Samaa mieltä?

Seuraavassa tulee muutamia mutinoita sekalaisessa järjestyksessä. Asiasta olisi paljon sanottavaa. Koska tarkoitukseni on kerrankin olla kirjoittamatta ”kilometripostausta”, tästä on jäänyt pois varmasti kaikenlaista asiaan liittyvää, mikä olisi pitänyt tuoda esille. Ehkäpä joku toinen kerta. Tai ehkäpä joku teistä lukijoista voi ottaa kantaa, jos siltä tuntuu.

Törmäsin tähän kiinnostavaan aiheeseen lukiessani kirjailija Kirsti Ellilän blogia. Ellilä käsittelee Marja-Liisa Vartion teosta Se on sitten kevät vuoden 2008 viimeisessä blogimerkinnässään.

Blogimerkintään liittyvät kommentit polveilivat eri aiheissa, ja niiden joukossa oli monia kiinnostavia keskustelunavauksia. Nimimerkki Liisa kirjoittaa kirjallisuuskritiikkeihin liittyen seuraavasti (blogimerkintä ja kommentit löytyvät täältä):

”Kriitikoiden kohdalla lienee samoin kuin yleensäkin ihmisten: Jos on tottunut saamaan tietystä ravintolasta kunnon (medium) chateaubriandin (kamala sana, menee väärin joka korjauksella; mutta söin sen juuri), ok, jos on tottunut luottamaan keittiömestarin laatuun, ei millään usko, että jonain kertana liha muistuttaa kuivunutta kengänpohjaa. Ja myös maistuu siltä. Asian oivaltamiseen menee aikaa, sitä kinaa itsensä kanssa, uskoo ja ei usko, ihmettelee jne. Jonain päivänä sitten hoksaa, ettei keisarilla olekaan jne.

Kirjakritiikit ovat pääsääntöisesti p…stä. Ne ovat usein mitäänsanomatonta uutislätinää. Yksi arvio sopisi melkein joka toiseen kirjaan.”

Nimimerkki Hirlii kommentoi kriitikoita näin:

”Kriitikot, jotkut heistä etenkin ovat minusta jänishousuja, jo mainetta niittäneen pelkkää palvomista. Saision kirjallisista töistä, useimmat ja eräät erityisesti, ovat minusta tavattoman tarkkoja ja hienoja teoksia. Tässäkin, jonka juuri luin oli niitä tarkkoja, sydämen pohjiin asti meneviä havaintoja. Mutta kukaan kriitikko ei oikein uskalla sanoa sitä ääneen, vain viitteellisesti vihjaillen kyllä, että jokin tässä viimeisessä romaanissa mättää.”

Täytyy sanoa, että minusta on surullista, jos asiat ovat näin, kuten näissä kommenteissa esitetään. Eli että ”kirjakritiikit ovat pääsääntöisesti p…stä ja että kriitikot eivät uskalla puhua asioista ääneen”. En tiedä ovatko asiat näin, koska en tiedä Suomessa ilmestyvien kirjallisuuskritiikkien yleistä tasoa. Koska en todellakaan ole seurannut koko maan sanomalehtiä/aikakausilehtiä, saati sitten keväällä avautunutta Kritiikkiporttia, johon kerätään eri puolilla Suomea sanomalehdissä ilmestyviä taidekritiikkejä. Täytyy ilmeisesti alkaa seurata ainakin nettisivustoa, että pysyy kritiikkien tason kehityksessä edes jossakin määrin mukana.

Kommenttien myötä mielessäni heräsi jälleen kysymys kritiikin olemuksesta – mitä kritiikki kenellekin on? Itselläni on suhteellisen tiukka käsitys siitä, mitä kritiikki on, kuten olen pariin otteeseen tuonut esille. Tärkein osa kritiikin olemusta on mielestäni edelleen se, että arvio/kritiikki on perusteltu, ja että kritiikki on kirjoitettu asiallisesti, ja ennen kaikkea faktoihin perustuen. Mutu-jutut eli ”musta tuntuu tältä” -jutut liittyvät taiteeseen olennaisesti, mutta jos kritiikki rakentuu pelkästään tuntemuksille ilman perusteluja, on kyseistä kritiikkiä vaikea pitää pätevänä. Tai pitäisiköhän sanoa ”oikeana” kritiikkinä. 😉 (Kommentti viittaa erääseen aikaisempaan postaukseen, jossa pohdin sitä, mikä on ”oikeaa”: oikeaa kirjallisuutta, oikeaa kritiikkiä tai oikea kriitikko”.)

Maailma on täynnä erilaisia välineitä ja metodeja – sekä mielipiteitä – joiden avulla arvioida jonkin asian ”oikeellisuutta”. Tällä hetkellä näkisin, että argumentointi on asian ytimessä mitä kritiikkien tasoon tulee. Alalla kuin alalla argumentoinnille löytyy välineitä. Näin on myös kirjallisuudessa.

Myös se, että tuntee sen kirjailijan tuotantoa, jonka teosta arvioi, voi parhaassa tapauksessa antaa kritiikille syvyyttä, vaikka kritiikin pituus olisi kuinka rajoitettu tahansa. Myös kirjallisuuden tunteminen yleisellä tasolla antaa välineitä kritiikin tekemiselle.

Eräs kritiikkeihin liittyvä erittäin ärsyttävä piirre on se, kuinka kritiikit tahtovat joskus saada suhteettoman paljon painoarvoa: vaikka kritiikki ilmestyisikin jossakin laajalevikkisessä lehdessä, ei se nyt sitä tarkoita että kriitikko joka arvion on kirjoittanut, olisi jonkin sortin jumala, joka tietää asiat kaikkia muita paremmin. Koska asia nyt kuitenkin on siten, että vaikka lehden levikki olisi kuinka laaja tahansa, ei levikki ole missään suhteessa lehdessä ilmestyvän kritiikin tasoon. Voi ”isossa ja arvostetussakin lehdessä” ilmestyä huonosti kirjoitettuja kritiikkejä.

Kritiikkiä voi lähestyä ja ajatella monella tavalla. Olen edelleen sitä mieltä, että kritiikki yleisesti ottaen koetaan hyvin negatiivisena asiana Suomessa, ja monesti pelkkä keskustelu jostakin asiasta otetaan kritiikkinä – vaikka kyseessä olisi vain ns. alustus johonkin asiaan, ja varsinainen kritiikki olisi vielä tulossa. Suhteessa kritiikkivihamieliseen ilmapiiriin (joskus ilmapiiri tuntuu myös keskusteluvihamieliseltä) kriitikon työ ei ole helppoa.

Advertisements

12 kommenttia

  1. Kalle said,

    tammikuu 6, 2009 klo 2:42 pm

    Suoranainen kriitikkojen halveksunta kytkeytyy usein katkerien kirjoittajien puolustusmekanismiin, jossa omat epäonnistumiset ja vastoinkäymiset selitetään ulkoisilla syillä kuten lukijoiden ”ymmärtämättömyydellä”. Eräänlaisena arkkilukijana kritiikko saa sitten päälleen sen happamimman sapen.

    Pinnallisuus kyllä vaivaa monia kritiikkejä. Jokaisen kritiikin ei tarvitse olla intensiivistä dialogia kriitikon ja teoksen välillä, mutta takakansitekstin toistaminen ja parin epämääräisen adjektiivinen läiskäisy siihen päälle jättää kyllä aina vähän valjun maun. Kaikkia kritiikkejä eivät toki kirjoita ammattitaitoiset kriitikot – silloinkaan, kun syytä olisi.

    Hyvä viesti, kiitos tästä.

  2. Maria L. said,

    tammikuu 7, 2009 klo 5:33 pm

    Kiitos kommentista: pohdin alituiseen mistä kirjoittaa blogiin, ja välillä tuntuu että olen jauhanut tätä kritiikki-asiaa liikaakin. Ehkä sitten en kuitenkaan käytännössä, jauhaminen on tainnut tapahtua enemmän oman pään sisällä. Palautetta on kiva saada, että tietää vähän siitäkin mitä lukijat miettivät/kuinka lukijat asian kokevat.

    Pinnallisuuteen on helppo sortua kritiikkien kirjoittamisessa, etenkin jos tekstien pituuksia rajataan julkaisumediassa voimakkaasti. Tällöin on ymmärrettävästi vaikea kirjoittaa kaiken kattava kritiikki, jossa vielä pystyisi perustelemaan asiat. Itse olen yrittänyt ratkaista ongelmaa näkökulman valinnalla, eli että valitsen tietyn näkökulman kritiikkiin ja pysyn siinä, mutta ei tämäkään tekniikka aina toimi.

  3. Lenko said,

    tammikuu 9, 2009 klo 9:46 am

    Olen täällä, koska seurasien bloggaajien linkkiketjua. Kommentoin, koska blogimerkintäsi on kiinnostava.

    Kuvittelenko vain vai onko sanalla kritiikki jo lähtökohtaisesti sellainen kaiku, että sanottava on negatiivista? Liittyykö kritiikkiin p…seys jo oletusarvona? Pitäisikö puhua palautteesta tai arviosta tai jostakin muusta neutraalimmasta? Kriitikkoihin kohdistuvan inhon en usko täysin selittyvän kirjailijoiden puolustusmekanismeilla. Ennemminkin pistän syyn arvioiden negatiivisuuden piikkiin. Kovin innostunutta mielialaa ei herätä kriitikko, joka esiintyy valtakunnan ykkösasiantuntijana ja käyttää kaiken tietämyksensä ja palstatilansa kertomalla että teos on kuraa. Eikö sillä kaikella osaamisella ja kokemuksella todellakaan osaa kirjoittaa positiivisella pohjavireellä? Lähinnä tulee mieleen, että kriitikko on silloin ihmisenä p…stä ja siksi ansaitsee halveksuntansa. En tiedä kuinka kauas historiaan pisteliään kritiikin perinne Suomessa ulottuu, mutta välittömästi tulee mieleen eri alojen ihmisiä, jotka valtamedioissa ovat pitäneet ja pitävät ilmapiiriä yllä.

    Kritiikkien pinnallisuuden olen minäkin huomannut ja paljolti lakannut niitä seuraamasta. Kaikkea kun ei voi lukea ja kritiikkeihin hukkaa turhaan aikaa. Syy arvioiden onttouteen lienee jossakin palstatilan vähyyden, palkkioiden pienuuden ja työhön leipääntymisen seutuvilla. Sopivaa kirjallisuutta löytää nykyään paremmin, kun tarkkailee mitä kiinnostavat ihmiset sanovat, vaikkapa blogeissaan.

  4. Maria L. said,

    tammikuu 9, 2009 klo 2:03 pm

    Lenko: saa tänne tulla. 😉 Kiva että pistäydyit kommentoimassa.

    ”Kuvittelenko vain vai onko sanalla kritiikki jo lähtökohtaisesti sellainen kaiku, että sanottava on negatiivista? Liittyykö kritiikkiin p…seys jo oletusarvona?”

    Juuri tätä olen pohtinut. (Mm: https://alastaikavirtaa.wordpress.com/2008/11/02/kritiikista/) Ja mielestäni sanaan liittyy lähtökohtaisesti negatiivinen kaiku. Yhdistän sen kulttuuriimme, etenkin monesti keskusteluvihamieliseen ilmapiiriin. Ehkä olen aivan hakoteillä, mutta mielestäni Suomessa ei vielä osata julkisesti keskustella asioista asiallisesti, keskustelu heijautuu hyvin usein joko syyttelyn puolelle tai väittelyn puolelle. Ja monesti keskustelijat leimataan julkisuuden kipeiksi henkilöiksi, vaikka tästä ei olisi lainkaan kyse.

    SKS:n julkaisussa Olkaamme siis suomalaisia (1996) on Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoitus Suomalaisesta kansanluonteesta. Sain siitä niin sanotusti ”kicksit”, koska Keltinkangas-Järvinen selittää sen mitä en ole osannut pukea sanoiksi:

    ”Kansanluonne kasvatetaan ihmiseen jo lapsuudessa, ja sitä ylläpidetään kulttuurin sopivaisuussäännöillä”. (217)

