Joulun aikaa ja taikaa

Tuli mieleen sorvailla postaus “kaikkeen muuhun” kuin kirjallisuuteen liittyen, ja kertoa hiukan siitä mitä kaikkea yrittäjänä teen. Jossakin vaiheessa syksyä joku tiedusteli minulta “olenko täyspäiväinen” kirjallisuuskriitikko (meinasin kirjoittaa täyspäinen ;) ööh, välillä tuntuu että en ole…), johon ei ole muuta vastausta kuin “en ole”. Ehkä joku tienaa leipänsä Suomessa pelkillä kirjallisuuskriitikon töillä, mutta minä en lukeudu heihin. Enkä edes haluaisikaan, jos ajatellaan pelkästään sitä kuinka yksinäistä työtä kriitikon työ on. Eli tekstien lukemista ja arvioimista, sekä arvioiden kirjoittamista.

Mitä kriitikon työhön tulee, omalla kohdallani se muodostaa hyvin pienen osan siitä mitä työkseni teen ja mistä yrittäjänä leipäni tienaan. Ryhdyin yrittäjäksi kuluvan vuoden alussa, eli perustin oman toiminimen. Tavallaan olen ollut yrittäjä jo pidempään, koska olen tehnyt freelancerin hommia sivutyönä pitkään, mutta kuitenkaan en, koska olen käynyt päätoimisesti palkkatyössä samaan aikaan. Tein vuosi sitten joulukuussa päätöksen jättäytyä pois palkkatyöstä, monestakin eri syystä, ennen kaikkea siksi että koin kyseisen työn “musertavan minut henkisesti”. Koin että minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jättäytyä pois, vaikka olinkin samalla hyvin tietoinen siitä, että palkkatyöstä luopuessa luopuu myös säännöllisistä kuukausiansioista. Asiaan liittyvistä pelkotiloista huolimatta yrittäjyys ja sen tuomat sekä suomat mahdollisuudet voittivat muut vaihtoehdot mennen tullen.

Yrittäjänä “leipä on pieninä palasina maailmalla”, kuten muuan mies kerran sanoitti laulunsa. Teen toimittajan työtä, kirjallisuuskriitikon työtä, lausunnonantajan työtä, ja tänä vuonna korkkasin myös opetushommat, eli kävin Markkinointi-Instituutissa kouluttamassa libristitutkinnon opiskelijoita. Tämä ei ollut ainoa uusi asia jonka korkkasin, olen nimittäin löytänyt itseni tekemästä myös nettisivuja pienyrittäjille, jotka tarvitsevat edulliset verkkosivut yritykselleen. Neuvon heitä alusta alkaen ja tarvittaessa “kädestä pitäen” mitä kaikkea tarvitsee tehdä jotta omat nettisivut saa avattua. Tämä työkuvio ikään putosi syliini sitä kautta, kun kerroin muutamalle ihmiselle tehneeni toiminimelleni nettisivut, ja he totesivat tarvitsevansa myös samantyyppistä ratkaisua. Näin uudet alut monesti syntyvät ;)

Paljon on siis tullut uutta eteen tänä vuonna, etenkin yrittäjänä toimiseen (byrokratiaan) liittyen. Onneksi minulla on maailman paras kirjanpitäjä, joka on auttanut ja auttaa minua kaikenlaisissa asioissa. Jotkut asiat ovat myös muuttuneet yrittäjyyden myötä – esimerkiksi Sanomalehti Kaleva on jäänyt pois toimeksiantajistani. En voi enää tehdä Kalevaan kritiikkejä, koska toimituksen linja on se, että he maksavat juttupalkkiot vasta sen jälkeen kun heille toimittamani teksti on julkaistu lehdessä. Toisin sanoen toimitus saattoi hyvinkin roikottaa jotakin juttuani odottamassa monta kuukautta. Tämä on sama asia kuin kävisi palkkatyössä eikä saisi palkkaa “kuin vasta sitten joskus”. Otin asian puheeksi toimituksen kanssa, josta todettiin että tämä on ollut heidän toimintamallinsa, ja näillä näkymin tämä malli tulee olemaan käytössä jatkossakin.

Yrittäjänä en voi tällaisen mallin mukaan toimia. Tietenkin on ikävää luopua toimeksiantajista, mutta yrittäjyydessä ja elämässä ylipäänsä on tiettyjä perusperiaatteita joista pidän kiinni, vaikka ehkä menettäisin mahdollisesti suuremman juttupalkkion. Molemmin puolisesti tasapuolinen ja rehti toimintamalli on yksi näistä, minkä vuoksi olen esimerkiksi vuodesta toiseen halunnut kirjoittaa Onnimanni -lehteen, vaikka lehden maksamat palkkiot ovat sinänsä pieniä. Tunnetila siitä, että on ilo kirjoittaa johonkin lehteen/julkaisuun tekstiä ja toimia kyseisen toimituksen kanssa yhteistyössä, voittaa mennen tullen mahdolliset suuremmat palkkiot – etenkin jos juttujen eli oman työn tekemisestä jää hyväksikäytetty fiilis, oli palkkio minkä suuruinen tahansa. Totta kai sitä toivoisi että yhteistyö sujuisi molemmin puolin rehdisti ja juoheasti kaikkien yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kanssa, mutta aina asiat eivät kaikkien tahojen vain mene siten kuin toivoisi.

Asiaan liittyy myös sellainenkin näkökulma, että “kun jostakin luopuu”, saa parempaa tilalle. Nyt olen saanut parempaa tilalle toimittajan työn merkeissä savonlinnalaisesta paikallislehdestä, jonne olen tehnyt pari juttukeikkaa syksyn aikana. On ollut ihanaa palata toimittajan työhön ja käydä juttukeikoilla, kerta kaikkiaan ihanaa. Ilmeisesti tämä näkyy myös ulospäin, koska jutuista on tullut hyvää palautetta etenkin haastateltavilta. :D Se tuntuu hyvältä ;)

Semmoista se elämä on. Yhtä suurta seikkailua, kun osaa asennoitua oikein. Asennemuutoksen kanssa olen tänä vuonna varmaan eniten paininutkin, ja nyt se todella alkaa näkyä, sekä heijastua positiivisella tavalla myös ulospäin ;) Pilke silmäkulmassa (tai välke, puunpalasista silmässäni en välittäisi…) mennään eteenpäin, joulua ja uutta vuotta kohti! Itse olen erityisen hyvällä mielellä kaikkeen joulun aikaan liittyvästä, koska A) saan olla kotona Savonlinnassa eikä minun tarvitse rymytä puolen Suomen halki päästäkseni tänne joulun viettoon (= istua VR:n vaunussa odottamassa uutta veturia, kun vanha hajosi alta…) B) asunto johon keväällä muutin on osoittautunut tähän mennessä ihanimmaksi kodiksi joka minulla on ollut C) Savonlinnassa on yksinkertaisesti ihanaa! Täällä on NIIN kaunista, rauhallista ja luonto on niin lähellä metsien ja vesistöjen kautta, en löydä parempaa sanaa kuvaamaan tätä kaikkea kuin “ihanaa!” Pääkaupunkiseudulla ja Tampereella asuneena nautin tästä kaikesta pienuudesta, hiljaisuudesta ja ihanuudesta suunnattomasti. Eniten ehkä siitä, että mökkimatka on lyhentynyt entisen 6 tunnin sijaan noin 15 minuuttiin :D

Joulun aikaa ja taikaa kaikille! Meillä Iloa ja Valoa joulun aikaan tuo etenkin pieni “keisarinna Sissi Kurvinen”, joka saapui luokseni eilen. Ensi viikolla lähden hakemaan hänen emoaan. :D

Syystunnelmia

Syysterveiset Savonlinnasta. Tuulta ja sadetta on viime päivien aikana pukannut varmasti kaikkien tarpeisiin. Alkaa olla jo sellainen fiilis että vähempikin riittäisi. Kaipaan kirkkaita, aurinkoisia ja kuulaita päiviä, jolloin voisi nauttia syystunnelmista vaikkapa luonnon helmassa sieniä tai marjoja keräillen. Sadekelillä ei huvita märkään metsään lähteä, ja esim. viime yönä vettä tuli kaatamalla koko yön, joten sen tietää että metsä on monta päivää märkä. Se siitä viikonlopun sieniretkestä, pöh.

Kaikenlaista täällä pukkaa eteen. Kuluneen viikon alkupuolen vietin pääkaupunkiseudulla, saatoin loppuun keväällä alkaneen koulutusrupeaman Markkinointi-Instituutissa, ja pöydällä tuossa vieressä lepäilee pino tenttivastauksia arviointia odottaen. Sateinen perjantaipäivä on kulunut leppoisissa tunnelmissa sisätiloissa “siistien paperihommien” merkeissä. Mikä on sinänsä ihan kiva, koska aamulla reippailin ihan tarpeeksi ulkona sateessa ja tuulessa viedessäni auton korjaamolle.

Ei haittaa, onnellinen olen koska nyt olen vihdoin löytänyt autokorjaamon, jonka vakioasiakkaaksi haluan ryhtyä. Yrittäjyyden myötä oma asenne kaikkeen “liiketoimintaan” on selvästi muuttunut – toisin sanoen haluan kannattaa pieniä paikallisia yrittäjiä, vaikka se ehkä muutaman euron enemmän maksaisikin. Tässä tapauksessa kävi päinvastoin: viime syksynä auto seisoi kaksi viikkoa ison autotalon korjaamolla, ja tänään juurikin selvisi, että vika joka silloin “korjattiin” (puhumattakaan siitä kuinka kalliiksi viime syksyinen operaatio tuli…) on itseasiassa vasta nyt korjattu. Joten kaiken kaikkiaan koko auto-episodista jäi todella hyvä mieli, ja olen iloinen voidessani jatkossakin turvautua nuoren auto-alan yrittäjän palveluihin.

Mitä kritiikkeihin tulee, työt jatkuvat myös sillä saralla. Savon Sanomiin on lähtenyt kritiikkejä, myös aikuisemmille lukijoille suunnatuista teoksista, ja Kalevassa tekstit vielä ilmeisesti odottavat julkaisuaan. Saa nähdä koska tulevat ulos. Outoa, että julkaisuajat tuntuvat joidenkin tekstien kohdalla venyvän ja venyvän.

Tuleva syksy tuntuu kaiken kaikkiaan erittäin hyvältä. Töiden osalta uutta on jälleen luvassa: palaan myöhemmin syksyllä “tuttuihin ja turvallisiin” toimittajan töihin erään tällä seudulla ilmestyvän lehden puitteissa. Sitä ennen pitäisi vielä katsastaa kamera-asia kuntoon, pähkäilen tässä vielä investoinko Nikoniin vai Canoniin. Perusjärjestelmäkamera uusi hankinta tulee joka tapauksessa olemaan. Sillä pärjää jo pitkälle.

Semmoista täällä. Kirjapakettia pukkaa edelleen löytymään postilaatikosta, mikä aina tuntuu niin hyvältä. :D Mikä kumma siinä uuden kirjan tuoksussa, kannen narinassa ja ylipäänsä uuteen tekstiin tutustumisessa jaksaakaan viehättää? ;) Ihana on kirjojen monipuolinen maailma, ja ihanaa on ollut myös huomata kuinka kirjallisuuden opettaminen, oman tiedon jakaminen muille, voi olla todella mahtavaa työtä!

Hyvää alkavaa syksyä kaikille!

Tukka putkella ja vähän muutakin

Täällä ollaan. Olotila on viime aikoina ollut “tukka putkella”, ja mietinkin jossakin vaiheessa voisiko “tukka putkella” ilmaisusta luoda ihan oman adjektiivin. “Olin taas tänään tukkaputki” ei tosin kuulosta kovin nasevalta. “Tukka putkimaisuuteen” liittyy jossakin määrin myös “hukkaputkimaisuus” – en tiedä miksi, mutta välillä on tuntunut kovastikin siltä, että kaikki mitä “tukka putkella” teen on turhaa, ja voisin vähän relata ja nauttia kesästä. Joten minä sitten välillä myös relasin ja nautin kesästä.

Luonteva aika siihen oli etenkin se, jolloin ulkomailla asuvat sukulaiset ovat täällä lomalla. Uskon nimittäin myös siihen, että jos jatkuvasti “tukka putkella” juoksee sinne, tänne ja tuonne, lopputulos on usein se, että keskittyy lähinnä juoksemiseen, ja itse asia jää hoitamatta. Sitten sitä vain väsyttää itsensä turhan takia. Eli joskus kannattaa päästellä irti ja levätä, vaikka kuinka yrittäjä olisikin, ja kaikki olisi vasta alusta, ja pelottaisi miten asiat menevät ja tulevat menemään jne. Toisin sanoen ei koko ajan tarvitse olla kaikesta huolissaan. Kaikki sujuu paljon paremmin kun välillä lepää kunnolla ja ajattelee jotakin aivan muuta, huoletkin katoavat silloin taivaan tuuliin. Luulen, että minäkin sitten joskus tulevaisuudessa, kun aion niitä kunnollisia lomia pitää, poistun lomien ajaksi Savonlinnasta aivan jonnekin muualle (tai ainakin kotoa aivan johonkin muualla, koska kotona töitä teen), jotta saan ajatukseni töistä irti.

Kesän aikana tuli kuitenkin töitäkin tehtyä. Pari kritiikkiä odottelee julkaisuaan Kalevaan, yksi on itseasiassa odotellut jo vähän pidempään, saa nähdä koska tulee ulos. Markkinointi-Instituutin luento on ollut työn alla pidemmän aikaa, nyt teemana on edellisen kerran eli kirjallisuuden teorian kertaus sekä länsimaisen kirjallisuuden historia. Melkoinen setti huomioiden sen että aikaa on vain kolme tuntia. Joten on tässä saanut ihan kiitettävästi miettiä ja pähkäillä miten homman hoitaisin järkevällä tavalla. Luennoimaan lähden elokuun lopussa, ja sen jälkeen katsotaan taas tilannetta uudestaan.

Syksyn kirjasato alkaa vähitellen odottaa korjaajaansa. Kirjapaketteja on jo tippunut postilaatikkoon tasaista tahtia, ja toivottavasti tippuu pitkin syksyä, olen saanut mm. Johanna Sinisalon Moebiuksen Maan, sekä vuonna 1966 ilmestyneen suosikkikirjailijani Ursula K. LeGuinin esikoisteoksen Rocannonin maailma, jonka Avain on nyt kustantanut. Rakastan sitä hetkeä kun löydän kirjapaketin postilaatikosta, siinä on vaan jotakin niin ihanaa :D Kirjapaketeista tuli mieleen, että olen tässä (taas kerran, tämä on aihe jota pohdin melko säännöllisesti) pohtinut miksi kriitikon työtä teen. Kuten joku toinen asian saattaisi sanoa: “Miksi haluat haukkua työksesi muiden kirjoittamia kirjoja? Siksikö että et itse pysty kirjoittamaan?” Jälkimmäistä minulle ei aivan näin suoraan ole koskaan sanottu, mutta eri muodoissa asiasta on kyllä vihjailtu.

Teen kriitikon työtä edelleen siitä syystä, että A) haluan työskennellä tekstien sekä lasten ja nuorten kirjallisuuden parissa, ja kohottaa lasten ja nuorten kirjallisuuden profiilia mm. julkisella näkyvyydellä. Tämä ei sitten automaattisesti tarkoita sitä, että annan kaikista lukemistani kirjoista positiivista palautetta, ei todellakaan. B) Olen kokenut ja koen edelleen, että asiallisesti kirjoitettu, järkevästi jäsennelty ja “kohtalaisen objektiivisesti” (= onko objektiivista olemassakaan kun taiteen kokemisesta/lukukokemuksesta puhutaan?) kirjoitettu kritiikki voi palvella lasten ja nuorten kirjallisuuden hyväksi esimerkiksi julkisen keskustelun herättäjänä. C) Koen, että omalla nimellä käyty asiallinen julkinen keskustelu on ns. vähenevä laji, koska esim. internet on täynnä kaikenmaailman paikkoja, jossa voi piiloutua keksityn nimen taakse ja ampua sitten puskan takaa piilosta kovin panoksin. Koen, että tällainen toimintamalli (puskasta selkään ampuminen) on vähiten kannattettava kaikista vaihtoehdoista, etenkin yhteisen tulevaisuuden luomista ajatellen: omilla ajatuksillamme, teoillamme ja niihin perustuvalla toiminnallamme me oman tulevaisuutemme luomme. Siksi haluan kirjoittaa omalla nimelläni julkisesti kaikista niistä ajatuksista, jotka taiteeseen, etenkin kirjallisuuteen, ja ennen kaikkea lasten ja nuorten kirjallisuuteen liittyy, koska olen kokenut ja koen edelleen, että saatan ehkä tällä tavoin omalta osaltani pystyä positiivisesti vaikuttamaan johonkin. On sitten lukijan oma valinta haluaako hän mietteitäni ja näkemyksiäni lukea. D) En ole koskaan proosaa kirjoittanut, en oikeastaan kunnolla edes yrittänyt. Joten koska en ole edes kunnolla yrittänyt, en pysty kommenttiin “etkö itse osaa” kovin objektiivisesti reagoimaan ;) En yksinkertaisesti tiedä osaanko vai enkö. Ehkä vielä joku päivän otan ja kirjoitan oikein hitonmoisen pöytälaatikkoromaanin :D

Näin tänään ja tällä kertaa. Minä aion nyt viettää vapaan viikonlopun: yhteisessä, perheen ja suvun kanssa vietetyssä lomassa on omat hyvät puolensa, mutta kyllä sen jälkeen kaipaa myös omaa aikaa. Minä kaipaan omaa aikaa juuri nyt, ja viikonloppu onkin edessä kuin tilauksesta ;)

Hyvää loppukesää kaikille, ihana syksy ja syksyn kirjasato edessä!

PS. Aiheesta viidenteen: lämpimästi suosittelen kaikille lukijoille Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville -teosta. Nimi on vähän hassu, mutta jos kaipaa hiukan “janeaustemaista + tyttökirjaklassikkomaista” (Anna-sarja, Emilia-sarja jne.) proosaa luettavakseen, johon on sekoitettu aimo annos huumoria, suosittelen lämpimästi!

Juuh ja puuh

Jepjep – näin meitä itäsuomalaisia hellitään “lämpimillä” keleillä: lämpöä on riittänyt kohta kaksi viikkoa siihen malliin että oksat pois, ja ilmeisesti tulee riittämään vielä ainakin ensi viikon. Eipä tässä sinänsä mitä – Savonlinna on “tietenkin” (siis tietenkin!!! :D ) maailman mahtavin paikka viettää kesää, koska kaupunki on vesistön ympäröimä, ja uimavedet ovat lämmenneet varsin mallikelpoisesti viime aikoina. Kaupungista löytyy myös mahtavia uimarantoja, sekä lukuisia määriä ihania kalliorantoja, joilta veteen voi pulahtaa. Vesi, etenkin ns. isot vedet jotka kaupunkia ympäröivät, tarjoavat yleensä lämpötilansa puolesta suuren helpotuksen olotilaan, sillä isot vedet eivät lämpene niin nopeasti kuin pikkuiset lammet tai lahdet.

Eipä täällä mitä kummempia, kuten paikkakunnalla sanotaan. Elämä alkaa pikkuhiljaa asettua uomiinsa, ja olen edelleen äärettömän onnellinen uudesta elämästä. Opetustyö sekä siihen liittyvät työt (tehtävien arviointi jne.) tuntuvat omilta jutuilta ja teen niitä mielelläni. Myös kritiikkejä pitäisi (lue saa!) kirjoittaa, ja olen siitäkin erittäin onnellinen. Etenkin näillä keleillä on suorastaan onni, että saa tehdä työtä jonka voi fyysisesti tehdä missä vain, eli en ole sidottu tiettyyn paikkaan tai aikaan. Kaiken kaikkiaan siis tuntuu siltä, että yrittäjyys on todellakin minun juttuni. Syksyä kohden pitäisi alkaa pohtia asioita hiukan tarkemmin, eli mahdollisia koulutuksia sekä ylipäänsä sitä, mitä todella haluan tehdä? Opetus- ja koulutus töitä? Vai enempi toimittajan töitä? Tai kirjallisuuskriitikon töitä? Vai kaikkea vähän? Asiaa on pohdittava, koska yhden ihmisen resurssit eivät todellakaan kaikkeen riitä. Mutta nytpä on hyvää aikaa pohtia ja funtsia sitä sun tätä auringon valaistessa Itä-Suomen Ihmemaan kolkkia. ;) Aurinkoisella säällä tulevaisuutta on mukavampi funtsia – kun nykyhetkessä on hyvä olla, on siitä hyvä ponnistaa kohti tulevaa!

Niin ja työn alla on tällä hetkellä Sammakolta ilmestynyt Noidan poika. Varsin vallattoman oloinen teos, synkistä sävyistään huolimatta. Mielenkiintoinen yhdistelmä värikästä kielenkäyttöä joka synkkiin teemoihin yhdistyessään synnyttää välillä jopa absurdeja fiiliksiä. Juuri sopivaa lukemista hellekeleille :D

Hyviä kesäpäiviä kaikille!

Hannu Hirvonen: Tuonenkehrääjät

Terveiset kesäisestä Savonlinnasta! Aurinko paistaa tyhjältä taivaalta, kaupunki on täynnä iloisen ja hyväntuulisen näköisiä ja oloisia ihmisiä, ja ihanan lempeä sekä lämmin tuuli puhaltelee aina välillä Saimaalta kaupungin kaduille. Tuntuu hyvältä olla kotona, kevät kun oli mitä oli, eli aikamoista hässäkkää. Nyt on saanut kaikessa rauhassa asettua uuteen kotiin, laitella tavaroita paikoilleen, ja ennen kaikkea nauttia kesästä! Juhannuksena tuntui kovasti hyvältä olla vesillä (olen viettänyt suurimman osan elämäni juhannuksista Saimaalla veneillen), suunnata kokka kohti Pihlajaveden ydintä ja laskea paljaat jalat erään pienen saaren lämpimälle rantakalliolle. Vielä paremmalta tuntui juhannuspäivänä herätä saaren rannassa veden hiljaiseen liplatukseen :)

Ihanaa kun on kesä, mutta ihanaa myös että on töitä. Parhaillaan tarkistelen Markkinointi-Instituutin koulutusrupeamaan liittyviä etätehtäviä. Opiskelijoilla on ollut sarja erilaisia kirjallisuuteen liittyviä tehtävänantoja, ja on kiinnostavaa havainnoida kuinka erilaisia näkökulmia jokin asia, esim. jokin kaunokirjallinen teos tai runo voi ihmisissä herättää.

Ohessa myös Kalevaan kirjoittamani arvio Hannu Hirvosen Tuonenkehrääjistä. Tummista sävyistä huolimatta pidin kirjasta. Se kuinka tarinassa kuvataan ihmisen tahtoa ja sen voimaa, tuntui minusta tarinan kontekstiin suhteutettuna tosi hyvältä – joskus isoista ja vaikeista asioista selviää paljolti myös siksi, että yksinkertaisesti haluaa selvitä ja mennä eteenpäin elämässä. Ja elää sekä nauttia elämästä!

Tuonenkehrääjien maa

Fantasia

Hannu Hirvonen: Tuonenkehrääjät

Tammi/Musta kaista 2010

123 s.

Hannu Hirvonen on kirjoittanut haastavan ja vaikuttavan kertomuksen siitä, mitä mahdollisesti voi tapahtua sen jälkeen kun ihmisen elämä päättyy. 12-vuotiaan Millan eli Miin perhe joutuu auto-onnettomuuteen, ja Mii joka yhtenä hetkenä oli autossa, huomaa äkisti olevansa jossakin aivan muualla – tuonenkehrääjien valtakunnassa. Siellä Mii tutustuu Aihin eli Aimoon, ja alkaa ymmärtää olevansa paikassa, johon tullaan maallisen elämän päättyessä.

Kertomus seuraa kahta erillistä tarinalinjaa: Miin ja Ain matkaa oudossa kaupungissa sekä pelastushenkilökunnan työtä heidän auttaessaan Miin vanhempia, ja etsiessään autosta ulos lentänyt Miitä. Pelastushenkilökunnan pinnistellessä onnettomuuspaikalla Mii ja Ai tutkivat omituista ja synkkää harsojen peittämää kaupunkia, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Selviää, että sellainen saattaa olla olemassa, mutta pois pääseminen riippuu siitä mitä nuoret itse haluavat ja haluavatko he sitä tarpeeksi.

Hirvosen Tuonenkehrääjät on siinä mielessä haastava kertomus, että tarina vie lukijan elämän rankkojen peruskysymysten äärelle. Lukija haastetaan elämään ja kuolemaan liittyvien kysymysten myötä pohtimaan myös tahtoa ja sen voimaa: elämä voi muuttua hetkessä, ja monesti elämän valintahetkissä kyse on myös siitä, mitä ihminen elämältään haluaa ja tahtoo. Joskus tahto voi olla niin kova, että se saattaa muuttaa maailmaa. Hirvonen liikkuu isojen teemojen äärellä, joita nuorempien lukijoiden saattaa olla hyvä purkaa auki aikuisten kanssa.

Teksti Maria Loikkanen

Kesä!

Kesän alku on ollut monivaiheinen ja kieltämättä “hiukan vauhdikas”. Yrittäjäkurssi päättyi toukokuun lopussa, ja siinä samassa rytinässä päättyi myös vanha elämä: muutin toukokuun lopussa uuteen asuntoon, ja kesäkuun alussa suuntasin kohti Helsinkiä ja luennointi-/koulutushommia. Sieltä palattuani totesin, että olo on lievästi sanottuna väsynyt. Toukokuun kolme viimeistä viikkoa tuntuivat suorastaan hurjilta: pakkasin ja lajittelin tavaroitani (mikä lähtee kierrätykseen, mikä roskikseen ja mikä mukaan uuteen elämään?) ja aloin viedä tavaroita uuteen asuntoon heti kuin mahdollista. Siinä samalla koostin luentoa ja iltaisin istuin yrittäjäkurssilla. Sen lisäksi mökillä odottivat puutarhahommat, jotka siinä vaiheessa tuntuivat lähinnä loman vietolta – ihanaa että on paikka jonne saa mennä tekemään mitä erinäköisimpiä maanläheisiä juttuja, kuten vaikkapa kitkeä kukkapenkkiä, mikä tuntui levolta kaiken rumban keskellä. Rumba on nyt helpottanut, mutta kyllä ihmetellä täytyy, että mikä siinä on, että kaikki asiat tuntuvat aina kasautuvan päällekkäin ja tapahtuvan yhtä aikaa?

Uusi elämä on lähtenyt käyntiin hyvin. Markkinointi-Instituutin opiskelijoilta tullut palaute oli erittäin positiivista ja kannustavaa. Sen varaan on hyvä rakentaa jatkoa ja miettiä luennon eri osa-alueita. Parantamisen varaa on aina, eli en aio käpertyä tyytyväisyyden tilaan, vaan pohtia ja tutkia sitä, kuinka koostan luennon josta jokainen saisi jotakin, ja ennen kaikkea sitä, kuinka suoriudun tehtävästä siihen varatussa ajassa. Keskustelullekin pitää jäädä aikaa, ainakin itse toivoisin niin. Joka tapauksessa: tämä oli erinomaisen hyvä alku, josta on ilo ponnistaa eteenpäin.

Kirjallisuusrintamalla on ollut kohtuu hiljaista – en ole kaiken tämän muutoksen keskellä ehtinyt lukea kovin paljoa. Sadepäivät ja illat ovat olleet hyvä kannustin lukemiseen, mutta jostakin kumman syystä silmät tuppaavat painumaan kiinni heti kun yritän jotakin lukea. ;) Noh, välillä näinkin. Tosin sen verran täytyy lukuasiaan kommentoida, että näin jossakin kysymyksen “Mikä kirja tuo auringon sadepäivääsi?” Lienee ollut Facebook, jossa tämän tyyppisiä keskustelunavauksia suorastaan vilisee. Itse vastaan kysymykseen tällä hetkellä näin: kaksi kirjaa ovat tuoneet iloa ja aurinkoa elämääni alkukesän sadepäivinä – venäläisen kirjailijan Kirill Bylytshevin loistava teos Alissa avaruudessa sekä Sharon Creechin Kulje kaksi kuuta. Alissa on jo vanha klassikko, Kulje kaksi kuuta puolestaan hiukan tuoreampi teos. Molemmissa kirjoissa on “sitä jotakin”, elämän iloa ja riemua, joka välillä kulkee käsi kädessä sen toisen puolen, elämän surujen kanssa. Näin etenkin Creechin teoksessa, jota suosittelen etenkin kaikille sellaisille lukijoille, jotka haluavat itkeä ja nauraa yhtä aikaa tarinaa lukiessaan, eli saada oikein kunnon tunne-elämyksen.

Näin täällä, kesäfiiliksiä ja kaikkea siihen liittyvää, ja onneksi myös töitä: luentoon/koulutukseen liittyy myös etätehtävät ja niiden arviointi, joka on nyt keskikesän koittaessa edessä.

Mukavia kesäpäiviä kaikille!

Kesää kohden…

Täällä ollaan. Nyt selvästi huomaa, että kevään ja lähenevän kesän tulo alkaa jälleen kerran vaikuttaa blogipäivityksiin. Ei enää malta istua koneella samalla tavoin kuin syksyllä ja talvella. Valoisat illat ja etenkin nyt niin ihanan lähellä oleva mökkielämä tahtoo viedä mennessään. On ihan parasta kun saa pitkän ja kylmän talven jälkeen rapsutella mökillä kukkapenkkiä ja ehkäpä jo laittaa joitakin kesäkukkien siemeniä suoraan maahan. Hallanvaara on ainakin vielä reilun kuukauden, mutta kyllä tämä tästä pikkuhiljaa. Paljon erilaisia taimia on kasvamassa, saa nähdä kasvavatko aikuisiksi kasveiksi asti, vai menehtyvätkö ennen sitä. Asunnossani ei ole otollisimmat olosuhteet taimien kasvatukselle, vaikka täällä erinomaisesti valoa onkin. Siis kasvien kannalta ajateltuna.

Kovasti kaikkea sekalaista kuuluu elämään. Totuttelen edelleen yrittäjyyteen, istun mm. yrittäjäkurssilla, ja parhaillaan yritän totutella myös luennoitsijan työhön. Koostan kirjallisuuden luentoani Markkinointi-Instituutin luentosarjaa varten. Aloitan koostamisen jo jokin aika sitten, mutta sitten tuli jotakin (eikö aina tule jotakin?), joka keskeytti työn. Nyt olen jatkanut, ja todella nauttinut työstä. Ihanimmalta tuntuu se, että kyseessä on aikuisopiskelijat. Kaikella rakkaudella Suomen nuorisoa kohtaan, mutta en usko että jaksaisin kovin monta vuotta olla esim. yläasteen äidinkielenopettaja. Kunnioitan syvästi kaikkia jotka jaksavat ;)

On tässä kritiikkejäkin tullut kirjoitettua, että kriitikon työstäkin sitä kuuluisaa leipää vielä toistaiseksi saadaan. Savon Sanomiin meni Diana Wynne Jonesin Noidan veljestä ja Tietäjän lapsuudesta arviot, ja mitähän muuta sinne meni. Kalevaan on monta tekstiä työn alla ja yhtä lailla monta tekstiä jo valmiiksi jonossa.

Kaiken kaikkiaan on ilo sanoa, että pitkästä aikaa vuosiin elämä tuntuu hyvältä. Väsymystä ja kaikkea sen sellaista on liikenteessä, mutta kyllä yrittäjyys ja omaan tahtiin tekeminen on selkeästi minun juttuni. Olen kai jotenkin niin hidas, ja vähän vanhaltakin olo tuntuu aina silloin tällöin, että en yksinkertaisesti pysy perässä työelämän välillä hyvinkin hurjalta tuntuvassa pyörityksessä. Pitäisi osata kaikkea, ehtiä kaikkea ja pystyä kaikkeen. Sellainen olo minulle tuli hyvin monta kertaa eri työnantajien pesteissä, etenkin Tampereelta lähtiessäni, jolloin työni todella oli “jokapaikan höylän” työtä. Sana “jokapaikan höylä” luki erikseen vielä työsopimuksessakin. Huh. No, ei minulla todellakaan ole mitään “jokapaikan höylänä” olemista vastaan, mutta silloin kun kirjoitetaan ja tuotetaan tekstiä tai muuta sisältöä, en pysty samaan aikaan olemaan joka paikassa, saati sitten höyläämään kymmentä muuta asiaa samalla kertaa. On voitava ja saatava keskittyä tekstin tekemiseen.

Kai se jotenkin niin menee, että elämä opettaa. Viime viikolla elämä opetti sen, että kirjanpitäjät ovat olemassa sitä varten, että yrittäjän ei todellakaan tarvitse stressata esim. verotukseen (mm. alv-vero) liittyvistä asioista. Istuin salaman lyöneenä maailman ihanimman kirjanpitäjäni pöydän ääressä ja sanoin ääneen: näistä syistä (mm. verotus + muu byrokratia) olen suorastaan kammonnut yrittäjäksi ryhtymistä ainakin vuodesta 2003, ellen jopa pidempään. Kirjanpitäjä totesi siihen hyvin rauhallisesti ja iloisesti, että ei ole mitään pelättävää ja mitään stressattavaa.

Semmoista se. Eteenpäin siis mennään, pieniä askeleita, mutta sitkeästi – ja pelottomasti. Ihanien kirjanpitäjien, yhteistyökumppaneiden, sekä tietysti myös ystävien tuella. Humoristisesti “pakko todeta”, että myös verottajan tuella: Savonlinnassa on aivan älyttömän mukavaa henkilökuntaa verotoimistossa. Olen pari kertaa käynyt asioimassa, juurikin tuohon minulle niin maan vaikeaan alv-veroon liittyen, ja aina he ovat jaksaneet minua suunnilleen kädestä pitäen neuvoa. Aivan kerta kaikkiaan mahtavaa. :D

Mukavaa lukemista

Nyt on monta mukavaa kirjaa luettavana. Tai no, mistäs minä sen etukäteen voin tietää. Mutta siltä vaan tuntuu. :D Wynne Jonesin taannoin puheena ollut Tuli ja myrkkykatko on jo aloitettu, ajattelin nyt vapun tienoolla sitä lukea. Ja hassua kyllä, yksi kirjan teemoista osoittautuu olevan muistinmenetys: muistan kommentoineeni kirjasta jotakin sen suuntaista, että en jostakin syystä muista lukeneeni kirjaa kuin lapsena (vaikka tiedän, että olen lukenut sen aikuisiällä uudelleen!), enkä muista siitä juuri mitään, vaikka yleensä muistan tarinat hyvin. Mutta palaan tähän sitten uudemman kerran kun saan kirjan luetuksi.

Sain juuri mukavan pullean postipaketin, jonka sisältä löytyi mm. Suzanne Collinsin Nälkäpelien jatko-osa Vihan liekit, sekä interaktiivisen fantasiaseikkailupelin Cathyn sormus. Kerrassaan kiinnostavaa! Lukuvuoroaan odottaa myös Katri Tapolan ja Virpi Talvitien Unilintu ja uljas sankari, ihanan persoonallinen kuvakirja. Wynne Jonesin Noidan veli ja Tietäjän lapsuus ovat jo luettu, ties kuinka monennen kerran. Laittelin niistä jo arvioita menemään Savon Sanomiin. En edelleenkään valitettavasti tiedä/osaa sanoa kritiikkieni ilmestymisaikoja em. lehdessä. Kirjoitin myös Hannu Hirvosen Tuonenkehrääjistä, sekä Kalevaan että Savon Sanomiin. Kiinnostava ja haastava kirja lähinnä teemansa, eli kuoleman ja sen käsittelyn osalta. Pidin kirjasta, mutta minua jäi ihmetyttämään se tumma, ellei jopa synkkä kuva, jonka kirjailija on kuolemasta maalannut. Henkilökohtaisesti haluaisin ajatella, että kyseessä ei ole synkkä asia, mutta tämä on henkilökohtainen mielipide, jota en luonnollisestikaan voi kritiikissä ilmaista. Yritin ilmaista asian jotakuinkin siten, että Hirvonen käsittelee haastavaa teemaa, josta varmaan kannattaisi lasten ja nuorten kanssa keskustella.

Mukavaa kun on vappu. Meidän perheessä vappu on aina ollut iloinen juhla, ja lapset ovat saaneet juhlia yhdessä vanhempien kanssa. On ollut niitä ilmapalloja, serpentiinejä ja itse tehtyä simaa. Simaa on myös tänä vuonna, muuten vietän vappua ystävieni kanssa. Savonlinnassa olevassa ihanan persoonallisessa majatalo Ilolassa järjestetään huomenna lauantaina perinteinen Wappujuhla. Majatalon, entisen työväentalon esiintymislavalla nähdään mm. miesvoimistelua ja torviseitsikko, sekä muita esityksiä. Olen osallistunut kaikkiin nyt keväällä Ilolassa järjestettyihin Wanhan ajan iltamiin, ja tämä vappujuhla on nyt sitten iltamien sarjassa kolmas. Odotan huomista kovasti, etenkin sitä miesvoimistelua ;)

Hauskaa vappua kaikille!

Muutama sana uudesta elämästä

Kevät etenee vauhdilla. Olen välillä hiukan hämmentynyt siitä, kuinka nyt yhtäkkiä elän elämää, jota olen jo kauan halunnut elää: asun Savonlinnassa ja olen itsenäinen toimija. Yrittäjä. Olen maistellut sanaa suussani monia kertoja, ja kerta kerralta se maistuu paremmalta. Välillä tulee hetkiä jolloin kaikki hämmentää, jopa pelottaa, ja mietin tuleeko mistään mitään. Mutta on sanottava, että kyllä niitä hetkiä oli myös “entisessä elämässä”, jolloin olin vieraan palveluksessa. Joten en ole hämmennyksen tai suoranaisten pelkotilojen tuntoihin takertunut, vaan yrittänyt katsoa niitä silmästä silmään. Joka kerran olen todennut, että ei ole mitään pelättävää. Omalla kohdallani “pelkäämäni” asiat liittyvät usein asioihin, joista en tiedä mitään. Joten kun alan selvittää asiaa, esim. jotakin byrokraattista juttua kuten verotusta, alkavat pelkotilatkin hälvetä. Ja sanan “pelko” voi tosiaankin laittaa lainausmerkkeihin, koska kyseessä lienee enemmänkin byrokratian aiheuttama ahdistus, joka saattaa kasvaa pelkotilaksi, jos sitä ei kitke juurineen pois.

Mahdollisten hämmennystä tai “pelkoja” aiheuttavien asioiden vastapainona toimivat tekemisen vapaus sekä ennen kaikkea mielekäs tekeminen. Tehdä asioita joista pitää, tai asioita joita suorastaan rakastaa, on minulle iso juttu. Se että on vapaa tekemään asioita tuo mukanaan tietynlaista rentoutta tekemiseen, ja sitä kautta myös iloa. Totta kai on olemassa deadlineja joita täytyy noudattaa, mutta siitä huolimatta tekeminen on vapaata. Kun töitä tekee kotona, työrytmi on vapaa ja se missä järjestyksessä mitäkin tekee on vapaata. Töiden tekemisessä kotona on myös huonot puolensa, en sitä kiellä. Joskus on yksinäinen olo, tai joskus seinät vaan yksinkertaisesti kaatuvat päälle, ja on pakko päästä kotoa pois. Vapaus mahdollistaa senkin, että tuollaisina hetkinä voi käydä vaikka ulkona kävelemässä. Kukaan ei tule sanomaan että “et saa mennä”.

Yrittäjyyteen liittyen pidän blogia yritykseni kotisivuilla. Minusta ei ole mielekästä sotkea kirjallisuusblogiin kovin paljoa muita asioita, joten sen vuoksi päädyin tällaiseen ratkaisuun. Ehkä silloin tällöin päivitän tännekin jotakin “sekatyöläisen elämään” liittyvää, mutta harvassahan nämä postaukset ovat aina olleet. Juuri siitä syystä, että olen halunnut pitää kiinni asialinjasta, eli pysyä kirjallisuuden ja kirjallisuuskritiikkien parissa. Mutta jos jotakuta kiinnostaa, kotisivuiltani voi käydä lukemassa muita kuulumisia. Toiminimeni nimi on siis Kielkuvastin, päädyin tähän “syvästi kotimaiseen” nimeen koska minua suoraan sanottuna ärsyttää käynnissä oleva “englanninnosten trendi”, eli se, että suomalaiset yritykset muuttavat nimiään englannin kielisiksi. Halusin suomalaisen, ja jos mahdollista myös hiukan savolaisen nimen, sekä nimen jossa jollakin tasolla yhdistyvät sisällöntuotannon kaksi eri osa-aluetta, eli tekstin ja kuvan tuottaminen.

Kotisivuni ovat vielä ns. perussivut: nyt alkuun halusin helpon, toimivan ja edullisen tavan toteuttaa nettisivut. Tilasin web-hotellin jonne asensin WordPressin, ja valitsin sieltä mieleiseni pohjan. Ehkä joskus tulevaisuudessa opiskelen php-kielen siihen malliin, että pystyn tekemään kokonaan oman näköiseni sivut, mutta se aika ei ole vielä. Mitä omaan logoon ja mahdolliseen omaan brändiin tulee, niitäkin mietin sitten myöhemmin. Tällä hetkellä ns. perussivut, joilta löytyy perustiedot sekä tiedot osaamisestani, riittävät minulle vallan mainiosti.

Tällaisin miettein kohti viikonloppua ja mökillä odottavaa kukkapenkkiä! Kukkapenkin rapsuttaminen saattaa jäädä tekemättä, koska täällä on satanut tänään(kin) useaan otteeseen lunta. Talvi ei näemmä millään tahdo hellittää. Mutta kyllä se kesä sieltä vielä tulee!

Kevät tulla kohisee

Pääsiäinen tuli ja meni, näin sitä taas arkeen palataan. Erityisen hauskaa huhtikuun alkamisessa oli se, että pitkästä aikaa vuosiin haksahdin oikein kunnolla muutamiin aprillipiloihin. Luulin “ihan aikuisten oikeesti” että ihmiset ovat tosissaan, mutta aprilliahan he. Parasta oli se, että ihmiset tekivät aprillipiloja! Toinen juttu oli Feisbuukissa, ja toinen juttu tuli vastaan elävässä elämässä. Olen jotenkin vuosikaupalla onnistunut elämään siten, että elämässäni ei ole ollut aprillipiloja läsnä, ja ehkä senkin vuoksi nämä jutut ilahduttivat aivan älyttömästi. Pientä viatonta huumoria kaiken tämän kiireen ja väsymyksen keskellä. Tuntui hyvältä!

Muutama miete pääsiäiseltä: eteen tuli pari blogia, joiden olemassaolosta en ole tiennyt. Suosittelen, laitoin nämä myös tuonne sivun vasempaan reunaan. Löysin tieni Toisinkaisen hajatelmiin ja Marikan maagiseen arkkiin.

Diana Wynne Jonesin Tuli ja myrkkykatko oli puheena aiemmin. Sain kirjastosta hellyttävän risaisen varastokappaleen lainaan. Heti kirjan saatuani tajusin, että eihän siitä kovin monta vuotta ole aikaa kun tämän luin. Mitä kirjassa on sellaista, että en muista sitä edes lukeneeni jokin aika sitten? Miksi se väistelee? Tarina palasi pieninä paloina mieleen selaillessani kirjaa, mutta jokin väistelee edelleen. En ole vielä ehtinyt aloittaa sitä uudelleen, mutta nyt asia alkoi kiinnostaa niin paljon, että pakkohan tähän on tarttua. Wynne Jones on ehdottomia suosikkejani, ja muistan kaikki ne tarinat jotka olen häneltä lukenut. Noin ylipäänsä muistan kaikki muutkin tarinat, jos ne olivat kiinnostavia ;) Miksi tämä tarina väistelee? Etenkin kun toisesta lukukerrasta on jäänyt hyvä muisto, ajatus siitä että pidin tarinasta. Hassua, varsinainen mysteeri. Puran asiaa täällä heti kun pääsen siinä eteenpäin.

Pääsiäisenä pohdin myös elämässäni käynnissä olevia muutoksia. Iloitsin siitä, että asun nyt (edelleen) Savonlinnassa, ja etenkin siitä että näyttää siltä että jään tänne. Eihän tässä muuten mitään, mutta työrintama on aina se juttu, joka saattaa hyvinkin äkillisesti tuoda elämään muutoksia. Olen oikein tyytyväinen ratkaisuuni, eli perustaa toiminimi, sillä vaikuttaa siltä että alalla kuin alalla ollaan siirtymässä enemmän ja enemmän alihankinnan suuntaan. Itselleni tuli myös melkolailla täydellinen alan muutos eteen, sillä aloitan myös opetustyöt. En aikanaan käynyt opettajankoulutusta, eli hankkinut opettajan pedagogista pätevyyttä, koska ajatus yläasteella ja/tai lukiossa opettamisesta ei vaan kiinnostanut. Hassua kyllä, nyt elämä heittää eteen tilanteen, jossa menen luennoimaan aikuisopiskelijoille. En tiennyt että Markkinointi-Instituutissa opetetaan myös kirjallisuutta, mutta kyllä näin on: opinnot ovat osa libristitutkintoa. Minä sitten menen luennoimaan libristitutkintoa suorittaville kirjallisuuden teoriaa. Asia ei varsinaisesti pelota (jos pelottaisi, tuskin olisin ottanut työtä vastaan), mutta herättää monia hämmennyksen sekaisia tunteita. Myös iloa – iloa etenkin siitä, että saan tehdä nimenomaan sitä työtä, mihin minut on koulutettu: olen valmistunut maisteriksi pääaineena yleinen kirjallisuustiede, ja kirjallisuuden asiantuntijaluennoista tässä puhutaan. Ajatus siitä, että saa jakaa muille kaikkea sitä mitä itse on matkan varrella oppinut, tuntuu yksinkertaisesti hyvältä. Iloa tunnen myös siitä, että elämä heittää eteen tällaisen positiivisen haasteen: edessä on taas yksi hieno tilaisuus oppia valtavan paljon uutta!

Semmoista täällä, pieniä askeleita eteenpäin!

Hyvää kevättä kaikille!

« Vanhemmat artikkelit

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.