Ensimmäinen erä

Ensimmäinen erä Kalevaan arvioitavia kirjoja saapui jokin aika sitten. 😉

Kirjoja oli melkoinen määrä. Hämmästyksekseni niiden joukossa oli myös Cornelia Funken Mustesydän. Kirjahan julkaistiin jo useita vuosia sitten. Jossakin vaiheessa totesin, että ilmeisesti kirjasta jokin aika sitten ilmestynyt elokuva on vaikuttanut asiaan, eli siihen että kustantamo on lähettänyt uusintapainoksesta arvostelukappaleen sanomalehdelle. Näitä juttuja sattuu aina silloin tällöin. Muistaakseni olen joskus itsekin (vahingossa tosin) tilannut jostakin kirjasta uusintapainoksen arvioitavaksi, ja vasta kirjan saatuani tajunnut asian.

Jotta nyt minulla on kaksin kappalein Mustesydämiä.  Kaikkea muutakin saapui. Laatikosta löytyi mm. espanjalaista fantasiaa (!), amerikkalaisen Kristin Cashoren esikoisteos Syntymälahja (palkittu Mythopoeic -palkinnolla), sekä monia muita kirjoja. Probleemiksi nousi se, että moni kirjoista on osa jotakin sarjaa. Joukossa ei kuitenkaan ollut kokonaisia sarjoja, joten en voi tällaisia tekstejä lähteä puntaroimaan, jos en saa käsitystä kokonaiskuvasta. Jos minulla on jonkin sarjan kakkos- ja kolmososa, mutta ensimmäinen osa puuttuu, asia tyssää siihen.

Paketissa tulleet kirjat ovat selkeästi lapsille ja nuorille tarkoitettua fantasiaa, mikä ilahdutti kovasti. Se, että sanomalehdessä julkaistaan fantasiaa koskevia arvioita, etenkin lapsille ja nuorille suunnatuista kirjoista, tuntuu yksinkertaisesti hienolta.

Syksyn ensimmäinen Onnimannikin saapui postissa. Kirjoitin Puntariin Timo Parvelan Louhesta, eli Sammon vartijat -sarjan kolmannesta osasta, sekä Päivi Honkapään Meren alusta. Meren alku on jatkoa Viidennelle tuulelle, todella hienolle esikoisromaanille joka ilmestyi muutama vuosi sitten. Meren alku ei kalpene esikoisen rinnalla lainkaan. En ole vielä päivittänyt tekstejä tänne blogiin, pyrin tekemään sen(kin) asian pian.

Ikävä kömmähdys sattui Sari Peltoniemen Hämärän rengin kohdalla: luulin varanneeni kirjan Puntaria varten, mutta osoittautui että luulo oli vain omassa mielessäni. En ollut muistanutkaan vahvistaa varausta Onnimannin päätoimittajalle, ja joku toinen ehti kirjoittaa kirjasta. Kyselin myös Kalevan suunnalta kirjan tilannetta, mutta siitä oli kuulemma jo ilmestynyt arvio. Joten tällä kertaa kävi näin. Pitkä oppitaival nykyisessä työpaikassa sekä työn haasteet alkavat ilmeisesti tuntua, koska minusta on tainnut tulla hiukan hajamielinen – harvoin on tällaista sattunut. Hyvää, ellei jopa loistavaa, asiassa on tietenkin se, että kirjasta kirjoitetaan!

Ajatuksena oli luonnollisesti myös kirjoittaa kirjasta tänne blogiin, mutta enpä tällä hetkellä uskalla luvata mitään. Pyrin siihen, että en tuntityöläisen roolissa tee liian pitkiä päiviä, etenkin koska on myös näitä muita kirjoitustöitä ja haluan panostaa näihin kunnolla, mutta joskus rajaa työn kanssa on vaikeaa vetää. Etenkin tällaisina aikoina, jolloin työelämässä tapahtuu paljon ikäviä asioita ja ylipäänsä eletään haastavia aikoja. Sitä haluaisi hoitaa työnsä hyvin, ja pyrkiä antamaan oman panoksensa. Rajanveto sen suhteen missä mennään liian puolelle on vaikeaa. Mutta omaa jaksamista ajatellen on yksinkertaisesti pakko pyrkiä rajaamaan omaa tekemistä, koska eipä siitäkään ole kenellekään hyötyä jos työntekijä hajoaa palasiksi. Liian usein sellaista nykyään tapahtuu. Minulle se on kerran jo tapahtunut, mikä vaikuttaa luonnollisesti hyvin paljon siihen, että pyrin niin sanotusti ”pitämään mittasuhteet kunnossa”.

Tämän hetken lukemistossa on muutama erittäin kiinnostava kirja. Tiibetiläisiä kansansatuja olen lukenut iltapalaksi sieltä täältä, samoin Tove Janssonin Taikatalvea. Siinä kirjassa on särmää, etenkin talviuniltaan herätetyssä kiukkuisessa Pikku Myyssä, joka riemuitsee talven tarjoamista mahdollisuuksista. 🙂

Eniten kuitenkin kiinnostaa Finlandia Junior -ehdokkaana oleva Omenmean vallanhaltija. Tästä kirjasta kirjoitan siis Kalevaan.

Advertisements

4 kommenttia

  1. Teresita said,

    marraskuu 12, 2009 klo 2:27 pm

    Aloitin juuri lukea Parvelan Tuliterää ja Tierakin tuossa odottelee jo valmiina. Louhen oli joku jo kirjastosta lainannut, tietysti ja pitkästä aikaa minua harmitti kovasti, kun en saanutkaan jotain kirjaa heti mukaani. En ole vielä pitkälle päässyt ensimmäisessä kirjassa, mutta huumoripitoisuus vaikuttaa lupaavalta. Jos olisin todella rikas, ostaisin joululahjaksi erääseen tuttavaperheeseen koko sarjan. Tiedän, että tykkäisivät kovasti. Jos siis eivät ole jo lukeneet.. Mutta taitaa olla rahapussi sen verran tiukalla joulukuussa, että pelkäksi haaveeksi jää.
    Palkallisia työpäiviä kertyy joulukuulle alle kymmenen, tympii. Mutta se siinä on plussaa, ettei tarvitse avatakaan konetta työasioissa kolmeen viikkoon. Ja koska en ole mikään jouluhössöttäjä, saan ehkä aikaa istua pari päivää ja pelkästään lukea. En muista milloin olisin viimeksi ehtinyt moista tehdä.
    No, saahan sitä haaveilla. Veikkaan että jotain vielä ilmaantuu..

    Mutta ei minun pitänyt omista asioistani valittaa, vaan onnitella kaikista hienoista asioista mitä sinulle on työmaailmassa viime aikoina tapahtunut!

  2. Terhi said,

    marraskuu 12, 2009 klo 4:06 pm

    Kiva, että blogi on taas aktivoitunut. Ja eikö kirjalaatikon saapuminen ole aina yhtä hauskaa? Laatikko täynnä uusia arvoituksia, seikkailuita ja maailmoja.

  3. Kaisa N. said,

    marraskuu 13, 2009 klo 12:48 pm

    Onnittelut uusista työkuvioista! Hienoa!

    Tuosta sarjakirjabuumista: arvostelijan kannalta se ON melkoinen probleemi. Oikeasti ärsyttää, kun yhden kirjan arvosteluun joudut/saat lukea pinon aikaisempia opuksia. Välillä se on kivaa, mutta kiireessä… Totta on, että moni hyvä (nuorten)romaani saattaa jäädä siksi väliin, että ei jaksa lukea viittä muuta osaa siihen. Ja tämä pätee paljon muuhunkin kuin vain fantasiaan.

    Tuleeko meistä johonkin tiettyyn sarjaan erikoistuneita ”erityisarvoselijoita”? Toisaalta sekin, että yksi ihminen arvioi kerta kerran jälkeen sarjan uudet teokset saattaa aiheuttaa jonkinlaista ”sarjasokeuttakin” – sitä unohtaa, että lukija ei välttämättä olekaan niin sisällä siinä maailmassa kuin itse on. Huoh.

    Rakastan hyviä sarjoja, mutta työmielessä yksittäisteokset ovat ihania! 🙂

  4. Maria L. said,

    marraskuu 18, 2009 klo 10:51 pm

    Onneksi on kirjastoja. Tosin meinaavat Savonlinnan sivukirjastot sulkea, äimistyneenä tätä asiaa Itä-Savosta luin. En voi käsittää tällaista toimintaa, etenkään tällaisessa kaupungissa (kaupunki on rakenteeltaan sen mallinen, että sivukirjastot ovat oikeasti tarpeen, koska pääkirjastolle on TODELLA pitkä matka esim. lapsia ja nuoria ajatellen jos pitää jalkapatikassa tarpoa), jossa sivukirjastoille olisi TODELLAKIN tarvetta. Etenkään siksi en voi tätä ymmärtää, koska sivukirjastojen lakkauttaminen ei käsittääkseni juurikaan aiheuta minkäänlaista säästöä. Aivan uskomatonta toimintaa Savonlinnan päättäjien taholta.

    No tulihan palopuhe, mutta aiheestakin.

    Jep, yritän yritän yritän ja yritän päivittää blogia, mutta vaikealta se edelleen tuntuu, koska on niin paljon kaikkea muuta. En yritä elvistellä sillä että on muuta, vaan ehkä enemmänkin väsyneenä totean että muuta on. Enkä ole ihan varma olenko tilanteeseen tyytyväinen. Tuntityöläisyys on ihana asia, mutta siinä on omat haittapuolensa, etenkin jos ei itse osaa vetää kunnolla rajoja. Rajanvetoa tässä nyt harjoitellaan, sekä työ- että yksityiselämän puolella. Ja aika ärhäkkäästikin etten sanoisi, mutta se tulee todella tarpeeseen, jos meinaan jaksaa yhtään minkään asian kanssa eteenpäin.

    Ja Kaisa: jep, tunnistan ja tunnustan probleemin. Mutta silti pidän sarjoista 😉 On vaan niin ihanaa kun tarina jatkuu, etenkin jos kyseessä on hyvin kirjoitettu ja kiinnostava tarina 🙂


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: