Jorma Ranivaaran Skeittaaja -sarja

Taannoin esittelin lyhyesti Jorma Ranivaaran Harakkalaivueen ja Skeittaaja kakkosketjussa. Innostuin Ranivaaran kirjoista tavattuani kirjailijan työn merkeissä tuossa jokin aika sitten. En ole aikaisemmin lukenut Ranivaaran tekstejä, joihin sittemmin olen tutustunut – sekä aikuisten että lapsille ja nuorille kirjoitettuihin kirjoihin. Suosittelen kaikille!

Tulee aina mieletön fiilis kun löytää jotakin uutta, etenkin jotakin sellaista joka rikkoo omia lukutapoja ja tottumuksia – mitä meikäläinen skeittaamisesta tosiaan tietää, ei yhtään mitään. 😉 Pojille suunnattua kirjallisuutta on tullut luettua aina, se ei ole uutta. Mutta nykyään, kun aika on enemmän kortilla, sitä tahtoo jumittua vanhaan tuttuun genreen (scifi, fantasia) liian helposti. Joskus myös työn puolesta. Joten tämän vuoksi ilahduin suunnattomasti havahtuessani siihen tosiasiaan, että Ranivaaralla on hyvinkin laaja tuotanto – joka pitää sisällään myös nuortenromaaneja.

Ranivaara on kirjoittanut myös muita kuin skeittaaja-aiheisia nuortenromaaneja, kuten Kisko, kisko Koskinen (1977), Raamit ränniin (1979), Koskinen ja veitsenteroittaja (1982), sekä nuorille suunnatun novellikokoelman Pelurit (1989).

Skeittaaja-sarjan aloittaa Skeittaajan kesäloma (1991). Sarjan toinen kirja on Skeittaaja kakkosketjussa (1992), jonka jälkeen tulevat Skeittaaja lumilaudalla (1993) sekä Keskiyön skeittaaja (1994). Sarjan toistaiseksi viimeinen kirja on Skeittaajan paluu (2004). Minulta jäi lukematta Skeittaajan kesäloma ja Keskiyön skeittaaja, ja yritän saada ne luettavaksi myöhemmin. Kolmen luetun Skeittaaja-kirjan perusteella arvelin kuitenkin pystyväni kirjoittamaan pienen yleisluontoisen katsauksen Skeittaaja-sarjasta. Harakkalaivue oli myös mainiota luettavaa.

Skeittaaja-sarjan neljän ensimmäisen kirjan pääosassa on 12-vuotias Tomi Järvinen. Tomilla on monia harrastuksia, joista skeittaaminen on tärkein. Sen ohessa tulevat jääkiekkoilu ja myöhemmin etenkin lumilautailu, johon on kehittynyt hyvä pohja skeittaamisessa.

Kirjojen kerronta on fokalisoitu päähenkilön näkökulmasta, eli tarinaa kerrotaan Tomin näkökulmasta. Tarinan tapahtumat soljuvat sulavasti nuoren miehen ajatusten läpi, runsaan huumorin kera. Huumori on Skeittaaja-sarjan kirjoissa ehdottomasti se tekijä, joka koukutti minut sarjan pariin. Huomasin haluavani lukea seuraavan kirjan jo ennen kuin olin saanut edellistä loppuun. Skeittaaminen kiinnosti myös, muistan lapsuudestani skeittilaudoilla pyörivät pojat, mutta laji jäi kuitenkin itselleni etäiseksi. Enkä ole koskaan päässyt siihen sisälle. En myöskään lumilautailuun, minkä vuoksi Skeittaaja lumilaudalla oli kiintoisa lukukokemus. Sarjan toistaiseksi viimeinen kirja, Skeittaajan paluu on oikeastaan sarjan kirjoista ainoa, jonka kohdalla oli vaikeuksia skeittaus-termistön kanssa. Termistön esille ottamisen Ranivaara on tosin, kirjan rakennetta silmällä pitäen, hoitanut tyylikkäästi siten, että lapsi selittää isälleen mitä mikäkin tarkoittaa. Tail slide revertit, frontside olliet, manualit, tuplaflipit, nose slidet, nollie kolmoset ja kaiken maailman termit vilisevät kirjan loppupuolella, kun isä istuu pojan ja tämän kaverin kanssa Proskate-kisoja.

Sarja ei ole pelkkää huumorin varaan rakennettua kohellusta ja lautojen kanssa sohimista. Kirja kirjalta Ranivaara rakentaa kuvaa ajattelevasta nuorisosta, joka joutuu harrastuksensa vuoksi vähän väliä jonkinlaiseen konfliktiin ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Nuorten miesten maailmaa tuodaan esille muutenkin kuin pelkän harrastuksen kautta. Tomin maailma koostuu perheestä, kavereista, koulun käynnistä ja erilaisista tapahtumista – niin sanotun normaalin nuoren normaalista arjesta. Eri kirjoissa nousee esille erilaisia teemoja: koulukiusaaminen, ulkomaan matka (ja maailman avartuminen), erilaiset haasteet ja niihin vastaaminen (mm. jääkiekon ja lumilautailun aloittaminen), tyttöihin suhtautuminen, vanhempien keskinäiset suhteet.

Yhteiskuntakritiikki on myös lievissä olomuodoissa läsnä Skeittaaja-teksteissä, etenkin Skeittaajan paluussa, jossa paikallinen yhteisö ei mitenkään haluaisi hyväksyä skeittaajia keskuuteensa. ”Niiden myötä kun lisääntyy huumekauppa, rikollisuus, huliganismi” ja vaikka mikä. Nuoret käyvät vastaiskuun, ja järjestävät mielenosoituksen – tosin hyvin asiallisen sellaisen. Nuorien ja vanhojen, ja hiukan siltä väliltäkin olevien yhteiseloa kuvataan riemuisalla tavalla, kuinkas muuten kuin runsaalla huumorilla maustettuna.

Henkilöhahmojen kuvaus oli asia josta erityisesti pidin sarjassa. Kuva Tomin vanhemmista, ja ylipäänsä kaikista muistakin kirjojen henkilöhahmoista rakentuu Tomin näkemyksen ja kuvauksen kautta. Isä on rento, ja ehkä vähän hiljainenkin mies, äiti taas toimelias ja puhelias – paikallisen radion toimittaja. Vanhemmat eivät nouse kirjoissa loppupeleissä kovin isoon rooliin, mutta ovat koko ajan jossakin taustalla, aina läsnä. Tomin isä on siinä mielessä enemmän läsnä kuin äiti, että isä kuskaa poikia harrastuksiin ja eri tapahtumiin. Lisäksi isä on aina se, keneltä kysytään rahoitusta uusien lautailutarvikkeiden hankintaan, jos omat rahat eivät riitä. Pikkuveli Teemu on myös olennainen osa perhettä, ja tärkeä myös Tomille, vaikka Teemu on vielä vauva. Tomin mielestä Teemu on hyvä jätkä. Tomille tyypillisesti tekstissä puhutaan ”jätkistä ja tyypeistä”: tyyppi teki sitä, tyyppi otti aika lunkisti, jätkä vähän mähelti, ja niin edelleen.

media1

Tarinan aika kulkee luontevasti eteenpäin sarjassa. Sarjan viimeisen kirjan, Skeittaajan paluun pääosassa on Tomin pikkuveli Teemu, josta on kasvanut 12-vuotias nuorimies. Järvisen perhe on muuttanut Turusta Kuopioon, koska äiti on Kuopiosta kotoisin. Tomi asuu vaimonsa, lapsuuden ystävänsä Martta Modernin kanssa Turussa, ja heille on syntymässä esikoinen. Teemu etenee elämässään isoveljen jalanjälkiä seuraten, eli skeittaamalla. Kuten edellä jo tuli esille, kirja keskittyy kuvaamaan skeittaajien yhteiseloa ympäröivän yhteiskunnan kanssa – kun vähän joka suunnalta nokitaan, haukutaan, ja jopa lyödään, nuoret päättävät tehdä asioille jotakin.

Suosittelen lämpimästi kaikille, Jorma Ranivaaran kirjat ovat korkeatasoista kotimaista lasten ja nuorten kirjallisuutta!

Advertisements

5 kommenttia

  1. Teresa said,

    marraskuu 20, 2008 klo 12:19 pm

    Sain kuin sainkin sen bloggerin pohjan koodattua järjestykseen. Käytin tietty ihan ilmaista pohjaa, Our Blogger Templates sivustolta, jossa pohjat on luotu niin, että värejä ja taustakuvia sekä fontteja voi vaihtaa ilman, että tarvitsee varsinaiseen koodiin koskea. No, minä pikkuisen säädin sen koodinkin kanssa, kun tykkään, että teksti on ihan vähän leveämpää jne. Eli ihan vain sen vähän mitä osasin, yritin saada onnistumaan.

    En tiedä tuosta wordpressin pohjien tekemisestä, mutta sen mitä olen perehtynyt, on mielestäni parempia pohjia ilmaiseksi tarjolla kuin bloggeriin. tai ainakin näyttävämpiä. Ne hauskat ja vähän valtavirrasta poikkeavat mitä bloggeriin löysin, antoivat lähes poikkeuksetta ilmoituksen, että joku osa on väärin. Eli tuli vain mieleen, että porukka ei ilmeisesti edes halua että niitä saa kaikki toimimaan, vaan sitten pitää osata jo jotain korjatakin koodista. Tai aina on myös se vaihtoehto, että itse tyrin sen lataamisen jotenkin 🙂

    Tänään on niin hieno pikkupakkas ja aurinko-päivä lumisine kylän raitteineen, että taitaa olla pari vuotta kun täällä viimeksi näytti moiselta. Pitää lähteä pihalle, kameran kanssa, ikuistamaan omituinen valoilmiö, jota myös lumen kimmellykseksi kutsutaan..

  2. Maria L. said,

    marraskuu 20, 2008 klo 2:20 pm

    En minäkään tiedä WordPressin pohjista juuri mitään, koska en ole ehtinyt perehtyä asiaan. Nappasin tämän pohjan silloin kun blogin avasin, ja tässä nyt ollaan.

    Täällä ei paista aurinko, mutta hieno päivä on ollut silti. Nappailin kuvia Narnialta näyttävästä maisemasta. Sulattelen tuossa vesiletkuja jotka pääsivät jäätymään, seuraava projekti lienee pumpun ottaminen kaivosta ylös. Katsotaan nyt millaiseksi säätilanne kehittyy. Turhahan sitä pois ottaa, jos ensi viikolla sataa vettä.

    Tekisi mieli hehkuttaa olotilaa ja tätä kaikkea, mutta jätänpä nyt sanomatta. ”Kel onni on, se onnen kätkeköön” taitaa vielä liittyä suomalaiseen mentaliteettiin aika monessa mielessä. No, sen kai voi sanoa että maalla on mukavaa!

  3. Kalle said,

    marraskuu 24, 2008 klo 12:53 pm

    Ranivaara on pelastanut monta yläasteen äidinkielen opettajaa pahalta pulmalta: mitä luettaa takapenkin pojilta. Näin positiivisen kuvauksen myötä kirjat löytyvät toivottavasti yhä useammasta luokasta. Ja itseltäni oli ainakin mennyt ohi tuo vuoden 2004 jatko-osa.

    Kiitos viestistä!

  4. Maria L. said,

    marraskuu 24, 2008 klo 1:52 pm

    Kiitos kommentista!

    Mitä luettaa takapenkin pojilla? Tuli mieleen, että kokeilepa Sirpa Puskalan kirjoja (http://www.nuorisokirjailijat.fi/main.php?s=k&k=93). Tuorein on Kingi, josta itse tykkäsin todella paljon. Mikä ei tietysti tarkoita sitä, että takapenkin pojat tykkäävät myös, mutta silti… 😉

  5. tepa said,

    marraskuu 26, 2008 klo 9:55 am

    Koulukeikalla yksi poika kysyi minulta:

    – Skeittaatko?

    Luokka katsoi minua päästä varpaisiin ja hymyili lempeästi.

    :0)

    Suosittelin Ranivaaran kirjoja.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: