Tiibetiläisiä kansansatuja

Kunniasanalla: yritin, yritin ja yritin eilen aamulla päivittää blogia – pitkästä aikaa ihan jopa kirjallisuusaiheisella postauksella 😉 Huonolla menestyksellä tosin, koska WordPressin puolella oli jotakin häikkää, enkä päässyt edes kirjautumaan sisään.

Tämän hetkinen hiljaisuus johtuu käynnissä olevasta muutosta: vuoden verran mökkielämää vietettyäni sain kesällä asunnon Savonlinnasta, joka ei kuitenkaan tuntunut kodilta. Meluisa ympäristö kävi hermon päälle yllättävällä tavalla. Mietin että ehkäpä juuri se, että asuin pitkään mökillä, maaseudun hiljaisuudessa, loi vastakohdan josta en päässyt yli. Asunto ei vain tuntunut kodilta. Piste. Vaan kuinka ollakaan täysin yllättäen eteen tuli vaihtoehto ”maalaiselämästä kaupungissa”, ja sain asunnon rauhalliselta asuinalueelta toiselta puolelta kaupunkia. Jotta nyt sitä täällä istutaan muuttolaatikoiden keskellä. Itseasiassa istun hetekalla, joka on olohuoneen lattialla poikittain. 😉 Tästä tulee mieleen Douglas Adamsin Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto, jossa toimiston rappukäytävään oli juuttunut sohva poikittain. Tosin sillä erotuksella, että sohva oli osittain jossakin toisessa ulottuvuudessa. Minun hetekani taitaa vielä (toistaiseksi) olla kokonaan tässä todellisuudessa.

Varsinainen asia koskee tällä kertaa tiibetiläisiä kansansatuja. Savonlinnassa järjestettiin Terveys- ja hyvinvointimessut viime viikonloppuna. Pienimuotoinen mutta sympaattinen tapahtuma, joka järjestettiin toisen kerran. Kävin paikan päällä pariin otteeseen, onneksi, koska toisella kerralla paikalla oli myös Biokustannuksen väkeä. Pöydällä oli kaikenmoista kirjallisuustarjontaa, ja haltuuni päätyi Tiibetiläisiä kansansatuja -niminen teos (Norbu Chophel 1984). Olin jotenkin aivan häkeltynyt koko kirjasta, positiivisella tavalla, koska minusta eri kansojen sadut ovat aina jollakin lailla avartavia lukukokemuksia, enkä todellakaan odottanut löytäväni tällaista pientä aarretta terveys- ja hyvinvointimessuilta.

Vielä en ole ehtinyt kirjaa lukea, mutta odotan kyllä ilolla. Tiibet ja sen kansa tuntuu kaukaiselta asialta, enkä tiedä maasta ja sen kulttuurista juuri mitään. Sadut tarjoavat kiinnostavan näkökulman kansanperinteisiin ja historiaan, tavallaan jopa kansan sieluun: perinteiden säilyttämistä kerrontaperinteen kautta.

Lukulistalla on nyt paljon kirjoja. Satukirja on omaksi ilokseni ja saa odottaa jonkin aikaa, koska arvosteltavien kirjojen pino on nyt päässyt kasvamaan hiukan liian korkeaksi. Onneksi joukossa on paljon mukavaa uutta, jonka lukemista odotan innolla. Mm. Timo Parvelan Sammon vartijat -sarjan kolmas ja viimeinen kirja, Louhi, sekä Sari Peltoniemen uusin, Hämärän renki.

Hyvää syksyistä sunnuntaipäivää kaikille! Minä jatkan muuttoa, loppusuora alkaa pikkuhiljaa häämöttää. Puuh. 😉

Mainokset