Aina silloin tällöin nousee esille teema ”mitä tehdä kirjahyllyyn kerääntyville kirjoille”. Itse päädyin pitkän tien kautta siihen, että olen luopunut suurimmasta osasta.
Omalla kohdallani luopumiseen ovat eniten vaikuttaneet muutot. Viimeisintä muuttoa tehdessäni alkoi tuntua, että kirjalaatikoiden kantaminen saa todellakin riittää. Useaan otteeseen mielessä kävi A. Ankan lausahdus tiiliskivistä: ”Painavat kuin kotimainen proosa”.
Proosa, oli se sitten kotimaista tai ulkomaista, voi totta tosiaan olla painavaa. Ja viedä tilaa. Kun viimeisimmän muuttoni seurauksena oli se, että iso kirjahyllyni ei mahtunutkaan uuteen kotiini, oli edessä pakkoratkaisujen tekeminen. Mitä ihmettä teen kaikille niille kirjoille, joita on vuosikausia kerääntynyt kotiini, ja joita tulee aina vain lisää? Arvostelukappaleet, kirjaston poistomyyntikirjat, divarista ja mitä erilaisimmista myymälöistä hankitut kirjat. Asiaa ei lainkaan auta se, että kuulun niihin ”hupsuihin”, joiden on vaikea väistellä eteen tulevia herkullisia kirjoja. Oli genre mikä tahansa, kirja usein päätyy kassiini, jos siinä on jotakin mikä kiehtoo.
Olen monia kertoja pakannut ja kantanut samoja kirjoja vanhasta kodista uuteen. Ilman lukuisia muuttoja kirjoista luopuminen ei välttämättä olisi tullut omalla kohdallani ajankohtaiseksi. Koska olen mieltynyt erityisesti omakotitalojen yläkerroissa asumiseen, hissejä ei luonnollisestikaan ole, ja kirjalaatikkojen kantamista on riittänyt. (Vinot katot ja vinkeät tilaratkaisut etenkin vanhoissa taloissa vetävät puoleensa. Mitäs siitä jos talvella lämpötila sattuu olemaan ”hieman” viileä…) Kaiken tämän seurauksena sitä alkoi jossakin vaiheessa kirjojakin tarkastella siitä vinkkelistä, että ”ovatpas nämä painavia”. Vinkeät tilaratkaisut voivat olla visuaalisesti mukavia, mutta toisaalta ne eivät ole tilan käytön kannalta aina paras mahdollinen ratkaisu. Kirjojen osalta on tätä kautta tullut pakosta eteen havainto ”hei nämä vievät muuten aika paljon tilaa”.
Jossakin vaiheessa otin yhteyttä paikalliseen kirjastoon. Kysyin ottavatko he vastaan lasten- ja nuortenkirjoja. Asiaa selviteltiin, mutta jostakin syystä se jäi siltä erää kesken. Divariin vein monta kassia kirjoja, kunnes opin että näillä seuduin sinne ei kannata viedä juuri muuta kuin jännityskirjallisuutta tai fantasiaa. Esim. englanninkieliset kirjat eivät ilmeisesti mene kaupaksi, eikä lasten- ja nuortenkirjallisuus. Myöhemmin tulin siihen tulokseen, että kirjojen pysyvä lainaaminen ystäville ja tuttaville ei ole lainkaan hassumpi vaihtoehto. Lainalistaa pidän nykyään vain kirjoista, jotka haluaisin saada takaisin.
Kirjalaatikot tyhjentyivätkin ihan mukavasti, ja saatoin hyvillä mielin hankkia pienempiä kirjahyllyjä. Semmoisia lipaston kokoisia, jotka on maalattu iloisin värein. Tosin hämmästyksekseni huomasin, että uskomaton määrä kirjoja mahtuu pieniinkin hyllyihin.
Kirjojen poisantamisperuste on se, mikä usein herättää keskustelua. Minkä kirjan säilyttäisi, minkä antaisi pois? Omat valintani tein kirjakohtaisesti. Kävin läpi KAIKKI kirjani. Jokaisen kohdalla muistelin kirjan historiaa, kuinka olen sen saanut ja miltä tarina on tuntunut. Muistelin myös kuinka monta kertaa olen tarinan lukenut. Kirjapäiväkirjasta olisi ollut tässä yhteydessä hyötyä, mutta en ole sellaista tavannut pitää. Aikaa tämä kaikki vei, ja paljon, mutta ehdottomasti kannatti. Nyt tiedän, että yksikään pois annettu kirja ei lähtenyt pois ilman perusteellista puntarointia.
Siitä kyllä pidin ja pidän huolen, että en luovu kirjoista joita ei löydy esim. paikallisesta kirjastosta. 