    ”Suomi osallistui jokin vuosikymmen sitten kansainväliseen tunteiden kokemista ja niiden kuvaamista koskevaan vertailuun. Osoittautui että puhe suomalaisesta melankoliasta, pessimismistä ja kaunaisuudesta ei ole pelkkää oletusta. Ihmisillä on aina taipumus kuvata negatiiviset tuntee positiivisia voimakkaampina ja pitkäkestoisempina, mutta Suomessa negatiivisia tunteita koettiin määrällisesti enemmän kuin muualla, ja lisäksi ne koettiin erityisen voimakkaina ja kauan kestävinä. Edelleen suomalaiset olivat sitä mieltä, että negatiiviset tunteet olivat positiivisia tärkeämpiä. Kateuden ja kaunan tunteiden voimakkuus myös erotti suomalaiset muista tutkituista kansallisuuksista. Paitsi että suomalaiset osoittautuivat kaunaisiksi ja kateellisiksi, oli kateudellä meillä myös positiivinen rooli. Se toimi motiivina ja suoritusenergian lähteenä. Kateus naapuria kohtaan sai ihmisen nostaman suoritustasoaan, työskentelemään enemmän ja asettamaan tavoitteensa korkeammalle.” (221, [Hirvas 1968])

    ”Vaikka kansanluonne on kulttuurin normiston tulosta, ei se ole syntynyt määrätietoisesti johonkin suuntautuvan kasvatuksen, vaan eräänlaisen itseohjautuvuuden seurauksena, siksi, että tietty kasvatus, tietty normisto, tietty arvomaailma ja mentaliteetti ovat sopusoinnussa.” (s.224)

    Kommenttini lähti ehkä hiukan hakoteille tässä, mutta tähtäsin lähinnä siihen, että perusta negatiivisuudelle löytyy jostakin, ei se aivan itsestään ja tyhjästä rakennu.

  5. Lenko said,

    tammikuu 9, 2009 klo 3:03 pm

    Lukaisin vastauksesi ja linkkiesi takaa löytyvät tekstit. Voin hyvin uskoa, että suomalainen mielenlaatu on tieteellisesti todistettu mustaksi. Yleinen asenne on ajoittain jopa niin läpitunkeva, että kyynisyys ja ilkeys yhdistetään älykkyyteen, kun taas positiivisuus ja elämänmyönteisyys ovat merkkejä yksinkertaisuudesta ja naiiviudesta.

    Kritikki ilmiönä voi toki olla syntyisin uutisoinnin odotusarvoista, jolloin lähtökohtana ovat negatiivisuus ja epäonnistumisen osoittaminen, mutta kriitikko, joka edellä mainittuihin lähtökohtiin alistuu ja toiminnallaan niitä tukee, on halveksuntansa ansainnut.

    Selvästi ulkopuolisia lähteitä enemmän järkeä oli omassa näkemyksessäsi kritiikistä. Olen ajatellut, että mainitsemasi asiat ovat jokaisen kriitikon tiedossa ja juuri siksi läpeensä negatiiviset palautteet kuvaavat minusta enemmän kriitikkoa kuin arvioinnin kohteena olevaa teosta. Pamfletissasi harmittelit myös kritiikin vähäistä palstamäärää lehdistössä, jonka vuoksi palaute jää väkisin kapea-alaiseksi. Virtuaalimaailmaan mahtuu. Jos tekstiä syntyy enemmän, ei varmaan ole estettä esittää laajaa näkemystä nettisivustoilla ja tiiviiksi puristettua arviota lehdistössä. Nettisivuille kirjoitetusta arvostelusta ei tosin välttämättä kukaan maksa mitään ja työmäärä kasvaa, mutta tällä tavalla perustelu palstatilan riittämättömyydestä kadottaa uskottavuutensa. Tältäkin osin media on sähköistymisen vuoksi vinhaa vauhtia uusiutumassa ja niiltä, joilla sanottavaa on ja tahtoa riittää, eivät sivujen reunat ala ahdistaa.

    Kriitikkojen kritiikinsietokyvystä eräs ystäväni sanoi aikanaan että suomalaista taiteilijaa herkempi arvostelulle on ainoastaan suomalainen taidekriitikko. Ehkä sama pitää paikkansa myös kirjallisuudessa.

  6. Maria L. said,

    tammikuu 9, 2009 klo 8:12 pm

    Kommenttina tuohon ”virtuaalimaailmaan mahtuu”: kirjoitin eräälle nettisivustolle joskus kirja-arvion tapaisia kirjoituksia, kritiikeiksi niitä ei oikein mielestäni voinut kutsua, koska olivat niin lyhyitä. Lyhyitä, koska tekstien pituus oli rajattu, huolimatta siitä että kirjoitus meni nettiin. Kirjoitukset olivat itseasiassa lyhyempiä kuin mitä muutamissa lehdissä joihin olen kirjoittanut.

    Ja koska pituudesta puhutaan, on pakko myös kommentoida että en usko siihen, että tekstin pituus on suhteessa sen laatuun siinä mielessä, että vain pitkä teksti tarjoaisi laadukkaan pohjan kritiikille. Itse koen kirjoittamisen siten, että lyhyt ja laadukas (no kuka sen ”laadun” sitten arvioi? Mutta kuitenkin) teksti on paljon vaikeampi kirjoittaa kuin pitkä ja laadukas teksti. Koska pitkässä tekstissä voi tosiaankin käyttää tilaa siihen, että asioita käydään rauhassa läpi. = perustella asiat. Tässä mielessä ajateltuna lyhyiden tekstien kirjoittaminen on haastavaa.

    Heh, ehkäpä tuo kommentti taidekriitikon herkkyydestä pitää paikkansa. Vaikea sanoa. Oma lähtökohtani kun on aina ollut se, että jos kriitikko ei kestä oman tekstinsä kritisointia, kuinka hän sitten voi kritisoida muita?

    8)

  7. Teresa said,

    tammikuu 12, 2009 klo 11:53 am

    Olen samaa mieltä tuosta keskusteluvihamielisestä, tai jopa mielipiteen-ilmaisu-vihamielisestä ilmapiiristä. Välillä tuntuu – niin valtamedioissa kuin pienemmissäkin piireissä – ettei eriävän mielipiteen sanomista katsota hyvällä. Heti on joku ”vastustaja” tai ”valtalinjasta poikkeava”, jos haluaa tuoda mielipiteellään jonkun toisenlaisen näkökulman asiaan. Tarkoitan ennen kaikkea sitä, ettei ääneen pohtimista tavallaan sallita pelkkänä pohtimisena, vaan heti pitäisi olla valitsemassa puolta millä seisoo.

    Lyhyenä esimerkkinä; pari kaveria on väitellyt jostain asiasta, johon minulla ei ole ollut sen suurempaa mielipidettä. Olen osallistunut keskusteluun sanomalla ääneen ajatuksia, joita asia on saanut mieleeni. Ja heti minut on leimattu, että olenkin jomman kumman puolella. Tämä nyt oli vähän ontuva esimerkki, mutta mielestäni homma menee näin suuremmissa lehdissä ja uutistoimistoissakin. Välittömästi täytyy löytyä vastakkainasettelua, pelkkä puolueeton keskustelu ja pohdinta eivät ole sallittuja. Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Muita vaihtoehtoja ei ole.

    Tällaisissa tilanteissa käytetään mielestäni aika paljon sanastoa, jossa joku ’kritisoi’ jonkun toisen ajatuksia, tai suhtautuu ’kriittisesti’ näihin mielipiteisiin. Tämä kielenkäyttö assosioituu kovin nopeasti niin, että kritisointi on pelkästään jonkun mielipiteen vastustamista. Ja vastustaminen on aina negatiivista. Tavallaan sotketaan kaksi asiaa (kritiikki ja vastakkainen mielipide) tai sitten vaan oiotaan linjoja suurella kädellä.

    Tai en minä tiedä. En ole tutkinut kritiikki-sanan etymologiaa sen kummemmin. Tällaiselta se minun korviin vaan välillä kuulostaa.

  8. Kristiina said,

    tammikuu 13, 2009 klo 10:27 am

    Kritiikkien ja kriitikkojen arviointiin ( tähän negatiivissävytteiseen, jota nyt useasta suunnasta polveilee ) on varmaan syynsä. Mutta koska kukaan ei koskaan kehu kritiikkiä (tuo ehkä oli liioittelua, mutta: harvemmin) niin sanon nyt että pidän voittopuolisesti niiden lehtien kritiikeistä joita luen. En välttämättä ole kovin asiantunteva, enkä missään nimessä voi latistaa niiden kokemusta, jotka toteavat että joku kritiikki on huono. Mutta jos joku mainitsee, että kritiikit ovat voittopuolisesti p-stä, niin onhan se aika kategorisesti ja armottomasti sanottu. Sanotaan, että ”hyvä kello kauas kuuluu”. Mutta onko nyt näin, että huono kritiikki (tai jota lukija pitää huonona ) peittää ne monet hyvät kritiikit? Se on surullista, mutta ei kriitikon vika.

    Tietysti kaikkea pitää arvostella ja arvottaa, eikä siloitella. Kritiikkiäkin. Ja varmaan esim. maamme valtalehden kritiikkilinja joskus lipsuu tai on liian vähäistä tai valikoivaa jne. Mutta voittopuolisesti minusta nekin kritiikit ovat mielenkiintoisia. Tämä nyt tälläisenä kuriositeettinä 🙂

  9. Maria L. said,

    tammikuu 13, 2009 klo 8:03 pm

    Kiitos kommenteista. On kiinnostavaa kuulla erilaisia mielipiteitä asiasta. Ja vähän sen sivustakin. Kun välillä tuntuu, että oma mieli kulkee vain niitä urautuneita polkuja, joita on tottunut kulkemaan. Muiden mielipiteistä saa perspektiiviä.

    Teresa: minulla on samankaltaisia kokemuksia tuosta ”ettei ääneen pohtimista tavallaan sallita pelkkänä pohtimisena, vaan heti pitäisi olla valitsemassa puolta millä seisoo” -asiasta, ja minusta se on häiritsevää. En tiedä liittyykö nyky-yhteiskunnassa joka paikassa ja joka asiaa hallitseva (jep, rankka yleistys, mutta yleistänpä nyt koska tältä tuntuu) tuloslaskelmallisuus tähän, mutta siltä välillä tuntuu. Tarkoitan siis karkeasti sanoen sitä, että ”aiheesta toiseen liikkuvat pohdinnat, mietinnät ja ylipäänsä jutustelu” ei ole tulosta tuottavaa, ja siksi turhaa. Pitäisi heti olla jotakin mieltä, ja ponnekkaasti perustella miksi. En ole tehnyt asiasta empiiristä tutkimusta, mutta kun asiaa ajattelen, esim. median roolia ja ajankohtaisia asioita koskevia keskusteluja, tämä fiilis on päällimmäisenä: ”aikaa ei riitä turhalle pohdinnalle”, kaikki pitää saada niputettua siististi mappiin, jonka voi ojentaa katsojalle tai lukijalle, jotta he voivat muodosta heti pika pikaa asiasta oman käsityksensä ja mielipiteensä. Tähän olen törmännyt myös työssäni: palstatilaan pitää saada mahtumaan kaikki ”olennainen”. Kuvailulle ja taustoille ei juurikaan jätetä tilaa. Tästä syntyy ristiaallokko, jossa kulkemisen koen välillä vaikeaksi.

    Okei, myönnetään että itsekin peräänkuulutan välillä varmaan turhankin voimakkaasti perusteluja ja napakkaa tekstiä, mutta puolustaudun sillä että puhun kirjallisuuskritiikeistä, joiden osalta koen perustelut tarpeellisiksi. Ajattelen nimittäin myös sitä, että henkilö joka kirjoittaa tekstin, oli se sitten romaani tai tietokirja, käyttää tekstin tekemiseen paljon aikaa. Ja näkee valmiin teoksen syntymisen eteen paljon vaivaa. Tässä mielessä ajateltuna koen jossakin määrin jopa lohduttomana sen, jos kritiikki ei anna teokselle tilaa, esimerkiksi perustelujen muodossa. Erittäin loukkaavana koen sen, jos kriitikko ei ole perehtynyt tekstiin, ja kirjoittaa ”mitä sattuu”: esim. voimakkaan mielipiteen jostakin yksittäisestä tekstikohdasta, vaikka hänellä ei olisikaan käsitystä siitä kokonaisuudesta jonka teksti muodostaa. Loukkaava koen tällaiset kirjoittelun eritoten siksi, että siinä nollataan tekstin tekijän uurastus ja vaiva aivan täysin, jos ei edes vaivauduta lukemaan kyseistä tekstiä.

    Kristiina: mukavaa kuulla positiivisiakin näkemyksiä kritiikeistä. Kommentistasi tuli mieleen sanonta joka menee jotakuinkin näin: ”jos mokaat kerran, saat korjata virhettä koko loppuelämäsi”. En ole tästä(kään) asiasta tehnyt empiiristä tutkimusta, mutta mielikuva on jotakuinkin se, että näin asia menee. Vaikka kuinka olisit elänyt ”kunnollisen ja hyvän elämän”, yksi moka voi romuttaa kaiken.

  10. Maria L. said,

    tammikuu 14, 2009 klo 12:40 am

    Äskeinen Prisma-dokumentti kirvoitti seuraavan ajatuksen: voiko kylmä tai lämmin juoma vaikuttaa lukukokemukseen? Dokumentissa nimittäin tutkittiin sitä, kuinka erilaiset juomat – kylmät tai lämpimät – vaikuttavat ihmisten mielipiteiden muodostumiseen. Lopputulos oli se, että kylmät juomat vaikuttavat negatiivisesti ja lämpimät positiivisesti. En tiedä kuinka “pätevä” dokkarin tutkimus oli/on, mutta ainakin se osoitti viitteitä siihen suuntaan, että eri lämpötilaa olevat juomat saattaisivat vaikuttaa ihmisten kykyyn tehdä päätöksiä. Dokkarin lopussa oli humoristinen kommentti “älä luota politiikkoon, joka antaa käteesi kahvikupin”. 😉

    Tästä tuli mieleen, että juon usein teetä kritiikkejä ja muita tekstejä kirjoittaessani. Heh.

  11. Lenko said,

    tammikuu 15, 2009 klo 9:59 am

    Tarjoilun on pitkään tiedetty vaikuttavan palautteeseen. Mielenkiintoista kyllä, jos juoman lämpötilalla on vaikutusta. Voiko lämpötilan erottaa juomasta? Olivatko tutkimuksessa rinnakkain esimerkiksi lämmin kahvi ja kylmä limppari? Suurin osa aikuisista pitää enemmän kahvista ja kahvi tarjoillaan lämpimänä. Miten jos olisi tarjoiltu kylmää tai lämmintä maitoa? Luulen, että lämpimän maidon vaikutus olisi ollut negatiivisempi.

    Toinen voimakas palautteen sävyyn vaikuttava seikka on palautteen antajan tunnistettavuus. Negatiivista palautetta on helpompi laukoa salanimen takaa ja siksi internetin keskustelupalstat ovatkin omiaan tuottamaan myrkyllistä kritiikkiä. Sanoo nimimerkki Lenko. 🙂

  12. Maria L. said,

    tammikuu 15, 2009 klo 3:09 pm

    Kyllä, tutkimuksessa olivat rinnakkain nimenomaan kylmä limppari (cola) ja lämmin kahvi. Ensin koehenkilöille tarjoiltiin lämmintä kahvia, ja heidän piti päättää palkkaisivatko he jonkun henkilön sen ensivaikutelman perusteella, joka henkilöstä syntyi. Ja vaikutelma syntyi lämmin juoma kädessä. Moni sanoi että palkkaisi henkilön. Sitten sama testi tehtiin kylmän juoman kanssa, jolloin muistaakseni melkein kaikki sanoivat, että eivät palkkaisi kyseistä henkilöä ensivaikutelman perusteella – pideltyään ensin kylmää juomaa kädessä. 😉

    Sitä en nähnyt, mitkä olivat testausolosuhteet: tiesivätkö testavattavat mitä testattiin – juomien lämpötilojen vaikutusta heidän päätöksentekoonsa vaiko jotakin muuta. Käsittääkseni he kuitenkin tiesivät olevansa testattavina.

    Jep, on kokemusta internetin keskustelupalstojen nimimerkeistä. Tässä mielessä onkin hyvä, että on olemassa mm. kävijälaskureita, joista näkyvät IP-osoitteet, ja WordPress toimittaa mm. kommentoijien sähköpostiosoitteet minulle omaan sähköpostiini. 😉


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: