Erilainen OZ

Ohessa arvio Gregory Maguiren Noidan pojasta, jonka taannoin kirjoitin Savon Sanomiin. En tiedä milloin juttu on tullut ulos, olettaisin että heinäkuun puolella. Noita ja sen jatko-osa Noidan poika tarjoavat lukijalle varsin ”erilaisen” kokemuksen Ozista, kuin mitä Judy Garlandin aikanaan tähdittämä elokuva. Sopinee etenkin aikuisemmille lukijoille, jotka kaipaavat vaihtelua ”perinteiseen fantasialässytykseen” – sanalla ”fantasialässytys” tarkoitan lähinnä perinteisiä fantasiamaisemia sekä niihin sijoittuvia tarinoita, joita jotkin (lähinnä ulkomaiset kirjoittajat) kirjoittajat tuntuvat kopioivan muilta kirjasta toiseen. Noita ja Noidan poika totta totisesti tuovat väriä tarinatarjontaan 😉

Ihmemaa Oz on todella ihmeellinen

Fantasia

Gregory Maguire: Noidan poika

Sammakko 2010

347 s.

Suomentanut Katja Rosvall

Amerikkalaisen Gregory Maguiren luoma versio Ihmemaa Ozista on varsin ihmeellinen etenkin lukijalle, joka muistelee Ozin herttaista satumaata Judy Garlandin elokuvasta. Maguiren tarinoiden Oz on aikuisemmille lukijoille suunnattu kuvaus paikasta, jossa seksi, väkivalta ja yhteiskunnan rappio sekä katumus, parannuksen hakeminen ja maailman pelastaminen kulkevat käsi kädessä. Maguiren luomus lähti liikkeelle teoksesta Noita, jonka jatko-osa Noidan poika vyöryttää lisää Ozia lukijan niskaan.

Noidassa esiteltiin Ozin alkuperäisen sankarin Dorothyn tuhoama Lännen pahan noidan henkilöhahmo, ja kerrottiin Noidan tarina. Nyt päärooliin nousee Liir, joka on oletettavasti Noidan poika. Kukaan ei kuitenkaan tiedä asiaa varmaksi, kaikkein vähiten Liir, joka epäilee itseään ja jahkailee suhdettaan Noitaan läpi koko tarinan. Ei tässä vielä mitä, mutta kun Liir epäilee ja epäröi kaikkea muutakin. Ollako vai eikö olla, tehdäkö vai eikö tehdä, elääkö vaiko kuollako, välillä tuntuu että poika ansaitsisi tuntuvan potkun takamuksille.

Liirin kaltaisen henkilöhahmon luominen todistaa Maguiren tarinankertojan kykyjä, sillä jos henkilöhahmot eivät herätä lukijassa mitään tunnetta, koko tarina latistuu helposti pannukakuksi. Maguiren kertomus kärsii pikemminkin ”runsauden pulasta”: monipuoliset ja absurdit tarina-ainekset sekä henkilöhahmot kiskovat kertomusta paikoin niin kovasti omiin uomiinsa, että välillä tuntuu kuin lukijalla olisi käsissään Noidan luuta, jonka harjakset harottavat eri suuntiin.

Runsaudessa ja harottamisessa on myös hyviä puolia. Niistä syntyvä kokonaisuus avaa lukijalle monenmoisia maisemia – Noidan poika hakee lukijaa, joka haluaa uppoutua ”ozmoosiin”, Ozin maailman kummallisiin tapahtumiin tarinan outojen henkilöhahmojen ja tapahtumien kautta. Maguiren Oz on paikka, jossa voi tapahtua mitä tahansa.

Teksti Maria Loikkanen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s