paljon luontevampaa kuin ihmisten parissa oleminen.

Hirven pääteemat ovat isoja. Vanhempi-lapsi suhde ja vastuun kantaminen. Seksuaalisuus. Erilaisuus ja sen hyväksyminen – mitä tapahtuu jos erilaisuutta ei hyväksytä, jos pelkotila saa ihmisistä vallan? Ennen aikaan lopputulos saattoi olla jopa roviolla polttaminen. Hirvessä Sari Peltoniemi tarttuu rohkeasti näihin teemoihin, tehden ne luontevalla tavalla osaksi tarinaa. Isoista asioista kerrotaan tavoilla, jotka tekevät ne ymmärrettäviksi lukijalle – kuitenkin sillä tavoin, että tarina säilyttää keveytensä. Missään vaiheessa tarinasta ei tule liian raskasta tai painavaa.

Vastuu ja sen kantaminen, etenkin vanhempi-lapsi suhteessa, on yksi teoksen pääteemoista. Poissaolevan isän tytär ei koskaan opi asioita, joista hänen oletetaan aikuisena kantavan vastuuta, koska kukaan ei niitä hänelle opeta. Kuninkaan pitäisi opettaa ja kasvattaa tytärtään sotimisen sijaan, mutta hän valitsee sodan. Sitten yhdessä yössä, prinsessan täyttäessä 18-vuotta, hänen odotetaan tietävän mitä hänen tulee tehdä ja kuinka käyttäytyä. Kun aikuisuuden kynnyksellä sattuu ”vahinko”, isän reaktio on lapsen hylkääminen. Aikuinen tytär on oikeastaan lapsi aikuisen ruumiissa, eikä edes ymmärrä mitä on tapahtumassa.

Hylkäämisen kautta, peittelemättä, kauhistelematta tai moralisoimatta, Hirvessä kuvataan fantasiatarinan keinoin (metsän maaginen kansa rientää apuun) niitä seurauksia, joita vanhempien vastuuntunnottomuudella voi olla. Vastuun ja vastuun kantamisen mallit ovat siirtymäisillään sukupolvelta toiselle, kun karkoitettu prinsessa tekee erakkomökissä parhaansa selvitäkseen arjessa. Vaikeaa kuitenkin on. Metsän kansan käden ojennus pelastaa tuoreen äidin ja lapsen hengen, tarjoaa äidille uuden mallin vastuun kantamiselle (hylkäämisen sijaan huolehditaan ja välitetään myös niistä, ketkä tekevät virheitä) sekä uuden suunnan elämässä. Suunnan, jolla vuosia myöhemmin on hirvittävä hinta, kun taudin runtelemat lähiseutujen asukkaat syyttävät ”erakkonoitaa” taudin aiheuttajaksi. Huolimatta siitä ystävällisyydestä, jota parantaja on apua hakeville vuosien myötä tarjonnut. Koska hän on ”erilainen” kuin muut.

Erilaisuuden teema nousee Hirvessä esille etenkin henkilöhahmojen kautta – Ursula, Lepakko ja Hirvi ovat kaikki jollakin tavalla ”erilaisia” kuin muut, metsän kansasta puhumattakaan. Pelon synnyttämien ennakkoluulojen voima ilmentyy voimakkaimmin Ursulan henkilöhahmon kautta. Ursula saa metsän kansalta apua, ja oppii ”maagisia” taitoja. (Mikä on myös osoitus siitä, että kuka tahansa halukas voi näitä taitoja oppia, jos on valmis siirtämään omat ennakkoluulonsa syrjään oppiakseen uutta ja auttaakseen muita.) Kuitenkin, huolimatta kaikesta siitä avusta jota parantajaksi opiskellut prinsessa vuosien myötä ihmisille antoi, häntä syytettiin taudin alulle laittajaksi. Kertomus kuvaa rankalla kädellä pelkotilojen aiheuttamia ennakkoluuloja, jotka sokeuttavat ja kuurouttavat ihmiset: metsässä asuva erakkoparantaja on kaikesta antamastaan hyvästä huolimatta jotakin niin outoa ja pelottavaa, että hänet pitää polttaa roviolla syyllisenä kulkutautiin. Ironista kyllä, syyllistä etsiessään vihan myrkyttämä kansa polttaa juuri sen ainoan ihmisen, joka heitä ehkä voisi auttaa.

Hirvi on monessa mielessä erittäin kiinnosta kertomus. Pelkästään tarinan rakenne itsessään on kiinnostava (ainakin kirjallisuutieteilijälle) monien kertojien sekä nykyisyydessä ja menneisyydessä liikkumisen kautta. Kun tähän pakettiin yhdistetään toisiinsa sekoittuneet fantasiakirjallisuuden ja realistisen kirjallisuuden ainekset, sekä isot teemat joita teoksessa käsitellään, lopputulos on upean monipuolinen kertomus. Ulkomaisesta fantasiakirjallisuudesta tällaisia teoksia saa hakemalla hakea: oma käsitykseni on se, että Suomessa kirjoitetaan vahvasti omaäänistä ja persoonallista spefiä (scifiä, fantasiaa ja maagista realismia yms.), joka ”ei jää uriinsa pyörimään”. Urissa pyörimisellä tarkoitan sitä, että kotimaiset kirjailijat kokeilevat rohkeasti ja ennakkoluulottomasti etenkin genrerajojen ylittämistä, minkä tuloksena syntyy entistä monipuolisempaa kirjallisuutta. Käsittääkseni esim. anglosaksisen fantasian puolella ilmestyy vieläkin paljon teoksia, jotka eivät juurikaan haasta tai koettele genrerajoja. Voi olla että olen väärässä, ja itseasiassa tässä tapauksessa olisinkin väärässä erittäin mielelläni! Kirjallisuuden eri lajityyppien kehittyminen ja rajojen rikkominen on osaltaan uutta luova voima, jonka koen erittäin tervetulleena ilmiönä. Kotimaiset kirjailijat, etenkin fantasian ja scifin saralla, ovat onneksi jo pitkän aikaa vastanneet tähän haasteeseen. Sari Peltoniemi on yksi heistä.

Muistakaa tutustua myös Sari Peltoniemen kerrassaan fantastiseen uutuusteokseen ”Kuulen kutsun metsänpeittoon”, joka on juuri ilmestynyt! 😉

Mainokset

4 kommenttia

  1. Lukutoukka said,

    syyskuu 24, 2011 klo 3:30 pm

    Voi, tämä on ihana kirja! Harmittaa, ettei sitä ole enää mistään saatavista, sillä tämän haluaisin omaankin hyllyyni. Tässä on nimittäin kirja, jonka haluaa lukea useaankin kertaan.

    En ole vielä lukenut Peltoniemen uutuutta, mutta se on minulle yksi syksyn odotetuimmista kirjoista. Ja kun saan sen käsiini, suljen puhelimen, keitän kupillisen teetä ja käperryn sohvan nurkkaan nauttimaan kirjasta ilman häiriöitä.

  2. Maria L. said,

    syyskuu 27, 2011 klo 8:28 pm

    Kiitos Lukutoukalle kommentista! 🙂

    Ihana kirja ja tarina, kyllä! En tullut edes ajatelleeksi, että sitä ei olisi enää saatavilla. Onpa harmillista. Itse lainasin kirjan kirjastosta, olen aina ollut ahkera kirjastonkäyttäjä, mutta sen jälkeen kun tein päätöksen ”hallitusti vähentää omistamieni kirjojen määrää”, ovat kirjastovisiitit lisääntyneet huimasti 😉

    Todella suosittelen Peltoniemen uusinta, fantastinen kertomus, mutta eipä siitä tällä erää enempää 😉 Paitsi että lukustrategiasi kuulostaa huippuhienolta, varmasti toimii! 😀

  3. Sari said,

    lokakuu 12, 2011 klo 9:58 am

    On ehkä vähän köppäistä kommentoida, kun kyse on omasta kirjasta. Kommentoin silti, sillä on niin mukavaa paitsi tietysti saada kiitosta niin myös nähdä, ettei vanha kirja ole kokonaan unohtunut. Hauska yhteensattuma, että juuri kuulin Hirven vielä elelevän toisessakin yhteydessä. Muuan teatterityhmä on nimittäin tekemässä siitä esitystä.

    Ja erittäin hyviä spefi-pointteja Marialla tässä ja monessa muussakin yhteydessä. Teet hyvää työtä.

  4. Maria L. said,

    lokakuu 14, 2011 klo 5:22 pm

    Kiitos Sari kommentistasi! Minusta ei ole yhtään köppäistä kuulla kirjoittajan itsensä kommentteja myös. Kiitos erityisesti kommentistasi omaan työsarkaani liittyen! 😀

    Huippua että tekstit elävät monissa yhteyksissä, myös draamapuolella!

    Levollisia syystunnelmia ja erityisesti kaikkea hyvää kirjoitustyöhösi! 😉


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: